Vuosi on jo 2020 ja työttömät makaa tyhjänpanttina! HETI LAISKURIT TÖIHIN! Sinne vaan töihin lähimmälle isännälle risusavottaan tukiensa vastineeksi.
TYÖTTÖMÄT RISUMETSÄÄN!
Anonyymi
79343
2Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 79
Vanhimmat
Mee ite vai oletko niin kädetön ettei susta ole mihinkään fyysiseen duuniin.
Halla-Ahon linjoillahan tuo.
On kuules aika pitkä matka lähimmän talonpoika isännän luokse nyt.
Talonpojat ovat lähteneet 8 saksi kuukaudeksi loma asunnoilleen lämpimään etelään .
Hankinet lomaa asutot maataloustuella.
Eni oikeen työttömyyskorvauksella oo mahdolista kålähtee mihinkään .
Sinä kös hoidat mun lapset
Tuleeko Susanna Koski mukaan?
HOI SIE!
Ei voi mennä ku täytin justii 18 ja jouvuin eläkkeelle!
Ihan oikein jos on joutunut minkäänlaisen syrjinnän kohteeksi. Sen pitääkin tulla yhteiskunnalle kalliiksi jos eivät muuten opi.
Minäpä saikutan ja seuraavaksi työkyvyttömyyseläkkeelle, eli ei mahda mitään. Jos näin vedän loppuun asti, niin olen saanut tehtyä yhteiskunnalle vähintään 600 000€ lisälaskun kostoksi aktiivimallista ja muista kiusaamisista.
Sinut määrätään töihin maksamaan tuota velkaa korkojen kanssa takaisin tarvittaessa vaikka 20h/ päivä.
Sairaslomalta tai eläkkeeltä ei määrätä.
Kyllä määrätään valtion määräyksellä.
Kerro mihin viralliseen asetukseen peruistuisi keksimäsi määräys? :)
Ja linkki liitteeksi.
Saattaisi useammasta tämmösestä jo valtiotalouskin yskiä... Kai sen on joku viisas laskenut, että pienemmästäkin kiusasta ja pihistämisestä kannattaa maksaa monta kertaa enemmän saatuun "hyötyyn" nähden. :)
Se perustuu siihen että kansa on lopullisesti kyllästynyt tyhjäntoimittajiin.
Hahhaa, kiusaamisilla on hintansa ja mun kohdalle se maksaa sen verran jos asioita ei muuten korvata, tulisi se halvemmaksikin ja saattaisin töihinkin vielä palata.
Työttömät pitäisi nettihuutokaupata päivittäin sille, joka eniten tarjoaa työpanoksesta, silloin palkka olisi aina oikeassa suhteessa. Helppo toteuttaa, ilmoitukseen koulutus ja kokemus, sekä aluerajaus 100km työttömän kotoa julkiseen huutokauppaan. Työttömyys romahtaisi ja valtion talous pelastuisi.
Eikun maksatte oikeasti kunnolla tai mennään vaikka nälkälakon ja sairaalan kautta jolloin kustannukset yhteiskunnalle nousee entisestään.
Huutokaupassa maksetaan se, minkä arvoinen olet, jos et mene töihin, karenssi päälle, niin kohta kiinnostaa.
Jos työnantaja saa sinusta hyviä kokemuksia, se voisi maksaa seuraavalla viikolla enemmän. Tämä on mullistava idea, joka lopettaa työttömyyden. Kirjelmöin asiasta Juhani Vartiaiselle, joka lähtee viemään sitä eteenpäin. Loistava idea myös ns. pakolaisten työllistymiseen, vasemmistohallitus joutuu hyväksymään hankkeen jossakin vaiheessa, koska työllisyystavoite karkaa muuten. Oma hillotolppa on kuitenkin punikeille hallituksessa tärkein.
Etkö osaa lukea? Sairaalan potilaana ei ainakaan töihin joudu, eikä muutenkaan saikulta tai työkyvyttömyyseläkkeeltä. p.s. Ihmiskauppa on laissa kielletty
Sairaskin pystyy aina jotakin tekemään, nykyään työpaikoilla esim kätensä telonut voidaan määrätä takaisin kesken saikun töihin, jota pystyy tekemään yhdellä kädellä.
Sinua ei hoideta, pannaan vain selliin. HA HA!
Tuollaisista puheenvuoroista ideologinen työttömyys ja orjuuttamisvaatimusten vastustus vain kasvaa.
Nämä narsistit on saaneet määräillä tässä maassa jo liikaakin,jo vuodesta-17 lähtien,olis aika saada ne jo ruotuun ja hiljaisiksi pikku hiljaa.
Ideaalityöttömät tekevät itselleen karhunpalveluksen jos menevät orjatöihin.
Ideaalityöttömät määrätään töihin.
Ideaalityötönkin voi kieltäytyä työstä ja siirtyä toimeentulotuelle.
Kieltäytyjälle paukkuu toooooosi pitkä karenssi, eikä latiakaan hynää.
Olenkin saikuttanut ja seuraavaksi työkyvyttömyyseläkkeelle, ette mahda mitään. :)
Suattas alkaa paukkua sinunkin tontilla
Sinut viedään Venäjälle hoitoon, niin johan alkaa työkunto löytyä!!!
Meidän aitojen "risusavottalaistenko" palkkoja haluat työttömät polkemaan?
Olen itseni elättänyt raivaussaha töillä yli 20 vuotta ja siitä maksetaan ihan aitoa palkkaakin eikä se ole mitään joutilaiden pakkopalkkauttamista.
Taimikonhoidotkin pitää puulajikohtaisesti tehdä ammattimaisesti oikeaan harvuuteen ja mieluiten ihan kannattavalla aikataulullakin joten ei siihen kuka vaan kelpaa.
Tosin valtio voisi palkata ja kouluttaa oikealla palkalla meidän siis valtion metsiin taimikoita hoitamaan. Keski ja pohjois-suomessa valtion metsät ovat paikoin ruokottomassa kunnossa kun ainoa metsänhoitotoimi tuntuu olevan moto. Tulevan metsän jatkohoito ei sitten enää valtiota kiinnostakaan.
Jos "risusavottaa" halutaan nähdä vain pilkkana niin teiden ja ojan varsien "savotta" kai sitten olisi se sinun pilkkaama häpeäpaalu jonka kuka vaan osaisi jos kunto kestää.
Jollain menny tunteisiin. Samaa jiibadaabaa täällä selittämässä päivästä toiseen.
Mitä ne sinne menisivät tekemään?
Ei enää joulukuusia kaadeta.
Sama se mitä menevät tekemään kunhan menevät. Lorviminen on nyt tullut päätökseensä.
Lorviminen kestää niin pitkään, että maksetaan riittävästi.
RISUMIES ON KUOLLUT ELÄKÖÖN RISUMIES!
Jos kieltäytyy, joutuu vankilaan joka maksaa yhteiskunnalle reilut 200€/vrk/hlö, että kannattaisko lahtareille sekään vai olisko kunnolliset palkat kuitenkin se järkevämpi vaihtoehto.
Risusavottakomennuksesta ei voi kieltäytyä koska kyseessä on valtiotason määräys.
Annahan olla, ei sellaisia määräyksiä ole vaikka kuinka kuvittelet. Jos vaikka joskus teoriassa tulisikin, niin saikuttaminen auttaisi kummasti.
Ei ihmiset missään ehdonalaisessa ole,mutta valtion kuuluis järjestää asiat niin että jokainenvoisi tehdä leivän ja lämpimänsä ja vaatteensa vapaaehtoisesti,tuolloin rahallinen korvaus olisi minimaalinen,muutahan valtio ei voi taviksilta vaatiakaan.
Liity sinäkin meidän iloiseen työttömien joukkoon. Irtisanoudu jo tänään. Älä viivyttele, työmarkkinatukihakemuksen käsittelyyn menee tovi. Oletko miettinyt sopivaa aktiivisuutta? Kiinnostaisiko vaikkapa kuntouttava työtoiminta tai työharjoittelu? Ei tarvitse laiskotella, vai miten olisi joku mukava kurssi?
Oon runoilija poika, en lähe paska duuniin.
Ja vielä pössyttelevä
Höpö heinä on nastaa.
Joo risusavottaan voi palkata ihmisiä oikealla palkalla niin se ennenkin on toiminut metsureita on vielä ja he tekevät risukot palkalla ilmaiseksi sun pitää tehdä itse hommasi.
Mitä ajattelit tehdä niillä risuilla?
Epäillään isäntien joka lupa asian kuntoa toistaiseksi.
Maata ei kannata laisinkaan, vaan iloita pikkiriikkisistä aiheista.
ideahan näissä pösilöavauksissa on työttömien, vammaisten ja vähäosaisten ihmisten halveeraaminen. Pllkantekoa.
Näidenkin takia tekee vaan enemmän mieli pysyä ikilakossa eläkeikään asti.
Onneksi meidän ihana pääministerimme Sanna Marin korottaa meidän vapaaherrojen tukia ja poisti aktiivimallin. Itkekää Kokoomuspojat itkekää! Kannattaa jo mennä nukkumaan että jaksatte tienata töissä meille rahaa. Me vapaaherrat aloitamme jo pitkän viikonlopun bilettämisen. Toivottavasti Sanna laittaa vielä teille jonkun lisäveron. Kiitos mestaritar!
Saisiko vielä Suomeksi?
Minä olen ollut risusavotassa kaupungin työllistämis töissä.
Syksyllä kaupungin metsuri kaatoi puita ja keräsimme puut ja risut käsivoimin omiin kasoihin.
Räntää satoi, tuuli vihmoi ja parakissa oli kahvitauko.
Illalla kotiin lähtiessä oli sitten vaatteet ja hankat märät, kun koko päivä vesi/räntäsateessa risusavottaa tehtiin.
Toisessa paikassa kavettiin kaapelia maahan lapiolla ja maa oli jo jonkinverran jässä.
Nyt kohta kolmekymmentä vuotta siitä oli kaupungin maalla risusavottaa, mutta rankojen ja risujen kerääjien sijaan siellä hommat tehtiin metsätraktoreilla ja kuormaimilla, ei työttömyys töinä.
Meinaatko, että yhteiskunta maksaa viulut ja metsänomistaja saa työn maksutta, heh.
Ei kai se markkinatalous ihan näin toimi!
Kunnat vois järjestää monenlaista ihan oikesti hyödyllistä (ja jopa motivoivaa, ei rangaistukseksi) puuhaa työttömille, sillä edellytyksellä, että myös työtön hyötyisi siitä jotain muutakin kuin sen 9 €/pv. Vaikka sekin on vähän niin vaikkapa 3 €/h puhtaana käteen perustöistä ja vaativammista pikkasen enemmän. Sitten se pitäis junailla niin, ettei taatusti vaikuta muihin tukiin. Tällaisella mallilla vois syntyä oikeesti niitä työhaluja.
Ei tule tapahtumaan. Mielummin tuotan osaltani 600 000€ tappion yhteiskunnalle loisimalla eläkkeelle asti jos ei tarpeeksi makseta.
Haaveesi pakenee päivä päivältä yhä kauemmaksi ja kauemmaksi.
Päinvastoin. 600 000 - 750 000€ tappio yhteiskunnalle lähestyy koko ajan, tällä hetkellä jo n. 50 000€ mikä on jo ihan hyvä. Se on niin, että vähemmällä eivät halunneet päästä, niin tehdään se sitten kalleimman kautta.
Joo ei niitä työhaluja löydy millään 3e/h palkoilla vaan perustyöstäkin on maksettava noin 10e/h ja työtä pitäisi olla se 8h/pv eli täyspäivätyö.
Syksyllä keräämään marjat metsästä
Mitä siellä savotassa tehdään?
Ei ennen maksettu mitään työttömyyskorvauksia itse piti lähteä hakemaan työtä kaikki kelpasivat
Näillä yhteiskunnilla joissa ei juuri ole sosiaaliturvaa (mm. työttömyysturva), menee mahdottoman hyvin. Usein niitä kutsutaan reteesti "kehitysmaiksi".
Kiinasta ei oikein ota selvää, koska se on pääosin suljettu kommunistinen yhteiskunta mutta kaiketikin iso valtaosa ihmisistä ei oikein edes tiedä mitä raha on.
USA oli selkeästi maailman no:1, myös kansalaisten hyvinvoinnilla mitattuna vielä 70-luvulla, kunnes Regani pääsi vallankahvaan ja sosiaaliturva käytännössä purettiin. Nykyään USA loikkii kriisitä toiseen ja keikkuu kuilun partaalla. Käytännössä nopeaa tahtia tavallinen kansa köyhtyy kehitysmaa-tasolle.
Isoin ongelma on, että raha pakenee peruskierrosta pörssi-peleihin. Kohta jopa rahoituksen kanssa saattaa tulla ongelmia, kun mummot ja papat alkaa siirtään rahojaan pitkäaikaistalletuksista sijoitustileille. Työpaikkoja ei synny koska ei ole halukkuutta investoida rahoja reaalitalouteen. Helpommalla pääsee kun sijoittaa pörssiin. Ja koska näin on rahaa esim. palkkojen maksamiseen on koko ajan vähemmän.
En mä kyllä aio mitään maksaa mutta saahan niitä risuja tulla keräämään.
Turha luulo, kova poru nousi jo aktiivimallista.
Työttömyystuki, asumistuki ja kaikki muut tuet pitäisi poistaa ja tilalle vastikkeellinen perustulo. Vastike olisi tunti yhteiskuntaa hyödyttäviä töitä per saatu 10 euroa perustuloa. Yhteikuntaa hyödyttävät työtehtävät tehtäisiin kunnille, kaupungeille ja valtiolle esim. nyt vaikka tätä risusavottaa. Työvelvoite olisi 0-160 tuntia, eli perustuloa olisi mahdollista ahkeruudesta riippuen saada 0-1600 euroa. Perustuloa verotettaisiin progressiivisesti samalla tavalla kuin normaalia palkkatuloa.
