Tiedättkö, että minä arvostan maahanmuuttajia todella paljon.

Tiedättekö, että maahanmuuttaja joutuu opiskelemaan kielen ja
kasvattamaan lapset ja kohtaamaan syrjintää ja silti hän saa kasvatettua
lapsensa.

Kerro minulle, pystyykö yksikään perussuomalainen samaan suoritukseen ?
Minä olen myös muuttanut maalta kaupunkiin tehnyt lapset ja maksanut¨
laskut ja tehnyt pimeää työtä ja ottanut kaikki rahat mitä vain saan irti.
Päivääkään en ole tehnyt työtä ja rahaa valtiolle. Aina koko elämä on ollut
tarkoitus muuttaa pois suomesta, kun rahaa ja toimeentuloa on.

Lapsista koulutettiin muun maan kielisiä jo alusta pitäen... Kielikylvstä se
lähti. Varmasti on jäänyt pari veroa ja arvonlisäveroa maksamatta älä
edes epäile... Niin on jäänyt kaikilla minun tuttavilla myös ja nyt minä asun
ulkomailla ja asiat on hyvin.

Minä en ikinä en ikinä voisi kuvitella, että minä palvoisin jotakin suomi jätkää
tai ämmää... Hei .. Silloin pitää olla päästään vialla. Minä sanon tämän teille
persut. Paakolainen joutuu aloittamaan kaiken alusta ja hänellä ei ole äitiä
tai isää tai sukulaisia tukemassa ja hänen täytyy pärjätä yksin.

Sen mitää minä tein, niin siihen ei yksikään persu ja persussuomalainen pysty.
Tiedätkö, miltä kuulostaa kuunnella, kun raukka itkee.. kun valtio valtio ja
pakolainen vie sinun rahasi... Tiedätkö miltä se kuulostaa niistä ihmisistä,
jotka selvisivät suomen kommunismista ... Kysy sitä aurinorannikolta ?

Luuletko, että sinä juntti luulet tuhoavasi meidän elämän euroopassa ja
euroopan unionissa niinkö ? Kun itse et saanut aikaan mitään .. Katsoit
TV:tä jotakin A B C dokumenttia kun tulli ja poliisi ja valtio varastaa
ihmisiltä ... Me muut tehtiin rahaa sillä aikaa mietittiin miten saadaan
rahaa rahaa rahaa rahaa ..

0

91

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

        Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
        Pyhäjärvi
        137
        1343
      2. Oivallus

        Mitä olet oivaltanut viimeksi?
        Ikävä
        148
        1071
      3. Miten voi sinun

        tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
        Ikävä
        67
        845
      4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

        ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
        Pyhäjärvi
        52
        662
      5. 60
        651
      6. Missä vaiheessa

        Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
        Ikävä
        33
        541
      7. Rakastan sinua mies

        Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
        Ikävä
        30
        533
      8. Jännitän sua!

        En tiedä miksi! 🤭
        Ikävä
        39
        517
      9. Miksi meidän yhteys vain

        Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
        Ikävä
        63
        503
      10. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

        Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
        Ikävä
        16
        497
      Aihe