"Tyypillinen toistuva rike on motoristien tienposkeen heittämä kytevä tupakannatsa, paikallinen poliisiviranomainen David Elliott sanoi. Hän muistutti, että nykyisessä tilanteessa tulenkäyttökielto on ehdoton ja erittäin tiukka, New Zealand Herald kertoi.
Suurin osa oikeudellisista toimista koskee tulentekokieltojen rikkomisia, tupakan tumppaamatta jättämisiä ja tulitikkujen kiellettyä käyttöä, joissa ei todennäköisesti ole kyse niinkään tahallisuudesta kuin huolimattomuudesta tai välinpitämättömyydestä.
Uuden Etelä-Walesin palo- ja pelastusviranomaiset kertoivat tiistaina yleisradioyhtiö ABC:n mukaan, että osavaltiossa on tuhoutunut lähes 1 600 kotia kuluvan maastopalokauden aikana. Victorian osavaltion pääministeri Daniel Andrewsin mukaan ainakin 200 kotia on tuhoutunut. Määrien odotetaan nousevan, koska viranomaiset tutkivat vielä tuhoutuneita alueita.
Australian maastopaloissa on tähän mennessä palanut lähes kuusi miljoonaa hehtaaria, eli suunnilleen Irlannin kokoinen alue.
Ainakin 25 ihmisen on kerrottu kuolleen metsäpalojen vuoksi syyskuun jälkeen."
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006364974.html
Tupakointi ehdottomasti kiellettävä koska aiheuttaa valtavasti tuhoa, myös Suomessa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Monet eläinlajit vaarassa kuolla sukupuuttoon vain koska jotkut idiootit haluaa kessutella eivätkä viitsi edes sammuttaa myrkkykäärylettään.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006363696.html
Tupakoitsijat ja rakkien omistajat pahimpia tuholaisia, yleensä sama asia eli tuplatuholaisia.