Sotarikollinen Risto Ryti. Saiko ansionsa mukaan?

Ryti oli ainakin natsin näköinen ja ihaili Natsi-Saksaa ja halusi Suur-Suomen.
12153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Uuden kirjan mukaan presidentti Risto Ryti halusi ”lyhyet rajat”.

PRESIDENTTI Risto Ryti toivoi jatkosodan alussa Suomelle ”lyhyitä rajoja”. Keskustellessaan Saksan Suomen lähettilään Wipert von Blücherin kanssa 11. syyskuuta 1941, Ryti esitti rajoja, jotka ulottuisivat Syväriin ja Nevajokeen silloisen Leningradin lähellä. Pohjoisessa Suomi halusi jopa Kuolan niemimaata.

Paras vaihtoehto Suomen kannalta olisi ollut, että Neuvostoliiton tai Venäjän kanssa ei olisi jäänyt enää ollenkaan yhteistä rajaa. Sen sijaan Saksa voisi ottaa haltuunsa Suomen uuden itärajan viereiset alueet Vienan ja Arkangelin suunnalla.

Asiasta kerrotaan Markku Reimaan uudessa kirjassa Kekkosen kuiskaaja - harmaa eminenssi Aaro Pakaslahti (Docendo). Pakaslahti oli diplomaatti, joka toimi ulkoministeriön poliittisen osaston päällikkönä ja kansliapäällikkönä sodan aikana. Kirjassa käytetään hänen aiemmin julkaisemattomia muistiinpanojaan.

MAINITUN presidentin ja natsi-Saksan suurlähettilään keskustelun aikana jatkosotaa oli tuolloin käyty muutama kuukausi. Sekä Suomen että Saksan joukot etenivät syvälle Neuvostoliittoon ja sen luhistuminen näytti varmalta.

Pakaslahden muistiinpanoista löytyy kuitenkin maininta, että Suomen ulkoministeri Rolf Witting ja suurlähettiläs von Blücher olivat keskustelleet sodan alueellisista päämääristä jo elokuun lopussa. Tuolloin oli selvinnyt, että saksan johtaja Adolf Hitler ei vielä ollut valmis ratkaisemaan niitä.

KIRJASSA kerrotaan myös alemmalla tasolla tapahtuneista suunnitelmista sodan jälkeisen aikojen varalle. Mm. Itä-Karjalan sotilashallinnossa ja päämajan tiedustelussa palvellut tekniikan tohtori Reino Castrén laati muistion, jossa suunniteltiin suomensukuisen väestön kokoamista yhteen. Kaavailuissa olivat mukana mordvalaiset ja ostjakitkin.

Suomeen rajoittuvilla alueilla suomensukuisia arveltiin olevan noin 850 000 ja muualla peräti 2,5 miljoonaa. Sota-ajan vaikeuksista huolimatta tämä joukko piti koota yhteneväiselle, suomalaisille valtioalueelle, josta olisi poistettu vieraat väestöainekset. Näin olisi luotu ”voimakas, vapaa talonpoikaisasutus, mihin pohjoisiin oloihin nähden oli hyvät edellytykset”.
Leningradia eli Pietaria Castrén luonnehti ”keinotekoisena luomukseksi ja Venäjälle taakaksi”. Koska Leningradin takamaat liitettäisiin Suomeen, se ei voisi säilyä suurkaupunkina. Sen paikalle voitaisiin jättää vapaakaupunki, jota suomalaiset ja saksalaiset valvoisivat.

Sodan jälkeen Castrénilla oli merkittävä rooli Helsingin metron suunnittelussa.

KIRJASSA kerrotaan, että Mannerheimin 11. heinäkuutta 1941 antama kuuluisa ”miekantuppi-päiväkäsky” hermostutti ulkoministeriön Pakaslahden. Tämä soitti päämajan tiedotusosastolle ja haukkui sen ulkopolitiikkaan sekaantumisesta.

Pakaslahti luuli, että tiedotusosasto oli laatinut käskyn. Sen oli kuitenkin luonnostellut kenraali Viljo Tuompo marsalkan ohjeiden mukaan. Käskyä tulkittiin niin, että Suomi tavoittelee rajantakaista Karjalaa omakseen, mikä herätti hermostusta ulkomailla. Suomen diplomaatit joutuivat rauhoittelemaan epäluuloja.

