Persiljan kantalajiryhmästä on moneksi. Kantalajiryhmään kuuluvat Suomalaisille tutut aromaattiset kasvit tai hyötyvihannekset kuten tillit, porkkanat, sellerit, korianterit, myös Suomalaisille tuttu riesa, jättiputket.
Mielenkiintoiset tästä kasvista tekee sen, että kaikki nämä erilaiset mausteet ovat saaneet alkunsa vain yhdestä lajista, alkutillistä.
Kasville ominanen lajikirjo on tyypillinen osoitus siitä, miten suuri vaihtelupotentiaali kasveilla voi olla yhden lajin sisällä. Huolimatta siitä, että kasvista on moneksi - joko parsaksi tai tilliksi - porkkanaksi, ja jopa kasvin luontaisia vasta-aineita tuottavaksi jättiputkeksi - kasvi on silti edelleen pysynyt samana lajina ja on silti kiistattomasti tunnistettavissa samaksi lajiksi eikä ole kehittynyt minnekään.
Persiljasta on moneksi
12
<50
Vastaukset
"Kantalajiryhmään kuuluvat Suomalaisille tutut aromaattiset kasvit tai hyötyvihannekset kuten tillit, porkkanat, sellerit, korianterit, myös Suomalaisille tuttu riesa, jättiputket."
No eihän esimerkiksi persilja ja porkkana kuulu edes samaan sukuun. Persilja on Petroselinum crispum ja porkkana Daucus carota.- Anonyymi
Baramiini on siis saanut taas uuden nimen. Tähänastisia ovat olleet ainakin kantalaji, lajiryhmä, peruslaji ja nyt sitten kantalajiryhmä. Tällaisestakaan te ette kykene olemaan yksimielisiä siitä - saati että olisitte yksimielisiä siitä, mitä tähän baramiiniin kuuluu. Kuten Kampelatutkija jo sanoi, esimerkiksi persilja ja porkkana eivät kuulu edes samaan sukuun.
"Huolimatta siitä, että kasvista on moneksi - joko parsaksi tai tilliksi - porkkanaksi, ja jopa kasvin luontaisia vasta-aineita tuottavaksi jättiputkeksi - kasvi on silti edelleen pysynyt samana lajina ja on silti kiistattomasti tunnistettavissa samaksi lajiksi eikä ole kehittynyt minnekään."
Kuinka varma olet, että tavallinen ihminen tunnistaa esimerkiksi parsan, tillin ja porkkanan "kiistattomasti samaksi lajiksi"? Eli mark5istisen kreationismin fraseologialla: mihin lähdetietoihin väitteesi perustuu ja oletko lisäksi tarkistanut väitteesi Raamatulla?
Olisiko kenelläkään edelleenkään kreationistisen tieteen metodein eli ilman ateistis-evolutionistista taksonomiaa laadittua luetteloa nisäkäsbaramiineista? Ainoat tähän mennessä nähdyt ovat perustuneet puhtaasti atte-evokkien taksonomiaan.
- Ilkimyksen botanistiserkku- Anonyymi
"Kuinka varma olet, että tavallinen ihminen tunnistaa esimerkiksi parsan, tillin ja porkkanan "kiistattomasti samaksi lajiksi"?
Jos päässä ei ole vikaa, niin kukaan ei tunnista. Ne ovat kiistattomasti eri lajeja.
- Anonyymi
Niin, ne kuuluvat sarjakukkaisten (Apiaceae) heimoon, missä on lajeja tuhansittain.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sarjakukkaiskasvit - Anonyymi
Samaan heimoon kuuluu myös myrkkykeiso ja myrkkykatko. Katkolla surmattiin filosofi Sokrates.
"Mielenkiintoiset tästä kasvista tekee sen, että kaikki nämä erilaiset mausteet ovat saaneet alkunsa vain yhdestä lajista, alkutillistä."
Evolutionistit saattavat antaa uuden lajinimen jollekin sellaiselle kasville tai eläimelle, joka todellisuudessa ei edes ole eri laji, vaan kyse on vain yhden lajin sisällä tapahtuneesta muuntelusta.
Juuri lajinsisäinen muuntelu on yksi tapa, jolla evolutionistit yrittävät todistella evoluution olemassaoloa.. Kun kärpäsestä tulee vähän erinäköinen kärpänen tai perhosesta hiukan eri näköinen perhonen, niin ne eivät todista mitään evoluutiosta.- Anonyymi
Taidat olla palstan ainoa Rotikan opetuslapsi ja toistat uskollisesti tämän vääräuskoisen harhoja. Hänhän viettää sapattiakin vääränä pivänä.
Ihmekös tuo, kun sinulla ei ole tervettä järkeä eikä yleissivistystä yhtään sen enempää kuin arvostelukykyäkään. Ethän sinä ole koskaan edes tiennyt miten laji-käsite määritellään saati että tietäisit mitä evoluutio on. kreationistit ovat omineet muuntelun käsitteen suoraan Darwinilta, nyt se onkin yhtäkkiä itsestäänselvyys ;).
- Anonyymi
kekek-kekek kirjoitti:
Kyllä laji määritellään hieman eri tavalla kuin pelkällä erinäköisyydellä.
Tai samannäköisyydellä....
"Kantalajiryhmään kuuluvat Suomalaisille tutut aromaattiset kasvit tai hyötyvihannekset kuten tillit, porkkanat, sellerit, korianterit, myös Suomalaisille tuttu riesa, jättiputket."
Nämä kasvit eivät kuulu edes samaan sukuun kuten aiemmin jo totesin. Pienin yhteinen nimittäjä on sarjakukkaiskasvien (Apiaceae) heimo. Tämä avaus on huomattava edistys kreationistin ajattelussa ja kädenosoitus evoluutioteorian suuntaan, koska avauksessa myönnetään jo heimon sisällä tapahtuva muuntelu.
"Mielenkiintoiset tästä kasvista tekee sen, että kaikki nämä erilaiset mausteet ovat saaneet alkunsa vain yhdestä lajista, alkutillistä."
Varmasti nämä kasvit ovat polveutuneet yhteisistä esivanhemmista, mutta en ole varma, oliko se "alkutilli".
"Kasville ominanen lajikirjo on tyypillinen osoitus siitä, miten suuri vaihtelupotentiaali kasveilla voi olla yhden lajin sisällä."
Yhden heimon sisällä. Avauksesi lajit ovat samaa heimoa, ei sukua tai lajia.- Anonyymi
Aloitus lienee kirjoitettu huumorimielellä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai949037Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki544804Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.414481Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?
Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit522780Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1001546- 401326
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441266Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641222Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota411189Kannattaa toimia yleisesti ottaen
Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo1681140