Merkittäviä tiedeuutisia 2010-luvun varrelta olivat mm. ihmisen alkuperän tarkentuminen ja yhä uudet eksoplaneetat.
Takavasemmalta kuuluu saman tien äänekäs mutta sitäkin tyhmänylpeämpi uskonnollinen pajatus että jos jumala ei olisi luonut maailmaa niin mitään ateistista tiedettä ei olisi olemassa eikä näillä uutisilla ole mitään merkitystä ellemme ensin selvitä missä vietämme iäisyytemme ja tärkeintä on tietää että jumala loi maailman ja jos ei hyväksy jeesus kristusta pelastajaksi niin markviisi heittää helvettiin ... mutta ei nyt välitetä siitä.
Linkki kommentissa.
- Ilkimyksen uutispalvelu
Vuosikymmenen tiedeuutisia
24
<50
Vastaukset
- Anonyymi
2010-luvun tiedeuutisia:
https://yle.fi/uutiset/3-11137607
Vietän iäisyyteni minua pitempään elävien sukulaisteni muistikuvissa ja jokusessa valokuvassa.
- Ilkim. uutispalv.- Anonyymi
Kolme ihmisen alkua omaa jokainen neljäsosan geeneistäni. Näin yli 3,5 miljardia vuotta jatkunut yhtäjaksoinen ketju on taas saanut parin ihmissukupolven verran jatkoa. Ei aivan iäisyyttä, mutta melkoisen pitkä on sukuni historia.
Tyttäreni tontille istuttamani kirsikka- ja omenapuut muistuttavat minusta vielä pitkään sen jälkeen, kun itse olen jo siirtynyt kasvattamaan koiranputkea. Anonyymi kirjoitti:
Kolme ihmisen alkua omaa jokainen neljäsosan geeneistäni. Näin yli 3,5 miljardia vuotta jatkunut yhtäjaksoinen ketju on taas saanut parin ihmissukupolven verran jatkoa. Ei aivan iäisyyttä, mutta melkoisen pitkä on sukuni historia.
Tyttäreni tontille istuttamani kirsikka- ja omenapuut muistuttavat minusta vielä pitkään sen jälkeen, kun itse olen jo siirtynyt kasvattamaan koiranputkea.Tuota minäkin aina mietin pottiputken ja istutussankon kanssa metsässä kävellessäni tökkien taimia maahan. Tuhkana olen lannoittamassakin niitä aikanaan.
- Anonyymi
Onko nämä kaikki totta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko nämä kaikki totta?
Neiti on hyvä ja miettii itse onko totta. Iäisyytesi riippuu lähinnä siitä millaisessa arkussa sinun ruumiisi tai tuhkasi haudataan tai sirotellaanko tuhkasi maahan tai mereen. Ja jos sinulla on lapsia, osa geeneistäsi elää heissä ja heidän lapsissaan aina n:nteen polveen tai maailmanloppuun asti.
Anonyymi kirjoitti:
Kolme ihmisen alkua omaa jokainen neljäsosan geeneistäni. Näin yli 3,5 miljardia vuotta jatkunut yhtäjaksoinen ketju on taas saanut parin ihmissukupolven verran jatkoa. Ei aivan iäisyyttä, mutta melkoisen pitkä on sukuni historia.
Tyttäreni tontille istuttamani kirsikka- ja omenapuut muistuttavat minusta vielä pitkään sen jälkeen, kun itse olen jo siirtynyt kasvattamaan koiranputkea.Tulee mieleen sanonta
The one who plants trees, knowing that she will never sit in their shade, has at least started to understand the meaning of lifeiowa kirjoitti:
Tulee mieleen sanonta
The one who plants trees, knowing that she will never sit in their shade, has at least started to understand the meaning of lifeMiten tuo nyt kuulostaakin kielteiseltä? ;) Siis puun istuttamisen ilo ulottuu omaa elämää pitemmälle
- Anonyymi
Minä taas ajattelin tehdä toisin kuin sinä ja Aatami, sillä minä aion syödä siitä "elämän puusta" joka on keskellä paratiisia ja elän ikuisesti maan päällä.
Ajattelehan tätä asiaa Luojan näkökalta. Eli mietihän sitä että jos teet lapsen niin halaisitkos että että kun hän kuolee niin et haluaisi tavata häntä enää ikinä jos se olisi sinun vallasssasi?
--Niinpä siis, ikuisen elämän mahdollisuus on ilmeinen sikäli kun tyhjä ei räjähdä muutoin kuin Engvitsin ylitajunnassa jonne muut eivät pääse kavanttifluktuaationkaan eikä negatiivvisen tyhjiöenergian eikä matemaattisten algoritmienkään avustamana kurkistamaan.
Mutta kun pelle puhuu toiselle pellelle, tai kuten Kirja sanoo, että sokeaa opastaa sokeaa ja kohta molemmat ovat kuopassa, niin näin siinä käy että evousko on vahva. Anonyymi kirjoitti:
Minä taas ajattelin tehdä toisin kuin sinä ja Aatami, sillä minä aion syödä siitä "elämän puusta" joka on keskellä paratiisia ja elän ikuisesti maan päällä.
Ajattelehan tätä asiaa Luojan näkökalta. Eli mietihän sitä että jos teet lapsen niin halaisitkos että että kun hän kuolee niin et haluaisi tavata häntä enää ikinä jos se olisi sinun vallasssasi?
--Niinpä siis, ikuisen elämän mahdollisuus on ilmeinen sikäli kun tyhjä ei räjähdä muutoin kuin Engvitsin ylitajunnassa jonne muut eivät pääse kavanttifluktuaationkaan eikä negatiivvisen tyhjiöenergian eikä matemaattisten algoritmienkään avustamana kurkistamaan.
Mutta kun pelle puhuu toiselle pellelle, tai kuten Kirja sanoo, että sokeaa opastaa sokeaa ja kohta molemmat ovat kuopassa, niin näin siinä käy että evousko on vahva." Eli mietihän sitä että jos teet lapsen niin halaisitkos että että kun hän kuolee niin et haluaisi tavata häntä enää ikinä jos se olisi sinun vallasssasi? "
Teidän oppinne mukaan kaikkivaltias Jumala teki ihmisen omaksi kuvakseen. Aikojen lopussa Hän joko tuhoaa 99 % ihmiskunnasta Harmagedonissa tai herättää kuolleetkin voidakseen kiduttaa heitä ikuisesti helvetissä.
Tämäkö on sinun rakastava Isäsi? Joko kristinuskon Jumala ei ole kaikkivaltias tai vaihtoehtoisesti hän on paha.- Anonyymi
agnoskepo kirjoitti:
" Eli mietihän sitä että jos teet lapsen niin halaisitkos että että kun hän kuolee niin et haluaisi tavata häntä enää ikinä jos se olisi sinun vallasssasi? "
Teidän oppinne mukaan kaikkivaltias Jumala teki ihmisen omaksi kuvakseen. Aikojen lopussa Hän joko tuhoaa 99 % ihmiskunnasta Harmagedonissa tai herättää kuolleetkin voidakseen kiduttaa heitä ikuisesti helvetissä.
Tämäkö on sinun rakastava Isäsi? Joko kristinuskon Jumala ei ole kaikkivaltias tai vaihtoehtoisesti hän on paha.Oliko tuo tieteellinen vastaus?
Mikset perustele mitään väitettäsi tieteellisesti kestävällä tavalla?
https://www.youtube.com/watch?v=_H4ntRloGWU - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oliko tuo tieteellinen vastaus?
Mikset perustele mitään väitettäsi tieteellisesti kestävällä tavalla?
https://www.youtube.com/watch?v=_H4ntRloGWUVai sellainen tiedemies. James Tour näkyy kuuluvan kretuihin, ja koska hän on tietokonealalla ja peräti professori, hän on kretuille tietenkin suuri sankari ja kaiken asiantuntija.
https://en.wikipedia.org/wiki/James_Tour
- Anonyymi
Mielenkiintoinen lista. Muistaakseni kreationistit ovat vastustaneet lähes kaikkia noista.
"1. Synteettinen perimä
Vuonna 2010 kerrottiin tutkijoiden onnistuneen ensimmäistä kertaa luomaan bakteerin, jonka perimä oli rakennettu laboratoriossa. Tutkijat rakensivat Mycoplasma mycoides -bakteerin koko perinmän uudelleen ja siirsivät sen toiseen bakteeriin, jonka perimäaines oli poistettu. Tuloksena oli osittain synteettinen uusi bakteeri."
Tämä on ollut yksi jota kreationistit ovat kiivaasti vastustaneet. Ensin halutaan laboratooriokoetta ja kun sellainen tehdään niin valitetaan ettei se ole tapahtunut luonnossa. Tyypillistä maalitolppien siirtelyä siis.
"2. Higgsin bosoni
Vuoden 2012 suuria tiedeuutisia oli Higgsin hiukkasen eli Higgsin bosonin löytyminen. Euroopan hiukkastutkimuslaitoksessa CERNissä törmäyttämällä tehty löytö oli merkittävä, koska hiukkanen todistaa Higgsin kentän olemassaolon. Vuorovaikutus kentän kanssa taas antaa aineelle massan."
Tästä on erittäin vähän ollut puhetta, mutta muistelen joidenkin vänkäävän tuota hiukkastutkimuslaitosta vastaan, kuinka se syö rahaa.
"3. Gravitaatioaallot
1,3 miljardia vuotta sitten kaksi mustaa aukkoa törmäsi toisiinsa kaukaisessa avaruudessa. Törmäys, kuten kaikki muutkin törmäykset, tuotti gravitaatioaaltoja. Tämä on tuttua jo Albert Einsteinin yli sata vuotta sitten julkaisemista tutkimuksista. Kesti kuitenkin vuoteen 2016 asti ennen kuin tuon muinaisen mustien aukkojen kolarin aiheuttamat gravitaatioaallot saapuivat tänne – ja niistä saatiin varma havainto."
Tämä ei sovi YEC uskovaisille ollenkaan. Muutamia muitakin on sekoillut aiheesta, kuten yksi palstan kyökki "filosofi" siitä mitä mustat aukot ovat.
"4. Eksoplaneetta elämänvyöhykkeellä
Ensimmäinen oman aurinkokuntamme ulkopuolella sijaitseva planeetta löydettin jo 1990-luvun alkupuolella. Viime vuosina niitä on löydetty jatkuvasti enemmän, ja tunnettujen eksoplaneettojen määrä on jo ylittänyt 4 000:n rajan. Jotta tällaisella planeetalla voisi edes teoriassa syntyä elämää, on sen nyky-ymmärryksen mukaan sijaittava ns. elämänvyöhykkeellä eli etäisyydellä, jolla vesi voi esiintyä juoksevassa muodossa. Merkittävä virstanpylväs saavutettiin vuonna 2016, kun vain runsaan neljän valovuoden päästä meistä löytyi tällainen planeetta, Proxima b."
Tämä on vaikea aihe yllättävän monelle, mitä tarkoittaa elämän vyöhyke. Tai se miten pitkällä abiogeneesin tutkiminen jo on. On hyvin tyypillistä kuulla kristityiltä kreationisteilta väitteen, ettei elämää voi olla missään muualla kuin maassa.
"5. Ihmisen alkuperä tarkentuu
Homo Sapiensin alkuperästä ja kehityksestä sekä muiden ihmislajien historiasta on saatu uutta tietoa, kun arkeologisista luulöydöistä on onnistuttu analysoimaan muinaisten ihmisten dna:ta entistä paremmin. Euroopassa eläneen neandertalinihmisen koko perimä saatiin kuvattua ja Siperian luolasta löydettiin denisovanihmisen luita, joista tämä oma ihmislajinsa tunnistettiin. Useimmilla nykyihmisillä on perimässään näiden kahden ihmislajin geenejä jäljellä. Uusin löytö on Filippiineiltä: Homo luzonensis."
Tämä pongahtaa esille varmaan kerran viikossa suomi 24 palstoilla, kuinka ihmisen esihistoriasta ei muka tiedetä mitään. Enkä usko näiden uskovan vaikka kuinka paljon esitetään todisteita, vaan Raamatun Aatami ja Eeva olivat ensimmäiset ihmiset, vaikka siitä ei ole yhtään mitään näyttöä.
