Suomi hajoavan imperiumin sylissä mielenkiintoisia juttuja:
Sivu 291, Asovan merellä tapahtuneeseen laivastoselkkaukseen liittyen: ”Suomelle marraskuun 2018 Asovan meren meritaistelu oli kylmien tosiasioiden oppitunti. Länsi ei aio uhmata Venäjää, joka käyttää tätä päättämättömyyttä härskisti hyväkseen. Se opetti myös sen, että EUn armeija on olemassa ainoastaan eräiden poliitikkojen mielikuvituksessa. Samoin se paljasti myös sen, että Eurooppa näytti tuntevan vain alistumisen vaikeiden asioiden käsittelemisessä.”
Sivu 311: ”Toisaalta lännessä on paljon halua luopua Ukrainasta ja saada pakotteet loppumaan mutta sotilaspiirit niin Natossa kuin USAssa eivät ole halukkaita luovuttamaan Ukrainaa”.
Sivu 324, kauppapakotteista: ”Samaan aikaan EUn suuret maat käyvät kauppaa Venäjän kanssa ilman ongelmia, toisin sanoen kauppapakotteita ei oikeastaan ole olemassa muuten kuin meitä vahingoittavassa muodossa. Saksalaiset firmat kaappasivat meidän osuutemme idänkaupasta… ja me saimme 4 miljoonaan kompensaationa 200 miljoonan markkinoiden menettämisestä.”
Sivu 326: ”…ei voi välttyä siltä ajatukselta, että EU on jonkinlainen Kansainliiton ja hajoavan Neuvostoliiton sekoitus, jonka hallinnollinen sekasorto muistuttaa kovasti Ukrainan arkistojen antamaa kuvaa Neuvostoliiton viimeisistä vuosista”.
Asiantuntijan ajatuksia. Varsin mielenkiintoinen Suomen kannalta tuo sivun 324 teksti.

Vastaukset 14
Vanhimmat
Kaikki on juuri kuten Anni on sanonut. Fiksu täti.
Anni on oikea Wanhan Koulun Opettaja, joka pitää oikeistokakarat kurissa ja nuhteessa faktatiedolla.
Sivun 324 teksti on täyttä totta ja kertoo Suomen nöyryydestä ja eliittimme järkyttävästä maanpetoksellisuudesta.
Kyllä kuule koko tarina on satusedän tarinaa ihan ehotellen. Kaikkia sitä näkkeekin kun vana-
haksi ellää. Luukkanen on tunnistettu henkiseksi don quiteoksi ja tyhjästävatsastapuhujaksi niin moniaat kerrat että pieruna pidän hänen juttujaan. ;))
Minkä nimisen tutkielman näistä asioista sinä itse olet kirjoittanut ? Kerro nimi niin luen sen heti.
Mikä Asovanmeren taistelu?
Avaus on pötyä.
1. . Asovanmeren "meritaistelu" viitannee Venäjän tekemään Ukrainan alusten kaappaamiseen. Ne on nyt palautettu koko maailman tuomittua Venäjän laittomuuden.
2. Länsi ei ole luopumassa Ukrainasta. EU:lla on assosiaatiosopimus sen kanssa.
USA tukee Ukrainan armeijan varustamista.
3. Kauppapakotteet koskevat määrättyjä tuotteita ja venäläisyrityksiä. Muu kauppa on vapaata.
4. EU on demokraattisten maiden vapaaehtoinen valtioliitto. Sillä on ongelmansa, mutta kehitys lähtee uuteen vauhtiin brexitin toteutuessa.
EU:n puolustus hoidetaan Naton rakenteilla.Tiettyjä puolustuksen tehostamishankkeita on meneillään.
Haha, puhut kyllä nimellisesti samoista asioista mistä Luukkanenkin mutta kuitenkin ihan muuta kuin sitä, että yrittäisit vastata kirjan teeseihin. Ehkä paukut eivät riitä vai voiko olla jokin muu syy, mene ja tiedä.
Luukkasen teksti todistaa että kustoksesi ovat olleet koko ajan oikeassa ja sinä kuivine fraaseinesi täysin väärässä. Samojen perustelemattomien bulkkien toistelu ei vie pitkälle.
Kipeää ottaa stallarille,kun valeet kumotaan,olkoot vaikka dosentin esittämiä.
Totuus on aivan toinen, mutta eihän sitä Kremlin agentit voi myöntää.
-----Kipeää ottaa stallarille,kun valeet kumotaan,olkoot vaikka dosentin esittämiä.----
Eivät historian ammattilaisen tiedot kumoudu sillä kun oikeiston kellokas huutaa pää punaisena valetta-valetta-pötyä-pötyä-oikaisin valeet.... ja muuta yhtä tavattoman älykästä.
Ei tollo itsekään usko huudolla mitä kumonneensa tai kumoavansa.
Valehtelet taas.
Kumosin nuo Luukkaselta lainatut tiedot yksiselitteisesti. Ne ovat pelkkää EU- ja Suomi-vastaista propagandaa ja mustamaalausta, jossa äärilaidat löytävät toisensa.
Luukkanen voi olla teologian ammattilainen,mutta ei historian.
Siihen ei riitä stallarien ja uusnatsien yhteinen uskokaan.
Luukkonen on äärioikeiston versio agentti ja dosentti Bäckmanista.
…..Kumosin nuo Luukkaselta lainatut tiedot yksiselitteisesti...…
Sinulta tuota vitsiä pukkaa. Mukamas kumosit vaikka höpisitkin ihan eri asioista mitä avauksessa oli.
"Olen perussuomalainen varakansanedustaja Arto Luukkanen, järvenpääläinen, 54-vuotias Venäjän-tutkija, Helsingin yliopiston dosentti ja yliopistolehtori.
Perheeseeni kuuluu vaimo ja kolme lasta. Koulutukseltani olen teologian tohtori ja tällä hetkellä Järvenpään kaupunginvaltuuston jäsen, perussuomalaisen valtuustoryhmän puheenjohtaja, opetus- ja kasvatuslautakunnan jäsen jäsen ja kirkkovaltuuston jäsen. Olen myös Perussuomalaisen puolueen ajatuspajan ”Suomen perustan” säätiön hallituksen puheenjohtaja.
Haluan puolustaa suomalaista isänmaata ja demokratiaa. Perussuomalaisella puolueella on elintärkeä rooli suomalaisen Suomen ja tämän kansan tulevaisuuden varmistajana. Olen vakuuttunut siitä, että minun kokemukseni ja visioni voivat olla nostamassa ja vakiinnuttamassa tämän kansanliikkeen Suomen suurimmaksi poliittiseksi voimaksi tulevissa kunta- ja mahdollisissa maakuntavaaleissa. Tärkeintä on tietenkin olla valmis tuleviin eduskuntavaaleihin, joissa PS on saatava pääministeripuolueeksi.
Minulla on monipuolinen työura, joka sisältää hallintoa, organisaation kehittämistä ja innostamista. Koulutustaustani auttaa ihmisten ja kenttäväen kuuntelemisessa. Minulla on myös media-alan osaamista ja näkemystä siitä miten sitä voidaan käyttää puolueen sanoman edistämiseen. Maailman muuttuessa me tarvitsemme oman sanomamme vahvistamista. Tärkeintä on kuitenkin kuunnella ja innostaa paikallisia puolueihmisiä. Me olemme ihmisten puolue.
Tavallisen ihmisen arki ja onni. Niiden edistäminen merkitsee sitä, että me hoidamme tämän isänmaan asiat niin, että tulevat sukupolvet voivat täällä asua, eikä Suomesta tule EU:n ulkomuseota. Meillä on tulevaisuutta ja toivoa. Meitä ennen on ollut sukupolvia, jotka ovat raivanneet, raataneet ja opiskelleet. Ei anneta äitien ja isien työ ja tämän hyvän perinnön mennä hukkaan. Suomalaisille tasa-arvoisuus ja kohtuullisuus yhteiskunnassa syntyy oman isänmaan rakentamisen kautta."
Sitä kuusta kuuleminen!
Stallarit ovat näköjään saaneet persuista vakavan kilpailijan. Ainakin EU:n ja Suomen aseman mustamaalaamisessa.
Aika vähän järkipuhetta tuolla koulutuksella näköjään syntyy ?