Vihapuheet ovat erittäin suuri uhka hyvinvoinnillemme; seikka, mitä nyt juuri kukaan ei tunnu hoksaavan.
Mitä on tapahtunut ennen jokaista suurta sotaa ? Vastaus on: Vihapuheet. Ennen ei ollut nykyisiä tietovärmeitä, mutta kiihottajia ja vihapuheen ruokkijoita oli. 2. maailmansodan jälkeen läntinen maailma hengähti ja solidaarisuus sai sijaa. Nyt ollaan taas vihapuheiden ja suvaitsemattomuuden kurimuksessa.
Sauli Niinistön Uudenvuoden puhe oli harkittu ja äärimmäisen tärkeä juuri tähän hetkeen, hetkeen, jossa populismi nostaa päätään ympäri Eurooppaa ja rasismin kannattajien osuus on jopa neljännes Eurooppalaisista. Jos ei kurssi muutu kohti suvaitsevaisuutta, on edessä kolmas maailmansota. Mielestäni pahin populisti istuu samalla pallilla, missä Linkoln ym. ovat istuneet.
Vihapuheiden yhteiskunnallinen merkitys
10
138
Vastaukset
- Anonyymi
Lähteekö paljon voimaa kepujeesustellen.
- Anonyymi
Persut ovat havainneet vihapuhetta hallituksen jäsenten taholta
En kuitenkaan usko että hallitsemattoman turvapaikkapolitiikan kannattajia on kolme neljäsosaa eli suurin osa meistä on ns. tolkun ihmisiä.
Mitä Trumpiin tulee niin hänhän puolusti meitä ja meidän länsimaisia arvoja.Silakkata kirjoitti:
Kuka kannattaa hallitsematonta turvapaikkapolitiikkaa ?
Naiivit kieltämättä hyvää tarkoittavat idealistit.
- Anonyymi
Vihapuheen voinee tiivistää seuraavaan:
- on pieni joukko muukalaisvihamielisiä, jotka harjoittavat vihanlietsontaa
- on iso joukko ihmisiä, joita suututtaa, kun maahanmuuttajille tarjotaan opastetusti kaikki mahdollinen valtion apu, kun taas kotimaan köyhille samaa apua ei tarjota, vaikka heillekin se vähintään yhtä oikeutetusti kuuluisi
- on iso joukko maltillisia ihmisiä, jotka eivät lietso vihaa
- on paljon ihmisiä, jotka haluavat koota sosiaalisissa ympyröissään arvostuspisteitä vaatimalla kovaan ääneen, että maahanmuuttajille kuuluu käytännössä parempi valtion sosiaaliturva kuin kotimaan köyhille ihmisille
- on pieni joukko muukalaisvihamielisten vastustajia, jotka harjoittavat vihanlietsontaa - Anonyymi
Ei pidä myöskään unohtaa pääministeri Sipilän vihapuheita ja vihatekoja kantasuomalaisia kohtaan, jotka oli erittäin suu uhka suomalaiselle hyvivoinnille.
- Anonyymi
Olet oikeassa. Sipilä tulee asettaa vastuuseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet oikeassa. Sipilä tulee asettaa vastuuseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Sipilä on suojattu. Mutta teeppää sama tavallinen teoistaan vastuusen joutuva normaali suomalainen?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka912531- 671465
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww841423EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje131208- 81943
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19910Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta105804Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe36800- 54783
- 30716
