kenen kanssa hallitukseen?

Anonyymi

Taitaa seuraava hallitus olla perussuomalaisille aikamoinen koetinkivi. Nimittäin seuraavissa vaaleissa perussuomalaisilla on 40-45 edustajaa ja vihreillä 30 edustajaa. Keitä muita Halla-Ahon hallitukseen?

Kokoomus ilmoitti jo 2v sitten Halla-Ahon kanssa keskusteltuaan, että heillä on niin suuria periaatteellisia erimielisyyksiä, että samaan hallitukseen ei sovita.

Keskustakaan ei halua mielellään samaan koppiin. kristilliset toki, jos ovat eduskunnassa, ovat valmiita aina hallitukseen, ruotsalaisilla on taas niin suuri hintalappu eli ulkoministerin palli, että siitä ei tuu mitään.

Eli vasemmistoon on katsottava. Marin osaa kyllä pelin Rinne ym jermut takapiruinaan, että siinä Perussuomalaiset jäävät oppipojan asemaan, vähän kuin Sipilän kanssa aikanaan. Vasemmistoliitto on niin pieni ryhmä, että tuskin maksaa vaivaa antaa heille ministerinsalkkua.

Eli joku kolmesta vihreiden lisäksi on valittava Hallitukseen. Kokoomus ei lähde, Keskustakin on nihkeä. Demarit lähtevät mutta vaativat sekä ulkoministerin että valtiovarainministerin salkut. Ei ole "rehellisellä" tulokkaalla aitoja ystäviä, ahneita kauppamiehiä ja sutkeja vain tarjolla.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lähtisivätkö demaritkaan mukaan persujen vetämään hallitukseen? Jos seuraavien parlamenttivaalien jälkeen perussuomalaisten kynnyskysymykset ovat edelleen muuttumattomat, niin ei ole suinkaan poissuljettua, että Kokoomus, Keskusta, Vihreät sekä SDP pelaavat persut ulos hallitustunnustelijan paikalta ja saattaisivat jopa yrittää kolmistaan lähteä rakentamaan uutta hallitusta. Sitä versioita ei ole vielä Suomessa nähtykään, mutta riippuen poliittisesta tilanteesta tuolloin ja näin kaukaa katsottuna jopa mahdollinen. Kaikki on kuitenkin loppujen lopuksi kiinni siitä, kykenevätkö persut tuolloin tekemään kompromisseja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4028
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2891
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1311
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      844
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      750
    Aihe