Äänestä
  • Varmaan mongoolien kanssa olisi elämä olisi ollut rauhallisempaa kuin venäläisten kaa ollut.

    Äänestä

Sotaan ryhtyminen ei ollut 1939-45 rikos, joten taannehtivasti Rytille annettu tuomio sotasyyllisyydestä ei ollut laillisuusperiaatteen mukainen. Syytön tuomittiin.

Äänestä

” Sotarikollinen Risto Ryti. Saiko ansionsa mukaan?”

Lopultakin sai! Suomessa häntä pitää sotarikollisena vain 0,1:n prosentinkannatuksen omaavat stallarit!

Suomen kansa sen sijaan näkee Rytin uhrauksen arvon ja niinpä hänet vuoden 2004 suuressa äänestyksessääänestettiin Suomen toiseksi merkittävimmäksi kansalaiseksi heti Mannerheimin jälkeen!

Äänestä
  • Minäkin ainkoinaan äänestin Marion Rungia Suomen euroviisuehdokkaaksi.:- hhehehehhe

    Ja idols äänestyksessä en koskaan äänestänyt Sebastian Tynkkystä.:- hahahahhahaaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minäkin ainkoinaan äänestin Marion Rungia Suomen euroviisuehdokkaaksi.:- hhehehehhe

    Ja idols äänestyksessä en koskaan äänestänyt Sebastian Tynkkystä.:- hahahahhahaaa

    Katkeran stallarin väkinäinen hohotus? Suomea ei miehitetty ja seneukkupiru meni romahtamaan! Voiko huonommin enää mennä?

    Äänestä

Ryti ei ollut mikään sotarikollinen, Ryti ei haunnut mitään suur-Suomea

Äänestä
  • Rytiä ei syytetty sotarikoksista, vaan syyllisyydestä sotaan, josta hänet myös tuomittiin, sillä sitä hän tietysti teknisesti myös oli. Suur-Suomea Ryti kyllä halusi Jatkosodan alkuvaiheissa, kuten tuo kirja todistaa. Mikään AKS:n Karjala-aktiivi hän ei tietääkseni koskaan ollut, joten ei liene kannattanut Suur-Suomi ajatusta sitä ennen.

    Mannerheim oli aivan yhtä syyllinen Jatkosotaan kuin Rytikin, mutta häntä vastaan ei nostettu edes syytettä. Osa omista kommunisteistamme olisi varmaan mielellään nostanut, mutta Stalin ei sallinut.

    Siinä olisi taas yksi syy porvarirääpijän kiittää Stalinia, mutta eipä tietenkään sitä tee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rytiä ei syytetty sotarikoksista, vaan syyllisyydestä sotaan, josta hänet myös tuomittiin, sillä sitä hän tietysti teknisesti myös oli. Suur-Suomea Ryti kyllä halusi Jatkosodan alkuvaiheissa, kuten tuo kirja todistaa. Mikään AKS:n Karjala-aktiivi hän ei tietääkseni koskaan ollut, joten ei liene kannattanut Suur-Suomi ajatusta sitä ennen.

    Mannerheim oli aivan yhtä syyllinen Jatkosotaan kuin Rytikin, mutta häntä vastaan ei nostettu edes syytettä. Osa omista kommunisteistamme olisi varmaan mielellään nostanut, mutta Stalin ei sallinut.

    Siinä olisi taas yksi syy porvarirääpijän kiittää Stalinia, mutta eipä tietenkään sitä tee.

    ” Siinä olisi taas yksi syy porvarirääpijän kiittää Stalinia, mutta eipä tietenkään sitä tee.”

    Miksi tekisi? Sotiin suurimmat syylliset oli Stalin itse ja Molotov toisena!

    Stalin kupsahti omaan kusilammikkonsa 1953 ja Molokerkisi ennen kuolemaansa nähdä kommunismin hiipumisen!

    Äänestä

Suomalaisten mielestä sai väärän tuomion ja ryssän mielestä ei saanut tarpeeksi.

Äänestä
  • Me kuitenkin elämme Suomessa eikä stallarin mielipiteellä ole merkitystä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Me kuitenkin elämme Suomessa eikä stallarin mielipiteellä ole merkitystä!

    Risto Ryti oli suuri suomalainen. Toista ovat paskavarvas-stallarit phyi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ryti oli ainakin natsin näköinen ja ihaili Natsi-Saksaa ja halusi Suur-Suomen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu