Mikä on MAAJOHTAJAN kohtalo

Poijjaat!!

MAAJOHTAJA kerää joka päivä vain enemmän vihamiehiä itselleen. On aika kummastuttavaa että tämä miekkonen silti heiluu "maajohtajana". Fiksut tyypit olisivat jo aikoja sitten ottaneet jalat alleen.

Alan uskoa että MAAJOHTAJA ei ole ihan täysin tässä maailmassa mukana. Hän lienee hieman heikkolahjainen. Hän on epäonnistunut elämässään kaikessa mitä on yrittänyt ja epäonnistuu nyt - ehkä viimeisen kerran - onecoinissa.

Hänen suljetussa facebookryhmässään on jo nyt krittiisiä äänensävyjä, joita hän ei voi enää sulkea pois. Nämä äänensävyt ainoastaan voimistuvat. Jossain vaiheessa MAAJOHTAJAlla ei ole muuta keinoa kuin häipyä. Mutta ymmärtääkö tämä heikkolahjainen ihmispolo tällaista?

Hän on säälimättömästi kusettanut vanhuksia, alkoholisteja, huumeveikkoja, heikossa elämäntilanteessa olevia ihmisiä.

Sitten kun MAAJOHTAJA viimein jää kiinni ja saa oikeutetun tuomionsa, hän pyytänee päästä vankilan turvaosastoon koska todennäköisesti aika monella on hyvinkin vihaisia tunteita MAAJOHTAJAA kohtaan.

Rauhallisia yöunia, MAAJOHTAJA

MUAHAHAMUHAHAHAMUHHAAAAAAAA

Poijjaat!! Taasen!

6

239

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Maajohtaja on näitä kuuluisiä "perseihmisiä". Heillä aivot sijaitsevatkin perseessä eikä päässä kuten meillä tavallisilla ihmisilä. Siksipä hänen ajatelmansakin ovat aina "perseestä", luonnollisesti.

      Maajohtaja aistii maailmaa perseen kautta, joten on luonnollista että hänen näkemyksensä ovat varsin "outoja"

      • Anonyymi

        Kenen tappia maajohtaja aistii? Vai aistineeko useampaakin tappia kun päätyy vankilan tytöksi.


    • Anonyymi

      Maajohtaja kouluttaa ihmisiä. Ottaa rahat pois kuin Robin Hood ja jakaa ne rikkaille, vai miten se meni

    • Anonyymi

      Maajohtajan tietää totuuden. Kusetetu eivät kehtää nostaa "koulutuksestaan" mekkalaa. Oli se "koulutus" niin paksua kusetusta:
      -tokenit
      -louhinta
      -lohkoketju
      - miljoona kauppapaikkaa
      -Onemaster
      -pörssi
      -vaihdettavuus-
      Tappina yhtiö määrittelee Onecoinin arvon
      BYYYYAAAAA

    • Anonyymi

      Äläs ny! Kylä miäs laittaa viä rahoiks kun rupee piirtään niitä Kari-katyyrejä kaikista onekusetetuista ja -kusettajista. Vaikkapa Kari-valrus-katyyreja. Kylä siinä viä Vuorisen perse repee kun tunkitetut vetää porukalla kakkoseen. Kuivana...

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      818
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      776
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      65
      630
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe