Naisliike ryhtyi ajamaan naisten oikeuksia 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Sata vuotta sitten nainen ei saanut mennä töihin ilman miehensä lupaa. Hänellä ei ollut oikeutta perintöön tai koulutukseen eikä hänellä ollut minkäänlaista päätösvaltaa yhteiskunnallisissa asioissa. Tänä päivänä monista itsestään selvänä pidetyistä meitä koskevista perusoikeuksista saamme kiittää tasa-arvofeministejä. Yksi kehityksen merkittävä voitto on se, että kansalaiset yleensä hyväksyvät ajatuksen, että miehet ja naiset ovat tasa-arvoisia ja etteivät naiset ole jollain tavoin miehiä vähä-älyisempiä, vastuuttomampia tai kykenemättömiä päättämään yhteisistä asioista - kaikki asioita, jotka saattavat tuntua tänään lähinnä vitseiltä, mutta ovat olleet vielä teollistumisvaiheessa yleisesti hyväksyttyjä käsityksiä. Vastaavia uskomuksia elää myös tänä päivänä liittyen esimerkiksi kykyyn ajaa autoa, laittaa ruokaa tai ajatella loogisesti.
Sukupuolten tasa-arvoa ei ole saavutettu, vaikka periaate on hyväksytty. 1800-luvun tasa-arvofeministien aktiivikausi laantui uuden vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla heidän saavutettua monet tavoitteistaan. Feminismin toinen aalto läikähti liikkeelle 1960-luvulla. Sen tavoitteet ovat olleet moninaiset naisten erityisyydestä naisten moneudun korostamiseen. Naisliike ja feministinen ajattelu on hajonnut moniin osittain vastakkaisiinkin suuntauksiin eikä yhtenäisestä feministisestä näkökulmasta voida enää puhua. Esimerkiksi anti-pornoliikkeen rinnalla esiintyy myös feministinen anti-anti-pornoliike. Käytännön työ on silti yhä keskittynyt naisten aseman parantamiseen ja naiseuden naisesta lähtevään määrittelyyn. Ongelmakohdat ovat olleet samat kuin 1800-luvulla: miehet ovat yliedustettuina yhteiskunnallisessa elämässä, heillä on taloudellinen, sosiaalinen, poliittinen ja uskonnollinen valta.
Vaikka reilussa 30 vuodessa naiset ovat saaneet enenevissä määrin tilaa kodin ulkopuolella, suomalainen yhteiskunta on yhä uuden vuosituhannen alussa miesten yhteiskunta. Työmarkkinat ovat sukupuolittuneet, vaikka tasa-arvoa on pyritty edistämään pontevasti nimenomaan työelämässä. Sukupuolittuneisuutta on se, että joka kolmas suomalainen työskentelee alalla, jossa vähintään 90 prosenttia työntekijöistä on samaa sukupuolta. Työmarkkinoiden sukupuolittuneisuus ei sinänsä ole ongelma, mutta se on ongelma, että naisten alat ovat heikosti arvostettuja ja huonopalkkaisia. Samoin naiset etenevät urallaan miehiä hitaammin ja päätyvät harvemmin ylimmille johtopaikoille, vaikka naisten koulutustaso on tänäpäivänä miehiä korkeampi. Naisten keskimääräinen tulotaso on myös alempi kuin miehillä riippumatta koulutuksessa.
Naisten urakehitystä jarruttaa oikeastaan alasta riippumatta naisen sukupuoli. Jo pelkästään naisen mahdollinen raskaus on raskauttava tekijä haettaessa työpaikkaa riippumatta naisen seksuaalisesta suuntautumisesta tai parisuhteesta. Naisvaltaisen palvelualan työnantajat ovat vaatineet, että lasten aiheuttamat kustannukset tulee jakaa tasapuolisemmin eri alojen kesken. Palvelutyönantajien liiton selvityksen mukaan miehillä on lapsesta johtuvia poissaoloja töistä enimmilläänkin vain kymmenesosa siitä, mitä naisilla. Sukupuolten tasa-arvo Suomessa jää yhä helposti periaatteiden, puheiden ja lausumien tasolle. Miehet tuntuvat jurruttavan perinteistä polkua ellei heitä pakoteta tekemään toisin.
