Vihreät menettää Keskusta ja SDP nousussa

Kun täsätä alkaa selkiintyy kevään kuluessa varmaan keskusta hyvinkin
20 % pinnassa gallupeissa.

Gallupkannatukseltaan suurimmat puolueet, opposition perussuomalaiset ja kokoomus, ovat säilyttäneet kannatuksensa kutakuinkin entisellä tasolla, Ylen tuore mielipidekysely kertoo.
Hallituspuolueista kannatustaan on menettänyt vihreät, joka on kyselyn suurin häviäjä. Puolueen kannatus on laskenut 1,9 prosenttiyksikköä ja on nyt 12 prosenttia.

”On mielenkiintoista, että tällä hetkellä vihreät menettää kannattajia sekä vasemmalle – SDP:lle ja vasemmistoliitolle – mutta myös lähes samansuuruinen osuus kannatuksesta menee kokoomukselle ja keskustallekin osa”, Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turja sanoo Ylelle.

Perussuomalaiset on yhä suurin puolue 24,3 prosentin kannatuksella ja kokoomus toinen 19,3 prosentin suosiolla.

Hallituksen pääpuolueet ovat saaneet kannatuksensa nousuun. Uuden pääministerin Sanna Marinin johtama sdp on nostanut kannatustaan 1,7 prosenttiyksikköä 14,9 prosenttiin ja aiemmin puheenjohtajaa vaihtanut keskusta on saanut kannatuksensa 12 prosenttiin, kun se on noussut 1,4 prosenttiyksikköä edellisestä mittauksesta.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Alkoi kepun nousu.

Äänestä

Siitä se alkoi palatuminen, joka nyt oli kaikkien odotettavissakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kun täsätä alkaa selkiintyy kevään kuluessa varmaan keskusta hyvinkin
20 % pinnassa gallupeissa.

Gallupkannatukseltaan suurimmat puolueet, opposition perussuomalaiset ja kokoomus, ovat säilyttäneet kannatuksensa kutakuinkin entisellä tasolla, Ylen tuore mielipidekysely kertoo.
Hallituspuolueista kannatustaan on menettänyt vihreät, joka on kyselyn suurin häviäjä. Puolueen kannatus on laskenut 1,9 prosenttiyksikköä ja on nyt 12 prosenttia.

”On mielenkiintoista, että tällä hetkellä vihreät menettää kannattajia sekä vasemmalle – SDP:lle ja vasemmistoliitolle – mutta myös lähes samansuuruinen osuus kannatuksesta menee kokoomukselle ja keskustallekin osa”, Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turja sanoo Ylelle.

Perussuomalaiset on yhä suurin puolue 24,3 prosentin kannatuksella ja kokoomus toinen 19,3 prosentin suosiolla.

Hallituksen pääpuolueet ovat saaneet kannatuksensa nousuun. Uuden pääministerin Sanna Marinin johtama sdp on nostanut kannatustaan 1,7 prosenttiyksikköä 14,9 prosenttiin ja aiemmin puheenjohtajaa vaihtanut keskusta on saanut kannatuksensa 12 prosenttiin, kun se on noussut 1,4 prosenttiyksikköä edellisestä mittauksesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu