Vieläkö helluntaiseurakunnissa sekä helluntaikirkossa on esim. tiistai-illan kokouksissa järjestetty Raamatun Kirjoitusten aiheista keskustelutilaisuuksia, joitten aihe ilmoitetaan sunnuntain kokouksessa, ja jonka kuulijat tutkistelevat ensin kotonaan, jonka seurauksena aiheen tullessa tutuksi, kertovat omin sanoin sitten tiistai-illan kokouksessa sen, kuinka he ymmärtävät kyseisen sanankohdan tai kertomuksen jostakin aiheesta?
Tiistai-illan aihe voi olla jokin ihmeteko, jonka Jeesus teki, tai ohje, josta Jeesus puhuu.
Kirjoitusten tutkistelusta?
5
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Niin tai keskustelua siitä ruotsalaisten "Kristuksen morsiammesta" laittomuuksia ja seurakuntasexi tilaisuuksia järjestävien toiminnasta raiskauksineen ja pappikin ollenee edelleen murhan asettaneena vankilassa.
joten olisikohan ollenkaan väärin ottaa asiaan kantaa suomessakin yksinäisten poikamiesten ja toisten puutteessa olevien auttamisen kannalta =)
Lähimmäisen rakkautta rakastelemalla fyysillisesti en suosittele!Kertomasi asiat eivät taida kuulua Raamatun Kirjoituksiin, vaan aivan muuhun kategoriaan.
Esitin aloitukseni kysymykset ensisijaisesti helluntailaisille Jeesukseen uskoville. Jotenka odotan vastausten liittyvän oleellisesti Raamatun Kirjoitusten tutkisteluun seurakunnissa.- Anonyymi
Steyr kirjoitti:
Kertomasi asiat eivät taida kuulua Raamatun Kirjoituksiin, vaan aivan muuhun kategoriaan.
Esitin aloitukseni kysymykset ensisijaisesti helluntailaisille Jeesukseen uskoville. Jotenka odotan vastausten liittyvän oleellisesti Raamatun Kirjoitusten tutkisteluun seurakunnissa.Älkää menkö Raamattupiireihin, sillä niiden lähes ainoa hyöty on tavata uskovia
Kotona voi syventyä SANAAN, voi edetä sen luvussa juuri oman itsensä haluamaan tahtiin.
Rukouspiirit ne vasta jotakin ovat, niissä Herran seurakunnan voima - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älkää menkö Raamattupiireihin, sillä niiden lähes ainoa hyöty on tavata uskovia
Kotona voi syventyä SANAAN, voi edetä sen luvussa juuri oman itsensä haluamaan tahtiin.
Rukouspiirit ne vasta jotakin ovat, niissä Herran seurakunnan voimaUskokaa Jeesukseen Kristukseen, Jumalan Ainoaan Poikaan,
On tärkeää rakentaa tärkeysjärjestyksessä, ei armosta liikaa, eikä myöskään Jumalan laista, ei lopun ajoista liikaa tai äidin maidosta, kaikesta tärkeästä enemmän, vähemmän tärkeästä vähemmän,
Monet ovat kutsutut, harvat valitut,
Ei ole yhtäkään, joka syntiä ei tekisi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskokaa Jeesukseen Kristukseen, Jumalan Ainoaan Poikaan,
On tärkeää rakentaa tärkeysjärjestyksessä, ei armosta liikaa, eikä myöskään Jumalan laista, ei lopun ajoista liikaa tai äidin maidosta, kaikesta tärkeästä enemmän, vähemmän tärkeästä vähemmän,
Monet ovat kutsutut, harvat valitut,
Ei ole yhtäkään, joka syntiä ei tekisiVaikka saattaisit ajatella, että ei noudata Neuvon Henkeä Raamatun luvussa, niin parempi on aina yrittää,
Herra osoittaa ylijärjellisyyttään, kun Hän käskee uskovaa lukemaan samoja tekstejä Raamatusta, sen seurauksena Hän antaa sinulle nöyryyttä, ja luottamusta ja eihän se Raamatun yksi Sanan kohta ole vailla merkitystä
Myös on suurin hyöty se, että lukee parhaan kohdan Sanasta kulloiseekiin elämän tilanteeseen
Et tule niin helposti ylpeäksi siinä, että sinä muka tietäisit paljon Jumalan Sanaa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its4129056Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1893630- 202083
- 821290
- 271115
- 751100
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta661092Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss791065- 551033
- 66972