Sillä Uudenvuoden juhlat menivät Ruotsissa samaan tapaan kuin aiempinakin vuosina. Poliiseja, ambulansseja ja palomiehiä ammuttiin raketeilla.
Kalmarissa poliisi joutui rakettikeskityksen kohteeksi. Poliisi joutui hylkäämään auton ja hakeutui sisätiloihin suojaan. Tässä yhteydessä auton ikkunat mätkittiin palasiksi.
Borlängessä saatiin palohälytys. Kun poliisi saapui paikalle, joutui partio rakettitulituksen kohteeksi. Poliisi joutui antamaan palolaitokselle käskyn olla tulematta paikalle ja parvekkeella ollut palo sai sammua omia aikojaan. Yksi poliisi sai osumaa sen verran, että sairaalassa piti käydä.
Trollhättanissa uusruotsalaiset ajoivat Kronogårdenissa partioineen poliisipartion pois paikalta. Autoa kohti ammuttiin kymmeniä raketteja ja heitettiin kiviä. Partio joutui perääntymään.
Näitä Seijan uskonveljiä pääasiassa.
Ruotsin rakettikiellosta ei mitään hyötyä!
12
53
Vastaukset
- Anonyymi
Siksi Suomessakin puuhaillaan että raketit vain ammattilaisille.... Tarkoittaako se että vain matu jihadistit saa ostaa raketteja?
- Anonyymi
Raketteja pystyy hankkimaan kiellosta huolimatta.
Täällä meillä päin Tukholman alueella ei ilotulituksia paljoa ollut, oli erittäin hiljaista, ei kuulunut niitä isompia raketteja, joten laki toimi.
Luulisin, että ennen vuoden vaihtoa, huligaanit ampui raketteja poliiseja päin ja muitakin ihmisiä päin.
Sen ne teki varmasti siksi kun erästä toista laikia ei viellä oltu muutettu.
Uusi laki astui voimaan puolenyön jälkeen jonka mukaan kaikki sabotaasi blåljus kohtaan rangaistaan jopa 4 vuotta vankeutta, tai elinkautisella riippuen kuinka vakavasta asiasta on kysymys.
Mutta ei lapsia voi rangaista samalla tavalla, täytyy olla vähintään 18 vuotias.
Ottihan poliisit kiinni pari yli 18 vuotiasta ja muutaman nuoremman.
Tulee olemaan kiinnostavaa katsella miten laki toimii, vaikuttaako se huligaaneihin?- Anonyymi
Ei auta mitään.
- Anonyymi
Musulmaaneja ei voi rangaista eikä heille voi määrätä sakkoja.
Nuo toimenpiteet voi tehdä vain ihmisille, ei elukoille. - Anonyymi
Njaa. Pelkään, että siirtyvät tänne Hölmölän puolelle huulipunahallituksen suojelukseen...
- Anonyymi
Ruotsi on rauhoittunut täysin enää ei ammuskella tai räjäytellä pommeja mikä johtuu pelkästään siitä, että lakia on muutettu ja sabotaasi on rangaistavateko josta joutuu elinkautiseen. Jännittyneinä odotamme miten nuoriso nyt hiljentyy ja koko Ruotsi palautuu taas maailman turvallisemmaksi maaksi jossa naisetkin voivat kulkea vapaasti ilman raiskatuksi joutumisen pelkoa.
- Anonyymi
Kalmar, entinen lomayhteisö. Trollhettan, entinen tehdaskaupunki.
Ruotsi on niin menetetty. Todella huonosti käyttäytyviä vieraita, jotka pitävät itseään väkisin oikeutettuna sikailemaan...siellä missä ovat. Viili- ihmisiä, missä noiden vanhemmat ovat? Kotona heittelemässä kiviä? - Anonyymi
Toi psca sakki ei sopeudu koskaan Ruotsiin, ei koskaan.
Ruotsilla ei ole mitään toivoa tuolla lastilla. Miten niin? Käytös.
Niiden pitäisi itse tajuata, että niiltä odotetaan asiallista käytöstä.
Siellä tapahtuu nyt se mikä oli ongelmana lähtömaassakin.
Niiltä odotetaan asiallista käytöstä. Eivät tajunneet muuttomatkalla, eivät tajua nytkään. Sitten kun ghetossa on liikaa samaa väkeä, eikä vieläkään tajua, ei yksin, eikä yhdessä - mistä ongelmat tulevat - ei ole mitään toivoa.- Anonyymi
seijjaaah ja gupta tekevät edelleen täällä verkossa sitä samaa kitinää,
vika on kaikissa muissa paitsi itsessä,
Samat ongelmat seuraa mukana. Vielä kitistään, että muu mailma onse ongelma.
Planeetan pitää muuttaa muotoa, eikä koskaan ole tyytyväinen.
Narsismi näyttää juuri tuolta.
Vaikka kääntäis kelloa ja joen virtausta, aina vika on muissa, ei itsessä,
koskaan ei ole hyvä. - Anonyymi
Kunnon muslimi ei saa sopeutua länsimaahan.
- Anonyymi
Uusruatalaiset pomittaahh ja volvot pallaaaaa jo mitään kaihtamattta
-miksi ruattalaiset seuraavat vierestä tai kauempaa kus sukas
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1905120- 181822
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631636Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271527Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s101527Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit521197Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961094Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249307980- 196945
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7860