Tällainen on huippusalainen Putinin nyrkki erikoisyksikkö hoitaa salamurhat

Perusteellinen kirjoitus GRU:sta


Tällainen on huippusalainen Putinin nyrkki – erikoisyksikkö hoitaa salamurhat, vallankaappaukset ja muut likaiset työt

Venäjän sotilastiedustelupalvelu GRU operoi nykypäivänä Euroopassa kuin kylmän sodan kuumimpina vuosina.

Venäjän sotilastiedustelupalvelu GRU on tullut viime vuosina kuuluisaksi erityisesti epäonnistuneista yrityksistään murhata länsimaihin loikanneita upseereitaan. Näistä on vastannut GRU:n alainen yksikkö 29155. Onnistunut murha taas on sellainen, jota ei yhdistetä GRU:hun, vaan luokitellaan onnettomuudeksi tai vahingoksi, kuten kuolemista alkoholimyrkytykseen tai hukkumista omaan kylpyammeeseen.

Iskujen kanssa samaa tahtia on kiristynyt uusi kylmä sota – ja myös lännen sanktiot ovat koventuneet. Toisaalta Venäjä on lisännyt operaatioita sitä mukaa, kun sanktiot ovat alkaneet purra. Ilmiön alkuperän veikkaaminen on samantyyppinen ongelma kuin sen arvuuttaminen, kumpi oli ensin; muna vai kana. Venäjä aikoo jatkaa illegaalia toimintaa ja tyypillisesti kiistää kaiken.

Vara-amiraali Igor Olegovitš Kostjukovin, 58, johtama GRU on virittänyt uudestaan ”illegaalien” agenttien verkoston länsimaihin. Kylmää sotaa jatketaan siitä, mihin sen ensimmäinen erä päättyi 1989.

Kostjukov on kritisoinut Yhdysvaltoja ja presidentti Donald Trumpia pyrkimyksistä kansainvälisen hegemonian ylläpitämiseen kaikin keinoin, myös sotilaallisin, ja pyrkimyksistä laajentaa kansainvälisen kaupan kontrolloimista.

Hänen puheissaan on nähty samantyylistä neuvostoaikaista ideologista paatosta kuin muillakin kovan linjan kannattajilla suhteessa länteen. Kostjukov tulkitsee Yhdysvaltain viimeisimpiä ulkopoliittisia dokumentteja, että ne tähtäävät ”rauhaan vahvuuden kautta”, joka johtaa sotilaalliseen konfliktiin.

Kostjukovin mukaan ”tämä on ristiriidassa monien valtioiden näkemyksen kanssa, mukaan lukien Venäjän federaation, joka ei hyväksy sanelua (diktat) ja ovat oikeudenmukaisen maailmanjärjestyksen puolesta, tasaveroisten oikeuksien ja kumppanuuden puolesta valtioiden välillä, kollektiivisten ratkaisujen etsinnän puolesta turvallisuuden varmistamiseksi ja rauhan säilyttämiseksi”.

Kostjukov on sanonut, että ”Venäjän federaatio on vakuuttunut, että ainoa tehokas keino alueellisen turvallisuuden varmistamiseksi on poliittinen vuoropuhelu ja toistensa intressien huomioon ottaminen.”

Kostjukovin puhetta on pidetty kyseenalaisena siinä valossa, mitä Venäjän oma toiminta Krimillä, Itä-Ukrainassa ja Syyriassa osoittaa.

Yksikkö 29155
Väärällä henkilöllisyydellä ja ilman diplomaattista statusta länsimaihin solutetut agentit voivat elää hiljaista elämää vuosikausia, ennen kuin heidät aktivoidaan. Heidän toimintansa voi ulottua sosiaalisesta seurustelusta aina informaatiosodankäyntiin, sabotaasiin ja jopa terroritekoihin sekä salamurhiin asti. Vakoilijat voivat myös avustaa varsinaisia iskuryhmiä, jotka tulevat GRU:n erikoisjoukoista (spetznaz). Komennuksille lähetettävät erikoisupseerit on koulutettu puolustusministeriön sotilasakatemiassa.

Yksikkö 29155:n päällikkönä on toiminut vuodesta 2011 kenraaliluutnantti Andrei Vladimirovitš Averjanov ja yksikkö toimii Moskovan itäosassa sijaitsevassa 161. erityistehtävien koulutuskeskuksessa. Yksikön henkilöstö on palvellut erikoisjoukoissa Afganistanissa, Tšetšeniassa ja Ukrainassa. Averijanov on valmistunut vuonna 1988 Taškentin sotilasakatemiasta Uzbekistanissa ja palvellut Tšetšeniassa 1990-luvulla ja 2000-luvulla. Averijanov palveli maahanlaskujoukoissa Moskovan ja Kaukoidän sotilaspiireissä, kunnes hänet siirrettiin GRU:n 14. direktoraatin (spetsnaz) päälliköksi. Venäjän federaation sankarin arvonimen hän sai tammikuussa 2015. Hän on myös Yhdysvaltain pakotelistalla. Myös Kostjukovilla on Venäjän federaation sankarin arvonimi.

Jatkuu sivukaupalla

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/7bfddde7-c5cd-4046-ae8b-a397690621de

17

50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Voisko tehdä vieläkin laajemman vertailun suurvaltojen salamurhayksiköistä.

      Britit: MI6, SAS...?

      Kiina: ?

      USA-Israel: CIA, OSS, Special Forces, Navy seals, Mossad...?

      Muut maat: ?

      • Anonyymi

        Voi, mutta taisit laittaa pyyntösi väärään osoitteeseen.


    • Anonyymi

      Myös Venäjän sisällä on tapahtunut. On tippunut toimittajia ja toisinajattelijoita parvekkeelta, löytynyt kaatopaikoilta. Yhteistä näille on korruption tutkina ja siitä aiheutuneet vaikeudet. Yleensä kuolemia ei pystytä selvittämään.Viimeisin pyöräilijän Saksassa tekemän murhan jäljet johtavat Kostamuksessa tehtyyn murhaan. Välissä vain henkilöllisyys ja ulkonäkö muuttui ja mies pistettiin töihin eurooppaan.
      I

    • Anonyymi

      Ei vaikuta mitenkään uudelta noin niinkuin ammatinvalintamielessä.

      Amerikkalaisissa leffoissa ei oikein muita olekaan kuin mafian tai valtion palkkamurhaajia. Aktiivisia tai eläköityneitä.

      Murhaaja agentti on esim. USA:ssa arvostettu ammatti. Kuin myös Iso-Britanniassa.

      • Anonyymi

        Rysäpöksy saa tietonsa elokuvista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rysäpöksy saa tietonsa elokuvista.

        Nato aktivistit saavat tärkeimän propaganda informaationsa juuri elokuvien kautta.


    • Anonyymi

      Mitäkähän raamattu sanoo tämmöisistä murhista joihin kuitenkin on virallinen lupa maan hallitukselta ?
      Monissa maissahan ihmisten tappaminen on kielletty ankarasti , miten lie näissä kun on lupa tappaa ?
      Hallituksilla tietenkin on lupa myöntää näitä kaatolupia , vähän niinkuin pihasusille .
      Venäjällä no myönnetty paljon näitä tappolupia " toisinajattelijoille " .

      • Anonyymi

        Venäläisten mielestä ihmisten murhaaminen on hyväksyttävää niin koti- kuin ulkomaillakin.


    • Anonyymi

      Sama vika rahik... eikäkö USA:lla

      Tapetaan kotona, tapetaan riemurinnoin ulkomailla jumalan nimissä tottakai.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Mihin se suomalainen versio kaatui?

      • Anonyymi

        Lienee niin nopeassa edestakaisessa liikkeessä, ettei sitä silmä kykene enää havaitsemaan.

        Se on nopeatempoinen laji tuo Nato-masturbointi.


    • Anonyymi

      Kuvaus kyllä varmasti on Venäjän ja monen muun maan tiedustelun toimintamalli ulkomailla mutta niiden tehtävä ei ole venäläisten surmaaminen ulkomailla. Nykyään kuulee Venäjä agentteja pyörivän ympäri Eurooppaa mutta niiden päätehtävä on lännen Venäjää koskevan valehtelun paljastaminen. Agenttien surmaamisista ei voi varmuudella sanoa kuka ne surmasi sillä tiedustelut pystyy junailemaan todisteet kenen tahansa syyksi ja agentit voi olla kaksoisagentteja.

      • Seli seli. Venäjän GRU:n murhaajat paljastuivat ja tiltu yrittää taas valehdella murhaajien puolesta.


    • Anonyymi

      "Tällainen on huippusalainen Putinin nyrkki erikoisyksikkö hoitaa salamurhat."

      Nato Tiltuilla outo käsitys huippusalaisesta. ;)

      Tuossahan se on iltapäivälehtiä myöten avoimena ammollaan salaisuuksineen päivineen kuin Naton Tiltun suu.
      Salaisuuksia ei mistään löytynyt, niinkuin Nato USA:n propagandaan kuuluu ja etukäteen arvata saattoi.

      • Venäjä onnistui ryssimään huippusalaisenkin yksikkönsä iltapäivälehtien reposteltavaksi. Ei mitään uutta siinä.


      • Anonyymi

        Mikä Suomessa on salaista niin muissa maissa se on julkista eikä siinä mistään ryssimisestä ole kyse


    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      237
      45139
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      120
      25951
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      321
      15629
    4. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      161
      10772
    5. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      122
      9697
    6. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9121
    7. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      82
      8451
    8. 238
      6808
    9. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      219
      6463
    10. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      6463
    Aihe