"6. Musta aukko saatiin kuvattua
Albert Einstein oli mukana myös toisessa vuosikymmenen suuressa tieteellisessä saavutuksessa. Viime huhtikuussa tutkijat julkistivat avaruusfysiikan jättiaskeleen samaan aikaan Brysselissä ja viidessä muussa kaupungissa: Eri puolilla maapalloa sijaitsevat kahdeksan radioteleskooppia olivat yhdessä saaneet muodostettua kuvan M87-galaksin mustasta aukosta."
Tätä monet kreationistit ovat pilkanneet, kuinka se ei olisi oikea kuva. Muistaakseni Jyri teki oikein erikseen aloituksen aiheesta ja tuttuun tyyliin hirnui asiaa. Taisi ihan väittää ettei siellä oikeasti olisi mitään mustaa aukkoa laisinkaan.
"7. Kvanttitietokone"
Tästä en ole nähnyt yhtään närää.
Jatkuu.- Anonyymi
"8. Kuudes sukupuuttoaalto
Tutkijoiden mukaan maapallolla on menossa kuudes sukupuuttoaalto ja luonnon monimuotoisuus, biodiversiteetti, hupenee vauhdilla. Aihe ei ole uusi, vaan tutkijat ovat varoitelleet eliölajien nopeasta katoamisesta jo vuosikymmeniä. YK:n Kansainvälisen luontopaneelin raportti julkaistiin viime keväänä."
Tämä on ollut esillä. Esimerkiksi ROT ei edes tunne aikaisempia sukupuuttoaaltoja. Hän yrittää vääntää sitä sen takia joksikin rappeutumiseksi, eikä kykene ymmärtämään ihmisen luomaa valintapainetta muulle eliöstölle tänä päivänä. Opettaahan Raamattu joidenkin mukaan kaiken maassa olevan ihmiselle luotua eikä suinkaan osa suurempaa symbioottia.
"9. Herääminen ilmastonmuutokseen
Viimeistään syksyllä 2018 tullut Kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n raportti ilmaston lämpenemisestä havahdutti maailmaa. Siinä tehtiin yhteenveto sadoista tieteellisistä tutkimuksista, joiden perusteella arvioitiin, että kasvihuonekaasupäästöjen jatkuessa maapalloa uhkaa ympäristön voimakas muuttuminen ilmaston lämmetessä.
Viime vuosina ilmastomuutoksesta puhuminen ja poliitikkojen herättely on henkilöitynyt ruotsalaiseen Greta Thunbergiin."
Tätä jotkut vastustavat kiivaasti, jonka selitin osin jo aikaisemmin. Tuolla ilmastonmuutos osiossa voi lukea lisää näitä vastustuksia. Onhan ilmasto muuttunut aina, mutta ihmisen jäljiltä nopeammin. Ja kyllä tuota välillä käytetään keppihevosena ties mille, mutta asia on hyvä pitää esillä ja pyrkiä saamaan ihmiset miettimään esimerkiksi elämäntapaansa luonnon suhteen ihan globaalisti.
"10. Mikromuovit
Fossiilisista raaka- ja polttoaineista luopuminen on yksi keino ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Merien muovijätteet ja kaikkialle kulkeutuva mikromuovi löydettiin kuluneella vuosikymmenellä merkittäväksi ympäristöä kuormittavaksi tekijäksi."
Tästä en ole ihan varma miten kreationistit suhtautuvat. Ymmärtääkseni ei ole ollut vastustusta, että Suomeen tehdään näitä uusia selluloosa tehtaita joilla voi korvata tuon muovin käyttöä. Tosin ilmassa on ollut niitä floppeja eduskunnan osalta, jossa otetaan fossiilista polttoainetta pois eikä mitään tilalle. Esimerkiksi autokannan uusiminen täysin sähköautoiksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"8. Kuudes sukupuuttoaalto
Tutkijoiden mukaan maapallolla on menossa kuudes sukupuuttoaalto ja luonnon monimuotoisuus, biodiversiteetti, hupenee vauhdilla. Aihe ei ole uusi, vaan tutkijat ovat varoitelleet eliölajien nopeasta katoamisesta jo vuosikymmeniä. YK:n Kansainvälisen luontopaneelin raportti julkaistiin viime keväänä."
