Kirjoitusten tutkistelusta?

Vieläkö helluntaiseurakunnissa sekä helluntaikirkossa on esim. tiistai-illan kokouksissa järjestetty Raamatun Kirjoitusten aiheista keskustelutilaisuuksia, joitten aihe ilmoitetaan sunnuntain kokouksessa, ja jonka kuulijat tutkistelevat ensin kotonaan, jonka seurauksena aiheen tullessa tutuksi, kertovat omin sanoin sitten tiistai-illan kokouksessa sen, kuinka he ymmärtävät kyseisen sanankohdan tai kertomuksen jostakin aiheesta?

Tiistai-illan aihe voi olla jokin ihmeteko, jonka Jeesus teki, tai ohje, josta Jeesus puhuu.

5

91

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niin tai keskustelua siitä ruotsalaisten "Kristuksen morsiammesta" laittomuuksia ja seurakuntasexi tilaisuuksia järjestävien toiminnasta raiskauksineen ja pappikin ollenee edelleen murhan asettaneena vankilassa.
      joten olisikohan ollenkaan väärin ottaa asiaan kantaa suomessakin yksinäisten poikamiesten ja toisten puutteessa olevien auttamisen kannalta =)
      Lähimmäisen rakkautta rakastelemalla fyysillisesti en suosittele!

      • Kertomasi asiat eivät taida kuulua Raamatun Kirjoituksiin, vaan aivan muuhun kategoriaan.

        Esitin aloitukseni kysymykset ensisijaisesti helluntailaisille Jeesukseen uskoville. Jotenka odotan vastausten liittyvän oleellisesti Raamatun Kirjoitusten tutkisteluun seurakunnissa.


      • Anonyymi
        Steyr kirjoitti:

        Kertomasi asiat eivät taida kuulua Raamatun Kirjoituksiin, vaan aivan muuhun kategoriaan.

        Esitin aloitukseni kysymykset ensisijaisesti helluntailaisille Jeesukseen uskoville. Jotenka odotan vastausten liittyvän oleellisesti Raamatun Kirjoitusten tutkisteluun seurakunnissa.

        Älkää menkö Raamattupiireihin, sillä niiden lähes ainoa hyöty on tavata uskovia

        Kotona voi syventyä SANAAN, voi edetä sen luvussa juuri oman itsensä haluamaan tahtiin.

        Rukouspiirit ne vasta jotakin ovat, niissä Herran seurakunnan voima


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älkää menkö Raamattupiireihin, sillä niiden lähes ainoa hyöty on tavata uskovia

        Kotona voi syventyä SANAAN, voi edetä sen luvussa juuri oman itsensä haluamaan tahtiin.

        Rukouspiirit ne vasta jotakin ovat, niissä Herran seurakunnan voima

        Uskokaa Jeesukseen Kristukseen, Jumalan Ainoaan Poikaan,
        On tärkeää rakentaa tärkeysjärjestyksessä, ei armosta liikaa, eikä myöskään Jumalan laista, ei lopun ajoista liikaa tai äidin maidosta, kaikesta tärkeästä enemmän, vähemmän tärkeästä vähemmän,
        Monet ovat kutsutut, harvat valitut,
        Ei ole yhtäkään, joka syntiä ei tekisi


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskokaa Jeesukseen Kristukseen, Jumalan Ainoaan Poikaan,
        On tärkeää rakentaa tärkeysjärjestyksessä, ei armosta liikaa, eikä myöskään Jumalan laista, ei lopun ajoista liikaa tai äidin maidosta, kaikesta tärkeästä enemmän, vähemmän tärkeästä vähemmän,
        Monet ovat kutsutut, harvat valitut,
        Ei ole yhtäkään, joka syntiä ei tekisi

        Vaikka saattaisit ajatella, että ei noudata Neuvon Henkeä Raamatun luvussa, niin parempi on aina yrittää,
        Herra osoittaa ylijärjellisyyttään, kun Hän käskee uskovaa lukemaan samoja tekstejä Raamatusta, sen seurauksena Hän antaa sinulle nöyryyttä, ja luottamusta ja eihän se Raamatun yksi Sanan kohta ole vailla merkitystä
        Myös on suurin hyöty se, että lukee parhaan kohdan Sanasta kulloiseekiin elämän tilanteeseen
        Et tule niin helposti ylpeäksi siinä, että sinä muka tietäisit paljon Jumalan Sanaa


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      21
      1351
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      170
      1072
    3. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      104
      1070
    4. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      65
      785
    5. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      57
      762
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      51
      761
    7. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      28
      731
    8. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      714
    9. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      51
      669
    10. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      563
      634
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      617
    12. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      32
      602
    13. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      84
      588
    14. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      573
    15. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      551
    16. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      7
      544
    17. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      525
    18. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      523
    19. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      511
    20. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      499
    Aihe