Johanneksen luku kolme ja jae kuusitoista, on ehkäpä Raamatun tunnetuin jae, mutta se on myös kaikista väärin ymmärretyin ja väärin tulkituin.
Kysyinen raamatunpaikkahan luetaan usein näin:
”Jumala RAKASTAA JATKUVASTI IHMISIÄ NIII-IN VALTAVAN PALJON, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka Häneen USKOO, edes kerran yhdessä tilanteessa, joudu kadotukseen, vaan SAA TÄYSIN VARMASTI iankaikkisen elämän.”
Suurin harha tämän jakeen tulkinnassa ja lukemisessa on yleensä se, että siitä luetaan että Jumala jatkuvasti rakastaisi kaikki ihmisiä. Mutta kuitenkin alkukielen sana ηγαπησεν [agapao] = rakasti (”agape” on Jumalan rakkaudesta käytetty sana) on aoristi aspektissa: mikä tarkoittaa ainutkertaista tapahtumaa; Jumala agape-rakasti kerran yhdessä ainoassa tilanteessa. Jumala ei jatkuvasti agape rakasta maailmaa.
Eli huomioitava olisi se, että verbi ei ole jatkuvassa kestopreesens aikamuodossa, maailman kaikkien ihmisten agape-rakastaminen tapahtui yhden ainutkertaisen kerran.
Todellisuudessa kyseinen raamatunkohta kääntyy tarkasti näin:
"Sillä näin Jumala yhden kerran rakasti maailmaa, että antoi yhden kerran ainutlaatuisen Poikansa, ettei yksikään joka jatkuvasti uskoo Häneen, hukkuisi yhden kerran, vaan jatkaisi iankaikkisen elämän saamista."
Kun jakeen alussa sanotaan "sillä näin" (eli "sillä niin" vanhoissa käännöksissä) sillä tarkoitetaan täten - tällä tavoin. Eli "sillä näin" viittaa aiempaa asiayhteyteen, ja niissä kerrotaan millä tavoin Jumala rakasti maailmaa. Sillä ei siis korostetan sitä kuinka paljon Jumala rakasti ihmisiä. Eli avaimet Johannes 3:16 ymmärtämiseen löytyvät jakeista 14 ja 15 - joissa sitten taas viitataan 4. Mooseksen kirjaan ja luvun 21 tapahtumaan:
”Sen jälkeen he lähtivät liikkeelle Hoorin vuorelta Kaislameren tietä kiertääksensä Edomin maan. Mutta matkalla kansa kävi kärsimättömäksi. Ja kansa puhui Jumalaa ja Moosesta vastaan: "Minkätähden te johdatitte meidät pois Egyptistä kuolemaan erämaahan? Eihän täällä ole leipää eikä vettä, ja me olemme kyllästyneet tähän huonoon ruokaan." Silloin Herra lähetti kansan sekaan myrkkykäärmeitä, jotka purivat kansaa, niin että paljon kansaa Israelista kuoli. Niin kansa tuli Mooseksen luo, ja he sanoivat: "Me teimme syntiä, kun puhuimme Herraa ja sinua vastaan. Rukoile Herraa, että Hän poistaa käärmeet meidän kimpustamme." Ja Mooses rukoili kansan puolesta. Silloin Herra sanoi Moosekselle: "Tee itsellesi käärme ja pane se tangon päähän, niin jokainen purtu, joka siihen katsoo, jää eloon". Niin Mooses teki vaskikäärmeen ja pani sen tangon päähän; jos ketä käärmeet sitten purivat ja tämä katsoi vaskikäärmeeseen, niin hän jäi eloon.”
Eli jos vaivauduttaisiin perehtymään asiayhteyteen, eikä annettaisi teksteille omien mielikuvien merkityksiä, niin huomattaisiin ettei Johannes 3:16:ssa viitata mihinkään sentimentaaliseen rakkauden lajiin, vaan rakastavaan tekoon, joka oli se, että Jumala antoi jokaiselle ihmiselle mahdollisuuden pelastua uskon ja uskollisuuden kautta Jeesukseen.
Johannes 3:16 oikein käännettynä
51
109
Vastaukset
- Anonyymi
käsite "uskossa" kuvannee sinun tarkoittamaasi jatkuvuuden tilaa?
- Anonyymi
Joku sanoo Jumala on Rakkaus.
Usko ja uskollisuus on sekä kreikan että heprean kielessä sama sana. Uskossa oleminen tarkoittaa myös uskollisuutta ja kuuliaisuutta. Sitä että vaeltaa Jumalan tahdossa. Uskovatkin tuomitaan tekojensa mukaan - ja katumattomat ja tunnustamattomat tietoiset ja tahalliset synnit vievät myös uskovaisen tuliseen järveen. Se ei riitä jos "uskoo" Jeesukseen, mutta ei elä sen mukaan. Kerran pelastettu, aina pelastettu ei ole totta. Ihminen on lopullisesti pelastettu vasta kun hänestä tulee Jeesuksen kaltainen, Hänen peilikuvansa.
Anonyymi kirjoitti:
Joku sanoo Jumala on Rakkaus.
Jumala on rakkaus, mutta se ei tarkoita sitä että Jumala rakastaisi kaikkia ihmisiä.
- Anonyymi
George_L kirjoitti:
Jumala on rakkaus, mutta se ei tarkoita sitä että Jumala rakastaisi kaikkia ihmisiä.
Uskomatonta sontaa sinä näppikseltäsi päästät. Aivan käsittämätöntä hevonpaskaa.
Anonyymi kirjoitti:
Uskomatonta sontaa sinä näppikseltäsi päästät. Aivan käsittämätöntä hevonpaskaa.
Öhöm.. minä uskon Raamattuun ja mitä siellä sanotaan. Mitähän se rakkaus sinulle tarkoittaa? Toki on olemassa myös Jumalan yleisluontoista rakkautta kaikkia kohtaan, mikä tarkoittaa juuri sitä että Hän on antanut mahdollisuuden pelastua, eikä Hän heti tuomitse meitä. Hän antaa sateensa niin väärä kuin oikeamielisille. Onko kovin rakastavaa että Jumala tulee heittämään lopulta tuliseen järveen?

Öhöm... jos tulkitset Ilmestyskirjan tulisen järven konkreettiseksi tuliseksi järveksi, tulkitsetko samalla logiikalla Jeesuksen suusta lähtevän miekan konkreettiseksi miekaksi? Oletko tietoinen siitä, että Jumala itse on kuluttavainen tuli? Tai siitä, että kerran kuolemaa ei ole oleva, ei ensimmäistä eikä toista? Jos uskot Raamattuun, kuten väität, uskot myös edellä mainittuihin asioihin, sillä Raamatussa ne selkokielisesti ilmaistaan. Paitsi tietenkin jos haluat vääntää nuo kohdat mieleiseksesi.
- Anonyymi
George_L kirjoitti:
Öhöm.. minä uskon Raamattuun ja mitä siellä sanotaan. Mitähän se rakkaus sinulle tarkoittaa? Toki on olemassa myös Jumalan yleisluontoista rakkautta kaikkia kohtaan, mikä tarkoittaa juuri sitä että Hän on antanut mahdollisuuden pelastua, eikä Hän heti tuomitse meitä. Hän antaa sateensa niin väärä kuin oikeamielisille. Onko kovin rakastavaa että Jumala tulee heittämään lopulta tuliseen järveen?
Öhöm... sojottaako Jeesuksen suusta kenties konkreettinen miekka?
Anonyymi kirjoitti:
Öhöm... sojottaako Jeesuksen suusta kenties konkreettinen miekka?
Ei sitä tarvitse typerä olla. Raamatussa on symboliikkaa, allegoriaa jne. Tulinen järvi oli se sitten konkreettinen tai ei on kuitenkin paikka (Jumalan kaatopaikka), johon väärämieliset ihmiset ja enkelit heitetään lopuksi viettämään omaa iankaikkista olemassa oloaan ilman Jumalaa.
- Anonyymi
Hän, joka loi kaiken, ”sovitti hänen kauttaan itsensä kanssa KAIKKI, hänen kauttaan KAIKKI sekä maan päällä että taivaissa” (Kol. 1:20). Tämän sovituksen eli KAIKEN ennalleen asettamisen Jumala on ”ikiajoista saakka puhunut pyhäin profeettainsa suun kautta” (Apt. 3:21). Jumala on asettanut Poikansa ”KAIKEN perilliseksi” (Hepr. 1:2), ja Jumalan Pojassa ”KAIKKI kansat tulevat siunatuiksi” (Gal. 3:8).
Jumala on antanut Pojan ”valtaan KAIKEN lihan, että hän antaisi iankaikkisen elämän KAIKILLE, jotka hän on hänelle antanut” (Joh. 17:2). ”Isä on antanut KAIKKI hänen käteensä” (Joh. 3:35), ja ”KAIKKI liha on näkevä Jumalan autuuden” (Luuk. 3:6), koska Hänen päätöksensä on muuttumaton (Hepr. 6:17), Hänen rakkautensa vihollisiaan kohtaan loppumaton, ja ”Hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille” (Luuk. 6:35). Hän ”tahtoo, että KAIKKI ihmiset pelastuisivat” (1 Tim. 2:4). Kristus ”antoi itsensä lunnaiksi KAIKKIEN edestä” (1 Tim. 2:6). Jumala ”ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että KAIKKI tulevat parannukseen” (2 Piet. 3:9). Hän ”on sulkenut KAIKKI tottelemattomuuteen, että hän KAIKKIA armahtaisi” (Room. 11:32), sillä ”hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on KAIKKI” (Room. 11:36).
Jumalan tarkoitus on niin ollen yhdistää ”Kristuksessa yhdeksi KAIKKI, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä” (Ef. 1:10). Isä on asettanut KAIKKI ”hänen jalkainsa alle” (Ef. 1:22) ja antanut KAIKKI ”hänen käsiinsä” (Joh. 13:3). Jeesus on luvannut vetää KAIKKI tykönsä (Joh. 12:32), koska ”Isä rakastaa Poikaa ja on antanut KAIKKI hänen käteensä” (Joh. 3:35). Jeesus sanoi: ”KAIKKI, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni” (Joh. 6:37). Jeesus sanoo, että hyvän paimenen tavoin hän etsii kadonneen lampaansa, kunnes löytää sen (Luuk 15:4). ”Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi” (Joh. 3:17). ”Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi KAIKILLE ihmisille” (Tiit. 2:11).
Jeesus on ”Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin” (Joh. 1:29). Jeesus sanoi antamansa leivän olevan ”minun lihani, maailman elämän puolesta” (Joh. 6:51). Hän ”antaa maailmalle elämän” (Joh. 6:33). Hän on ”maailman valkeus” (Joh 8:12). ”Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös KOKO maailman syntien” (1 Joh. 2:2). Jumala ”on KAIKKIEN ihmisten vapahtaja, varsinkin uskovien” (1 Tim. 4:19) ja Poika on ”maailman Vapahtaja” (Joh. 4:42; 1 Joh. 4:14). ”Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot” 1 Joh. 3:8).
Jeesus ”kukisti kuoleman” (2 Tim. 1:10). ”Hän on yhden ainoan kerran maailmanaikojen lopulla ilmestynyt, poistaakseen synnin uhraamalla itsensä” (Hepr. 9:26). Hän voi voimallaan ”tehdä KAIKKI itsellensä alamaiseksi” (Fil. 3:21). ”Sillä sitä varten kuolleillekin on julistettu evankeliumi, että he tosin olisivat tuomitut lihassa niinkuin ihmiset, mutta että heillä hengessä olisi elämä, niinkuin Jumala elää” (1 Piet. 4:16). Hänellä on ”kuoleman ja tuonelan avaimet” (Ilm. 1:18). Hän on heittävä ”Kuoleman ja Tuonelan tuliseen järveen” (Ilm. 20: 14).
”Kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa” (1 Kor. 15:22). Hän täytti sen työn, jonka Isä antoi hänelle tehtäväksi (Joh. 17:4). Hän on asettava ”kaikki jälleen kohdalleen” (Apt. 3:21). ”Kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra” (Fil. 2:10–11). ”Ja kaikkien luotujen, jotka ovat taivaassa ja maan päällä ja maan alla ja meren päällä, ja kaikkien niissä olevain minä kuulin sanovan: ’Hänelle, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalle ylistys ja kunnia ja kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti’” (Ilm. 5:13).
”Sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman. Sillä hänen pitää hallitseman ’siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle’. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema. Sillä: ’kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle’. Mutta kun hän sanoo: "kaikki on alistettu", niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa. Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa” (1 Kor. 15:24–28).Mitähän haluat tuolla sanoa? Otit raamatunpaikkoja sieltä täältä irti asiayhteydestään... ei niin voi tehdä.
Nimen omaan. Ei päätä eikä häntää koko jutussa. Mikä lie ollut pointti? Ei Raamattua lueta kuin horoskooppeja, vai sinunko mielestäsi luetaan?
- Anonyymi
George_L kirjoitti:
Nimen omaan. Ei päätä eikä häntää koko jutussa. Mikä lie ollut pointti? Ei Raamattua lueta kuin horoskooppeja, vai sinunko mielestäsi luetaan?
Mikähän se "asiayhteys" noissa tapauksissa on ja kuinka nuo jakeet ovat "asiayhteydestään" irrallaan?
- Anonyymi
George_L kirjoitti:
Nimen omaan. Ei päätä eikä häntää koko jutussa. Mikä lie ollut pointti? Ei Raamattua lueta kuin horoskooppeja, vai sinunko mielestäsi luetaan?
Mikä se asiayhteys oikein on, josta ne on muka irrotettu? Kerro ihmeessä, äläkä jauha jonninjoutavia.
Anonyymi kirjoitti:
Mikä se asiayhteys oikein on, josta ne on muka irrotettu? Kerro ihmeessä, äläkä jauha jonninjoutavia.
Nuohan ovat täysin eri puolelta Raamattua otettuja yksittäisiä virkkeitä... eivät nuo muodosta mitään yhtenäistä tekstiä. Mitä tuolla halutaan sanoa - mikä on pointti, punainen lanka? Jokainen raamatunkohta kuuluu omaan kirjaansa ja sen asiayhteyteen.
- Anonyymi
George_L kirjoitti:
Nuohan ovat täysin eri puolelta Raamattua otettuja yksittäisiä virkkeitä... eivät nuo muodosta mitään yhtenäistä tekstiä. Mitä tuolla halutaan sanoa - mikä on pointti, punainen lanka? Jokainen raamatunkohta kuuluu omaan kirjaansa ja sen asiayhteyteen.
Toisessa ketjussa ko. anonyymi todisteli samalla litanialla eri raamatunpaikkoja, että kaikki ihmiset pelastuvat.
Ko. anonyymi lienee täysin eksynyt pois Raamatun sanan totuudesta.
Ei kannata ottaa vakavasti, vaan jätää omaan arvottomuuteensa. - Anonyymi
George_L kirjoitti:
Nuohan ovat täysin eri puolelta Raamattua otettuja yksittäisiä virkkeitä... eivät nuo muodosta mitään yhtenäistä tekstiä. Mitä tuolla halutaan sanoa - mikä on pointti, punainen lanka? Jokainen raamatunkohta kuuluu omaan kirjaansa ja sen asiayhteyteen.
Väitteesi on täysin järjetön. Sinun mukaasi kullakin Raamatun kirjalla on jokin ilmassa roikkuva, jakeista RIIPPUMATON "merkityksen määrävä tekijä" nimeltä asiayhteys. Oletko sinä otenkin järjiltäsi? ASIAyhteys MUODOSTUU niistä virkkeistä, jotka kirjoittaja on kirjoittanut. Väittämäsi kaltaista "asiayhteyttä" EI OLE OLEMASSA. Nuo jakeet, jotka olen Raamatusta ottanut, sisältävät itsessään sen punaisen langan, jota et sokeudessasi suostu näkemään. Jakeiden kirjoitajat ovat kyllä tienneet, mitä kirjoittava. Mutta jos sinä helvettikiimassasi haluat vääntää Raamatun selkeän sanan kieroon, kuka sinua voi estää?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toisessa ketjussa ko. anonyymi todisteli samalla litanialla eri raamatunpaikkoja, että kaikki ihmiset pelastuvat.
Ko. anonyymi lienee täysin eksynyt pois Raamatun sanan totuudesta.
Ei kannata ottaa vakavasti, vaan jätää omaan arvottomuuteensa.Ainoastaan sinunlaisesi omasta harhastaan lumoutunut ja siihen kietoutunut voi sanoa jostakusta, JOKA PELKÄSTÄÄN SITEERAA RAAMATTUA: "Ko. anonyymi lienee täysin eksynyt pois Raamatun sanan totuudesta. Ei kannata ottaa vakavasti, vaan jätää omaan arvottomuuteensa."
Kaltaisesi ihmiset Atlantin toisella puolella ylistävät Donald Trumpia ja julistavat, että "Jumala on meidän puolellamme". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toisessa ketjussa ko. anonyymi todisteli samalla litanialla eri raamatunpaikkoja, että kaikki ihmiset pelastuvat.
Ko. anonyymi lienee täysin eksynyt pois Raamatun sanan totuudesta.
Ei kannata ottaa vakavasti, vaan jätää omaan arvottomuuteensa.Jos kommenttisi olisi ollut: "Toisessa ketjussa ko. anonyymi todisteli samalla litanialla eri KORAANINPAIKKOJA, että kaikki ihmiset pelastuvat.
Ko. anonyymi lienee täysin eksynyt pois RAAMATUN sanan totuudesta.
Ei kannata ottaa vakavasti, vaan jättää omaan arvottomuuteensa", siinä olisi ollut jotakin JÄRKEÄ.
Mutta kun se kuului: "Toisessa ketjussa ko. anonyymi todisteli samalla litanialla eri RAAMATUNpaikkoja, että kaikki ihmiset pelastuvat.
Ko. anonyymi lienee täysin eksynyt pois RAAMATUN sanan totuudesta.
Ei kannata ottaa vakavasti, vaan jättää omaan arvottomuuteensa", teet itsestäsi auttamatta pellen.
Jos RAAMATUNpaikkojen LITANIALLA eksyy pois RAAMATUN totuudesta, sitten sun pellehermannin kannattaa tosiaan alkaa lukea KORANIA, jotta pysyisit "totuudessa". Tai muuttaa Jenkkeihin ja ryhtyä Trumpin kannattajaksi. Siellä ei paljon piitata sitä, MITÄ RAAMATUSSA LUKEE. Anonyymi kirjoitti:
Jos kommenttisi olisi ollut: "Toisessa ketjussa ko. anonyymi todisteli samalla litanialla eri KORAANINPAIKKOJA, että kaikki ihmiset pelastuvat.
Ko. anonyymi lienee täysin eksynyt pois RAAMATUN sanan totuudesta.
Ei kannata ottaa vakavasti, vaan jättää omaan arvottomuuteensa", siinä olisi ollut jotakin JÄRKEÄ.
Mutta kun se kuului: "Toisessa ketjussa ko. anonyymi todisteli samalla litanialla eri RAAMATUNpaikkoja, että kaikki ihmiset pelastuvat.
Ko. anonyymi lienee täysin eksynyt pois RAAMATUN sanan totuudesta.
Ei kannata ottaa vakavasti, vaan jättää omaan arvottomuuteensa", teet itsestäsi auttamatta pellen.
Jos RAAMATUNpaikkojen LITANIALLA eksyy pois RAAMATUN totuudesta, sitten sun pellehermannin kannattaa tosiaan alkaa lukea KORANIA, jotta pysyisit "totuudessa". Tai muuttaa Jenkkeihin ja ryhtyä Trumpin kannattajaksi. Siellä ei paljon piitata sitä, MITÄ RAAMATUSSA LUKEE."Jos RAAMATUNpaikkojen LITANIALLA eksyy pois RAAMATUN totuudesta, sitten sun pellehermannin kannattaa tosiaan alkaa lukea KORANIA, jotta pysyisit "totuudessa". "
Eihän tuossa ole mitään järkeä. Voihan Raamattuakin sitaarata väärin, niin itse saatanakin tekee - saatana juurikin irrottaa asiayhteydestään raamatunkohtia ja/tai lisää tai ottaa pois niistä jotain.
Raamatunpaikkojen litannia ilman mitään selitystä siitä miksi niitä on laittanut, ei kyllä kerro yhtään mitään, varsinkaan sitä mitä litannian laittaja n halunnut edes sanoa.Anonyymi kirjoitti:
Väitteesi on täysin järjetön. Sinun mukaasi kullakin Raamatun kirjalla on jokin ilmassa roikkuva, jakeista RIIPPUMATON "merkityksen määrävä tekijä" nimeltä asiayhteys. Oletko sinä otenkin järjiltäsi? ASIAyhteys MUODOSTUU niistä virkkeistä, jotka kirjoittaja on kirjoittanut. Väittämäsi kaltaista "asiayhteyttä" EI OLE OLEMASSA. Nuo jakeet, jotka olen Raamatusta ottanut, sisältävät itsessään sen punaisen langan, jota et sokeudessasi suostu näkemään. Jakeiden kirjoitajat ovat kyllä tienneet, mitä kirjoittava. Mutta jos sinä helvettikiimassasi haluat vääntää Raamatun selkeän sanan kieroon, kuka sinua voi estää?
"Väittämäsi kaltaista "asiayhteyttä" EI OLE OLEMASSA."
Jokaisella raamatunkohdalla ja virkkeellä on oma asiayhteytensä - välitön asiayhteys on edeltävät ja seuraavat jakeet - ja suurempana asiayhteynä Raamatun kirja johon raamatunkohta kuuluu, kuten vaikka Ilmestyskirja.Anonyymi kirjoitti:
Ainoastaan sinunlaisesi omasta harhastaan lumoutunut ja siihen kietoutunut voi sanoa jostakusta, JOKA PELKÄSTÄÄN SITEERAA RAAMATTUA: "Ko. anonyymi lienee täysin eksynyt pois Raamatun sanan totuudesta. Ei kannata ottaa vakavasti, vaan jätää omaan arvottomuuteensa."
Kaltaisesi ihmiset Atlantin toisella puolella ylistävät Donald Trumpia ja julistavat, että "Jumala on meidän puolellamme"."Kaltaisesi ihmiset Atlantin toisella puolella ylistävät Donald Trumpia ja julistavat, että "Jumala on meidän puolellamme"."
No väitätkö että Jumala on ennemminkin siellä niiden toisten puolella? Väitätkö myös ettei Jumalalla ole viimeistä sanaa valtioiden päämiesten valinnassa?- Anonyymi
George_L kirjoitti:
"Väittämäsi kaltaista "asiayhteyttä" EI OLE OLEMASSA."
Jokaisella raamatunkohdalla ja virkkeellä on oma asiayhteytensä - välitön asiayhteys on edeltävät ja seuraavat jakeet - ja suurempana asiayhteynä Raamatun kirja johon raamatunkohta kuuluu, kuten vaikka Ilmestyskirja.VÄLITÖN asiayhteys on virke/jae sinällään. Kaikki mielekkäät, kokonaiset virkkeet välittävät sinällään selkeästi jonkin ajatuksen. Erittäin harvoin on niin, että jokin virke kaipaisi tuekseen ja selvennyksekseen jonkin mystisen "asiayhteyden". Höpötät joutavia kuin joku epätoivoinen poliitikko.
Ilmestyskirja-esimerkki on poikkeus, koska kyse on allegoriasta (jota sinäitse siteeraat ja tulkitset toisaalla kirjaimellisesi, mikä on mieletöntä).
Nuo kymmenet raamatunjakeet, joita olen siteerannut, muodostuvat selkokielisisistä, eheistä virkeistä, joissa välittyy kirkkaasti kirjoittajan viestitämä ajatus. "Asiayhteyden" penääminen selkeiden virkkeiden osalta on joko täysin lapsellista ymmärtämättömyyttä tai epärehellisyyttä. - Anonyymi
George_L kirjoitti:
"Kaltaisesi ihmiset Atlantin toisella puolella ylistävät Donald Trumpia ja julistavat, että "Jumala on meidän puolellamme"."
No väitätkö että Jumala on ennemminkin siellä niiden toisten puolella? Väitätkö myös ettei Jumalalla ole viimeistä sanaa valtioiden päämiesten valinnassa?Oletko vakavissasi????!!!!! Luuletko tosiaan, että Jumala on "jollakin puolella"??"" Nämä oikeistohihhulit pitivät Obamaa saatanan lähettiläänä ja nyt sitten jostakin syystä Trumpia Jumalana valitsemana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainoastaan sinunlaisesi omasta harhastaan lumoutunut ja siihen kietoutunut voi sanoa jostakusta, JOKA PELKÄSTÄÄN SITEERAA RAAMATTUA: "Ko. anonyymi lienee täysin eksynyt pois Raamatun sanan totuudesta. Ei kannata ottaa vakavasti, vaan jätää omaan arvottomuuteensa."
Kaltaisesi ihmiset Atlantin toisella puolella ylistävät Donald Trumpia ja julistavat, että "Jumala on meidän puolellamme".Kuulepas nyt, kyse ei ole kirjoittamistasi asiayhteyksistään irti revityistä raamatunlauseista, vaan siitä, että niillä yrität todistella joitain Raamatun kokonaisilmoituksen vastaisia harhaoppeja.
Sinua ei todellakaan kenenkään pidä uskoa, sillä yrität johdattaa harhaopeillasi ihmisiä kadotukseen. Teet sen joko tahallisesti Saatanan palvelijana tai eksytettynä pois totuudesta.
Toisessa ketjussa selvästi väitit niillä pyrkiväsi todistamaan, että kaikki ihmiset pelastuvat, vaikka Raamattu ei missään sellaista opeta, vaan pikemminkin niin, että harvat pelastuvat, vaikka Jumala tahtoisi toki kaikki pelastaa.
Jumala on antanut uhriksi Hänestä syntyneen ainokaisen poikansa Jeesuksen Kristuksen, ettei kenekään tarvitsisi joutua kadotukseen, mutta valitettavasti vain harvat sen uskovat ja ottavat vastaan voidakseen pelastua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuulepas nyt, kyse ei ole kirjoittamistasi asiayhteyksistään irti revityistä raamatunlauseista, vaan siitä, että niillä yrität todistella joitain Raamatun kokonaisilmoituksen vastaisia harhaoppeja.
Sinua ei todellakaan kenenkään pidä uskoa, sillä yrität johdattaa harhaopeillasi ihmisiä kadotukseen. Teet sen joko tahallisesti Saatanan palvelijana tai eksytettynä pois totuudesta.
Toisessa ketjussa selvästi väitit niillä pyrkiväsi todistamaan, että kaikki ihmiset pelastuvat, vaikka Raamattu ei missään sellaista opeta, vaan pikemminkin niin, että harvat pelastuvat, vaikka Jumala tahtoisi toki kaikki pelastaa.
Jumala on antanut uhriksi Hänestä syntyneen ainokaisen poikansa Jeesuksen Kristuksen, ettei kenekään tarvitsisi joutua kadotukseen, mutta valitettavasti vain harvat sen uskovat ja ottavat vastaan voidakseen pelastua.Hei pölvästi. Olet todellakin niin paukapää, että puhut vakavissasi mielikuvitusluomuksesta "Raamatun KOKONAISilmoitus", jota raakkuvat seonneiden papukaijojen tavoin monet helluntaisaarnaajat. Samoin sinäkin ymmärtämätön törppö puhut "asiayhteyksistään irti revityista raamatunlauseista", jotka eivät suinkaan ole IRRALLAAN YHTIKÄS MISTÄÄN, vaan aivan selkokielisesti välittävät sen ajatuksen, jonka niiden kirjoittaja on halunnut niiden välittävän.
