Vuoteen 1944 tultaessa puna-armeijan divisioonien, rykmenttien, pataljoonien ja komppanioiden koot kutistettiin ällistyttävän pieniksi. Missään muissa maissa vastaavaa ilmiötä ei tapahtunut. Miksi moinen valinta? Oliko syynä todellakin halu tehdä organisaatioista "joustavia"? Eihän neuvostojärjestelmä missään muotoa ollut mikään joustavuuden malliesimerkki vaan byrokraattinen, kankea ja pöhöttynyt. Olisiko syy siihen että 9-pataljoonaiset divisioonat kutistuivat 5 500-6500 miehen kokoisiksi, pataljoonat usein vain 300 miehen vahvuisiksi ja kiväärikomppaniat vain 60 miehen vahvuisiksi yksikertaisesti vain se ettei neuvostoupseerit kyenneet taitamattomuutensa takia hallitsemaan isoja yksiköitä? Siis komppanian päälliköt oli niin kyvyttömiä että 200 miehen sijasta sen koko supistettiin 60 mieheen.
Tästä kaikesta huolimatta puna-armeija kärsi vuosina 1943-44 peräti yli 14 miljoonan miehen tappiot.
Tästä kaikesta huolimatta puna-armeija kärsi vuosina 1943-44 peräti yli 14 miljoonan miehen tappiot.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Tuollainen+valinta+jossa+yksikkö+kutistetaan+mutta+toisaalta+sotilaat+varustetaan+konepistoolein+johtaa+tietenkin+siihen+että+defensiivinen+voima+kyllä+kasvaa+mutta+offensiivinen+voima+laskee+nopeasti+vaikka,yksikkö+kärsii+suhteellisen+pienet+tappiot.
Tämä "keventäminen" suoritettiin osittan siirtämällä huoltoporrasta pois organisaatiosta. Ei mitenkään muuten voida selittää sitä että 36 tykin kenttätykistörykmentin vahvuutta joka Suomen ja Saksan armeijassa oli noin 1800 miestä voitiin puna-armeijassa laskea 1200 mieheen. Motorisointikaan ei kovin paljoa miesmäärää laske. Suomalaisen motorisoidun patteriston miesvahvuus oli yli 550 miestä.
Mitä tulee esim kiväärikomppaniaan niin Suomen armeijan jatkosodan 215 miehen määrävahvuus ei toteutunut käytännössä kun komppanioissa ei ollut sitä neljättä 40 miehen kiväärijoukkuetta. Kun komppaniasta kuorittuu huoltojoukkue pois jäi jäljelle komentoryhmä/joukkue sekä 120 kiväärimiestä. Oli se siis tälläkin laskelmalla yli tuplasti suurempi kuin puna-armeijan vastaava v. 1944.
Suomalaisessa jv-pataljoonassa oli siten 360 miehen verran kiväärijoukkueissa, 120 miehen verran kk-joukkueissa, 40 miestä panssaritorjunnassa, 60 krh-joukkueessa. Siinä ne suurinpiirtein taisteluun osallistuneet olivatkin. Yht jotain 580 miestä.( Kaikkiaan pataljoonassa oli kuitenkin noin 900). Ilmeisesti jotain yli 2 kertaa enemmän kuin taisteluun osallistuvia puna-armeijan jv-pataljoonan miehiä.
Tämä+selittää+miksi+uusimmassa+tutkimuksessa+Neuvostoliiton+sotatappioista+Suuressa+Isänmaallisessa+Sodassa+päästiin+tulokseen+jossa+menehtyneistä+14.6+miljoonasta+sotilaasta+reilusti+yli+1+miljoona+oli+upseereita.+Yleensä+upseerien+osuus+kuolleista+oli+noin+4%+mutta+NL:n+tapauksessa+osuus+oli+suurempi+(7%)+koska+yksi+upseeri+johti+usein+puolta+pienempää+joukko-osastoa+kuin+länsimaiden+armeijoissa.
Vuonna 1944, kaikesta neuvostoretoriikasta huolimatta (joka väitti että maalla olisi ollut "loppumattomat resurssit"), suuri kasvava ongelma oli miehistöpula. Sotakoneistoa ei mekanisoitu suuren neronleimauksen tuloksena vaan siksi että tykinruoka uhkasi loppua. Nykytietämyksen perusteella kuolleiden tai kadonneiden sotilaiden määrä olisi jo tuolloin ylittänyt 10 miljoonan ja kokonaistappiot olivat jo virallisissa (alakantissa olevissa) tilastoissakin jo noin 20 miljoonaa.
1943 kiristettiin määräyksiä ja haavoittuneita toipilaita tuotiin aiempaa nopeammin rintamapalvelukseen. Samoin rikollisia, tärähtäneitä ja vähemmistöjä (kuten taisteluun haluttomia muslimeja).
1944 laajeni pakollinen sotapalvelus koskemaan ikäluokkia 1891-1927. Rintamalle retuutettiin nyt siis jopa 53-vuotiaita raihnaisia ukkoja sekä 17-vuotiaita poikia. Ja vaikka vanhat ukot pyrittiin pitämään takaportaassa suurten tappioiden takia heitä myöhemmin oli jopa taistelujoukoissa. Sotavangeiksi jäi kaartindivisioonan yli 40-vuotiaita "taistelijoita".
Ei neuvostoliittolainen jalkaväkipataljoona mitään ruokahuoltoa tarvinnut kun se seuraavassa suuressa hyökkäyksessä tuhoutui joka tapauksessa.
Aika kiinnostavaa että näitä kiväärikomppanioiden miehiä ei neuvostodivisioonassa ollut kuin 9 x 3 x 60 eli 1,620 miestä. Kun tuollainen hyökkäävä jalkaväki on eliminoitu eivätkä siten pysty seuraamaan panssarivaunuja myös panssarien tuhoaminen muuttuu paljon helpommaksi. Monilla on se harhaluulo että panssarit murtaavat vastarinnan mutta tämä ei onnistu muutoin kuin että jalkaväki seuraa ja eliminoi panssaritorjunnan lähitorjunnan sekä pst-tykkimiehityksen.
Saksalaiset havahtuivat jo 1940 siihen ongelmaan että panssaridivisioonassa ei ollut suhteessa panssarivaunuyksikköön riittävästi sitä tukevaa jalkaväkeä. Niinpä rykmenttipohjaisesta 1:1 tilanteesta siirryttiin pian 1:2 järjestelmään (1 panssarirykmentti, 2 panssarijalkaväkirykmenttiä joita myöhemmin kutsuttiin panssarikrenatööreiksi). Tämä johti siihen että ps-divisioonien vaunumäärät laskivat. Jotkut taktiikasta tietämättömät luulivat tätä Hitlerin versioksi Potemkinin kulisseista mutta ei tämä ollut Hitlerin vaan Saksan armeijan panssarisodan asiantuntijoiden tavoite. (Myöhemmin Guderian, tämä epäilyttävä tyyppi, syytti Hitleriä "panssaridivisioonien ohentamisesta" vaikka hänen olisi luullut tietävän sen todellisen syyn)
Neuvostoliittolaisessa panssariprikaatissa (n. 60-65 vaunua) oli hyvin vähän jalkaväkeä, ps-rykmentissä (n.20 vaunua) kourallinen. Tukea olisi siis tultava aivan tavallisilta jalkaväkijoukoilta.
Puna-armeija muodosti panssariprikaateista armeijakuntia ja edelleen kuusi panssariarmeijaa.Vaunuvahvuus oli 400-500.
Niille alistettiin jalkaväkeä, tykistöä ja muita aselajijoukkoja.
Panssariarmeijoita pyrittiin käyttämään painopistesuunnissa syviin murtoihin ja yleensä ratkaisutaisteluihin.
Puna-armeija pienensi vahvuuksia saadakseen joukkoihinsa joustavuutta ja kyetäkseen perustamaan uusia joukkoja.
Vuoden 1941 aikana NLkutsui palvelukseen noin 10 miljoonaa miestä,pääasiassa koulutettua reserviä.
Näistä perustettiin 286 uutta, supistettua divisioonaa ja 159 prikaatia. Lisäksi ratsuväkidivisioonien ( n. 3 000 m) määrä nostetiin 13:sta 82:een.
Tykistö- ja panssarintorjunta yksiköitä muodostetiin suuret määrät.
Armeijakuntaporras lakkautettiin väliaikaisesti. Ne "ylennettiin" armeijoiksi, joita
- 41 lopussa oli 58.
Upseerivajaukseksi laskettiin 36 000. Samaan aikaan oli sotakouluissa 534 000 oppilasta.Stalinin vainoissa henkiinjääneet upseerit ( noin 34 000) otettiin palvelukseen myös vankiloista ja leireiltä.
"Puna-armeija pienensi vahvuuksia saadakseen joukkoihinsa joustavuutta "
Orwellilaista kieltä jolla pyritään peittelemään sitä ettei puna-armeijan upseereista ollut isompien joukkojen johtajiksi. Miksi esim amerikkalainen kenraali kykeni johtamaan 15 000 -18 000 miehen divisioonaa (joka oli myös erittäin mekanisoitu) kun taas neuvostoliittolaisella oli vaikeuksia 12 000 miehen divisioonan johtamiseen joten sitä oli pienennettävä jopa alle 6 000 mieheen?
Ja oliko tämä pienempi divisioona lopulta joustava? Tuskin. Nälässä sen ryysyläissotilaat rähvelsivät. Esikuntaportaassa politrukit lihoivat amerikkalaissäilykkeitä syöden ja ryyppäsivät kuin siat.
Puna-armeijalla oli pienet divisioonat,mutta niitä oli sitä enemmän,lopuksi noin 500. Lisäksi oli erityisen voimakkaat aselajijoukot mm. yli 90 tykistödivisioonaa.
Rintamat eli armeijaryhmät olivat hyvin voimakkaita, keskimäärin puolen miljoonan miehen vahuisia.
Jo joulukuussa -41 rintamia oli kahdeksan Saksan kolmea armeijaryhmää vastaan. Niissä oli yleensä 3-5 armeijaa ja lisäksi Stavka piti johdossaan suuria reservejä,myös kokonaisia rintamia,joilla taistelut ratkaistiin.
Muodostettiin myös kuusi panssariarmeijaa erityisiksi iskujoukoiksi.
Puna-armeijan kenraalit sovelsivat saksalaisia oppeja vähitellen aina tehokkaammin,kun oppi-isät puolestaan sähläsivät Hitlerin järjettömien käskyjen sitomina.
Ei erityisen tehokasta oppimista kun 4 viimeisen kuukauden tappiotkin nousivat noin 2 miljoonaan mieheen ja 13 700 panssarivaunua ja rynnäkkötykkiä. Ja kaikki tämä kun liittoutuneiden pommitukset moukaroivat saksalaisten infrastruktuuria ja sen joukkojen siirtoja.
Zhukov oli pettynyt puna-armeijan suorituskykyyn jopa Berliinin valtauksessa. Varsinkin kun amerikkalaiset vieressä seurasivat touhua.
Saksalaiset kenraalit olivat NL:n oppimisesta eri mieltä.
Ne ottavat meistä mallia, oli usein kuultu kommentti taistelukokemuksis käsiteltäessä.
Lisänä yksiköissä oli päällystakkina perään katsojana politrukit.
Politrukeilla ei ollut sotilaallista päätösvaltaa.
Stalinin urut sen sijaan opettivat kesällä 1944 hyvin tehokkaasti suomalaisille sitä oikeaa rauhan kasvatusta ja aatetta. Vielä hyvinkin ylipäällikkö ikivanhus Mannerheim esikuntineen mukaan lukien. Onneksi olkoon kaikille sitten myöhemmin kuitenkin.
"Stalinin+urut"+olivat+hehtaaripyssyjä+ja+puna-armeijan+tykistö+suuresta+määrästään+huolimatta+oli+75%:sti+76+mm:n+kevyillä+tykillä+ampuvaa.+Suomalaisilla+oli+sen+sijaan+70%+tykistöstä+raskaita+tai+järeitä.+USA:lla+oli+kaikkein+järein+ja+parhaiten+toimiva.+
Kaksi+päätekijää:
On ihan asiallista kysyä miten puna-armeija muka olisi pystynyt 1200 miehellä operoimaan 36 raskaan kenttätykin tykistörykmenttiä kun siihen ei pystynyt teknisesti ja taktisesti sitä osaavammat läntiset armeijat.
Tämä tapahtuu kuorimalla pois suurin osa tuki-, huolto- ja muuta takaporrasta. Ongelmallista kuitenkin on se että että niillä oli näissä rykmenteissä näitäkin joukkoja. Tykit oli joka tapauksessa pitänyt vetää, huoltaa, joukot varustaa, muonittaa ym....
Taitaa olla taas tätä neuvostoliittolaista pseudotodellisuutta?