Nuorempana sitä ihastui silmänräpäyksessä. Vaikka nopeasti se pilke silmäkulmaani syttyi, saattoi sen sammuminen kestää jopa vuosia! Joka päivä, viikoista kuukausiin sitä jaksoi palaa täydellä liekillä, täyttää ajatukset joka päivä haaveilla ihmisestä, jota varten eli.
Ikävä kyllä, kerta toisensa jälkeen sain huomata kuinka ihastukseni jäivät yksipuolisiksi... Vuodesta toiseen... Aina sitä kuitenkin jaksoi haaveilla kuinka jonain päivänä kaikki vielä muuttuisi, saisin vastinetta tunteilleni, saisin oikeasti rakastaa! Elää vain toista varten ja tietää että toinen tekisi juuri samoin!
Pari vuotta sitten, vuosien haaveilun, lukuisten ihastumisien ja pettymyksien jälkeen heitin toivoni koko rakkausjuttua kohtaan. Noihin aikoihin olin varma, että kohtaloni oli olla kokematta rakkautta... Iskostin päähäni, että OIKEATA rakkautta ei ole edes olemassakaan! -Turha kuluttaa nuoruuden tärkeät vuodet kaipaamiseen, murehtia asiasta jota ei ole olemassakaan!!!
Täysi-ikään päästyäni asiat näyttivät kuitenkin muuttuvan, ainakin miesrintamalla. Miehet olivatkin nyt kiinnostuneita minusta, baarissa riitti seuraa, ei vain yhden illan metsästäjiä, vaan myös asiallista! Poikakaverikin löytyi kesän kuluessa, syksyn mittaan uusia... Kaikenhan pitäisi olla nyt hyvin, tästähän olen haaveillut viimeiset 6 vuotta!? Eikö niin!?
Nyt kun olisi mahdollisuus rakastua, ei se näytä onnistuvan minulta enää mitenkään!
Yleensä nuorten tunteita ja ihastumisia vähätellään, eiväthän ne ole kuin leikkiä verrattuna aikuisten suhteisiin... Noh, tässä sitä ollaan aikuisia (taih, no ainakin täysi-ikäinen lain mukaan), mutta rintaa ei kyllä kaiverra elämää suurempi tunne! Ei oikeastaan enää mikään!!! JA jos jotain on sisimmässä satunnaisesti tuntunut, ei se ainakaan ole ollut mitään siihen verrattuna mitä koki nuorempana.
Rakkaus ei tosiaankaan täytä näinä päivinä ajatuksiani, vaikka oman kullan kanssa ollaan yhteydessä koko ajan ja kauniita sanoja sanelee puolin ja toisin... Täysillä en tunne palavan, en niin kuin nuorempana. Mietin usein, että onkohan sydämeni halvaantunut puolittain kuluneiden vuosien varrella, vai tälkäkö tämä rakkaus vain tuntuu aikuisena? Pikku juttuna kiireen ja muiden huolien keskellä... Vai onko niin etten ole vaan vielä löytänyt sitä hra Oikeaa?
Ikävä kyllä, kerta toisensa jälkeen sain huomata kuinka ihastukseni jäivät yksipuolisiksi... Vuodesta toiseen... Aina sitä kuitenkin jaksoi haaveilla kuinka jonain päivänä kaikki vielä muuttuisi, saisin vastinetta tunteilleni, saisin oikeasti rakastaa! Elää vain toista varten ja tietää että toinen tekisi juuri samoin!
Pari vuotta sitten, vuosien haaveilun, lukuisten ihastumisien ja pettymyksien jälkeen heitin toivoni koko rakkausjuttua kohtaan. Noihin aikoihin olin varma, että kohtaloni oli olla kokematta rakkautta... Iskostin päähäni, että OIKEATA rakkautta ei ole edes olemassakaan! -Turha kuluttaa nuoruuden tärkeät vuodet kaipaamiseen, murehtia asiasta jota ei ole olemassakaan!!!
Täysi-ikään päästyäni asiat näyttivät kuitenkin muuttuvan, ainakin miesrintamalla. Miehet olivatkin nyt kiinnostuneita minusta, baarissa riitti seuraa, ei vain yhden illan metsästäjiä, vaan myös asiallista! Poikakaverikin löytyi kesän kuluessa, syksyn mittaan uusia... Kaikenhan pitäisi olla nyt hyvin, tästähän olen haaveillut viimeiset 6 vuotta!? Eikö niin!?
Nyt kun olisi mahdollisuus rakastua, ei se näytä onnistuvan minulta enää mitenkään!
Yleensä nuorten tunteita ja ihastumisia vähätellään, eiväthän ne ole kuin leikkiä verrattuna aikuisten suhteisiin... Noh, tässä sitä ollaan aikuisia (taih, no ainakin täysi-ikäinen lain mukaan), mutta rintaa ei kyllä kaiverra elämää suurempi tunne! Ei oikeastaan enää mikään!!! JA jos jotain on sisimmässä satunnaisesti tuntunut, ei se ainakaan ole ollut mitään siihen verrattuna mitä koki nuorempana.
Rakkaus ei tosiaankaan täytä näinä päivinä ajatuksiani, vaikka oman kullan kanssa ollaan yhteydessä koko ajan ja kauniita sanoja sanelee puolin ja toisin... Täysillä en tunne palavan, en niin kuin nuorempana. Mietin usein, että onkohan sydämeni halvaantunut puolittain kuluneiden vuosien varrella, vai tälkäkö tämä rakkaus vain tuntuu aikuisena? Pikku juttuna kiireen ja muiden huolien keskellä... Vai onko niin etten ole vaan vielä löytänyt sitä hra Oikeaa?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tarinastasi hiukka kajastaa ettet ole vieläkään
sitä "hra oikeaa" löytänyt,jos nykyinen rakkauden tunteesi ei ole saanut sinua tuon enempää syttymään.Ehkäpä kannattaisi miettiä onko suhteessa sittenkin jotain vialla ettei käy niinkuin minulle että nukkuu vuosikaudet väärän ihmisen vieressä ja nyt tuntuu olevan lähes mahdoton tehtävä löytää rakastava kumppani vierelleen.Ei aito rakkaus häviä eikä lakastu aikuisenakaan minnekään,se vain vaatii ne omat
puutteensa paikkaavaa ja mieliin kolahtavaa ystävää.
maltahan mielesi... jonain päivänä tuo yllättävä tunne tavoittaa sinut...kun vähiten sitä osaat odottaa... se vaan tulee ja ottaa sinut tähän rakastumisen maailmaan...hakemalla se ei löydy..mutta olemassa se on..
Kiitti sulle noista muutamista sanoistasi oi sinä "minä".Näinhän sitä sanotaan että rakkaus
sattuu kohdalle juuri silloin kun sitä vähiten
osaa odottaa,vaan silläkös ei olekaan lykästänyt
kun sitä hetkeä on jo pitkään ja joka hetki odotellut?Onneksi on vielä positiivinen ja toivorikas mieli jäljellä,että jospa se aurinko
vielä minullekin säteensä loisi.Voi kamala kuitenkin kun on ikävä oman rakkaan kainaloon.