Haavisto valehtelee: suomalaiset Irakissa eivät ole YK:n mandaatilla

Pekka Haavisto latelee medialle muunneltua totuutta. Hän väitti taannoin että suomalaiset "rauhanturvaajat" Irakissa olisivat muka YK:n mandaatilla. Todellisuudessa ne eivät ole YK:n mandaatilla vaan OIR-koalition mukana. Kyseessä on lähinnä Pentagon-vetoinen operaatio. Suomi hännystelee Pentagonia.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Perinteisesti termiä rauhanturvaaja on käytetty vain YK-johtoisiin operaatioihin osallistujista. Ollaan kahden osapuolen sovittelijoina esimerkiksi päättyneen sodan jälkeen.

Suomalaiset sotilaat Irakissa ovat alueella käytävän sodan osapuoli. He kouluttavat taistelijoita terrorismin vastaisessa operaatiossa. Paras titteli heille olisi sotilasneuvonantaja.

Sodassa kuin sodassa osapuolien toiminta on heidän omalta kannaltaan aina rauhanturvaamista: pyritään saamaan rauha vihollisen vastarinta nujertamalla.

Äänestä

Myös presidentti puhuu muunneltua totuutta. Sauli Niinistön mukaan Iranin ohjusisku oli kohdistettu myös rauhaa turvaaviin joukkoihin, mutta Irakissa olevat suomalaiset sotilaat eivät suinkaan ole perinteisessä rauhanturvaamistehtävässä. Ne ovat osa USAn johtamaa sotilasoperaatiota Operation Inherent Resolve (OIR), joka on käynyt Irakin ja Syyrian alueella sotaa ISIS-järjestöä vastaan. (Tosiasiassa myös ISIS on vain proxy-armeija jonka varjolla USA kutsuu itsensä ties mihin maihin tahansa halutessaan)

Äänestä

Perinteisesti YK:n rauhanturvaajat toimivat YK:n mandaatilla ja niillä oli aina suurvaltojen yhteinen hyväksyntä, siis tuki. Siksi nämä operaatiot myös toimivat hyvin eikä niissä usein ollut ongelmia. Ne olivat todellista rauhanturvaamista.

Tilanne muuttui 1990-luvulla ja nyt nämä "rauhanturvaajat" ovat lähinnä USA-Imperiumin käsikassara. Niiden uskottavuus ja puolueettomuus on lattiatasoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Pekka Haavisto latelee medialle muunneltua totuutta. Hän väitti taannoin että suomalaiset "rauhanturvaajat" Irakissa olisivat muka YK:n mandaatilla. Todellisuudessa ne eivät ole YK:n mandaatilla vaan OIR-koalition mukana. Kyseessä on lähinnä Pentagon-vetoinen operaatio. Suomi hännystelee Pentagonia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu