Maistraatit ja väestörekisterikeskus yhdistyivät uudeksi Digi- ja väestötietovirastoksi 1.1.2020. Tiivistelmä: Eroakirkosta.fi toimii kuten ennenkin.
Uuden viraston toimialue on koko Manner-Suomi. Jos on muuttanut Kolarista Tampereelle ja laittaa vahingossa vanhan kotikunnan, ei enää Lapin maistraatti lähetä eroilmoitusta Sisä-Suomen maistraatille kirjattavaksi. Käytäntö on myös yhtenäinen, eikä ole enää esim. Helsingin maistraattia ämpyilemässä muuta maata vastaan.
Eroakirkosta.fi-palvelu on tänään käännetty ohjaamaan viestit uudelle virastolle. Siirto tehtiin etukäteen sovitusti.
Vanhat eroilmoitukset käsitellään, käytännössä "maistraattiin" lähetetyt ilmoitukset käsittele "Digi- ja väestötietoviraston toimipaikka", siis käytännössä samat ihmiset.
Uudet ilmoitukset käsittelee eräänlainen virtuaalitiimi, ihmisiä ympäri maan. Ruuhkia ei enää synny entiseen malliin, kun käsittelijöitä voidaan lisätä joustavammin. (Kehotan silti eroamaan ennen 31.12..)
Oikein miellyttävä hallinnon muutos oli tämä. Kauneusvirheeksi jää Ahvenanmaa, jossa erillinen virasto edelleen hoitaa maakunnan 16 kunnan eroilmoitukset. Luonnollisesti eroakirkosta.fi ohjaa ilmoitukset käyttäjän puolesta, joten tästä ei tarvitse huolehtia.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.