Kukas tuolloin enää menis yksityiselle matalapalkkaduuniin?
Ehkä ne jotka pitävät niitä yksityisen puolen matalapalkkatöitä mielekkäämpinä, kuin roskien keräämistä tienvarsilta, lumitöitä lumikolalla räntäsateessa tai tätä risusavottaa säästä riippumatta.
Enpä usko. Etenkin pikkufirmojen työilmapiiri on yleensä täysin perältä (perheyhtiöt pahimpia). Rahanahneet oppimattomat moukat käskyttää alammaisia, jotka on yleensä työnantajaa fiksumpia.
Yhdessä paikassa omistajan poika tuli kesätöihin. En tiedä oliko isä evästänyt mutta poika alkoi kohta pomottaan ja kerään listaa "huonoista" työntekijöistä. Pellenähän sitä pidettiin ja jäynää tehtiin minkä ehdittiin. Porukka luuli, että isä ei noteeraa hölmön pojan kertomuksia ja listoja mutta toisin oli. Porukkaa alettiin laittaa vaihtoon oikein urakalla. Muuten meni hyvin mutta muutaman vuoden päästä firma meni vasaran alle.
Menin heti työttömyyden alussa lähimpään metsään risusavottaan. Maanomistaja soitti poliisit. Että ei se niin helppoa kuin miltä kuulostaa
Nyt Ahneet laiskat Mtk, Ek , ja pakolais turisti TYÖTTÖMÄT RISUMETSÄÄN!
Vuosi on jo 2020 ja omistavan ahneen luokan lepäilijät työttömät ja kela lomilla pakolais turistit makaa tyhjänpanttina! Samoin asunnoilla keinottlevat kokomus ja sak ahne väki !!
HETI LAISKURIT TÖIHIN! Sinne vaan töihin lähimmälle laiskalle ahneelle kepu kokoomus isännälle orjiksi, risusavottaan tukiensa ja etujensa vastineeksi.
Kunnan risusavotta olisi taas hyvä herättää henkiin.
sen nimi on nyt kuntakokeilu, - harakka bisnes, vaikka tvm. harakka lähti jo karkuun vastuuta !!
Mene kuule ihan huoleti porvari hörhöjä rikastuttamaan vai pitäis vielä yhteiskunnan varoista alkaa työttömien hoitamaan kapitalistin metsiä maksakaan palkan jolla elää tuolla asenteella olisi tämä maa kohta ns.banaanivaltio 14 tunnin orjatyöpäivineen ja yhteiskunta rauha pian mennyttä
Kapitalistin metsänmyynnin verorahoilla työttömän toimeentulo maksetaan
Kaikkea tänne täyttä ymmärrystä vailla aloitellaankin. :D
Ammattityöttömät pitää roudata lappiin savotoille valtion maille pokasahan ja kirveen kanssa!
Normaalia työtöntäkään ei saa päästää makaamaan sohvalla, vaan on oltava joka aamu klo 7:00 raivaamassa maantien varsilta risukkoja.
Näin paranee liikenneturvallisuus, eikä ihmiset pääse lihomaan muodottomiksi möykyiksi, eikä varsinkaan oluella keskellä päivää!
Kuten myös toisten kyttääjät ja tyhjän jauhajat jotka elää vielä 40-lukua !
Jos aloittajalla on metsäalalle riittävästi osaamista ja fyysistä terveyttä niin sitten tervetuloa. Muuten et tule tänne taimikoita pilaamaan ja sahoja rikkomaan. Keskiverto tallaajasta siihen hommaan ei vaan ole. Jos taas on normaali kunto, mutta ei älliä niin tienvarsia voit päästä raivaamaan. Niissä kun ei yleensä tarvitse mitään valintaa tehdä. Tosin sitä varten on ajettavat koneetkin olemassa joten eipä taida sekään kannattaa ja jonkun sinua alkaa kaitsemaan.
Täysin samaa mieltä näin metsäalan ammattilaisen silmin ja kommentoin avausta tuossa jo eilen.
En ymmärrä edes mistä tuo pilkkaava "risusavotta" nimitys oikein tuleekin kun sitä toisinaan esitetään työttömistä puhuttaessa. Koen sen metsäalaa halventavana sanamuotona.
Työttömien risusavotta on ammattilaisten jäljiltä niiden risujen kerääminen, ei mikään varsinainen harventaminen. Eihän niille tohdi vesuria antaa, raivaussahasta tai moottorisahasta puhumattakkaan.