"--selvästi väitit niillä pyrkiväsi todistamaan, että kaikki ihmiset pelastuvat, vaikka Raamattu ei missään sellaista opeta--" Siis ei MISSÄÄN??????!!!! Paitsi niissä muutamassa KYMMENESSÄ jakeessa, jotka olen ottanut... RAAMATUSTA.
Sinun ja kaltaistesi raamatun Sanan raiskaajien kannataisi kyllä pitää suu ihan supussa ja tunkea nämä mielikuvitusluomuksena ("kokonaisilmoitus" ja "asiayhteys") sellaiseen paikkaan, mihin aurinko ei paista. Anonyymi kirjoitti:
Hei pölvästi. Olet todellakin niin paukapää, että puhut vakavissasi mielikuvitusluomuksesta "Raamatun KOKONAISilmoitus", jota raakkuvat seonneiden papukaijojen tavoin monet helluntaisaarnaajat. Samoin sinäkin ymmärtämätön törppö puhut "asiayhteyksistään irti revityista raamatunlauseista", jotka eivät suinkaan ole IRRALLAAN YHTIKÄS MISTÄÄN, vaan aivan selkokielisesti välittävät sen ajatuksen, jonka niiden kirjoittaja on halunnut niiden välittävän.
"--selvästi väitit niillä pyrkiväsi todistamaan, että kaikki ihmiset pelastuvat, vaikka Raamattu ei missään sellaista opeta--" Siis ei MISSÄÄN??????!!!! Paitsi niissä muutamassa KYMMENESSÄ jakeessa, jotka olen ottanut... RAAMATUSTA.
Sinun ja kaltaistesi raamatun Sanan raiskaajien kannataisi kyllä pitää suu ihan supussa ja tunkea nämä mielikuvitusluomuksena ("kokonaisilmoitus" ja "asiayhteys") sellaiseen paikkaan, mihin aurinko ei paista.Raamatun Sana raiskaamista on roiskia yksittäisiä jakeita sinne tänne! Ja hylätä SUURI KOKONAISILMOITUS JA JUURIKIN SE ASIAYHTEYS! Yksittäisiä jakeita on turha ottaa ja selitellä, että niiden ajatus säilyy.
Ja mistä väität kaikkien ihmisten pelastuvan? Raamattu ei kylläkään opeta mitään sellaista, että kaikki ihmiset pelastuisivat.Anonyymi kirjoitti:
Oletko vakavissasi????!!!!! Luuletko tosiaan, että Jumala on "jollakin puolella"??"" Nämä oikeistohihhulit pitivät Obamaa saatanan lähettiläänä ja nyt sitten jostakin syystä Trumpia Jumalana valitsemana.
"Oikeistohihhulit"? Vasemmistolaiset ideologiat ovat ateistisia ja jumalvastaisia. Obama on Yhdysvaltain historian surkein presidentti. Trump ajaa hyvää politiikkaa ja siitä et varmaan mitään tajuakkaan jos vasemmistohihhuli olet itse.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hei pölvästi. Olet todellakin niin paukapää, että puhut vakavissasi mielikuvitusluomuksesta "Raamatun KOKONAISilmoitus", jota raakkuvat seonneiden papukaijojen tavoin monet helluntaisaarnaajat. Samoin sinäkin ymmärtämätön törppö puhut "asiayhteyksistään irti revityista raamatunlauseista", jotka eivät suinkaan ole IRRALLAAN YHTIKÄS MISTÄÄN, vaan aivan selkokielisesti välittävät sen ajatuksen, jonka niiden kirjoittaja on halunnut niiden välittävän.
"--selvästi väitit niillä pyrkiväsi todistamaan, että kaikki ihmiset pelastuvat, vaikka Raamattu ei missään sellaista opeta--" Siis ei MISSÄÄN??????!!!! Paitsi niissä muutamassa KYMMENESSÄ jakeessa, jotka olen ottanut... RAAMATUSTA.
Sinun ja kaltaistesi raamatun Sanan raiskaajien kannataisi kyllä pitää suu ihan supussa ja tunkea nämä mielikuvitusluomuksena ("kokonaisilmoitus" ja "asiayhteys") sellaiseen paikkaan, mihin aurinko ei paista.Olet niin pihalla Raamatun totuudesta, että sinun ei tulisi siitä mitään kommentoida, kun et tunnu Raamatun perussanomaakaan ymmärtävän.
Lisäksi kielenkäyttösi paljastaa sen, että et omaa Kristuksen rakkautta sisimmässäsi.
Sinulla on toki oikeus tuoda vähäinen ymmärryksesi ja tietämättömyytesi kaikkien palstaa lukevien tietoon, ja olet siinä varsin mallikelpoisesti onnistunutkin.
Johdattakoon Pyhä Henki hylkäämään kaikki levittämäsi harhaopit ja valheet, ja johdattakoon itse kutakin kaikkeen totuuteen. - Anonyymi
George_L kirjoitti:
Raamatun Sana raiskaamista on roiskia yksittäisiä jakeita sinne tänne! Ja hylätä SUURI KOKONAISILMOITUS JA JUURIKIN SE ASIAYHTEYS! Yksittäisiä jakeita on turha ottaa ja selitellä, että niiden ajatus säilyy.
Ja mistä väität kaikkien ihmisten pelastuvan? Raamattu ei kylläkään opeta mitään sellaista, että kaikki ihmiset pelastuisivat.Paitsi niissä kymmenissä jakeissa, jotka olen Raamatusta lainannut - niissä jakeissa, jotka julistat omavaltaisesti pätemättömiksi, koska ne on muka irroitettu epäjumalastasi nimeltä "asiayhteys". Palvot lisäksi toista mielikuvitusluomustasi, epäjumalaa nimeltä "kokonaisilmoitus". Kun näillä epäjumalillasi säätelet Raamatun sanomaa, kertoisitko, missä kohtaa Raamattua tällaiset epäjumalat ovat löydettävissä?
- Anonyymi
George_L kirjoitti:
"Oikeistohihhulit"? Vasemmistolaiset ideologiat ovat ateistisia ja jumalvastaisia. Obama on Yhdysvaltain historian surkein presidentti. Trump ajaa hyvää politiikkaa ja siitä et varmaan mitään tajuakkaan jos vasemmistohihhuli olet itse.
Eli kuvittelet tosiaankin, että Jumala on tuossa asetelmassa "jollain puolella"???!!! :D :D :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet niin pihalla Raamatun totuudesta, että sinun ei tulisi siitä mitään kommentoida, kun et tunnu Raamatun perussanomaakaan ymmärtävän.
Lisäksi kielenkäyttösi paljastaa sen, että et omaa Kristuksen rakkautta sisimmässäsi.
Sinulla on toki oikeus tuoda vähäinen ymmärryksesi ja tietämättömyytesi kaikkien palstaa lukevien tietoon, ja olet siinä varsin mallikelpoisesti onnistunutkin.
Johdattakoon Pyhä Henki hylkäämään kaikki levittämäsi harhaopit ja valheet, ja johdattakoon itse kutakin kaikkeen totuuteen.Siinä vaiheessa, kun ihmisellä ei ole käsiteltävästä asiasta yhtikäs mitään sanottavaa, on alettava puhumaan sontaa. Kommenttisi on tästä ilmiöstä upea demonstraatio. Ja onhan se hiukan huvittavaa, että kun mina kuvailen sinua sinun älyllisten ja argumentatiivisten ansioittesi mukaisesti, minä en "omaa Kristuksen rakkautta". No voi nyyhkis sentään. Sinäkö sitten muka omaat? Missäköhän kohtaa tuo SINUN ihmeellinen Kristuksen rakkautesi sinun sanoissasi ja kommenteissasi huokuu? Sinun raamatunvastaisuudessasiko? Siinäkö, että väistelet käsiteltävää asiaa? Kumpuaako sinun nillittämisesi Kristuksen rakkauden puutteesta Kristuksen rakkaudesta? Lopeta se uhriutuva nillitäminen ja puhu ASIASTA, jos sinulla on siihen jotakin sanottavaa.
Anonyymi kirjoitti:
Eli kuvittelet tosiaankin, että Jumala on tuossa asetelmassa "jollain puolella"???!!! :D :D :D
Totta kai Jumala valitsee puolia. Jumala on väärämielisiä vastaan. Olet ilmeisesti deisti, etkä teisti - taidat uskoa ettei Jumala enää voi vaikuttaa maailman tapahtumiin.
Anonyymi kirjoitti:
Paitsi niissä kymmenissä jakeissa, jotka olen Raamatusta lainannut - niissä jakeissa, jotka julistat omavaltaisesti pätemättömiksi, koska ne on muka irroitettu epäjumalastasi nimeltä "asiayhteys". Palvot lisäksi toista mielikuvitusluomustasi, epäjumalaa nimeltä "kokonaisilmoitus". Kun näillä epäjumalillasi säätelet Raamatun sanomaa, kertoisitko, missä kohtaa Raamattua tällaiset epäjumalat ovat löydettävissä?
Sinä säätelet yksittäisillä jakeilla omaa agendaasi ja oppiasi, mikä on harhaoppia. Jumala vihaa vääriä opettajia ja niitä jotka edustavat valheellista oppia.
- Anonyymi
Lahkolaisia uudestikastajia ei paljon alkukielet kiinnosta.
Saarnamiehet ovat yleensä entisiä linnakundeja, jotak esittelevät tatuointejaan ja meuhkaavat siihen tyyliin, että rahaa tulisi kolehtihaaviin mahdollisimman paljon. Pelko on heidän aseensa. Siksi koko ihmiskunta on Saatanan vallassa, koska Paavaliin uskominen ei ole HÄNEEN uskomista.
Tämä keskustelupalsta antaa siitä erinomaisen kuvan.- Anonyymi
Etkö sinä tosiaan ymmärrä, että voitto saadaan Jeesuksen veren kautta? Sen oli apostoli Johanneskin ymmärtänyt, kun sen Pyhässä Hengessä kirjasi:
”Ja he ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti.”
Ilm 12:11 - Anonyymi

Ilm 12:11Teuvo on harhautunut Jehovantodistajien eksytykseen. Hekään eivät ymmärrä Jeesuksen ristinkuolemaa, eivätkä sovitusverta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teuvo on harhautunut Jehovantodistajien eksytykseen. Hekään eivät ymmärrä Jeesuksen ristinkuolemaa, eivätkä sovitusverta.
Teuvo on harhautunut vielä kauemmas, hän kyllä ymmärtää kuten isänsä perkele. Tahallaan hän eksyttää ihmisiä armosta osattomaksi.
Anonyymi kirjoitti:
Teuvo on harhautunut vielä kauemmas, hän kyllä ymmärtää kuten isänsä perkele. Tahallaan hän eksyttää ihmisiä armosta osattomaksi.
Älä ole murheellinen, kun Saatanalle heitettynä olet turvassa, joten Totuuden Henki ei voi sinua enää sieltä pois eksyttää.
Anonyymi kirjoitti:
Etkö sinä tosiaan ymmärrä, että voitto saadaan Jeesuksen veren kautta? Sen oli apostoli Johanneskin ymmärtänyt, kun sen Pyhässä Hengessä kirjasi:
”Ja he ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti.”
Ilm 12:11Kyllä minä sen totisesti ymmärrän, kun Saatana tuolla Jeesuksesta vuodattamalla verellä parhaan ystävänikin omakseen voitti.
- Anonyymi
joka "itse kantoi meidän syntimme" ruumiissansa ristinpuuhun, että me, synneistä pois kuolleina, eläisimme vanhurskaudelle; ja hänen "haavainsa kautta te olette paratut."
- Anonyymi
TeuvoSuni kirjoitti:
Älä ole murheellinen, kun Saatanalle heitettynä olet turvassa, joten Totuuden Henki ei voi sinua enää sieltä pois eksyttää.
joka "itse kantoi meidän syntimme" ruumiissansa ristinpuuhun, että me, synneistä pois kuolleina, eläisimme vanhurskaudelle; ja hänen "haavainsa kautta te olette paratut."
- Anonyymi
Joh.3:18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen. Room.14:10 Mutta sinä, minkätähden sinä tuomitset veljeäsi? Taikka sinä toinen, minkätähden sinä halveksit veljeäsi? Sillä kaikki meidät asetetaan Jumalan tuomioistuimen eteen. 2Kor.5:10 Sillä kaikkien meidän pitää ilmestymän Kristuksen tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa.
"joka oli se, että Jumala antoi jokaiselle ihmiselle mahdollisuuden pelastua uskon ja uskollisuuden kautta Jeesukseen."
Jos se koskisi jokaista ihmistä silloin rakkauden pitäisi olla jatkuvaa.
Jos rakkaus oli kertaluonteista, se ei silloin enä koske meitä.Selityksiä selitysten perään, vaikka totuus on tässä:
"Te kyllä tutkitte kirjoituksia, koska luulette niistä löytävänne ikuisen elämän -- ja nehän juuri todistavat minusta.
Mutta te ette tahdo tulla minun luokseni, että saisitte elämän
En minä ole ihmisten kiitoksen tarpeessa. Minä tunnen teidät, teissä ei ole rakkautta Jumalaan.
Minä olen tullut Isäni nimissä, ettekä te ota minua vastaan. Mutta jos joku toinen tulee omissa nimissään, silloin te kyllä olette vastaanottavaisia.
Kuinka te voisittekaan uskoa! Te kärkytte kunniaa toisiltanne ettekä etsi sitä kunniaa, joka tulee yhdeltä ja ainoalta Jumalalta."Ei Jumala jatkuvasti anna Poikaansa ristille jos sellaista meinaat. Ei Jeesuksen tarvi jatkuvasti ristille mennä kuolemaan, vaan Hänen ristinkuolemansa riitti kattamaan kaikkien ihmisten synnit. Jokaisen ihmisen pitää vain henkilökohtaisesti ottaa vastaan evankeliumi ja uskoa Jeesukseen. Tämä rakkaus, josta Joh. 3:16:sta puhutaan oli kertaluontoinen tapahtuma historiassa, kun Jumala antoi Poikansa kuolemalle, näin antaen jokaisella ihmisille mahdollisuuden pelastua.
"Jos se koskisi jokaista ihmistä silloin rakkauden pitäisi olla jatkuvaa."
Jeesuksen uhri oli kertaluontoinen, kaiken kattava ja jokaista ihmistä koskeva, kunhan kääntyy Jeesuksen puoleen.
"Jos rakkaus oli kertaluonteista, se ei silloin enä koske meitä."
Tuollaisessa ei ole mitään logiikkaa.George_L kirjoitti:
Ei Jumala jatkuvasti anna Poikaansa ristille jos sellaista meinaat. Ei Jeesuksen tarvi jatkuvasti ristille mennä kuolemaan, vaan Hänen ristinkuolemansa riitti kattamaan kaikkien ihmisten synnit. Jokaisen ihmisen pitää vain henkilökohtaisesti ottaa vastaan evankeliumi ja uskoa Jeesukseen. Tämä rakkaus, josta Joh. 3:16:sta puhutaan oli kertaluontoinen tapahtuma historiassa, kun Jumala antoi Poikansa kuolemalle, näin antaen jokaisella ihmisille mahdollisuuden pelastua.
"Jos se koskisi jokaista ihmistä silloin rakkauden pitäisi olla jatkuvaa."
Jeesuksen uhri oli kertaluontoinen, kaiken kattava ja jokaista ihmistä koskeva, kunhan kääntyy Jeesuksen puoleen.
"Jos rakkaus oli kertaluonteista, se ei silloin enä koske meitä."
Tuollaisessa ei ole mitään logiikkaa.>>"Jos rakkaus oli kertaluonteista, se ei silloin enä koske meitä.">>
Juuri näin George_L loituksessaan julisti.PasiToivonen2 kirjoitti:
>>"Jos rakkaus oli kertaluonteista, se ei silloin enä koske meitä.">>
Juuri näin George_L loituksessaan julisti.Johannes 3:16:ssa mainittu rakkaus oli kertaluontoinen tapahtuma historiassa: Jumala antoi Jeesuksen ristille silloin sovittamaan synnit. Tämä rakkaudellinen teko oli kertaluonteinen.
Täällä näyttää olevan käynnissä kilpalaulanta, kahden erilaista raamatunlauseketoloa kantavan miehen - vai ovatko miehiä - kanssa.
>> Tämä rakkaudellinen teko oli kertaluonteinen.>>
Tietenkin oli kertaluonteinen. Mutta jos sillä on edelleen pelastava vaikutus, niin silloin seuraus on jatkuvaa, ei kertaluonteista.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124070MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822091Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5501658Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin991395Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671117Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331048Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216943Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60893- 171864
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3838