Tämä on ollut esillä. Esimerkiksi ROT ei edes tunne aikaisempia sukupuuttoaaltoja. Hän yrittää vääntää sitä sen takia joksikin rappeutumiseksi, eikä kykene ymmärtämään ihmisen luomaa valintapainetta muulle eliöstölle tänä päivänä. Opettaahan Raamattu joidenkin mukaan kaiken maassa olevan ihmiselle luotua eikä suinkaan osa suurempaa symbioottia.
"9. Herääminen ilmastonmuutokseen
Viimeistään syksyllä 2018 tullut Kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n raportti ilmaston lämpenemisestä havahdutti maailmaa. Siinä tehtiin yhteenveto sadoista tieteellisistä tutkimuksista, joiden perusteella arvioitiin, että kasvihuonekaasupäästöjen jatkuessa maapalloa uhkaa ympäristön voimakas muuttuminen ilmaston lämmetessä.
Viime vuosina ilmastomuutoksesta puhuminen ja poliitikkojen herättely on henkilöitynyt ruotsalaiseen Greta Thunbergiin."
Tätä jotkut vastustavat kiivaasti, jonka selitin osin jo aikaisemmin. Tuolla ilmastonmuutos osiossa voi lukea lisää näitä vastustuksia. Onhan ilmasto muuttunut aina, mutta ihmisen jäljiltä nopeammin. Ja kyllä tuota välillä käytetään keppihevosena ties mille, mutta asia on hyvä pitää esillä ja pyrkiä saamaan ihmiset miettimään esimerkiksi elämäntapaansa luonnon suhteen ihan globaalisti.
"10. Mikromuovit
Fossiilisista raaka- ja polttoaineista luopuminen on yksi keino ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Merien muovijätteet ja kaikkialle kulkeutuva mikromuovi löydettiin kuluneella vuosikymmenellä merkittäväksi ympäristöä kuormittavaksi tekijäksi."
Tästä en ole ihan varma miten kreationistit suhtautuvat. Ymmärtääkseni ei ole ollut vastustusta, että Suomeen tehdään näitä uusia selluloosa tehtaita joilla voi korvata tuon muovin käyttöä. Tosin ilmassa on ollut niitä floppeja eduskunnan osalta, jossa otetaan fossiilista polttoainetta pois eikä mitään tilalle. Esimerkiksi autokannan uusiminen täysin sähköautoiksi.Ihminen tuhoaa itsensä lisäksi myös luonnon. Onhan maa, Ihmisen ja Saatanan vallassa.
Neljäs enkeli tyhjensi maljansa aurinkoon, ja aurinko sai vallan korventaa ihmisiä tulellaan. Ihmiset paahtuivat kovassa helteessä mutta herjasivat Jumalaa, jonka vallassa nämä vitsaukset olivat. He eivät kääntyneet, eivät antaneet kunniaa Jumalalle.
Austraalian palot ovat enismakua tulevasta. Pian palaa muuallakin.
Kuudes enkeli tyhjensi maljansa suureen Eufratvirtaan. Virran vesi kuivui, ja niin aukeni tie idän kuninkaille. Minä näin, kuinka lohikäärmeen suusta, pedon suusta ja väärän profeetan suusta lähti kolme saastaista henkeä, jotka olivat sammakon näköisiä. Ne ovat pahoja henkiä, jotka tekevät ihmeitä, ja ne lähtivät kokoamaan maanpiirin kaikki kuninkaat taisteluun, joka käydään Jumalan, Kaikkivaltiaan, suurena päivänä. ”Minä tulen kuin varas. Autuas se, joka valvoo ja pitää huolen vaatteistaan, ettei joutuisi häpeään, kulkemaan alasti kaikkien nähden.”
Ilmason muutoksen, taa jonkin muun syyn takia, Eufratvirta kuivuu. Tuolloin olemme lähellä vapahtajamme, uudelle tulemiselle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihminen tuhoaa itsensä lisäksi myös luonnon. Onhan maa, Ihmisen ja Saatanan vallassa.
Neljäs enkeli tyhjensi maljansa aurinkoon, ja aurinko sai vallan korventaa ihmisiä tulellaan. Ihmiset paahtuivat kovassa helteessä mutta herjasivat Jumalaa, jonka vallassa nämä vitsaukset olivat. He eivät kääntyneet, eivät antaneet kunniaa Jumalalle.
Austraalian palot ovat enismakua tulevasta. Pian palaa muuallakin.
Kuudes enkeli tyhjensi maljansa suureen Eufratvirtaan. Virran vesi kuivui, ja niin aukeni tie idän kuninkaille. Minä näin, kuinka lohikäärmeen suusta, pedon suusta ja väärän profeetan suusta lähti kolme saastaista henkeä, jotka olivat sammakon näköisiä. Ne ovat pahoja henkiä, jotka tekevät ihmeitä, ja ne lähtivät kokoamaan maanpiirin kaikki kuninkaat taisteluun, joka käydään Jumalan, Kaikkivaltiaan, suurena päivänä. ”Minä tulen kuin varas. Autuas se, joka valvoo ja pitää huolen vaatteistaan, ettei joutuisi häpeään, kulkemaan alasti kaikkien nähden.”
Ilmason muutoksen, taa jonkin muun syyn takia, Eufratvirta kuivuu. Tuolloin olemme lähellä vapahtajamme, uudelle tulemiselle.Diiba daaba Jyri. Et ole vieläkään löytänyt ja esittänyt meille Raamatusta toteutunutta profetiaa. Satukirja kun on kyseessä.
Jeesuksenkin piti palata jo n. 2000 vuotta sitten. Eipä ole näkynyt. Mielikuvitusolentoja tosin näkevätkin vain mielenterveyden ongelmista kärsivät.
"Merkittäviä tiedeuutisia 2010-luvun varrelta olivat mm. ihmisen alkuperän tarkentuminen ja yhä uudet eksoplaneetat."
Ateistinen tiede ei tiedä ihmisen alkuperää vieläkään, eikä se ole siksi heille tarkentunut yhtään.
Uskovat ihmiset ovat sen sijaan tienneet ihmisen alkuperän jo ensimmäisistä ihmisitä alkaen ja siksi he eivät ole tarvinneet sen tarkennusta missään vaiheessa.- Anonyymi
Ei ole mitään erikoista "ateisteista tiedettä", mutta sinä ilmeisesti saat jonkinlaista perverssiä mielihyvää hakatessasi kuollutta keppihevostasi.
Ihmisen alkuperä tunnetaan paremmin kuin sinä Jumalan kirkkauden aiheuttamassa sokeudessasi ikinä kykenet käsittämään.
Äläkä turhaan vastaa että siinä tapauksessa oletkin mieluummin sokea. - Anonyymi
Sinun kykysi ja halusi itsesi nolaamiseen ja Jumalasi pilkkaamiseen on näköjään ehtymätön. Olet taantunut huomattavasti sen jälkeen, kun nielaisit ROTin pseudotieteen ilman pienintäkään kriittistä puraisua, vaikka hän on vääräuskoinen ja viettää sapattiakin vääränä päivänä.
- Anonyymi
Niinpä. Ihmisen alkuperä tarkentui siten että yksikään aiemmin evoluutiohistoriassa ihmisen esivanhemmaksi väitetty apinanfossiililöydös ei enää kelpaa tieteen tutkijoille ihmisen esivanhemmaksi. Niin että näin se tarkentui tuokin asia,eli eikun siitä vaan kaivelemaan apinametsistä niitä maatuneita apinanraatoja kuten tähänkin asti on tehty. Kyllä sieltä vielä varmasti se kelvollinen apianihisen raatofollikikin vielä läytyy sillä onhan se evluutiouskomus tietenkin totta, vai mitä, ksoka sitä opetetaan kaikissa ylipistoissa joissa roska-dna-evoluutiojäämääkin opetettiin todellisena 10 v. Heheh!
Mielestäni suurin evoluutiotutkimus johon haaskattiin miljardeja ihan turhaan oli tuo geenimanipulaatio-villitys joka sai alkunsa siitä että löydettiin keinoja manipuloida eliöiden perimää keinotekoisesti ja heti uskottiin sokeasti että nyt luodaan ihmeviljaaa ja sikanautaa joilla maailman nälkäongelma saataisiin poistetuksi vaan kuinkas kävikään. Hommassa vähän hosuttiin eikä kukaan enää usko että ihminen voisi keinotekoisesti luoda perimää ronkkimalla eliöistä kokonaan uusia superlajeja.
Ranska oli mainio esimerkki siitä valtavasta pettymyksestä jonka pieleen mennyt gm- homma tuotti sille, sillä se kielsi yliopistojaan haaskaamasta sentin senttiä geenimanipulaatiotukimukseen ja monet muut maat tekivät samoin.
Niin että näin se evolutio todellakin oikeasti eteni.... ei kun siis pakitti kymmenen viime vuoden aikana.- Anonyymi
-Apinafossiililöydökset eivät ole ikinä kelvanneet. Paleontologit kyllä erottavat apinaihmisen fossiilin apinan fossiilista, vaikka sinä Jyri et erotakaan.
-Apinaihmisten fossiileista taas on runsauden pula. Ei voida sanoa mikä useista löydetyistä apinaihmislajeista on ollut Homo suvun edeltäjä.
-DNA:ssa on evoluutiojäämää, kuten se n. 10 %, mikä koostuu retrovirusten pätkistä.
-GMO toimii varsin hyvin ja on lisännyt satoja ja tuottavuutta kaikkialla, missä sitä on käyetty.
-Sikanauta taitaa olla peräisin samasta lähteestä kuin koralliriuttojen kutakalat. Shanghain kirkkoyliopistossa itsensä kanssa väitelleen evouskonnon tohtorin harhaisest mielestä.
- Superlajikkeita on luotu, kuten kultainen riisi, joka pitkän uskonnollispohjaisen vastustuksen ja jarrutuksen jälkeen on nyt hyväksytty otettavaksi tuotantoon. Kalataistesi huuhareiden jarrutus on sen suhteen maksanut n. 8 miljoonan lapsen hengen kehitysmaissa.
- Ja sitten linkki Ranskan ja muiden maiden GMO tutkimuskieltoon. Taitaa sekin tieto olla Shanghain kirkkoyliopiston sivustolta.
Evoluutio toimii oikeasti. Myös GMO toimii oikeasti ja GMO viljelyala kasvaa jatkuvasti.
Jyri. Olet nolo patologisesti valehteleleva vanha jehovantodistaja. Eli edustat varmaan aika hyvin keskimääräistä jehovantodistajaa. Mädännäisin lahko, minkä tiedän.
- Anonyymi
Onkohan uusi maa:
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/cca0fe54-e072-422f-9157-b7c033d6b3d7- Anonyymi
Ei ole. Olosuhteet ovat monin osin hyvin erilaiset.
Jos siellä on elämää, se on syytä jättää rauhaan vaikka sinne joskus päästäisiinkin. Koska se on noin sadan valovuoden päästä, sinne ei päästä ainakaan sinun eikä minun elinaikana. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole. Olosuhteet ovat monin osin hyvin erilaiset.
Jos siellä on elämää, se on syytä jättää rauhaan vaikka sinne joskus päästäisiinkin. Koska se on noin sadan valovuoden päästä, sinne ei päästä ainakaan sinun eikä minun elinaikana.Vai onko uusi iankaikkinen maa jossa merta ei enää ole?
- Anonyymi
Miten se voisi olla asumiskelpoinen kun maassakin vouhotetaan miljoonasosaprosentin muutoksen hiilidioksidin määrässä aiheuttavan ilmastoon katastrofin?
Ptähh?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa752853- 572796
Uskallanko vielä kaivata sinua?
Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun172633- 412072
- 522046
Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus2772015Hymyilyttää
Kun mietin, että kun vielä kohdataan, niin nauretaan tälle meidän palstasuhteelle 😅. Ihanaa päivää sulle mies. Olet mi211301- 421160
Missä meetwursti on keksitty?
Tapasin hiljattain erikoisen rouvan Prisman leikkelehyllyjen välissä pälyilemässä. Kun tulin kohdalle, rouva alkoi raivo21100Aamun Trump
"DR: Trumpin väki lahjoi kodittomia grönlantilaisia esittämään Trump-faneja" Sillä lailla.961009