Minulla ei koskaan ollut mitään, enkä minä tahdo mitään.
Hyvä kun on se, mitä on nyt.
Kun seuraan rikkaita, niin en tahdo sellaista vaikeutta.
Kun on kyöhä niin ei ole huolia.
Ainakin Suomessa kun saa pientä sos. rahaa.
Olen aika halpa, enkä maksa liikaa.
Varsinkin kun elintavat ovat ok.
Mistä vain köyhälle yhtä köyhän naisen löytää?
Se on pohdinnassa.
Miksi en voi sanoa itselleni, että olen tyhjätasku ja hyvä niin!!
6
130
Vastaukset
- Anonyymi
Sulla on kyllä hyvä asenne, tuolla pärjää.
Ei aina saakaan antaa asioiden alkaa v..tuttaa, silloin tuntuu elämä kurjemmalta.
Mä oon samaa mieltä että näillä mennään mitä on, siihen on tyydyttävä. Kun oon aina ollut köyhempi ja vähäosainen niin eipä sitä kummosia osaa odottaakkaan.
En jaksa stressata tästä asiasta ja elämästä.
Kuitenkin mullakin on elämä. - Anonyymi
Hyvä!!
Ei ole tarvetta tehdä itsestään numeroa.
Tuottaa tyydytystä tuntemattomuus.
En koskaan ollut kukaan, enkä tulee.- Anonyymi
Jep, kyllä riittää se kun tulee itsensä kanssa toimeen. Ja kun tulee toimeen itsensä kanssa niin pärjää tarvittaessa myös muidenkin kanssa.
- Anonyymi
Itse ajattelen niin päin että minulla on kaikki tarvittava koko ajan jo olemassa, Tuuli joka puhaltaa, linnut jotka lentävät, maisema jota katson, vesisade, auringnpaiste. tähdet. Kaikki tuo on minulla. Siksi omistan rajattomasti ja olen arvokas olento.
- Anonyymi
ja kun kuolen en katoa vaan sulaudun maailmankaikkeuteen. siksi minullakin on iso tarkoitus. olen tapahtumien päähenkilö.
- Anonyymi
ja kun katsoo avaruuteen, niin yksi ihminen on olematon
minä en ole vastuussa enkä tärkeä siinä ja onneksi saan olla vapaa kaikesta
se on onni, että en ole näyttelijä estraadilla
katsomme kuinka Papua Uudessa Guinneassa elävät ihmiset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude15013271Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t729671Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h969138Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k207856Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk396760Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1486168Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri193205Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy101298En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen
Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä3951252Aikuisten säälittävä käytös
Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v71174