Henry Ruuska taas päästää aivopieruja JS-kolumnissa. On paljon hienoja ajatuksia tavoitteista vuodelle 2020. Yksi oli "turvapaikanhakijoiden palautusten lopettaminen" Ruuska katsoo kuuluvan ihmisoikeuksiin sen, että tulee maahan elätettäväksi vaikka siihen ei olisi mitään humanitääristä perustetta. Luulenpa että maahanmuuttovirasto tutkimalla henkilön taustat, tietää Ruuskaa paremmin, kuka on turvapaikan tarpeessa ja kuka ei. Ruuskan logiikalla ajateltuna kuuluisi ihmissoikeuksiin sekin, että minä lähtisin talveksi kanarialle elätettäväksi. Ei taida kuitenkaan onnistua.
Tämä kirjoittamani on Ruuskan kaltaisten mielestä vihapuhetta.
Toivotavasti heitä on mahdollisimman vähän päättämässä maamme asioista.
Tämä kirjoittamani on Ruuskan kaltaisten mielestä vihapuhetta.
Toivotavasti heitä on mahdollisimman vähän päättämässä maamme asioista.
Vastaukset 88
Vanhimmat
Oli ymmärtämättömän klopin kirjoitus.Kuin suoraan vihreitten puoluetoimistolta.
rautaa rajalle
Rajat kiinni!
Ehdottomasti rajat kiinni.
Kannatetaan.Ja vihreät pois täältä!
Suomen tulevaisuuden kannalta olisi kaikkein parasta, jos maastamme tulisi kristillinen kansallisvaltio. Perinteiset perhearvot olisivat kunniassa , mikä takaisi suuremman syntyvyyden. Ja ihmiset olisivat ahkeria. Kristilliset hyveet olisivat muutoinkin kunniassa. Ulkomailla lomailtaisiin vähemmän ja maahanmuuttoa olisi selvästi vähemmän.
Juuri näin.
Pois punavihreä hapatus.Se mädättää maamme.
Valtava enemmistö kannattaa Suomen muuttamista pakanamaaksi ja pilkkaa avoimesti uskovia.
Ei valtava enemmistö. Media vaan luo kuvaa että näin olisi.
Mediaa hallitsee toisaalta punavihreä hapatus, toisaalta anglo-amerikkalinen kapitalismi.
Paikallislehdessä tulisi kirjoittaa paikallisista asioista eikä tuollaisista mokutus jutuista.
Onko Järviseudun Sanomat muuttumassa vihervasemmiston äänenkannattajaksi?Sateenkaariliberaalien äänitorveksi?
Täytyy miettia lopetanko tilauksen, jos nämä Ruuskan jutut lisääntyy niin minun kohdalta tilaus päättyy.
Vihervasemmistolaisuus on pahempi asia Suomen ja suomalaisuuden kannalta kuin kommunismi oli muutama vuosikymmen sitten.
Hyvä kirjoitus Ruuskalta. Vihapuheen ja rasismin tilalle enempi suvaitsevaisuutta ja erilaisten ihmisten hyväksyntää. Hyvä Ruuska.
Ruuskan ja muitten suvakkien kirjoitukset sataa Halla-ahon piikkiin.
En ole persu, mutta haitta maahanmuitom takia äänestän persuja.
Työperäinen maahanmuutto on ihan ok. Olen isänmaallinen ihminen. Isäni taisteli isänmaamme puolesta talvisodassa, haavoittui myös aika pahasti. Tuskin hän ja muut taistelijat tekivät sitä sen takia, että tämän maan valloittavat xxxxxx. Rastit tarkoittaa sellaista sanaa jota täällä ei saa sanoa, onneksi kaikki sen tietävät
Isänmaan vuoksi äänestän persuja ja olen siitä ylpeä.
Isänmaan ja isänmaallisuuteni vuoksi en voisi koskaan äänestää persuja.
Joo minä ainakin hyväksyn ulkomaalaisten raiskaajien tulon suomeeen! Tekee hyvää suvaitsevaisille tulla maahanmuuttajan raiskaamaksi ne kokemukset avartavat lisää maailmankuvaa!
Avartaako maailmankuvaa jos tulee suomalaisen raiskaamaksi.
Siinä käy lopulta niin, että ei tulekaan tilalle suvaitsevaisuutta ja erilaisten ihmisten hyväksyntää, vaan islamisaatio.
Mitä isänmaalisuuden vastaista persut on esittäneet kerro?
Sekö etteivät hyväksy mamuyhteisöä suomeen.
Jos puolueen koko toiminta, olemassaolo ja käyttövoima perustuu ainoastaan erilaisten ihmisten arvosteluun ja vihaan,niin sillä ei ole mitään tekemistä minun isänmaallisuuteni kanssa.
Mamuja ei saa arvostella eikä heidän rötöksistään kertoa sekö on isänmaallista.
Mamut on kaiken arvostelun yläpuolella ovathan he kunniakansalaisia.
Nuo kaksi lausetta osoittavat kristallin kirkkaasti kuinka kapealla ja vinoutuneella tasolla isänmaallisuutesi oikeasti on.
On muuttunut lehti nykyjohdon aikana. Paikallisasioista uutisointi ja asioista syvällisesti kertominen jäänyt. Pääkirjoitusten aiheetkin kaukaa haettuja kuten Trumpin puheet tai vastaavat. Tai omakehu. Lehdestä on kaikki ammattitoimittajat häipyneet jostain syystä.
Johtunee päätoimittajasta.Muuten olen sitä mieltä,että persut on ainoa toivo suomalaisille,ettei tämä maa tuhoudu,kuten Ruotsissa on käynyt.Siellähän kantaruotsalaiset on jo alistettu erään uskonnon alle,jota ei saa mainita.
Kansallismielistä , kristillisiä arvoja kunnioittavaa äänestän, olkoon ehdokas mistä puolueesta tahansa. Tosin vihreistä ja vasemmistoliitosta ei tällaisia ehdokkaita taida löytyä.
Islmilaiset on niin suvaitsevaisia, tulevat
piiperöiden kanssa hyvin toimeen.
Varsinkin naispuoliset piiperöt kovinkin hyvin......
Tai johtuu lehden johtoryhmästä mikä se onkaan. Heidän aatemaailmansa pielessä. Ei ihme.
Oli hyvä kirjoitus, tuota kaikki toteuttamaan.
Tämä keskustelun avauskirjoitus oli siis hyvä.
Js sanomien kirjoitus
Vakavassa harkinnassa on minulla järviseudunsanomien tilauksen peruminen
Lehdenhän voi aina peruuttaa...
Lappajärvellä tarvitaan pakolaisia ja työperäistä maahanmuuttoa koska paikkakuntalaiset työikäiset tykkää istua vaan ravintolassa ja kahvioissa.
Muuttaisin Lappajärvelle jos siellä olisi töitä
Palkkaa pitäisi saada 15000 €/kk.
Vähemmällä en sinne korpeen lähde.
Palkka ei ole mikään este pyyntösi on vallan kohtuullinen.
Tervetuloa,käy kunnantoimistossa kirjoittamassa vaadittavat asiakirjat.
Yks aurausviitan paikka on vapaana.Luulenpa että olet etsimämme henkilö.Kunhan lumipeite vahvistuu,niin otappa yhteyttä.
Itärajan takaa löytyy hyviä kristittyjä vaaleaihoisia.
Et vissiin ole paikkakunalla ihan hetkeen käynny ? Muuten tietäisit, ettei pystyyn kuolevassa kylässä ole ravintolaa, kahvioista nyt puhumattakaan.
Jakorasioita jotka on valmiita muutaman vuoden patjana oloon jotta saavat kansalaisuuden tai oikeuden jäädä pysyvästi. Varkaita ja huijareita. Muistuttavat mustalaisia jatkuva jonkin asteinen kieroilu ja venkoilu jos asiasta mainitsee niin tietenkin olet rasisti. Kunnioitetaan oikeastaan vaan omia ja kantasuomalaiset ovat noille ihan sitä varten, että miten kenestäkin voisi hyötyä. Toisinaan kun noilta hommilta joutaa niin näytellään muka uskovaista ja höpötellään Jeesuksesta.
Vai ei ravintolaa eikä kahvilaa. Kivitippu, Koskikievari ja Kahvila Pikkupulla, siinä muutama mainitakseni. Ootkohan itse milloin käynyt täällä viimeksi?
Mitä vittua täälä mesotaan jostakin Ruuskan kirjoituksesta, jossei se Lappajärveä koske. Tarpeeton lehti lappajärveläsille. Mummot lukee kuolleet. Amatöörisepustuksia, sopisivat alakoululaisen ainekirjoitukseksi.
Onko pakko tilata jos noin kauheasti häiritsee jutut?
Piti kaivaa kirjootus esiin ja onhan se vaikea lukea kun on unohtut pisteet ja kappaleet tehä ,luetteloa piisaa. Ei järviseutulaista paikallislehtiasiaa eikä tilaajia huomioitu joitten keski ikä 70 v.
Jättää lukematta mikä ei miellytä. Sillähän siitä pääsee eikä tarvitse ryhtyä Mielensäpahoittajaksi. Mielipiteitä on monenlaisia enkä minäkään kaikkia mainittuja hyväksy mutta ei minun maalima lehtikirjootuksista mee sijoiltaan. Silti suvaitsevuutta immeiset...
Ei se nyt oo ihan sama mitä media kirjoittaa.
Median tärkein tehtävä on vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin ja käyttäytymiseen. Kansoja hallitaan median avulla. Se joka hallitsee mediaa, hallitsee maata.
Lähes kaikki suuremmat mediat on valjastettu toteuttamaan projektia kansallisvaltioiden hävittämiseksi ja vallan keskittämiseksi yhä pienemmälle piirille, NWO.
Suvaitsevuuden ideologialla sekoitetaan kansoja, koska epäyhtenäistä porukkaa on helppo hallita.
Tässä käytetään hyväksi hyväuskoisia hölmöjä, joiden mielestä ventovieraatkin ovat ylimpiä ystäviä.
Kannattaa muuten lukea Juha Ahvion kirja: Vaarallinen vihreä valhe
Totta joka sana. Tuon mielipiteen muokkauksen lisäksi tehdään ns. uutisia kuinka joku tyrkky julkkis on pahoittanut mielensä milloin mistäkin . Esimerkkinä vaikkapa iltasanomien lööpit. Vaikka olisi tuhansia ihmisiä jossakin kuollut, niin ei . Ekana on jonku turhakkeen touhoista ja ihan siksi, että sitä eniten klikkailtu ; ) ja eihän ole loputtomiin tarjontaa ellei kysyntää löydy. Joten nuo iltasanomienkin juttujärjestykset kertovat kansakunnan tilasta ja rehellisesti arvioiden se ei kerro kovinkaan meistä.
Ei kannata. Ahvio on uskonkiihkoinen uusnatsi jonka agenda on saada naiset hellan ja nyrkin väliin synnytyskoneiksi. Maahanmuuttaja ja muut huom. muun uskoiset pois suomesta ja seksuaalivähemmistöt varmaan suolaisi jos hänestä kiinni.
Huvittavinta onkin se että Ahviolla on enemmän yhteistä jihadisti muslimin kanssa kuin suomalaisen keskiverto tallaajan kanssa.
Tätä olen ajatellutkin, että vihervasemmistolainen propaganda näillä seuduilla herättää voimakkaan vastareaktion ja ihmiset ajautuvat aivan vastakkaisen poliittisen suunnan kannattajiksi. Kommunistit päättivät pitää 20-luvulla haastejuhlansa Lapualla. Se synnytti vastareaktiona Lapuanliikkeen.
Niin sehän siinä on ihmeellistä, että eniten tuntuu äärioikeistolaisuus vetoavan jonkin sortin uskovaisiin. Se tuntuu olevan kovasti ristiriidassa sen kanssa mitä Jeesus heille isossa kirjassa opettaa .
Esimerkiksi Halla-ahon puheita pidetään kuin Jumalan sanasta seuraavana. Vaikka itseasiassa Halla-aho ei itse halua kaverata uskovaisten kanssa, koska omien sanojen mukaan "ei usko muihinkaan menninkäisiin"
Halla-ahon ajama poliittinen agenda on taas sellainen, että sillä vasta köyhät ja sairaat kyykkyyn laitettaisiinkin. Halla-ahon mukaan kaikki ihmiset ovat instrumentaalisesti eriarvoisia, mutta siitä ei kuitenkaan seuraa vähempiarvoisten kaasuttaminen, ellei siihen ole ”muuta pätevää syytä”. Hän vastustaa perustuloa ja Hänen mukaansa sosiaaliturvan pitää olla vastikkeellista ja tarveharkintaista. Halla-aho katsoo, että mitä helpompaa erilaisten tukien hakeminen on, sitä enemmän niitä haetaan . Kehoitan siis harkitsemaan, ettei tule vahingossa lähteneeksi väärän "mestarin " matkaan.
Ja sanottakoon nyt lopuksi, etten kannata sokeasti mitään poliittista ryhmää.
Vihervasemmiston ja vastaavien syvä kristinuskovastaisuus huolettaa. Heidän toiminta johtaa Suomen islamisoitumiseen. Tällaiselle toiminnalle pitää tehdä stoppi.
Suomesta ei löydy yhtäkään poliittista tahoa joka voimakkaasti vastustaisi kristinuskoa mutta sellainen löytyy joka sitä yrittää keppihevosena käyttää joka tilanteessa (KD). Jotkut uskovaisryhmät tosin väittävät kivenkovaa suomessa tapahtuvan jopa kristittyjen vainoa (Helluntailaiset) vaikkei tiettävästi ainottakaan kivitystä ole tapahtunut. Vainon ja vastustuksen tunnusmerkeiksi ei riitä se, että henkilö on erimieltä joko uskonnosta tai jostakin muusta, jonka joku itseään syvästi uskovaisena pitävä kokee itselleen kovinkin tärkeänä.
Nuo islamisaatio puheet ovat vähintään naurettavia kun otetaan huomioon se, että sellainen oikein äärikonservatiivi muslimi ei varmasti halua lähteä tällaiseeen vapaaseen yhteiskuntaan asumaan ja taas ne, jotka ovat lähteneet , ovat lähteneet juuri sen takia, etteivät halua asua tiukassa islamilaisessa kulttuurissa.
Se joukko mikä täällä nyt heitä on. Ei oikein millään matematiikalla pysty lisääntymään niin nopeasti, että suomesta tulisi islamilainen maa sinun aikanasi, etenkin kun ottaa vielä huomioon, että suomessa on suuressa kasvussa uskonnottomuus. Nuo jutut menevät siis samaan laariin "homo-invaasion" kanssa. Syntyvyyshän on suomessa laskussa mutta tuohonhan on yksinkertainen lääke ;)
Onneksi elämme suomessa jossa lait säädetään maallisesta näkökulmasta eikä jonkin uskonnollisen ideologian mukaan. Sillä pyritään varmistamaan, että ne ovat kaikille samat .
Totuus on kuitenkin se, että tällä menolla Suomi kuihtuu pois. Syntyvyys on liian alhainen, johon on suurena syynä kristinuskon vaikutusvallan aleneminen ja ns. "uskonnottomuus".
Aika huteralla pohjalla on ihmisen elämä, jos on uskonnoton.
Aika huteralla pohjalla on ihmisen elämä, jos uskoo satuolentoihin.
Tyhmä mielipide.
Ruuska kirjoittaa asiaa. Näitä voi olla vaikea niellä jos oma maailmankuva loppuu postilaatikolle ja siitä eteenpäin kaikki on kavereiden kertomaa tai oman mielen tuotosta. Lehteä en peru tämän takia, taidan tilata jopa toisen.
Se on hyvä kun lehti on uudistunut ja uskalletaan ottaa rohkeasti kantaa!
PS. En ole koskaan kirjoittanut yhtään juttua kyseiseen aviisiin enkä saanut rahallista tai mitään muutakaan korvausta sieltä.
Vai loppuu maailmankuva postilaatikolle. Kannattais varmaan vähän miettiä, miten tämä systeemi toimii, eikä vaan halia ihanaa maailmaa.
Kannattais varmaan vähän halia sitä ihanaa maailmaa, eikä miettiä pelkästään siellä kotona keinutuolissa miten tämä systeemi toimii.
Joo.Teidän sateenkaariväen mielestä maailma toimii niin että mieskin voi synnyttää,ja sukupuolia on useampi.Punaista lihaa ei saisi syödä,valtakuntien rajat pitäisi poistaa,jotta tänne sais tulla kuka tykkää.Metsiä ei saisi hakata,autoilu kieltää jne jne.Eli teillä on todella "järkevä" maailmankuva🐷
Joo. Tosi järkevä kommentti. Tässä ollaan joko sateenkaariväkeä tai persuja, mitään muuta vaihtoehtoa ei ole. Jos et syö punaista lihaa ja olet mies niin silloin voit synnyttää, tai ainakin olet sitä mieltä että mies voi synnyttää. Jos on suvaitsevainen erilaisuutta kohtaan niin se tarkoittaa automaattisesti että myös metsiä ei saa hakata tai autolla ei saa ajaa.
Tuo sinun logiikka ontuu pahasti ja olet ilmeisesti sekoittanut useiden eri ihmisten mielipiteitä yhdeksi ainoaksi mielipiteeksi.
Anna Ruuskan kirjoittaa rauhassa omia mielipiteitään, ei se sinun maailmaasi pitäisi kovin pahasti häiritä.
T. eri
Tulehan sieltä ahdasmielisestä maailmastasi nykyaikaan ja tähän päivään ja lue vähä vähempi persujen ohjelmia.
Toimittajako se siellä mielensä pahoitti?No,totuus tekee joskus kipeää.
Älä+turhaan+pelkää+sateenkaariväkeä.+Heistäkin+varmasti+löytyy+metsuria+ja+autoilevaa+lihansyöjää+joka+vastustaa+maahanmuuttoa.+Ihan+kuten+sitten+myös+persuja+kannattavista+heteromiehistä+löytyy+luontoharrastajia+ja+pikkulintujen+ruokkijoita+joille+maahanmuuttajiksi+kelpaa+vaaleaihoiset+kristinuskoiset.+Meitä+ihmisiä+on+siis+hyvin+monenlaisia.
Sateenkaariväellä+ei+ole+varsinaisesti+mitään+yhteistä+poliittista+ideologiaa.+Sikäli+jos+tuohon+joukkoon+lasketaan+vain+seksuaalivähemmistöt.+He+taas+ovat+noin+5+%+:tin+vähemmistö+joka+ei+taatusti+pysty+pakottamaan+sinua+porkkananpurijaksi,+eikä+korvaamaan+sinun+"pirkkoa"+pertillä.+Ja+miksi+edes+yrittäisivät+kun+eivät+itsekkään+välttämättä+noita+asioita+halua.+Tuo+kommenttisi+"mieskin+voi+synnyttää"+lienee+poimittu+jostain+Turusen&Ahvion+sylttytehtaalta.+Noiden+uskonhihhuleiden+suurinhuoli+lienee+joku+kuvitteellinen+invaasio,+jossa+pelkillä+puheilla+muutetaan+umpihetero+peräkammarin+Einarikin+homoksi.+Noita+lukiessa+olisikin+aiheellista+pysähtyä+miettiämään+onko+T&A+&+co+oma+seksuaalinen+suuntautuminen+niin+löyhissä+,+että+sen+voi+ihan+vaan+puheilla+toinen+vaihtaa.
Samaa mieltä edellisen kanssa!!!!!!!!!!!!!
Järviseudulla on kristillinen yhtenäiskulttuuri, jossa vähemmistöihin itsensä lukevilla on halu kuulua enemmistöön. Ja enemmistöllä on kirjoittamaton velvoite toimia laupiaasti, auttavaisesti ja anteeksiantavasti muita kohtaan. Kaikki ovat lähimmäisiä toisilleen.
Miehet ovat miehiä ja naiset ovat naisia. Sanoissa koti, uskonto ja isänmaa on mahtava kaiku. Kytösavun aukeilta mailta kohoaa vertaansa vailla oleva isänmaallisuus.
Näin se on,sanokoot toimittajaklopit mitä tahansa.
Me kinaamme keskenämme, mikä onkin median tavoite. Olemme niin eripuraista sakkia, ettei meistä ole vastustamaan yhdessä meille kaikille vahingollisia päätöksiä.
Nyt muuten isot pojat vähän järjestelee asioita lähi-idässä. Saadaan perusteet ottaa taas lisää moniosaajia. Noin se käy kun on valtaa, enkä nyt tarkoita juoksupoika Trumppia.
Putinin etu on eripurainen kansa ja hajoava Eu.
Vihanlietsonta ei kannata
Suomessakin on tahoja, jotka haluaisivat ihmisten muuttavan kasvukeskuksiin enemmän, jotta nämä tahot hyötyisivät taloudellisesti keskittymisestä enemmän. Vihervasemmistolaisuus ajaa näiden tahojen etuja. Paljolti myös kokoomuspuolue. Konstit ovat monet, kuten sateenkaariagendan edistäminen ja kristinuskon vaikutusvallan alas ajaminen. Monia kielteisiä seurauksia sitten saamme tulevaisuudessa nähdä tästä kehityksestä. Ja lopullinen tulos on se, että Suomi tullaan jälleen liittämään osaksi itäistä suurvaltaa. Itsenäisellä Suomella oli syntynsä ja sillä on myös loppunsa. Nyt mennään kohti loppua.
Onneksi iso osa kansasta on herännyt vastustamaan tätä hulluutta,jota vihervasemmisto ja sateenkaariliike ajaa.Vielä perussuomalaiset päähallituspuolueena pistää asiat kuntoon!Nuo ateistiset liikkeet pitää panna aisoihin.
Turha unelmoida. Persut äärioikeistolaisena yhden asian liikkeenä eivät tämän maan asioita korjaa.
Perussuomalaiset ovat isänmaallinen,Suomen etua ajava puolue.Ei äärioikealla,kuten te viherpunikit asian väännätte.Joko muuten se mies synnyttää?😂
Koska näyttää siltä, että naiset ei enää halua synnyttää. Siksi onkin varmaan hyvä,että miehet tulevaisuudessa hoitaa tuonkin asian.
Perussuomalaiset, kristillisdemokraatit, keskustalaiset, pohjalaistaustaiset kokoomuslaiset. Nämä poliittiset tahot voivat pelastaa Suomen. Pistää asiat järjestykseen.
Ensinmainittu puolue ei saa, kun hajaannusta aikaan.
Epäisänmaallinen ,vastakkainasettelua. Sillä ei Suomea
rakenneta,tarvitaan yhteispeliä
Hyvä samaa mieltä. Persut joustamaton vastakkainasettelun puolue. Jonka yhteistyökyky on pyöreä nolla. Piehtaroivat omassa isänmaallisuudessaan, vaikkeivät edes tiedä mitä se tarkoittaa.
Mitäs se vihreitten isänmaallisuus on? Se on:Rajat auki,tulkaa kaikki afrikkalaiset ja lähi-idän nuoret miehet tänne.Meillä on tilaa.
Suomen suurin puolue, jonka kannatus johtuu vastalauseesta vihervasemmistolaiselle propagandalle.
Suurin puolue,ja suuremmaksi vain tulee.Kova paikka vihervassareille.
Sanoisin , että kovalla on muutenkin isänmaallisuus. Ihan vaikka ajatellaan nykyajan armeijaa aika moni keskeyttää kun ei vaan "oikein kestä"
Häpeällä ajattelee asiaa. Omakin vaari siellä oli monta vuotta ja sitten haavoittuneena lopulta kotiin . Suuren perheen kuitenkin elätti jne...
Ja vaimo ei varmasti tuota huonompi, omat uhraukset teki hänkin.
Kovia ihmisiä, tekijöitä, joille hattu nousee.
P.s kirjoittanut ei edes punaniska juntti keski-ikäinen persu mies, vaan viisikymppinen nainen joka kaiholla muistelee aikaa jolloinka miehet olivat miehiä, eivätkä vätyksiä. Ja jos jollakin nuuskamuikkusella meni pahasti tunteisiin niin kyllä minä kudon sukkaa , keitän kahvia ja pesen ruumita jos sinä pystyt olemaan edes kaksi viikkoa mettässä.
80-luvulla armeijassa naurettiin Ruotsin armeijalle ja ruotsalaisille sotilaille. Nyt on sitten sama meno ilmeisesti Suomessakin. Huomattava osa keskeyttää, ei lähdetä sotaharjoituksiin, jos ei saada suklaalevyä mukaan tai panssarivaunusta puuttuvat peruutusvalot.
Ehkä tämä on evoluution tulos. Naiset perivät maan( Sloagan jurasic parkista) (kaikki selkärankaisethan ovat ensin naisia) naisten keskuudessahan on kiinnostus armeijaa kohtaan noussut ja myös mielenkiintoa on vanhaan lotta toimintaan. No tuohan on tietenkin kielletty järjestö mutta monet naiset ovat kaivaneet mummun vanhan ompelukoneen esiin ja opettelevat kädentaitoja ja myös metsästykseen naiset osoittavat kasvavaa kiinnostusta mutta onhan se toki vähän noloa jos akkojen tämäkin pitää hoitaa synnytysten välissä ;)
Toki naiset sitten osaavat olla menttaalitasolla hankalia mutta toisaalta pojat, pitäistkö pikkasen kattoa peiliin.