Käsitys, että tasa-arvo on edennyt liian pitkälle tai että feminismi haluaa syrjäyttää miehet vallasta naisten eduksi, kielivät sekä väärinkäsityksistä että intuitiivisesta oivalluksesta, että tasa- arvokeskustelussa on jotain vinossa. Kyseistä argumentaatiota ei voi siis ohittaa pelkästään hymähtämällä. Vaikka väitteet ovat hupaisia, ne kumpuavat sellaisesta maaperästä, johon kannattaa suhtautua vakavasti.
Sukupuolten tasa-arvoa ei ole saavutettu, vaikka periaate on hyväksytty. 1800-luvun tasa-arvofeministien aktiivikausi laantui uuden vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla heidän saavutettua monet tavoitteistaan. Feminismin toinen aalto läikähti liikkeelle 1960-luvulla. Sen tavoitteet ovat olleet moninaiset naisten erityisyydestä naisten moneudun korostamiseen. Naisliike ja feministinen ajattelu on hajonnut moniin osittain vastakkaisiinkin suuntauksiin eikä yhtenäisestä feministisestä näkökulmasta voida enää puhua. Esimerkiksi anti-pornoliikkeen rinnalla esiintyy myös feministinen anti-anti-pornoliike. Käytännön työ on silti yhä keskittynyt naisten aseman parantamiseen ja naiseuden naisesta lähtevään määrittelyyn. Ongelmakohdat ovat olleet samat kuin 1800-luvulla: miehet ovat yliedustettuina yhteiskunnallisessa elämässä, heillä on taloudellinen, sosiaalinen, poliittinen ja uskonnollinen valta.
Vaikka reilussa 30 vuodessa naiset ovat saaneet enenevissä määrin tilaa kodin ulkopuolella, suomalainen yhteiskunta on yhä uuden vuosituhannen alussa miesten yhteiskunta. Työmarkkinat ovat sukupuolittuneet, vaikka tasa-arvoa on pyritty edistämään pontevasti nimenomaan työelämässä. Sukupuolittuneisuutta on se, että joka kolmas suomalainen työskentelee alalla, jossa vähintään 90 prosenttia työntekijöistä on samaa sukupuolta. Työmarkkinoiden sukupuolittuneisuus ei sinänsä ole ongelma, mutta se on ongelma, että naisten alat ovat heikosti arvostettuja ja huonopalkkaisia. Samoin naiset etenevät urallaan miehiä hitaammin ja päätyvät harvemmin ylimmille johtopaikoille, vaikka naisten koulutustaso on tänäpäivänä miehiä korkeampi. Naisten keskimääräinen tulotaso on myös alempi kuin miehillä riippumatta koulutuksessa.
Naisten urakehitystä jarruttaa oikeastaan alasta riippumatta naisen sukupuoli. Jo pelkästään naisen mahdollinen raskaus on raskauttava tekijä haettaessa työpaikkaa riippumatta naisen seksuaalisesta suuntautumisesta tai parisuhteesta. Naisvaltaisen palvelualan työnantajat ovat vaatineet, että lasten aiheuttamat kustannukset tulee jakaa tasapuolisemmin eri alojen kesken. Palvelutyönantajien liiton selvityksen mukaan miehillä on lapsesta johtuvia poissaoloja töistä enimmilläänkin vain kymmenesosa siitä, mitä naisilla. Sukupuolten tasa-arvo Suomessa jää yhä helposti periaatteiden, puheiden ja lausumien tasolle. Miehet tuntuvat jurruttavan perinteistä polkua ellei heitä pakoteta tekemään toisin.
Käsitys, että tasa-arvo on edennyt liian pitkälle tai että feminismi haluaa syrjäyttää miehet vallasta naisten eduksi, kielivät sekä väärinkäsityksistä että intuitiivisesta oivalluksesta, että tasa- arvokeskustelussa on jotain vinossa. Kyseistä argumentaatiota ei voi siis ohittaa pelkästään hymähtämällä. Vaikka väitteet ovat hupaisia, ne kumpuavat sellaisesta maaperästä, johon kannattaa suhtautua vakavasti.
Vastaukset 13
Vanhimmat
...ainakin ehdotettu (tietysti asiaan kuuluvan "historiallisen katsauksen" suhteen :-)
"Ongelmakohdat ovat olleet samat kuin 1800-luvulla: miehet ovat yliedustettuina yhteiskunnallisessa elämässä, heillä on taloudellinen, sosiaalinen, poliittinen ja uskonnollinen valta. "
"
Etenkin PK-sektorilla toisaalta työnantajan riski on muutoinkin niin kova, että lisäriskiä ei kannata kyllä ottaa, jos haluaa välttää konkursseja.
"
Ajatellaanpa, että palkkaisin uunituoreeseen yhtiöön töihin naisen ja hän päättäisikin puolen vuoden päästä jäädä äitiyslomalle.
Joutuisin palkkaamaan hänen tilalleen uuden henkilön, sekä maksmaan äitiyloma-ajan palkkaa. Aivan varmasti saisin tilikauden lopussa todeta, että Oy on selvitystilassa.
...feministeillä tuntuu olevan semmoinen kuva, että sen funktiona olisi edistää naistyöntekijöiden palkka- ja urakehitystä...
...heidän ajamansa lainsäädännön suhteen vaikuttaa vähän siltä...
Ehkäpä kohta yrittäminen sitten tehdään miehille pakolliseksi (vähän kuten asevelvollisuus), jotta kaikki feministit saisivat töitä?
Tällä palstalla on tullut sellainen käsitys, että suuri osa feministeistä puuhailee julkisen sektorin palveluksessa ja siellä kohtuullisen korkeilla palleilla.
Tutkijoina yms.
Heillä ei tunnu olevan pienintäkään käsitystä PK-sektorin toiminnasta. Kuvitellaan, että kun kyseessä on yritys, niin siellä on rahaa niin, että ranteet paukkuu. Totuus on usein kuitenkin sellainen, että siellä on mökki kiinni savupiippua myöten.
Siinä mökki kiinni savupiippua myöten tilanteessa ei kukaan voi ottaa riskiä, että joutuu kustantamaan ainoan työntekijänsä äippälomia, eikä kyllä iskälomiakaan.
Pitäisi noita kustannusten maksajia mietittäessä muistaa, että kaikki firmat eivät ole Nokioita. Jollakin Rautaruukilla on hiukan eri resurssit maksella kuin vaikkapa K. Orava Oy:llä.
Pikkufirmoihin kun ei virtaa sitä verorahaa niinkuin julkisiin laitoksiin, eikä niillä ole pääomaa tyyliin TeliaSonera.
Joku TeliaSoneran saneeraaja saa varmaan optioita enemmän kuin minun liikevaihto...
Olen pienyrittäjä ja minulla on 4 työntekijää. Tilanne ei ole kovin hyvä, mutta nykyisellä menolla leipä tulee jokaisen meidän suuhun. Olen tietoisesti palkannut töihin vain nuoria miehiä. Mikäli olisin sattunut palkkaamaan naisen töihin, joka tulisi raskaaksi ja jäisi äitiyslomalle, ei minulla olisi siihen yksinkertaisesti varaa.
Jos teistä naisista kuullostaa syrjivältä, niin kokeilkaapa itse perustaa pienyritys.....
Oletpa harvinaisen oikeassa. Siinä on pakko paiskata tasa-arvo ideaaleilla vesilintua kun on oma ja parin muunkin leipä kyseessä.
Valiettavasti näin asia vain on. Minun jakeluun ei mene millään miksi pienyrittäjien on otettava maksettavakseen jonkun toisen lisääntymiset.
..aivan, tasa-arvon vaatiminenhan johtaa tähän, enpä ole nähnyt mainintaa siitä, miten tasa-arvo ansaitaan, tässäpä yksi niitä kummallisuuksia, arvo määritellään lakipykälällä..
..tästäpä juolahtikin mieleeni, eikö voitaisi säätää lailla, että kaikki tavarat ja palvelut maksavat saman verran, eikö tasa-arvo voitaisi saavuttaa näinkin yksinkertaisella toimenpiteellä..?
Jos työntekijä tekee lapsia?
Tulee kustannuksia.
koulutusjärjestelmä takaa samat mahdollisuudet kaikille, on itsestä kiinni meneekö sitten siivoamaan vessoja vai perustaako esim. työtä ja tuloa tuottavan yrityksen.
Naiset ovat vain niin velttoja ja laiskoja ettei rahakas työ kelpaa, siitä on turha syyttää miehiä.
Vai takaa samat mahdollisuudet kaikille - ei ole kauaa, kun olit aivan vastakkaista mieltä, systeemin, koululaitoksen ja laman uhri...
Miten selität, että kuitenkin naiset pärjäävät koulussa nykyään paremmin? Mikä muka saa juuri naisen suostumaan ylikoulutettuna johonkin ala-arvoiseen työhön? Naisen oma haluko? No mistä se kumpuaa?