Kuisma ja Siitoin

Pekka Siitoin ei koskaan nimittänyt Väinö Kuismaa seuraajakseen Valtakunnanjohtajan virkaan. Siitoin nimitti Kuisman vain Kansallinen Rintaman johtajaksi, mutta pysyi itse Valtakunnanjohtajana kuolemaansa saakka. Myöhemmin Siitoin havaitsi virheensä ja erotti Kuisman kaikista tehtävistä. Tästä suivaantuneena Kuisma on edelleen katkera Siitoimelle ja perusti oman rupu"puolueensa". Siitoinhan luonnehti Kuisman "puoluetta" muuten osuvasti kolmen lortin autotallijärjestöksi!
61073
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Missä on todisteet tästä väitetystä erottamiesta? Pelkkää panettelua, mille ei löydy dokumenttia todisteeksi.

Siitoin nimitti Kuisman johtajaksi ja seuraajakseen, mitä kateelliset eivät voineet ymmärtää ja antaa anteeksi, niin kuin tästäkin avauksen vuodatuksesta ja panettelusta hyvin käy ilmi. Sieg Heil Suomi - dokumentti todistaa tapahtuneen - VÄINÖ ON JOHTAJA.

Äänestä

Missä on dokumentoitu tuo erottaminen? Ei sellaista koskaan tapahtunut. Kateellisten panettelua.

---

Pekka Siitoin istuu pöydän takana, jonka päällä on papereita. Takana seinällä näkyy pieni Turkin viiri. Pekalla on vasemmassa kädessä kytevä savuke ja oikeassa kädessä puheenjohtajan nuija. Pekka iskee nuijalla pari kertaa pöytään.

Pekka Siitoin: Hyvät naiset ja herrat. Minä Pekka Siitoin, avaan tämän suuren kokouksen, sillä periaatteella, että me teemme yhteistyöjärjestön, jonka nimeksi tulee kansallinen rintama. (kuva siirtyy SA-pukuiseen sihteeriin, joka näpyttelee keskareilla kirjoituskoneella pöytäkirjaa) Ja olen sitä mieltä, että Väinö Kuisma on sopivin johtaja tähän uuteen järjestöön.
Mikael Aalto: Kannatetaan! (kiihkeitä yksintaputuksia)

Väinö Kuisma nousee penkiltä ja vaihtaa Siitoimen kanssa istumapaikkaa.

Pekka Siitoin: Johtaja Kuisma jatkaa kokousta. (nostaen oikeaa kättä) Kiitos johtaja Kuisma.
Väinö Kuisma: Kiitos (kättelee Siitointa).
Pekka Siitoin: Hienoa. Sinä olet pätevä tähän hommaan.
Väinö Kuisma: Kiitän luottamuksesta.
Väinö Kuisma: No niin (iskee nuijalla pöytään).
Mikael Aalto: (kiihkeitä yksintaputuksia)
Pekka Siitoin: Minä uskon että Väinö Kuisma johtaa kansallisen rintaman voittoon.
Mikael Aalto: NÄIN ON!
Pekka Siitoin: Kuisma sinulla on suuri vastuu.
Väinö Kuisma: Kyllä. Voisin sen sanoa...
Pekka Siitoin: Sinä olet johtaja.
Väinö Kuisma: ...tämä kansallinen rintama tulee olemaan parlamentin mukainen eli me pyritään tulevissa vaaleissa pyrimme eduskuntaan...
Mikael Aalto: HYVÄ!
Väinö Kuisma: .. ja aiomme saada todella vaikuttaa valtiollisiin asioihin.
Mikael Aalto (paatoksella): (oikea käsi nousee nyrkkiin ja tekee vaikuttavia liikkeitä) Me ei anneta periksi ikinä. Ei antauduta koskaan. Meissä on uskoa, voimaa ja rohkeutta...
Väinö Kuisma: ...ennenkaikkea...
Mikael Aalto (paatoksella): ...nousta tuhkasta ja raunioista. Puheenjohtaja.
Väinö Kuisma: ...ennenkaikkea meidän tulee olla epäitsekkäitä ja pyyteettömiä, niinkuin aikasemmin sanoin. Se on, se on ainoa keino.
Mikael Aalto: (kiihkeitä yksintaputuksia)
Väinö Kuisma: ööö...hyväksytään ensinnäkin yhdistyksen säännöt.
Pekka Siitoin: Eli me voidaan siitä keskustella, mutta se ei nyt liity oikeastaan tähän perustamiskokoukseen, siitä voidaan keskustella.
Joku sanoo: Puheenjohtaja?
Pekka Siitoin: No?
Mikael Aalto: KUISMA ON PUHEENJOHTAJA!
Väinö Kuisma: Eli me allekirjoittaneet perustamme täten kansallisen rintama nimisen yhdistyksen ja liitymme yhdistyksen jäseniksi ja hyväksymme sille oheen liitetyt säännöt (kopauttaa nuijaa).

Kuvaa ulkoa, jossa Arjen dopermanni kiertää peloissaan seivästä johon se on kiinnitetty.

Mikael Aalto paatoksella: (kaikki seisovat huoneessa) ...luokkarajat sortuu kun kansa yhdistyy taistelemaan yhden ainoan voiman, yhden ainoan tahdon ja yhden ainoan johtajan eteen, joka tällä hetkellä on meille ei enempää eikä vähempää kuin (kantapäät yhteen, oikea käsi viistoon) VÄINÖ KUISMA!
Pekka Siitoin: Väinö Kuisma, sieg hail.
Mikael Aalto: SIEG HAIL!
Sieg hail huutoja eri tahdissa.
Väinö Kuisma: (kohonnut käsi nyrkissä) Kohottakaamme kolminkertainen eläköön-huuto isänmaan hyväksi. ELÄKÖÖN, ELÄKÖÖN, ELÄKÖÖN!
Pekka Siitoin: VÄINÖ! Sinä johdat meidät voittoon.
Väinö Kuisma: (käsi nousee viistoon) Kauan eläköön liikkeemme!
Pekka Siitoin: Ikuisesti.
Joku huutaa: (ponnettomasti) sieg hail.
Väinö Kuisma: Kauan eläköön Suomen kansa.
Mikael Aalto: JOKA MIES YLÖS, SIEG HAIL!!! (kiihkeitä sieg hail - huutoja)
Joku huutaa: SIEG HAIL!!!
Pekka Siitoin: Sieg Hail Väinö.
Väinö Kuisma: (käsi viistossa) Sieg Hail.

http://www.teamhollola.com/sieghailsuomidokumentti.htm


http://www.teamhollola.com/kuvat_siitoin1.jpg

Äänestä
  • Kuisma nimettiin tuossa Kansallisen Rintaman johtajaksi EI valtakunnanjohtajaksi. Siinä on vissi ero. Valtakunnanjohtaja on aina ylempänä arvoasteikolla kuin mikään muu.

    Äänestä

  • Rintamasta kirjoitti:

    Kuisma nimettiin tuossa Kansallisen Rintaman johtajaksi EI valtakunnanjohtajaksi. Siinä on vissi ero. Valtakunnanjohtaja on aina ylempänä arvoasteikolla kuin mikään muu.

    "VÄINÖ! Sinä johdat meidät voittoon."
    - Pekka Siitoin

    Äänestä

  • Kuisma oli PUHEENjohtaja sekä johtaja tuon dokumentin mukaan, ei suinkaan Valtakunnanjohtaja.

    Se virka hoidetaan kuolemaan asti.

    Äänestä

  • Post Scriptum kirjoitti:

    Kuisma oli PUHEENjohtaja sekä johtaja tuon dokumentin mukaan, ei suinkaan Valtakunnanjohtaja.

    Se virka hoidetaan kuolemaan asti.

    Väinö Kuisma: Kiitos (kättelee Siitointa).
    Pekka Siitoin: Hienoa. Sinä olet pätevä tähän hommaan.
    Väinö Kuisma: Kiitän luottamuksesta.
    Väinö Kuisma: No niin (iskee nuijalla pöytään).
    Mikael Aalto: (kiihkeitä yksintaputuksia)
    Pekka Siitoin: Minä uskon että Väinö Kuisma johtaa kansallisen rintaman voittoon.
    Mikael Aalto: NÄIN ON!
    Pekka Siitoin: Kuisma sinulla on suuri vastuu.
    Väinö Kuisma: Kyllä. Voisin sen sanoa...
    Pekka Siitoin: Sinä olet johtaja.

    ---

    "Kuisma oli PUHEENjohtaja sekä johtaja tuon dokumentin mukaan, ei suinkaan Valtakunnanjohtaja.

    Se virka hoidetaan kuolemaan asti. "

    Siitoin on kuollut, nimesi Kuisman JOHTAJAKSI.
    Asiasta ei voi kun kateelliset valittaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tämä on totuus! kirjoitti:

Pekka Siitoin ei koskaan nimittänyt Väinö Kuismaa seuraajakseen Valtakunnanjohtajan virkaan. Siitoin nimitti Kuisman vain Kansallinen Rintaman johtajaksi, mutta pysyi itse Valtakunnanjohtajana kuolemaansa saakka. Myöhemmin Siitoin havaitsi virheensä ja erotti Kuisman kaikista tehtävistä. Tästä suivaantuneena Kuisma on edelleen katkera Siitoimelle ja perusti oman rupu"puolueensa". Siitoinhan luonnehti Kuisman "puoluetta" muuten osuvasti kolmen lortin autotallijärjestöksi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu