Tätä oikeastaan vähän kaipaisin, vaan ei sitä ole. Oli jalka rikki ja piti liikkua keppien kanssa, jopa roskapussien vieminen oli ongelma. Se oli suurempi ongelma kuin käydä kaupassa, sillä isoissa kauppakeskuksissa on apuvälineitä tarjolla. Yksinäisenä ihmisenä yritin etsiä hjelpinkiä, mutta sitähän ei löytynyt yhtään mistään: kaikki neuvoivat vain, mistä muualta voi kysyä.
Panin toivoni kirkkoon ja diakoniaan, mutta totesin, että sielläkin oli tarjolla vain keskusteluapua ja velkaneuvontaa. Kun on koipi hajalla ja kaikkeen kuluu muutenkin tuhottomasti enemmän aikaa, niin keskusteluapu ei oikein auta. Minulla ei ole mitään keskusteluapua vastaan, on varmasti ihmisiä ja tilanteita, joissa sitä tarvitaan. Mutta sitä ihmettelen, ettei mitään muuta enää ole. Katollisen kirkon sivuilta en muuten älynnyt katsoa. Katolisilla on edelleen luostarilaitos ja ihan oikeaa hyväntekeväisyyttä tekeviä äiti-Teresoja, eli sitä alkuperäiseen kristillisyyteen kuuluvaa yhteisöllisyyttä ja työtä pelkäämättömyyttä, joka taas muualta, varsinkin kuntien sosiaalityöstä, on kadonnut kokonaan.
Keskusteluavunkin osalta mietin, että jos jonain päivänä sellaista tarvitsisin, niin mieluummin uskonnotonta. Josta aloin ihmetellä, että eikö vapaaehtoista avustustyötä ole uskonnottomalla pohjalla lainkaan olemassa. Kristillisiä yhteisöjä, jotka sitä mainostavat, on useita, mutta missä ovat humanistit? Kaikki aika taitaa kulua taistelussa kristinuskoa vastaan, jos tuon hieman ilkeästi ilmaisisi.
Josta tuli ajatuksiini, että ehkä jotkut asiat vaan ovat käytännössä mahdottomia ilman voimakasta idealismia, jollaista on vaikeaa löytää uskontojen ulkopuolelta. Synnynnäiset Pekka Saurit ovat harvinaisia muutenkin, ja sellaiseksi ryhtyvä tekee itsestään ensimmäiseksi "kansan(radion) humoristien" kohteen numero yksi. Jotkut niistä jutuista voivat olla jopa hieman hauskojakin, tuskinpa Pekka on niistä suuttunut. Mutta sitten on se rajumpi puoli asiaa. Nimittäin epäkiitollisuus. Osa autettavista pyrkii vain käyttämään hyväkseen, ja toki he silti voivat olla kovinkin avun tarpeessa. Osa on ilkeitä ja hankalia muutenkin, vaikka ovat ilmiselvästi avun tarpeessa ja sitä pyytämässäkin. Osa taas teetättää valtavasti töitä ja aina kun heidät saa jotenkin kuiville, he retkahtavat taas ja kaikki on mennyt hukkaan. Siinä sitten miettii, että tuliko priorisoitua oikein.
Harvalla silkka ihmisrakkaus jaksaa siivittää ottamaan kaikki tuo vastaan. Kyllä siihen tarvitaan usko johonkin dramaattisempaan, kuten henkilökohtaiseen kadotukseen kuoleman jälkeen, jos ei niin tee, tai ainakin jokin ylimaallinen velvollisuuden tunne.
Ja tuota kun miettiin, herää väistämättäkin kysymys, häviääkö uskonnollisuuden myötä myös jokin pala hyvyyttä maailmasta. Toki häviää ainakin osa niistä, jotka uskonnollisen hyväntekemisen varjolla käyttävät hyväkseen. mutta he osannevat kyllä siirtyä uskonnottomiksi "avun tarjoajiksi", ovat osaneet sen tehdä jo aikoja, esim- veteraanikeräyksillä huijaavat.
Olen itsekin sitä mieltä, että ensisijaisesti kaikki auttaminen on yhteiskunnan tehtävä, eikä sen tule olla riippuvaista lahjoituksista. Mutta epätäydellisessä maailmassa poliittiset intressit sanelevat sen, mitä yhteiskunnalla on tarjolla ja miten (ja nykyisin myös yhä enemmän, missä on tarjolla ja missä ei). Valitettavasti vain maailman on vieläkin epätäydellisempi. Yhteiskunnan puutteita korjaamassa ei ole sekulaaria kolmatta sektoria, ei ainakaan siinä laajuudessa kuin Herraa pelkäävillä.
Panin toivoni kirkkoon ja diakoniaan, mutta totesin, että sielläkin oli tarjolla vain keskusteluapua ja velkaneuvontaa. Kun on koipi hajalla ja kaikkeen kuluu muutenkin tuhottomasti enemmän aikaa, niin keskusteluapu ei oikein auta. Minulla ei ole mitään keskusteluapua vastaan, on varmasti ihmisiä ja tilanteita, joissa sitä tarvitaan. Mutta sitä ihmettelen, ettei mitään muuta enää ole. Katollisen kirkon sivuilta en muuten älynnyt katsoa. Katolisilla on edelleen luostarilaitos ja ihan oikeaa hyväntekeväisyyttä tekeviä äiti-Teresoja, eli sitä alkuperäiseen kristillisyyteen kuuluvaa yhteisöllisyyttä ja työtä pelkäämättömyyttä, joka taas muualta, varsinkin kuntien sosiaalityöstä, on kadonnut kokonaan.
Keskusteluavunkin osalta mietin, että jos jonain päivänä sellaista tarvitsisin, niin mieluummin uskonnotonta. Josta aloin ihmetellä, että eikö vapaaehtoista avustustyötä ole uskonnottomalla pohjalla lainkaan olemassa. Kristillisiä yhteisöjä, jotka sitä mainostavat, on useita, mutta missä ovat humanistit? Kaikki aika taitaa kulua taistelussa kristinuskoa vastaan, jos tuon hieman ilkeästi ilmaisisi.
Josta tuli ajatuksiini, että ehkä jotkut asiat vaan ovat käytännössä mahdottomia ilman voimakasta idealismia, jollaista on vaikeaa löytää uskontojen ulkopuolelta. Synnynnäiset Pekka Saurit ovat harvinaisia muutenkin, ja sellaiseksi ryhtyvä tekee itsestään ensimmäiseksi "kansan(radion) humoristien" kohteen numero yksi. Jotkut niistä jutuista voivat olla jopa hieman hauskojakin, tuskinpa Pekka on niistä suuttunut. Mutta sitten on se rajumpi puoli asiaa. Nimittäin epäkiitollisuus. Osa autettavista pyrkii vain käyttämään hyväkseen, ja toki he silti voivat olla kovinkin avun tarpeessa. Osa on ilkeitä ja hankalia muutenkin, vaikka ovat ilmiselvästi avun tarpeessa ja sitä pyytämässäkin. Osa taas teetättää valtavasti töitä ja aina kun heidät saa jotenkin kuiville, he retkahtavat taas ja kaikki on mennyt hukkaan. Siinä sitten miettii, että tuliko priorisoitua oikein.
Harvalla silkka ihmisrakkaus jaksaa siivittää ottamaan kaikki tuo vastaan. Kyllä siihen tarvitaan usko johonkin dramaattisempaan, kuten henkilökohtaiseen kadotukseen kuoleman jälkeen, jos ei niin tee, tai ainakin jokin ylimaallinen velvollisuuden tunne.
Ja tuota kun miettiin, herää väistämättäkin kysymys, häviääkö uskonnollisuuden myötä myös jokin pala hyvyyttä maailmasta. Toki häviää ainakin osa niistä, jotka uskonnollisen hyväntekemisen varjolla käyttävät hyväkseen. mutta he osannevat kyllä siirtyä uskonnottomiksi "avun tarjoajiksi", ovat osaneet sen tehdä jo aikoja, esim- veteraanikeräyksillä huijaavat.
Olen itsekin sitä mieltä, että ensisijaisesti kaikki auttaminen on yhteiskunnan tehtävä, eikä sen tule olla riippuvaista lahjoituksista. Mutta epätäydellisessä maailmassa poliittiset intressit sanelevat sen, mitä yhteiskunnalla on tarjolla ja miten (ja nykyisin myös yhä enemmän, missä on tarjolla ja missä ei). Valitettavasti vain maailman on vieläkin epätäydellisempi. Yhteiskunnan puutteita korjaamassa ei ole sekulaaria kolmatta sektoria, ei ainakaan siinä laajuudessa kuin Herraa pelkäävillä.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Eiköhän kirkon päivystäviin puhelimiin voi soittaa kuka vain anonyymisti, jos keskusteluapua tarvitsee.
Tunnen henkilön, joka kertoi olevansa vuorollaan vapaaehtoisena kirkon paivystävään puhelimeen vastaajana. Vaikka hän onkin uskovainen mies, niin tuskin hän ensimmäisenä esittää uskoontuloa ratkaisuksi soittavan henkilön ongelmiin.
Vaikka kirkon auttavan puhelimen vastaaja olis kuinka uskovainen tahansa, niin voihan sitä keskustella soittajan kanssa ihan tavallisista, jokapäiväisistä asioista.
"Ehdotan, että perustamme työryhmän uskonnottomien ystäväpalvelujen ideoimista varten. Pidetään toisistamme huolta myös nimiäisten, häiden ja hautajaisten väliin jäävinä aikoina."
http://tampere.vapaa-ajattelijat.fi/pakanasanomat/1999-4/ajatuksia.htm
Kirjoitus on siis jo kahden vuosikymmenen takaa, ja samaa ajatusta on aina välillä ehdotettu. Aikanaanhan monet va-yhdistykset jakoivat EU:n ruoka-apua, itsekin olin siinä mukana.
Mutta on tämä va-yhdistyksille järkevin tehtävä? Minusta ei. Pikemminkin ehkä kehittäisin vaikkapa SPR:n toimintaa tai jotain vastaavaa. Maallisia avustusjärjestöjähän on useitakin. Ja niissä toki sopii auttaa rinnakkain uskovan ja ateistin.
Ja tietysti auttaa voi välillä myös ilman mitään virallisiä järjestöjä.
Jotenkin va-yhdistysten viesti jää ontoksi, kun tärkein tehtävä on lyödä kapuloita rattaisiin kirkolle. Ja kouluille, tekemällä kanteluita. Uskonnottomuuden ideologia, moraali, etiikka - puhutaanko niistä muualla kuin et-oppikirjoissa?
Ja tuo "Pikemminkin ehkä kehittäisin vaikkapa SPR:n toimintaa tai jotain vastaavaa." on varmaakin kirjoitettu aivan ystävällisessä mielessä, mutta saa niin niskavillat nousemaan pystyyn. Löytääkö va:t aina kehitettävää ja kritisoitavaa toisten toiminnasta, mutta ei koskaan omasta?
Maailmassa on tehtäväksi moni hyviä asioita. Va-yhdistys ei voi niitä kaikkia tehdä, eikä kannatakaan. Parempi lähtökohtaisesti jäsenten toimia neutraalin kanavan kautta. Tätä tarkoitin tuolla kehittämisellä.
"Kapuloita rattaisiin kouluille" tarkoittaa pyrkimystä kouluun joka ei edistä mitään uskontoa. Se on minusta hyvä tavoite.
Baari-iltojen aiheina meillä on ollut ainakin median etiikka ja bioetiikka. Maallisen etiikan pohtiminen on yksi mahdollinen va-liikkeen toimintasuunta. Tässä on vähän sama kuin muussakin: jos haluat kehittää toimintaa siihen suuntaan, liity mukaan ja kehitä.
Joskus voisi olla fiksumpaa jättää tuo "jos ei homma miellytä, tee itse" -kommentti väliin. Jos ihminen on enemmänkin saamapuolella, vaikka vain hetkellisesti, on aika noloa heitellä tuollaisia kommentteja.
Kukaan ei pakota vapareita tekemään heidän halveksimiaan tehtäviä. Ne on ilman muuta delegoitava rahvaalle.
Valitan, mutta ei tällaisessa järjestössä oikein muuta voi. Se on eri juttu jos olisi kymmenen työntekijää odottamassa johdon ohjeita, silloin voisi vain todeta että joo, ohjaammekin heti resursseja tuonne.
Tuollaista tarkoitusta varten pitäisi ehkä perustaa yhdistys. Ja sitten rahoitusta ja jäseniä, vapaaehtoisia. Määritellä säännöt ja organisoida.
Ilmaista ainakaan kaikille se ei voi olla.
Tällaisia organisaatioita on jo, ks. esim. https://rednet.punainenristi.fi/ystavatoiminta
Mutta tosiaan ihan tuollaista käytännön apua kuten kauppakassin kantoa välittävää toimintaa ei taida olla. Maallahan sellainen tapahtuu aika luonnostaan eikä kukaan puhu mistään yhdistyksistä, mutta kerrostalot ovat eri asia.
Tuo on ystävätoimintaa, eikä se oikein vastaa sitä mitä aloituksessa toivotaan. Eli jos ymmärsin oikein, niin tarvittaisiin jonkinlaista kotiapua, väliaikaista tai pidempään jatkuvaa. Isoissa kaupungeissa kaupat tarjoavat vaihtelevasti verkkotilauksia kotiinkuljetuksella. Kotiinkuljetuksen hinta pyörii jossain kympin hujakoilla.
Siivousapu taas on sen varassa, että kykenee maksamaan yksityiselle. Omalla paikkakunnallani kotiapu ei toimita siivousapua kuin, olikohan se yli 65-vuotiaille.
Kuitenkin on selvää, että aika moni haluaa korvausta, varsinkin jos käyttää paljon aikaa tällaiseen.
>>>Mutta tosiaan ihan tuollaista käytännön apua kuten kauppakassin kantoa välittävää toimintaa ei taida olla. Maallahan sellainen tapahtuu aika luonnostaan eikä kukaan puhu mistään yhdistyksistä<<<
>>>"Ehdotan, että perustamme työryhmän uskonnottomien ystäväpalvelujen ideoimista varten. Pidetään toisistamme huolta myös nimiäisten, häiden ja hautajaisten väliin jäävinä aikoina."<<<
-------------
Täällä maaseudulla toimii vielä naapuriapu. Eli jos naapuri on tarvinnut lastenhoitajaa tai mönkkärin korjaajaa, niin hän on soittanut meille - ja päinvastoin.
Ei täällä tarvita mitään fri-tänkkareiden työryhmiä ja komiteoita suunnittelemaan lähimmäisen auttamista.
Pitäkää tunkkinne!
Eipä ne friitänkkareiden työryhmäpäätökset toimi kaupungeissakaan.
Ei monenkaan mäntysalolaisen ylpeys kestä sitä, että lähtee hakemaan kaupasta ruokaa toiselle. Korkeintaan viinaa viinakaupasta....siitähän voi saada ryypyn palkaksi.
Mäntysalolaiset kyllä mielellään viettävät aikaa palavereissaan, työryhmissään ja komiteoissaan tekemässä viisaita päätöksiä, mutta lähimmäisen auttaminen jokapäiväisissä asioissa taitaa olla heille liian vähäpätöistä työtä.
Ja tärkeämpää kuin lähimmäisen auttaminen, mäntysalolaisille on kapuloiden rattaisiin lyöminen koulujen opetussuunnitelmiin, jonka "kapuloinnin" tarkoituksena on koulujen uskonnonopetuksen vastustaminen.
Toinen hyvä homma mäntysalolaisille on kirkosta eron kiihdyttäminen.
Niissä hommissahan Jori Mäntysalonkin aika kuluu mukavasti ja homma käy vieläpä tietokoneen äärellä klikkailemalla ja kirjoittelemalla.
Varsin kliinistä.
J . Mäntysalo ainakin jaksaa lelettää ja hohkata eroakirkosta -sivustaan.
Siitä, miten paljon milloinkin on eronnut sivuston kautta kirkosta.
Eikös tämä Mäntysalon erosivusto ole ollut käytössä jo vuosituhannen alkupuolelta alkaen, mutta J Mäntysalo itse on jämähtänyt lähtötelineisiin.
Niin, että siis tarvinneet seurakunnankaan apua. Vapaa-ajattelijat ja fri-tänkkaret eivät ole yrittäneetkään tehdä "kaikkea" eli paljon muutakin kuin mikä on säännöissä ilmaistu tarkoitus. Tämä johtuu siitäkin, että ihmisten naapuriavun lisäksi on maallisia ei-uskonnolisia järjestöjä ja vapaahetoisstoiminnan organisoijia.
Kaupungeista kirjoittava käyttää vihamiellistä kieltä pyrkien leimaamaan kaikki vapaa-ajattelijat ihmisiksi, jotka eivät auta toisia niin kuin kirkon jäsenet jotka sen sijaan auttaisivat paljon enemmän. Väite on väärä.
Vapaaa-ajattelijat nimenomaan pyrkivät kouun opetussuunnitelmien toteuttamiseen, koska niissähän on märätty opetus olemaan "uskonnollisesti, katsomuksellisesti ja puoluepoliittisesti sitouttamatonta". Seurakunnat ja uskovaiset rehtorit sen sijaan rikkovat tätä linjausta ymppäämällä jumlanpalveluksia koulupäivään - vaikkei semmoista suomalaisessa työkulttuurissakaan tehdä (ehkä kirkkohallitusta työpaikkana lukuun ottamatta).
Vai kädäänkö työajallasi kirkkojomalanpalveluksissa, jos et ole opettaja?
No nyt oli varsinainen aihe kuitenkin vapaaehtoinen kotiapu, jossain muodossa ja määrin.
Koulujen opettajat ja rehtorit eivät tuota hommaa tee.
No niinhän minä kirjoitinin: "Maallahan sellainen tapahtuu aika luonnostaan eikä kukaan puhu mistään yhdistyksistä - -".
Joo, olen ollut hartauksissa ja ehtoollisen vietossa, enkä ole opettaja. Asialla ei ole mitään tekemistä oman uskoni tai uskomattomuuteni kanssa, mutta koen iloa voidessani auttaa. Muutenkin ammatillisuuteen kuuluu unohtaa omat tavat ja tottumukset ja kuunnella autettavaa.
No ei tosiaan tarvita mitään fri-tänkkareita tai mäntysalolaisia organisoimaan lähimmäisen auttamisen ja naapuriavun tarvetta täällä maaseudulla.
Vakavaa keuhkosairautta sairastava naapuri soitti tänään ja kutsui käymään. Rupateltiin kahvikupposen ääressä niitä näitä. Samalla tuli ulkoilua pari kilometriä, kun kävelin naapuriin maantietä pitkin ja tullessa oikaisin metsän halki. Sanoin poikkeavani hänen luonaan huomennakin, töihin mennessä.
Joten Fri-tänkkaret voivat keskittyä harjoittamaan lähimmäisenrakkautta Helsingin Kallioon, Turkuun ja tietenkin Tampereelle.
Myös Kotka ja Forssa ovat vapaa-ajattelijoiden vahvoja pesäkkeitä.
Hienoa naapuriapua!
Mutta tästä palstasta... Luetko sinä ollenkaan mitä kirjoitan? Huomasitko tätä edeltävän viestini ketjussa?
(Va-yhdistyksiä on tosiaan mainitsemissasi kaupungeissa, mutta lisäksi mm. Kajaanissa ja Oulussa.)
Monilla Sosten jäsenjärjestöillä on vertaistukitoimintaa ammatillisen tuen lisäksi.
Toki ovat usein tietyille kohderyhnmille, mutta monet meistä kuuluvat yhteen tai useampaa kohderyhmään: https://www.soste.fi/ ja sielä toimialaryhmittän https://www.soste.fi/sosten-jasenet/ Jokaiseen toimialaryhmään kuuluu monia eri järjestöjä, joista momnilla on myös alueellista toimintaan, mutta ei kaikilla eikö kaikkialla.
Myös kunnat organisoivat vertaistooimintaa.
Näistä järjestöjen monipuolisista palveluista tarvitaan lisätietoa. Media ei ole näissä ajan tasalla, mutta menee usein kirkon mediatiedotuksen "helppoon".
On siis niiiiiin sekavaa ja yksi mitä katsoin kyseli vapaaehtoisia. Vaikutelma oli siis enemmän sen puolella, että tarvitaan tekijöitä. Sinällään on hyvä, että kaikenlaista on järjestetty.
Kyllähän liki kaikenlainen järjestötoiminta kaipaa lisää tekijöitä. Ei minulla tutkimuksia ole näyttää, mutta mielestäni erilainen yhdistystoiminta yleisesti on tällä vuosituhannella vähentynyt.
Vapaaehtoisia tarvitaan enemmän, koska tarvetta tosiaan on, mutta kyllä ne myös tekevät. Ja tietty erikoistuminen on monelle avun tarvitsijalle tosi arvokasta, että on vertaistukea, joka tuntee juuri niitä asioita.
Kansalaisareena http://www.kansalaisareena.fi/ on vertaistoiminnan edistäjä ja kehittäjä. Vertaistoimintaa on sekä erilaisten järjestöjen organisoimana että myös joidenkin kuntien organisoimaa.
Valikkoverkosto on vapaaehtoistoiminnan koordinaattoreiden valtakunnallinen verkosto. Se koostuu alueellisista ja temaattisista ryhmistä, joihin kuuluu yhteensä yli 750 järjestöjen, kuntien, seurakuntien ja yritysten vapaaehtoistoiminnan koordinaattoria, muuten vapaahtoistoiminnan parissa työskentelevää, sekä koordinoivassa roolissa toimivaa vapaaehtoista. http://www.kansalaisareena.fi/tietoa-meista/valikkoverkosto/
Vapaaehtoistoiminta ja vertaistoiminta ovat osittain samaa ja osittain eri asioita, käsiteitä: http://www.kansalaisareena.fi/aineistoa/vapaaehtois-ja-vertaistoiminnan-maaritelmat/
Yksi kysymys on saattohoidossa olevien uskonnottomien potilaiden henkisestää tuesta. Omaiset tietysti ensisijaisia keskustelukumppaneita. Heistä läheisimmät, Ystävistäkin. Siten ammattillaiset ja vapaaehtoiset...
Toki asiasta on hyvä keskustella jo palliatiivisen hoidon vaiheessa.
Hyvä kysymys avauksessa. Hyvää pohdintaa ketjussa. Kolmannen sektorin järjestöillä on usein varsin fokusoitua apua tietylle kohderyhmälle. Kyllä apu on silloin parempaa. Kuitenkin siihen liittyvä vertaisapu on samalla myös laaja-alaisa ihmiseltä ihmiselle.
Mutta ei tässä sitä voi kiistää, etteikö myös evlut kirkon ja muidenkin uskontokuntien diakoniasta olisi ihan aitoa apua. On tietysti esim. Äiti Teresa tai kotimaisena esimerkkinä Pirkko Jalovaara, mutta se ei ole koko kuva eikä minusta edes edustava otos.
Kansalaisjärjestöt tekevät vastaavaa työtä. SRP ja Soste.fi jäsenjärjestöt auttavat monella tavalla. Ne muodotavat yhdessä enemmän, vaikka mikään yksittäinen järjestö ei ole niin laaja-alainen kuin kirkko, joka yrittää hääriä joka puolella. Diakoniarahaston jakamat avustukset ovat kerättyä rahaa, eivät kirkolllisverorahan tuotosta.
Kyllä, kolmas sektori, kansalaisjärjestöt tekevät "diakoniatyötä" ilman uskonnollista taka-ajatusta. Ihmisille voi tietysti olla uskonnollisiakin arvoja tai uskonnottomia, mutta ennen muuta kyse on yhteisistä humanistisista arvoista ja ihmisoikeuksista. Ihmisyydestä, ihmiset ihmisille.