Mikäs on persut näkökantanne tähän juttuun?

Levykaupan työntekijän työsuhde purettiin.

Erityisen järkyttynyt Lipponen sanoo olleensa siitä, että työntekijän yhtye oli esiintynyt NSBM-yhtyeiden (lyhenne englannin kielen sanoista national socialist black metal, kansallissosialistinen black metal) kanssa natsitapahtumassa, joka oli järjestetty Adolf Hitlerin syntymän 130-vuotispäivänä.

”Nämä asiat ovat täysin Levykauppa Äxän arvomaailman vastaisia. Ei ole ok soittaa tällaisilla keikoilla”, Lipponen sanoo

”Me Levykauppa Äxässä uskomme anteeksiantoon ja toiseen mahdollisuuteen. Sanoin, että tuemme häntä yrityksenä täysin, jos hän irtisanoutuu rasismista.”

Työntekijä ilmoitti Lipposelle, ettei halua julkisesti selitellä musiikkiaan tai irtisanoutua rasismista.

Tieto julkaistiin ensin yksittäisessä Facebook-postauksessa, jota on jaettu lähes 200 kertaa. Sieltä se on kopioitu muun muassa Ylilauta-keskustelupalstalle. Pian myös Levykauppa Äxän Facebook-sivu alkoi täyttyä raivoisista kommenteista. Niissä ilmoitettiin boikotista ja vaadittiin yritystä tilille työntekijän työsuhteen päättymisestä.

Kymmenissä kommenteissa levykauppaa muun muassa syytettiin laittomasta irtisanomisesta, sananvapauden rajoittamisesta, äärivasemmistolaisen ideologian kannattamisesta ja politikoinnista.

Entinen työntekijä sanoo, että yhtyeen musiikki on ”islaminvastaista black metalia”, mutta hänen mukaansa bändin sanoituksista on netissä poimittu raflaavimmat jutut ja jätetty muu sisältö huomioimatta. Uusnatsitapahtumissa yhtye on hänen mukaansa esiintynyt, koska ne ovat olleet ainoita tapahtumia, joihin heidät on hyväksytty. Muita keikkoja on yhtyeeltä peruttu hänen mukaansa nettiaktivistien kampanjoinnin vuoksi.

”Black metal on puhdasta vihaa, joka kanavoituu musiikkiin. Se on valtauskontojen vastaista musiikkia. Islaminuskon vastustaminen on tabu mutta sen pitäisi olla vapaata riistaa siinä missä kristinuskokin.”

Entinen työntekijä sanoo, että black metaliin ei kuulu minkäänlainen selittely tai anteeksipyytely, minkä vuoksi hän ei ole halunnut taipua anteeksipyyntöön ja rasismista irtisanoutumiseen, mitä häneltä vaadittiin.

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006366418.html

Eivätkö väitteet äärivasemmistolaisen ideologian kannattamisesta sekä politikoinnille kyseisessä yrityksessä ole aika kaukaa haettua syyttelyä?
33<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Onpas erikoista ja suoranainen ihme, että palstan "sananvapauden kannattajat" menivät mykiksi.

Äänestä

On tärkeä muistaa
Täällä ei vas tata
Antipersuxille
Ei tata tata tata
Täällä ei kes kusta
Ei kusta kes kustella
Siihen kuluisi aikaa ei viitsi Antipersuxelle

TÄÄLLÄ KERATAAN KER TAUS
TAUSTAT KUNTOON

Trump aloitti puheensa sanomalla: Iran ei koskaan saa ydinasetta niin kauan kuin minä johdan

Sitten hän toisti terrorin pahuutta 

Totesi että Obaman sopimuksessa annettiin rahaa jonka iranilaiset käyttivät ohjusvarusteluun ja tuesta huolimatta huusivat kadulla kuolemaa amerikkalaisille

Trump vaati muitakin luopumaan Iran-sopimuksesta eli Ranskaa, Englantia, Saksaa, Kiinaa,Venäjää

Lopuksi hän kehui Usan taloutta ja aseistusta ja
Ilmeisesti potkaisi Putinia mainitsemalla yliääniohjuksien kehittelystä (kaikki ballistiset ovat, latojan huomautus)

Ja lopuksi hän esitti Natolle yhteistyötä Iranin kurissapitämiseksi

Arvaus on että puhe oli pettymys koska siinä ei esitetty konkreettisia Iranin akuutteja suunnitelmia hyökkäillä joilla perusteltiin attentaattia

Äänestä

Oho! Kommenteista päätellen aloittaja sai kaikki pöpit liikekannalle.

Äänestä

Työsuhde puretiin yhteisymmärryksessä, joten ei pitäisi olla nokan koputtamista. Persuista en tiedä, mutta joku on kuitenkin maalittanut yrittäjän vihaviestien kohteeksi.

Äänestä
  • Kyllä jäljet johtavat sylttytehtaalle. Taitaa itse kuminaama Putkonen vedellä naruista?

    Äänestä

  • Plussaa, että tyyppi itsekin huomasi olevansa duunissa väärässä paikassa väärään aikaan. Ihan kuin Breivik Halla-ahon mukaan.

    Äänestä

  • Avainsana, maalittanut. Siihen kun ynnätään vielä väitteet yrityksen kannattamasta äärivasemmistolaisideologiasta ja sillä politikoimisesta, tullaankin jännän äärelle. Ketkäs vihaavatkaan vasemmistolaisia?

    Äänestä

Miksi minua kiinnostaisi jonkun naziblackmetalhemmon ja levykaupan väliset tapahtumat, tai kansallissosialismi yms? Enemmänkin ihmettelen teikäläisten taipumusta luoda sairaalloisia ja vähempiälyisiä assiosiaatioita Perussuomalaisten ja minkä tahansa negatiivisen aiheen välille. Ja onko siitä lopulta mitään hyötyä? Vihervasemmisto ja porvaristo on jo about varmistanut PS:n voiton 2023 vaaleissa. Mutta en kadehdi PS:n asemaa, kun miettii sitä tunkiota, jonka PS saa vastuulleen.

T: PS:n kannattaja

Äänestä
  • Sopii hyvin persuille pyöriä sontaläjässä. Persu on ikuinen sitsontiainen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sopii hyvin persuille pyöriä sontaläjässä. Persu on ikuinen sitsontiainen.

    Kommunistihan on suorastaan älykkö joukossaan, heh heh.

    Äänestä

  • Joo tämä ei liity perusuomalaisten politiikkaan millään tavalla tuo aloitus kuuluisi jonnekin työpaikkasivulle

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo tämä ei liity perusuomalaisten politiikkaan millään tavalla tuo aloitus kuuluisi jonnekin työpaikkasivulle

    Miten niin ei kuulu? Jos persujen ideologian omaksuminen johtaa potkuihin niin se on juuri tämän palstan juttu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten niin ei kuulu? Jos persujen ideologian omaksuminen johtaa potkuihin niin se on juuri tämän palstan juttu.

    Olet erehtynyt tuossahan mainittiin jotain uusnatzi yhteyksiä joten ei kuulu tänne

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet erehtynyt tuossahan mainittiin jotain uusnatzi yhteyksiä joten ei kuulu tänne

    "Kymmenissä kommenteissa levykauppaa muun muassa syytettiin laittomasta irtisanomisesta, sananvapauden rajoittamisesta, äärivasemmistolaisen ideologian kannattamisesta ja politikoinnista."

    Sanoutuvatko persut irti tällaisista ajatuksista?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Kymmenissä kommenteissa levykauppaa muun muassa syytettiin laittomasta irtisanomisesta, sananvapauden rajoittamisesta, äärivasemmistolaisen ideologian kannattamisesta ja politikoinnista."

    Sanoutuvatko persut irti tällaisista ajatuksista?

    Yhtä puheliaita kuin Halla-aho omista Scripta-kirjoituksistaan.

    Äänestä

Levykaupan mukaan 17 ruotsalaista kuoli onnettomuudessa
Ruotsalaisia kuoli lentokoneturmassa Teheranissa

Samtliga ombord, 176 människor, dog i flygkraschen i Iran i morse.
Passagerarlistan avslöjar att 17 av dem var bosatta i Sverige¨'¨¨¨

kuolleita ruotsalaisia on ainakin 17
Samtliga ombord, 176 människor,

Abaspourqadi Mohamm 1986
Abbasnezhad Mojtaba 1993
Abtahiforoushani Seyedmehran 1982
Aghabali Iman 1991
Agha Miri Maryam 1973
Ahmadi Motahereh 2011
Ahmadi Muh Sen 2014
Ahmadi Rahmtin 2010
Ahmadi Sekinhe 1989
Ahmady Mitra 1973
Amirliravi Mahsa ... jono jatkuu

Äänestä

Eikö kaikkien fiksujen työnantajien kuuluisi heittää kaikki natsismin kannattajat fimastaan ulos?

Äänestä
  • Niinhän se pitäisi mennä ja monin paikooin varmaan meneekin, mikäli sellaista toimintaa havaitsevat. Se vaan on reaalielämässä erilaista, kuin palstan sekoilevan antipersun mielestä, joka näkee natseja siellä, natseja täällä - reaalimaailmassa ei tuollaisella mentaliteetilla ole kuin toistuvasti käräjillä kunnianloukkauksesta.

    Äänestä

  • AdDicte kirjoitti:

    Niinhän se pitäisi mennä ja monin paikooin varmaan meneekin, mikäli sellaista toimintaa havaitsevat. Se vaan on reaalielämässä erilaista, kuin palstan sekoilevan antipersun mielestä, joka näkee natseja siellä, natseja täällä - reaalimaailmassa ei tuollaisella mentaliteetilla ole kuin toistuvasti käräjillä kunnianloukkauksesta.

    Mikä se sellainen persusiittien reaalimaailma on joka johtaa natsismin vastustajat käräjille, voisitko hieman tarkentaa?

    Mikäs toinen ryhmä, mitä tällä palstalla vilisee kirjoituksissa? Kommunistit. Eipä ole ollutkaan sellaista "tietoa" ennen, kuinka jumalattomasti Suomessa on kommareita, ennenkuin persut niistä alkoivat "valistamaan".

    https://vaalit.yle.fi/ev2019/fi/parties/8

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä se sellainen persusiittien reaalimaailma on joka johtaa natsismin vastustajat käräjille, voisitko hieman tarkentaa?

    Olisiko taas kerran mennyt liian hienoksi teksti antipersulle ? Yritän ihan totisesti kirjoittaa mahdollisimman yksinkertaistetusti, jottaei joka kerta jumiuduttaisi tähän tyhjänpäiväiseen miekkailuun.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikäs toinen ryhmä, mitä tällä palstalla vilisee kirjoituksissa? Kommunistit. Eipä ole ollutkaan sellaista "tietoa" ennen, kuinka jumalattomasti Suomessa on kommareita, ennenkuin persut niistä alkoivat "valistamaan".

    https://vaalit.yle.fi/ev2019/fi/parties/8

    Totuuden, ei palstatotuuden nimissä on todettava, että täällä ei ihan hirveitä määriä niitä kommentoijia ole, eli sama henkilö tuosta kommarista hyvikin pitkälle sinulle yleensä huomauttelee. Sehän taitaa olla hänelle sama asia, kuin sinulle persujen natsittelu.

    No kun olisikin vain tämän palstan ilmiö, mutta näyttää sama meno käyvän muidenkin puolueiden palstoilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikäs toinen ryhmä, mitä tällä palstalla vilisee kirjoituksissa? Kommunistit. Eipä ole ollutkaan sellaista "tietoa" ennen, kuinka jumalattomasti Suomessa on kommareita, ennenkuin persut niistä alkoivat "valistamaan".

    https://vaalit.yle.fi/ev2019/fi/parties/8

    Vaikka kommunisteja on lukumäärällisesti häviävän vähän heillä näyttää olevan etuoikeutettu asema mm. Ylen "puolueettomina" asiantuntijoina ym. lain tulkitsijoina yms.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vaikka kommunisteja on lukumäärällisesti häviävän vähän heillä näyttää olevan etuoikeutettu asema mm. Ylen "puolueettomina" asiantuntijoina ym. lain tulkitsijoina yms.

    Lasketko kommunisteiksi kaikki, jotka ovat esim. joskus nuoruudessaan kuuluneet "nuoriin kotkiin" vaikka nykyisin puoluekanta olisikin joku ihan muu? Sittenhän entisenä taistolaisena Nalle Wahlroosikin olisi edelleen kommunisti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No kun olisikin vain tämän palstan ilmiö, mutta näyttää sama meno käyvän muidenkin puolueiden palstoilla.

    Koko anonyymipalsta ajatus on kuolleena syntynyt, se vetää puoleensa hölmöjä häirikköjä, joilla ei ole merkitystä muulla kuin häiriköinnillä - ja se ei ole mitenkään puoluesidonnaista. Häirikkö on häirikkö, siksi anonyymipalstoilla pitäisi olla tehokas moderointi.

    Kyllä on nähty rekisteröityjäkin, jotka ovat toiminnallaan häiriköineet palstaa. Huomattavasti vähemmän kumminkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä on nähty rekisteröityjäkin, jotka ovat toiminnallaan häiriköineet palstaa. Huomattavasti vähemmän kumminkin.

    Omalla nimellään rekisteröityneet todellakin harvoin häiriköivät, ja jos siihen yhdistettäisiin viellä tehokas moderointi. Alkaisi kai asiallisuus ja totuus voittaa mielipiteiden vaihdossa.

    Äänestä

Ensin potkitaan natsit työelämästä ja sen jälkeen persut. Kaikki menee hyvin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Levykaupan työntekijän työsuhde purettiin.

Erityisen järkyttynyt Lipponen sanoo olleensa siitä, että työntekijän yhtye oli esiintynyt NSBM-yhtyeiden (lyhenne englannin kielen sanoista national socialist black metal, kansallissosialistinen black metal) kanssa natsitapahtumassa, joka oli järjestetty Adolf Hitlerin syntymän 130-vuotispäivänä.

”Nämä asiat ovat täysin Levykauppa Äxän arvomaailman vastaisia. Ei ole ok soittaa tällaisilla keikoilla”, Lipponen sanoo

”Me Levykauppa Äxässä uskomme anteeksiantoon ja toiseen mahdollisuuteen. Sanoin, että tuemme häntä yrityksenä täysin, jos hän irtisanoutuu rasismista.”

Työntekijä ilmoitti Lipposelle, ettei halua julkisesti selitellä musiikkiaan tai irtisanoutua rasismista.

Tieto julkaistiin ensin yksittäisessä Facebook-postauksessa, jota on jaettu lähes 200 kertaa. Sieltä se on kopioitu muun muassa Ylilauta-keskustelupalstalle. Pian myös Levykauppa Äxän Facebook-sivu alkoi täyttyä raivoisista kommenteista. Niissä ilmoitettiin boikotista ja vaadittiin yritystä tilille työntekijän työsuhteen päättymisestä.

Kymmenissä kommenteissa levykauppaa muun muassa syytettiin laittomasta irtisanomisesta, sananvapauden rajoittamisesta, äärivasemmistolaisen ideologian kannattamisesta ja politikoinnista.

Entinen työntekijä sanoo, että yhtyeen musiikki on ”islaminvastaista black metalia”, mutta hänen mukaansa bändin sanoituksista on netissä poimittu raflaavimmat jutut ja jätetty muu sisältö huomioimatta. Uusnatsitapahtumissa yhtye on hänen mukaansa esiintynyt, koska ne ovat olleet ainoita tapahtumia, joihin heidät on hyväksytty. Muita keikkoja on yhtyeeltä peruttu hänen mukaansa nettiaktivistien kampanjoinnin vuoksi.

”Black metal on puhdasta vihaa, joka kanavoituu musiikkiin. Se on valtauskontojen vastaista musiikkia. Islaminuskon vastustaminen on tabu mutta sen pitäisi olla vapaata riistaa siinä missä kristinuskokin.”

Entinen työntekijä sanoo, että black metaliin ei kuulu minkäänlainen selittely tai anteeksipyytely, minkä vuoksi hän ei ole halunnut taipua anteeksipyyntöön ja rasismista irtisanoutumiseen, mitä häneltä vaadittiin.

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006366418.html

Eivätkö väitteet äärivasemmistolaisen ideologian kannattamisesta sekä politikoinnille kyseisessä yrityksessä ole aika kaukaa haettua syyttelyä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu