Sanna Marinin (sd) hallituksen tavoite on puolittaa Suomen tieliikennepäästöt vuoteen 2030 mennessä. Josta nyt punavihreät livenneet tiukempana aikatauluna.
Samalla on tapahtumassa myös sähköautojen massiivinen esiinmarssi ja sen tuoma polttoaineverotulojen romahdus.
Suomessa hallitus selvityttääkin parhaillaan liikenteen verotuksen uudistamistarpeita ”ilmastotavoitteiden ja valtiontalouden näkökulmasta”, jonka osalta valmista on lupailtu olevan maaliskuussa 2021.
Selkosuomeksi käännettynä hankkeen on tulkittu tarkoittavan valtiovarainministeriön johdolla sorvattavaa suurta liikenneverouudistusta, jossa kokonaisverotuloista ei tingitä.
Vihreäministeri: Hallitus miettii jo päivämäärää, josta eteenpäin myös bensiinin ja dieselin myynti kielletään.
Monille lienee jo tuttua, että hallitus on jo päättämässä perinteistä tekniikkaa edustavien uusien diesel- ja bensiiniautojen myyntikiellosta vuodesta 2030 alkaen.
Sekään ei kuitenkaan enää riitä, sillä tuoreimpana jatkona keskusteluun on tulossa myös hallituksen ehdotus päivämäärästä, jolloin ei saisi myydä myöskään vanhoihin autoihin fossiilisia polttoaineita.
Voiu herranen aika, tyttöset..
Anonyymi
1
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Ruotsi sulki 2 ydinvoimalaa. Meiltä loppuu sähkö !
Nyt keskusta ottaa johto hallituksessa, punavihreistä ei siihen ole.
Suomeen on saatava lisää ydinvoimaa. Vieläpä mahdollisimman pian päätöksiä.
Tietää isoja ongelmia Suomelle, Ruotsi imee Norjan vesivoimaenergian matkalta, Suomeen ei riitä kulutushuippujen tasaamiseen kuin rippeitä karmeaan hintaan. Tekoaltaat olisi pitänyt rakentaa 10 vuotta sitten, samoin useampi ydinvoimala laittaa alulle Pyhäjoen tapaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1084731Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293463No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452400- 501528
- 361453
- 381266
- 141172
- 1641060
- 271058
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv181015