Eikö äly ja järki riitä siihen, että...

Anonyymi

*
kirkosta eroamisesta päättää ihminen itse. Jos joku haluaa erota kirkosta hän tekee sen itse, eikä Päivi Räsäsen pakottamana. Tajuaisittepa minkälaisilta massaidiooteilta vaikutatte maailmalla. Teitä pilkataan näin: IIIK! ÖÖÖK! HÄNELLÄ OLI MEISTÄ POIKKEAVA MIELIPIDE, JOSSA MAINITTIIN RAAMATTU!

Ei Päivi Räsänen edusta Suomen evl-kirkkoa. Ihan sama kuin eroaisitte kirjastosta(en lainaa kirjastosta, en hanki kirjastokorttia), kun opetusministeri haluaa pakkoruotsin takaisin. IIk! IIk! Vittu mielipiteennekin ovat tyhmiä ja sen mukaan teitä arvostetaan maailmalla:
Kirkosta eroaminen/ Nämä olivat 2000-luvun isoimmat piikit

Avada Kedavra , rat´s assmouth slytherin lanksut*

6

143

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Uskon asioista useimmiten on kiinni kirkosta eroaminen. Minä itse erosin uskonnollisen erimielisyyden vuoksi. Ajattelen toisista asioista aivan eri tavalla kuin yksikään kirkko, mutta uskon Jumalaan. Uskostani en luovu. Ei ministeri voi valita, miten moni uskoo eri tavalla kuin kirkko. Kun kaikkien pitää ajatella ja uskoa juuri samalla tavalla, se ei tule onnistumaan. Varsinkin kun kirkko hyväksyy melkein kaiken. Melkein täysin ateistiset piispat ja bisnesajatteluun taipuvaiset papit ja piispat. Siinä menee Jumalan siunaus läpi suun. Puhetta kuitenkin riittää.

    • Anonyymi

      Muslimius, tosi raskasta!
      EI siihen ole sotilas-työ turvallisuus, eikä se ole vaaraton.
      Nyky-ajan tämä malli, asuintilasta ei ole edes sen tarkoitukseen käytössä.
      Mutta se sekavuus-tilapoistollinen se muhammettilaisuus on paremmin kuin
      kristinusko.

      Kirkosta eroaminen oma sana ei tuo teille elämäksi ihmisen käyttö-oikeutta.
      Oma sana on aina lapsen murhaksi, täysin transvestiitti sosiopaatilta.
      Se silmämunien murskaantuminen on ihan täysin sairas ja se kipu, mutta
      se ei ole taas lähteä oma sana pois. Kirkosta eroamista on pidetty vastuuttomana.
      Kirkosta eroamiseksi tässä tarkoittaa ettei ihminen ole vastuussa ja velvoitteessa muista ihmistä hän itse toimijana. Sellaista toimia psykiatria ei järjestä sinne
      ollenkaan eikä teille ole sinne mitään, eikä se ole teille sinne seurailuun, sen
      tuntemuksettomuus. Ei ole tarkoitettu alkuperäisenä.

      Kirkostahan ei voi osallistua toimintaan koska se on kiduttaminen. Se on
      psyykkistä kiduttamista, kivulla psyykkisenä naista halventaen, sirkellillä
      siten heidän käyttöä. Mielenterveys-seuran palvelusta ei ole kysymys
      se ei ole ikäpäivänä sellainen. Niin vastuuton! Olla omassa seurassaan.
      Naiselle palvelua ei ole siksi ehkä järjestetty ja näin puhutaan joukkotuhonnan
      joukkomurhasta. Hyvin, epämiellyttävä, hyvin tukahduttava, hyvin ahdistunut
      ummistettu.
      Ehdotelmat kirkosta eroaminen tai pappeus pelkästään miehelle ei saa toistua
      lainvastaisesti, esittämiseen miehelle. Sen lainsäätö voima ei ole voimassa tai
      rikos toimintaa, harjoittaneina.
      Kirkon toimintahan ei ole pyytää ihmisestä, että näytä sen anteeksiantamaton
      tapakulttuuri käyttäneinä nyt anteeksipyytämisestäkin tai anteeksiannosta
      pelkästään lasten murhien lapsikauppaan ja siihen konfirmoituneina niin tässä
      ei ole enään mielenvikaisuus kysymyksessä. Kirkon eroaminen on vastuun vähättelemistä, jota ette tosin tunnista edes aihepiiriltä, tai sen työksi.
      Kirkosta eroaminen vastuuttomuutena sairaalloisin teoin ylläpitää kristinuskoa
      terveys-alaksi on sopimatonta, yhteisöä sen pyytämistä moraaliton ja psyykkisen kivun tuotto. Sellaiseen oikeuteen ei saa.
      Kansalaisuutta varten kristillisyys ei ole.
      Se on kielletty uskonrauhana.
      Rubik 1

      Tämän vastaisesti kristillisiin ei saa mennä tai käyttäytyä.
      Nainen: Maskon nyt on kyllä kysymyksessä rikos, työssä käyttö.
      Sen kristillisyyteen ei saa.
      Ulkoisesti seuraan ei saa.
      Ei sinne ole Pentti sun seuraan kyllä nyt ketään.
      Tässä työssä tai tehtävässä ei haeta kenenkään seuraa.
      Se on jo valmiina, Jumalana!
      Sen velvoitteen flash-normiin.
      ei perheen esittämiseen

      Tämä on ihan huippu-Super-ohjelma.
      Mutta eläinsiirrosta peräisin se ei ole, vaan sen vahinkojen korvaamiseen.
      Kristinuskosta ei saa haribo-ohjailla toimintaa ohjaillen naiseen, voimassa olevien lakien mukaan, sen ekumeniaan ja yksikön ekumeniaan ei saa, yksittäiseen
      ekumeniaan johon on värinkin sininen käyttö-kielto.

      Kts. Katekismus, ilmaispostitus
      Saatana mitä postititte.
      Oliko teillä Sinin asuinkumppani psykiatrisesti sairaus arvioitu?
      Haribo ulkoinen seurailu on myös kiellettyä lailla.
      Millaista vahinkoa teettekään?
      En usko nyt että tämä auttaisi teidän sairaala-kristillisyyden tavoin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      67
      861
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      832
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      538
      761
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      687
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe