Sipilän lahkolaisten bisnekset

Anonyymi

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      JOKU VOIS OTTAA SELKOA HIHHULI LESTA OMISTEISISTA LESTA JOHTOSISTA FIRMOISTA TIETÄS HIEMAN KIERRELLÄ VÄISTELLÄ PUOTIA OSTAA TUOTTEET MUUALTA.

    • Anonyymi

      Vuonna 2016 perustettu Vake oli silloisen kokovartalolestapääministeri Juha-Lesta Sipilän lempihanke, josta muistetaan varsinkin kokovartalopääministeri Sipilän toistelema ”tase töihin” -lausahdus.

      Aalto-yliopiston rahoituksen professori Vesa Puttosen mielestä Vaken tarkoitus on ollut hämärä sen koko olemassaolon ajan.

      Volyymi on järisyttävä Suomen olosuhteissa:
      - Vakelle siirretyn omaisuuden pääosan muodostaa sen 8,3 prosentin omistusosuus Nesteestä. Vaken Neste-osakkeiden markkina-arvo on lähellä 2,5 miljardia euroa. Lisäksi Vake omistaa muun muassa yli 100 miljoonan euron arvoisen osuuden Altiasta ja lähes puolet Posti Groupista.

      Onneksi lestalahkolainen ei päässyt agendaansa enää jatkamaan sen pidemmälle.

      • Anonyymi

        Eräs kirja käy läpi myös useita muita tapoja, joiden kautta Juha Sipilä ja muut keskustalaiset poliitikot ovat muuttaneet suuria määriä valtion rahaa joko omaksi tai kaveriensa omaisuudeksi:
        https://kauppa.intokustannus.fi/kirja/keskustan-valtakunta-kertomus-rahasta-vallasta-ja-korruptiosta/

        - Miksi Rautaruukki lainasi Juha Sipilälle yli 30 miljoonaa, jotta Sipilä voisi ostaa Rautaruukin omistamat Solitra-teknologiayhtiön osakkeet – ja myydä ne saman tien yli nelinkertaisella hinnalla Yhdysvaltoihin? Miksei Rautaruukki myynyt itse omia osakkeitaan vaan siirsi voitot Sipilälle ja hänen kavereilleen? Suurien lainojen antaminen yksittäisille pienyrittäjille ei normaalisti kuulu valtionyhtiöiden tehtäviin.

        - Miksi Keski-Pohjanmaan Sote-piiri haluttiin pitää pikkuruisena, vain 60 000 ihmisen suuruisena? Minkä takia kyseisen Sote-piirin kuljetukset haluttiin välttämättä keskittää hätäisen ja virheellisiä tietoja sisältävän tarjouksen tehneelle tuntemattomalle yritykselle, jonka omistivat Juha Sipilän veli ja herätysliikeuskovaisten oman kuljetusyrityksen toimitusjohtaja?

        Kirja on juuri nyt ajankohtaisempi kuin koskaan aikaisemmin...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe