Onko D. Trump uusi aikamme HITLER ?? (haans)

Entä Usa, uusi 30-luvun "saksa". Ja niiden rebublikaanit, uusi kansallissosialistinen puolue ? Mielestäni ollaan jo hyvin pitkällä tässä kehityksessä, vaikkakaan yksin trumpin harteille kaikkea ei voida ladata: poika-Bush teki härskeimmän aloitteen ja Trump vain haluaa kiihdyttää sitä.

Kuten aikanaankin, kansallissosialistinen Saksa sai mennä hyvinkin pitkälle ja sai myös liittolaisia kunnes toisaalla vahvat epäillykset Hitlerin motiiveista alkoivat herätä. Kansainliitto toimijana oli kuollut ja kuopattu silloin kuten käytännössä YK:kin tänään, jos se ei noudata " kansallissosialistin" määräyksiä.
Tässä vaiheessa oli takavuosien kansallissosialistisessa saksassa jo ruumiita syntynyt koko läjä, niinkuin nytkin, impperialistin valloitustantereillä heidän lähdettyä "pelastamaan" Husseinin 3000 tta jo kaasuttamaa "uhria". Pari nollaa tuon lukeman perään, päivämme hitlerin tekosiin, niin siinä vainajien määrä vähintään jo nyt.

Pitäisikö kohta herätä, ennen kuin on myöhäistä ? Suomalaisiakin on hännystelmässä jälleen tänäänkin, kuten ilmanmuuta ja ensisijaisesti silloin takavuosinakin.
On hyvä nähdä metsä puilta, hyvissä ajoin. Millaisia yhtymäkohtia sinä näet tämän päivän hitlerin toimissa ?

Kysyy Haans.seA
21<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Yhteistä....

No ilmanmuuta raudanluja PROPAGANDA-koneisto. Kuten tänäänkin ! Kaikki mediat on niiden hallussa, siis Kaikki !
Siksi tilanne on jo niin paha, hölmöt ei tajua !

Äänestä
  • ""Kaikki mediat on niiden hallussa, siis Kaikki ! ""

    Tuo väite ei tiettävästi koske Usata, sillä muistan Trumpin väittäneen, että tietyt jenkki-mediat eivät ole hänen linjalla. Suomessa tuo väite on täysin totta, sillä kaikki painetut sanomalehdet sekä tv-mediat on porvarillisten tahojen omistuksessa.

    Median täydellinen omistus on diktatuurin tärkein elementti.

    Äänestä

  • Vittu mikä idiootti, ei tiedä mitään USAta.

    Vain Fox kanava ja sekin vain muutaman viihde-uutistoimittajan osalta on Trumpin puolella. Kaikki muut vastaan (CBS, ABC, NBC, CNN...)

    Kaltaisesi vitun punikki-idiootit pitäisi lopettaa pelkästään sen takia että olet lian tyhmä hengissä' pidettäväksi.

    Äänestä

  • 85 miljoonan ihmisen Iranin pommittaminen raunioiksi mahdollisesti vielä ydinaseita käyttäen tämän lennokki-iskun seurannaisvaikutuksena nostaa Trumpin Hitlerin ja Stalinin yläpuolelle, ja demokraattinen kapitalismi hakkaa kansallissosialismin ja kommunismin ennätykset.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vittu mikä idiootti, ei tiedä mitään USAta.

    Vain Fox kanava ja sekin vain muutaman viihde-uutistoimittajan osalta on Trumpin puolella. Kaikki muut vastaan (CBS, ABC, NBC, CNN...)

    Kaltaisesi vitun punikki-idiootit pitäisi lopettaa pelkästään sen takia että olet lian tyhmä hengissä' pidettäväksi.

    Älä hiillostu jotkut vain näkee natseja kaikkialla.

    Äänestä

Venäjä on uusi 30-luvun Saksa, Trump on vain Putinin juoksupoika.

Äänestä

Ei ehkä opillisesti Hitler, mutta yhdistelmä Kuk klux klaania ja siionismia, ja samalla toki yhtä valeellinen propaganda kuin natseilla. Siis saman aikaisesti!

Tuollaistahan se on kun heidän kannattajien kommentteja seurailee.....Sellaista tuossa on. Ongelmaa ei edes haluta selvittää siellä missä se on. vaan luodaan uutta ja tehtyä sellaista.

Äänestä

" Venäjä on uusi 30-luvun Saksa, Trump on vain Putinin juoksupoika. "

Suomalaisvastaiset kiihkomamuttaja hapansilakka telaketju lahtari femakot hännystelijöineen on tämän päivän stalinisteja kaikki. Väestön joukkosiirrot, ainoastaan yhden opin suuntauksen salliminen, kaiken tyyppisen eriävän mielipiteen esittäjän vainoaminen, sulkeminen pois yhteiskunnasta, median ja yleisen mielipiteen voimakas ohjailu ja kontrollointi, lakipykälien tulkintojen täysin yksipuoliseen käytäntöönpanoon vieminen.

Toki Saksassa oli ihan vastaavaa oppia myös.

Kyllä, samaa on havaittavissa tänä päivänäkin. Kenessä sitä yhteiskunnan kannalta on havaittavissa itse asiassa eniten, eiköhän jäljet johda kiihkomamuttaja hapansilakoihin.

Äänestä

Trump on vain yhden kauden Presidentti ja sitten painuu unholaan.

Trump ei ole minkäänsortin diktaattori. Siihen ei hänen oikeutensa riitä.

Jos USA olisi halunnut paljon surmata ihmisiä, olisi nyt hautajaisten aikana ollut paljon kansaa koolla ja heidät olisi ollut helppo surmata.

Ikävää, että USA yksin joutuu taistelemaan demokratian puolesta ja muut vapaan maailman maat vain hissuttelevat, eivätkä puutu asioihin.

Äänestä
  • Kyllä Trump tulee valituksi vielä seuraavallekin kaudelle ja suurella voittomarginaalilla kaiken lisäksi.

    Äänestä

  • "Trump ei ole minkäänsortin diktaattori. Siihen ei hänen oikeutensa riitä."

    Tuota noin, näytti kyllä riittävän ja aika lähellä ollaan sodan eskaloitumista. Kuulin, että eurooppalaiset yrittävät nyt tyynnytellä tapahtunutta mutta kyllä näytti dikttaattorilla olevan aivan riittävästi valtuuksia, laajamittaisen sodan aloittamiseen. Se näet saattaa olla jo ovella.
    Illuusiosi sikäläisestä "demokratiasta" näyttää olevan vain unelmia.

    Äänestä

Nyt on vihapommi lentänyt sillä kolme edellistä pressaa sekä hiilari paukutteli lähi-idän hiekka-aavikoksi,muuta ounli Trumppi on se paha mies taas on arvot kohdallaan.

Äänestä

Eikös diktatuuri tarkoita kontrolloitua päätäntä valtaa ???
Jolla pyritään manipuloimaan ja aivopesemään kansaa nationalismiin.

Trump on jakanut kahtia kansan mielipiteineen ja enimmäkseen twiittaamalla pitää tiedotusvälineitä hereillä, ei kovin diktaattorimaista.

Trumpin vävykin on juutalainen jota Hitlerillä ei koskaan ollut, tosin juutalaisten nationalismi on Israelissa sitä luokkaa joka on kääntänyt asetelman päälaelleen.

Hitler sai rahallista avustusta natsisaksan sotakoneiston luomiseen juutalaispankkiireilta Rothschild suvulta, joten tässä on jokin yhtymäkohta Trumppiin.

Äänestä
  • Jenkkien vasemmisto on jakanut kansakunnan kahtia. Vasemmisto siellä on se agressiivinen osapuoli joka on suvaitsematon eikä kykene kompromisseihin.

    Vasemmisto ja tarkemmin määriteltynä jenkkien yliopistomaailman uusfeministinen liike, joka on todellinen hulluuden huipentuma, jonka takia kukaan vähääkään normaalisti ajatteleva ihminen ei voi kohtapiakkoin enää edes harkita äänestävänsä demokraatteja.
    Siksi Trump valitaan ensi kaudeksikin, tämä on se kertakaikkinen syy siihen.

    Vasemmisto feminismeineen on se äärimmäinen osapuoli, joka jakaa suomeakin kahtia tälläkin hetkellä.

    Äänestä

Väärin. Sosialismi ja viheraate ovat uusi "saksa".

Äänestä

Hehe, no aina voi kehitellä kaikenlaista, mutta suosittelen ap. että mietit asiaa useammalta kantilta vielä hyvän aikaa ja palaat vasta sitten takaisin sorvin ääreen.

Äänestä

Trump on pelimies. Ensin hän sabotoi Euroopan kaasuputken rakentamista ja sitten pistää sodan pystyyn. Meillä on mummo turvana, mutta kun sillä on kiire sammuttaa ydinvoimaloita, niin Turkki ehti ensiksi Libyaan. Nyt Turkilla on toinenkin peukaloruuvi, jolla se voi säädellä turvapaikanhakijoiden tulvaa Libyan ja Turkin kautta. Ja Eurooppa vain miettii...

Äänestä
  • ""Trump on pelimies."

    Just, ei kuulemme kerinnyt virasta-erottamiskuulusteluihin, kun Iran ceissi käy nyt kuumana

    Äänestä

Ei muutamien vasurien mielipiteillä olen vaikutusta mihinkään. Trumpin edellinen twiittikin keräsi hetkessä lähes miljoona tykkäystä. Mutta kuplailkaa pois.

Äänestä

Yksinvaltias . Hyvä niin , sotaan tarvitaan yksi rohkea johtaja joka ei säästele omaa asukaskuntaa .

Äänestä

Jokainen maa joka haluaa pelastaa itsensä kommunisteilta voi ryhtyä omaksi hitlerin saksaksi.Hitlerhän sanoi ajatustensa nousevan haudasta tulevaisuudessa kun ihmiset huomaa hänen olleen oikeassa.Nyt ihmiset on alkaneet vähän jo hereillä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Entä Usa, uusi 30-luvun "saksa". Ja niiden rebublikaanit, uusi kansallissosialistinen puolue ? Mielestäni ollaan jo hyvin pitkällä tässä kehityksessä, vaikkakaan yksin trumpin harteille kaikkea ei voida ladata: poika-Bush teki härskeimmän aloitteen ja Trump vain haluaa kiihdyttää sitä.

Kuten aikanaankin, kansallissosialistinen Saksa sai mennä hyvinkin pitkälle ja sai myös liittolaisia kunnes toisaalla vahvat epäillykset Hitlerin motiiveista alkoivat herätä. Kansainliitto toimijana oli kuollut ja kuopattu silloin kuten käytännössä YK:kin tänään, jos se ei noudata " kansallissosialistin" määräyksiä.
Tässä vaiheessa oli takavuosien kansallissosialistisessa saksassa jo ruumiita syntynyt koko läjä, niinkuin nytkin, impperialistin valloitustantereillä heidän lähdettyä "pelastamaan" Husseinin 3000 tta jo kaasuttamaa "uhria". Pari nollaa tuon lukeman perään, päivämme hitlerin tekosiin, niin siinä vainajien määrä vähintään jo nyt.

Pitäisikö kohta herätä, ennen kuin on myöhäistä ? Suomalaisiakin on hännystelmässä jälleen tänäänkin, kuten ilmanmuuta ja ensisijaisesti silloin takavuosinakin.
On hyvä nähdä metsä puilta, hyvissä ajoin. Millaisia yhtymäkohtia sinä näet tämän päivän hitlerin toimissa ?

Kysyy Haans.seA

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu