Paperihenkilöiden lakko

Anonyymi

Keskipalkka paperialalla 60000 euroa vuodessa ollen 30% parempi kuin mm. kilpailijoilla Saksassa ja Ruotsssa
Työaika on muihin verrattuna lyhyempi.
Nyt kuitenkin lakkoillaan ja pysäytetään paperitehtaat.

Tätä se teettää, kun ay-järjestö saa verottomasta bisneksestään kymmeniä miljoonia voittoa ja jäsenmaksut ym. vielä verottomana päälle.
Siinä on sitten varaa lakkoilla ja samalla ay-pomojen korottaa omaa palkkaansa, saada kuuluisuutta ja lisätä valtaansa.

Mitä sillä sitten on merkitystä, jos tehtaat siirtyvät muualle ja jäseniä jää Suomessa työttömäksi, kun miljoonabisnekset tuottava verotonta rahaa.

Paperiliitolla on kohta varaa ostaa oma paperitehdas ulkomailta ja palkata sinne halvempaa työvoimaa.

167

1894

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Voi kamalaa. Pitäiskö olla ihan kateellinen heille, koska edunvalvonta on ollut kunnossa? Sinä tietenkin olisit paikallisesti neuvotellut itsellesi loistavan pärtsäkertoimesi ansiosta 100 tonnin vuosipalkan?

      • Anonyymi

        Tämän takia muidenkin työläisten kannattaisi harkita ay-liittoon menoa Loismaan kassan ja länkyttämisen sijaan, saa liiton kassamaksuille vastinetta. Suomen heikko ay-liike on nimenomaan syy Suomen ylivoimaisesti pohjoismaiden alimpiin työläisten palkkoihin, keskimäärin -500€/kk Ruotsiin, -800€/kk Norjaan ja -1 000€/kk Tanskaan nähden. Tyhmyydestä sakotetaan, mutta jotkut työläisryhmät mm. paperityöntekijät ovat sentään fiksuja yhdistäytyäkseen, ja heillä on edunvalvonnan seurauksena edelleen pohjoismaiset palkat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitäisikö muka fiksuudesta sakottaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitäisikö muka fiksuudesta sakottaa?

        No pitää ilman muuta Loismaan loisijoiden muiden edunvalvonnan hedelmistä loisimista.
        Hoitakoot itse työsuhdeturvansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No pitää ilman muuta Loismaan loisijoiden muiden edunvalvonnan hedelmistä loisimista.
        Hoitakoot itse työsuhdeturvansa.

        Oikeassa olet loismaan kassan loisijat paikalliseen käskytykseen ja ay-liikkeen ajamat edut pois. Alkaa virta takaisin äitin helmoihin.

      • Anonyymi

        Edunvalvonta kunnossa! V. 2005 nähtiin kyllä sen edunvalvonnan kunto. Ettei vaan sama toistuisi taas kuin silloin v. 2005. Hiipuva ala taitaa olla koko paperiteollisuus Suomessa. Ja palkatkin sillä alalla laskenut jo vuosien ajan.

      • Anonyymi

        AY-liike (Ahneusyhdistys) vetää mattoa itsensä ja yhteiskunnan jalkojen alta. Miksiköhän alat jolle pääsee alhaisella koulutuksella tai ilman koulutusta ollenkaan kuten ahtaajilla ja paperityöntekijöillä on vuosiymmenet ollut korkeat palkat? Tietenkin voimakkaan lakkoaseen vuoksi. Aina jauhavat raskaasta kolmivuorotyöstä. Höpö höpö. Paljon raskaampaa työtä tekevät esimerkiksi sairaanhoitajat, palomiehet ja poliisit. Kun eivät voi lakkoilla, niin palkat on Aina raahanneet perässä. Jos Paperiliitto olisi oikeesti solidaarinen, niin menisivät lakkoon oikeasti matalapalkkaisten puolesta eikä lisätäkseen muutenkin kohtuutonta tuloaan.

      • Anonyymi

        Mikä onupm kymenen johdon palkka
        Upm esim. Saa sähköveron palautusta vuodessa 2 miljoonaa joka vuosi
        Yritystue muista etuuksista en tiedä
        Supilä tietää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        AY-liike (Ahneusyhdistys) vetää mattoa itsensä ja yhteiskunnan jalkojen alta. Miksiköhän alat jolle pääsee alhaisella koulutuksella tai ilman koulutusta ollenkaan kuten ahtaajilla ja paperityöntekijöillä on vuosiymmenet ollut korkeat palkat? Tietenkin voimakkaan lakkoaseen vuoksi. Aina jauhavat raskaasta kolmivuorotyöstä. Höpö höpö. Paljon raskaampaa työtä tekevät esimerkiksi sairaanhoitajat, palomiehet ja poliisit. Kun eivät voi lakkoilla, niin palkat on Aina raahanneet perässä. Jos Paperiliitto olisi oikeesti solidaarinen, niin menisivät lakkoon oikeasti matalapalkkaisten puolesta eikä lisätäkseen muutenkin kohtuutonta tuloaan.

        Ei sairaanhoitajien työ mitään raskasta ole kun kaikki apuvälineet käytössä, eikä näytä todellakaan kiirettä olevan, teollisuudessa sen sijaan miehillä paljon raskaammat työt ja jatkuva kiire. Palomiehillä suurin osa ajasta odottelua ja pääsevät elääkkeelle paljon muita nuorempina, voisivat hyvin tehdäö muyita kuin hälytystehtäviä normaaliin eläkeikään asti. Kytillä taas pelkkää autolla ajelua, papereiden pyörittelyä ja munkin mässyttämistä, hirveä raivo jos joutuvat joitain takaa-ajamaan jalkaisin, mieluummin purettavat rakeillaan. Kytät liikkuman polkupyörillä niin pysyy kuntokin kohdillaan.

        Sairaanhoitajien palkka myös paljon parempi kuin teollisuudessa paperitehtaitaja jotain harvoja aloja lukuunottamatta.

    • Anonyymi

      Hyvin joutavat lakkoilemaan, kohtahan kaikki paperitehtaat poistuu muutenkin Suomesta.

      • Anonyymi

        Latviasta näköjään minun käyttämäni vessapaperi.

        Ankaralla brändirummutuksella saadaan myydyksi muutama rulla triplapalkkaisten suomiduunareiden valmistamaa.

      • Anonyymi

        Jalkinetta perseeseen. Ala on hinnoitellut itsensä pihalle

      • Anonyymi

        Lakkoilkoot vaikka lopun ikäänsä.

      • Anonyymi

        HYVÄ! Toivon että StoraEnso ja Metsä Group seuraavat UPM:n jalanjäljissä ja ajavat paperi- ja kartonkitehtaiden tuotannon alas... ja ei Kemiin uutta sellutehdasta vaan lahden toiselle puolen Ruotsiin. Näin sen tulee olla!

      • Anonyymi

        Niin mitä näit juuri?

        Mutta miksei ne lahtarit pysy itsekin pois Suomesta ja maksa ensin kaikki yritystuet ja muut etuudet takaisin mitä saaneet. Kukaan ei kaipaa walruseja.

    • Anonyymi

      Vessapaperinkin voi korvata älypuhelimeen ladattavalla wc-paperi äpillä.

      • Anonyymi

        No voin vaan kuvitella miltä eúkko pärstä näyttää.... Täytyy mennä oksentaa....

      • Anonyymi

        ...oli miten oli mutta Marlinin saippuat ja pesulisät jäävät tuoltakin kuitenkin saamatta

    • Anonyymi

      Vtun ahneet kommuniatiprkleet

      • Anonyymi

        Siis että rajoittavat ahkeran työläisen lisäarvon tuoton leikkaamista selkänahastaan ja pitävät puolensa? Muualla sitä pidetään fiksuna ja rohkeana toimintana, täällä juostaan paikalliseen käskytykseen.

        Mulle riittäsi puoletkin tuosta palkasta eli 3000. Ahneus on aikamme sana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mulle riittäsi puoletkin tuosta palkasta eli 3000. Ahneus on aikamme sana.

        Eipä taida ura aueta paperitehtaallakaan jos 60 tuhannesta puolet on 3 tonnia, hyvä laskupää sulla.
        Kateellisia on paljon, itse tienaan paperiteollisuuden työpaikalla noin 85000 vuodessa pienillä ylityömäärillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mulle riittäsi puoletkin tuosta palkasta eli 3000. Ahneus on aikamme sana.

        Eikä riittä, turhaan uhoat. 3000 eurolla suomessa kuolee nälkään.

    • Anonyymi

      Työn tekeminen ei kannata kouluttamattomille palkollisille enää muualla kuin valtionyhtiöissä ja kemiallisen metsäteollisuuden tehtailla.

      Kannattaa siis kouluttautua joko postinjakajaksi tai paperitehtaalle prosessinvalvojaksi, näyttöruutuja tuijottamaan.

      Noilla molemmilla aloilla on niin vahvat ja kovat edunvalvontajärjestöt, että palkkoja ei leikata koskaan. Terveisiä vaan Niämisen Heidille Postiliittoon.

      • Anonyymi

        "Kannattaa siis kouluttautua joko postinjakajaksi tai paperitehtaalle prosessinvalvojaksi, näyttöruutuja tuijottamaan."

        Ironia on aina ihanaa, mutta real talk:
        Postinjakajilla on aika roskapalkka. Ja varsinkin varhaisjakelijoilla: se voisi olla junnujen järkevä kesätyöpalkka, toisin kuin nykyään, kun samaa törkeän alhaista palkkaa maksetaan yöllä omilla autoillaan ajeleville viisikymppisille aikuisille.

        Prosessinvalvojana on ennen tienannut, mutta ei siinäkään ole enää tulevaisuutta, jos enää edes on töitä. Joten unohtakaa noi boomereiden katkerat puheet "edunvaltontajärjestöistä" ja "liitoista". Kaikki on ihan samassa veneessä, eikä siitä oikein parane valittaa ja ruikuttaa. Kaikkia 5-10 yt-neuvottelut läpikäyneitä ja pari kertaa ammattia vaihtaneita "aikuisia" v*ttutaa yhtä paljon kuin nuorempiakin.
        Tällaista tää on, eikä ironia ja liitoista ruikuttaminen ole mikään ratkaisu siihen. Duunarille on tarvetta, mutta sitten pitää vaan olla paras. Ja vähemmän parhaille on duunia, aina jossain päillä Suomea tai ulkomailla.

        Duunarit on punikkeja.

    • Anonyymi

      Tympii kun muut saapi enempi rahhoo ku minä ite.

      • Anonyymi

        Käykäähän työ vaan siellä paperitehtaissa raatamassa... minä lomailen eukon kans ulkomailla 3-4 kuukautta vuodessa ja harvennutan aina pikkasen takamettiä.... elämä on tälleen paljon mukavampoo. Sit lisäks käyvään mettäfirmojen matkoilla sun muilla.... tää se vasta on elämää.

        No ei oo tullu mieleen että lomille lentelyä pitäisi vähentää CO² syistä? Vaikka rahaa on,luontoa pitäisi silti säästää eikä vaan aina jättää sitä köyhempien huoleksi niin kuin automaattisesti kun ovat köyhiä.

    • Anonyymi

      Niinhän oli PAU-terroristeillakin varaa lakkoilla kun palkat oli aikaisemin kiristetty puolitoistakertaisiksi, oikeastaan osaamisvaatimuksiin nähden kaksinkertaisiksi

      • Anonyymi

        "PAU-terroristeillakin"

        Ei mitenkään liioittelua sanoa terroristeiksi? Tietääkseni maailmassa on oikeita terroristeja, joita esim. juuri viime aikoina on wäkätty.
        Jos vaan mitenkään voisi hieman hillitä retoriikkaa, niin kenties maailma voisi vähän kääntyä parempaan suuntaan.
        Ja jos S24-omistajille on ihan ok sanoa ammattiyhdistystä terroristeiksi, niin kai se on sitä ihanaa sananvapautta. Mutta mitä sitten sanotaan, kun oikeat terroristit tekee jotain? Ei siinä, itse ehkä vertaan niitä ay-liikkeeseen, ja se on varmaan ihan ok. Onneksi sananvapaus kukoistaa tällä palstalla.

    • Anonyymi

      Tukilakossa ollaan mm. porvariston kusipäisyyttä vastaan.

    • Anonyymi

      Tuli muutama tunti sitten puhelimeen tekstiviesti, että ylityökielto alkaa huomenna.

    • Anonyymi

      Kannattaa lakkoilla niin hyvät palkat itselle ettei ole palkan maksajaa.

      Ongelma on siinä, että nämä paperiyhtiöt, telakat ym. ovat kansainvälisiä suurfirmoja, joiden ei ole mikään pakko tehdä Suomessa mitään, jos Suomi ei ole riittävän houkutteleva sijoituskohde.

      Esimakua saa jo siitä, että kun kansainvälisille lääkejäteille Suomen edistykselliset viranomaiset laittavat hintakattoja, firmat vetäytyvät Suomen niille merkityksettömistä markkinoista. Monia uusia kallita syöpä-ym. kalliita lääkkeitä ei edes tuoda Suomeen.
      Syksyllä oli jo tavallisempienkin lääkkeiden toimitusvaikeuksia Suomessa.
      Ja jatkoa piisaa.

      Kauanko luulette esim. Mayerin telakan suostuvan maksamaan viivästymiskorvauksia tilaajille suomalaisten änkyrävasemmistolaisten takia?
      Costa Smeraldasta tuli jo Mayerille kalliit korvaukset maksettaviksi laivayhtiölle.
      Viking line teettääkin laivansa Kiinassa.

      Sìinä teille 75%:n työllisyystavoitetta.

      Pienenä lohtuna voi todeta, että aluksi saa ansiosidonnaista päivärahaa.

      • Anonyymi

        Et sitten ajatellut lainkaan ennen aivopierentääsi. Meinasit sitten ryhtyä viemään Suomesta raakapuuta ulkomailla sijaitseville tehtaille :-D

        Väitän ettet ole ollut päivääkään työelämässä.

      • Anonyymi

        Eiköhän tässä pointtina se ettei ammattiyhdistysliike maksa suomeen lainkaan veroja. Vaan herrojen omille tileille veroparatiiseihin .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän tässä pointtina se ettei ammattiyhdistysliike maksa suomeen lainkaan veroja. Vaan herrojen omille tileille veroparatiiseihin .

        Eiköhän tässä pointtina se että ammattiyhdistysliikkeen jäsenet maksavat veronsa suomeen. EK:n herrat maksavat edelleen omille tileille veroparatiiseihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän tässä pointtina se että ammattiyhdistysliikkeen jäsenet maksavat veronsa suomeen. EK:n herrat maksavat edelleen omille tileille veroparatiiseihin.

        Anteeks meni minulta väärinpäin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anteeks meni minulta väärinpäin.

        Eipä kestä. Kannattaa liittyä ammattiliittoon sinunkin, vaikka ihan vain tarkkailijajäseneksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän tässä pointtina se että ammattiyhdistysliikkeen jäsenet maksavat veronsa suomeen. EK:n herrat maksavat edelleen omille tileille veroparatiiseihin.

        Käykö kateeksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et sitten ajatellut lainkaan ennen aivopierentääsi. Meinasit sitten ryhtyä viemään Suomesta raakapuuta ulkomailla sijaitseville tehtaille :-D

        Väitän ettet ole ollut päivääkään työelämässä.

        Eugalyptus kasvaa 1 cm /vrk. 3.65 m vuodessa ja 8 vuodessa hakkuukypsää. Niiden seassa juoksentelevat tulevat paperityöläiset ei ole pekkaspäivistä ja saunalisistä kuulleetkaan.

        Edellisellä kerralla Ahosen johdolla hoiditte 5 tehtaan siirtymisen lämpimiin lähelle asiakkaita.

        Kun oli isanta ja emäntä paperilla töissä niin 204 työpäivän vuosi toi ohi ministerin palkan.
        Ahneus ajoi lopulta kortistoon koko sakin ja mersut ja kesämökit meni huutokaupat comiin.

        Historia toistaa itseään.

        Ei suomi ole mikään maailman ainoa maa jossa puuta kasvaa... miksiköhän UPM tekee tehtaansa tätä nykyä etelä-amerikkaan, tai StoraEnso kiinaan jne.
        UPM:n uudenaikaisimmat vaneritehtaatkin löytyy ulkomailta, miksiköhän?

        Saksassakin on suuremmat metsävarannot kuin Suomessa.... ei tää mikään vihreän kullan maa enää ole. Raukat ei vaan tajua vieläkään että elämme maailmassa jossa tavara ostetaan sieltä mistä halvimmalla saadaan.... Venäjältä tulee ihan yhtä hyvää metsäteollisuuden kamaa kuin Suomesta, Ruotsista, Kanadasta, jenkeistä jne jne...

        Toivottavasti mahdollisimman monet yhtiöt aloittavat yt:t...... sitä odotellessa, kun Fiskars avasi pelin....yt rintamalla.

        TÄÄ OLI PARAS!!!!! HAHAHAHAHAHA

        Joo huutokauppasivustoilla myydään persepaperiliittolaisten meset, bemarit, talot, mökit ja optimistijollatkin.... HAHAHAHAHA Kohta näitä näkee nakit silmillä kerjäämässä umpin lippis kourassa senttejä katujen varsilla samaan aikaan kun akat myy "speideliään"..... HAHAHA

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei suomi ole mikään maailman ainoa maa jossa puuta kasvaa... miksiköhän UPM tekee tehtaansa tätä nykyä etelä-amerikkaan, tai StoraEnso kiinaan jne.
        UPM:n uudenaikaisimmat vaneritehtaatkin löytyy ulkomailta, miksiköhän?

        Saksassakin on suuremmat metsävarannot kuin Suomessa.... ei tää mikään vihreän kullan maa enää ole. Raukat ei vaan tajua vieläkään että elämme maailmassa jossa tavara ostetaan sieltä mistä halvimmalla saadaan.... Venäjältä tulee ihan yhtä hyvää metsäteollisuuden kamaa kuin Suomesta, Ruotsista, Kanadasta, jenkeistä jne jne...

        Toivottavasti mahdollisimman monet yhtiöt aloittavat yt:t...... sitä odotellessa, kun Fiskars avasi pelin....yt rintamalla.

        Duunari saa rahansa vaikka sosiaalitoimistosta. Metsänomistajiahan se vituttaa, jos suomalainen puu ei kelpaa enää kenellekään. Joutuu sitten vuolemaan mettistään vaikka puudildoja turisteille matkamuistoiksi.

        Luonto kiittää luonnonystävää. Sellutehtaat lopettava kehityssuunta on siis oikein hyvä.

      • Anonyymi

        Paljon pitempiä ja useammin lakkojha muualla on, Ranskassakin kuljetusala olut lakossa kohta 2kk, muitakin lakkoja jatkuvasti ja sillti menee paremmin kuin Suomessa. Täällä omistajat ja johtajat ahnehtii eniten, voitot jaetaan osinkoina tai etuina johtajille eikä sijoiteta yrityksiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eugalyptus kasvaa 1 cm /vrk. 3.65 m vuodessa ja 8 vuodessa hakkuukypsää. Niiden seassa juoksentelevat tulevat paperityöläiset ei ole pekkaspäivistä ja saunalisistä kuulleetkaan.

        Edellisellä kerralla Ahosen johdolla hoiditte 5 tehtaan siirtymisen lämpimiin lähelle asiakkaita.

        Kun oli isanta ja emäntä paperilla töissä niin 204 työpäivän vuosi toi ohi ministerin palkan.
        Ahneus ajoi lopulta kortistoon koko sakin ja mersut ja kesämökit meni huutokaupat comiin.

        Historia toistaa itseään.

        Ahosella ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että tehtaat siirtyy jonnekkin Etelä-Amerikkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et sitten ajatellut lainkaan ennen aivopierentääsi. Meinasit sitten ryhtyä viemään Suomesta raakapuuta ulkomailla sijaitseville tehtaille :-D

        Väitän ettet ole ollut päivääkään työelämässä.

        Et taida itse ymmärtää. Nyt on puhe paperikoneista. Paperin kulutus laskee ja paperikoneita ajetaan alas siellä missä on kalleinta tuottaa. Paperikoneen sulkeminen on ihan realistinen näkymä Suomessa.

        Kyllä Suomen puuta poltetaan ja selluksi menee, toivottavasti.

        Paremminkin siellä missä on halpaa erottaa, Saksassa liian kallista ja siksi työpaikat pysyy.

    • Anonyymi

      Paperimiehen keskivartalolihavuus ei ennusta pitkää elinikää.

      • Anonyymi

        Kuten ei myöskään Pohjoiskorealaisen riisinviljelijän keskivartalolaihuus.

      • Anonyymi

        No sitten riittää sinun eläkkeeseen paremmin rahat jos kuolee nuorena.

      • Anonyymi

        Toivottavasti linströmin läski ainakin kuolee pian pois, ahne paska muita kepittämässä kunhan itse vaan hankkii hyvin telemättä mitään.

    • Anonyymi

      Saksassa on melkein tuplapalkat Suomeen verrattuna.

      • Anonyymi

        Anna leena Hemming tienaa vuodessa 170.000 euroa. Sopeutumis eläkkeellä !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anna leena Hemming tienaa vuodessa 170.000 euroa. Sopeutumis eläkkeellä !

        Lindenin akka myy Afrikassa Patrian aseita ja nostaa samalla sop.eläkettä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lindenin akka myy Afrikassa Patrian aseita ja nostaa samalla sop.eläkettä.

        Onneksi olkoon paperi miehet tulevasta palkankorotuksesta.
        Juhannukseen mennessä pörssimiehet laittaa paperikonetta purettavaksi.

      • Anonyymi

        Mutta työntekijä maksaa kaikki sivukulut omasta lompakosta. Suomessa työnantaja maksaa lakisääteisiä kuluja noin puolet työntekijän bruttopalkan päälle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi olkoon paperi miehet tulevasta palkankorotuksesta.
        Juhannukseen mennessä pörssimiehet laittaa paperikonetta purettavaksi.

        Tottakai ne laittaa, eihän paperille ole muutenkaan ollut kysyntää enää yli kymmeneen vuoteen, ja ilmiö on ihan maailmanlaajuinen, eli ei johdu hinnasta.
        Johtuu kehittyvän elektroniikan tuomasta hyvälaatuisista näytöistä, joista luetaan melkein yhtä mielellään kuin parinteisestä painetusta paperista.

        Tosin kartonkia ja sellua menee paperinkin edestä, ja paperikoneita onkin muunneltu kiihtyvällä vauhdilla kartonkikoneiksi.

      • Anonyymi

        HÖPÖ HÖPÖ......

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lindenin akka myy Afrikassa Patrian aseita ja nostaa samalla sop.eläkettä.

        Ootko katkera? Taidat olla. Ei kato sulle kuulu et paljon tienaa.... olisit lukenut aikoinaan ja pysrkiny eduskuntaan, turhaan täällä nillität saamattomuuttasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anna leena Hemming tienaa vuodessa 170.000 euroa. Sopeutumis eläkkeellä !

        Seuraavaksi eniten ansaitsivat sinisten entiset ministerit Jari Lindström (152 397 euroa), Timo Soini (152 153 euroa), Sampo Terho (150 623 euroa), Jussi Niinistö (149 638 euroa) ja Pirkko Mattila (139 696 euroa).

        Sopeutumisrahan saajista 15 ansaitsi viime vuonna yli 100 000 euroa. Tähän joukkoon kuuluvat myös Kari Uotila (vas), Mikaela Nylander (r), Astrid Thors (r), Pirkko Ruohonen-Lerner (ps), Jani Toivola (vihr), Arto Bryggare (sd), Markku Pakkanen (kesk), Markku Rossi (kesk) ja Christina Gestrin (r).

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tottakai ne laittaa, eihän paperille ole muutenkaan ollut kysyntää enää yli kymmeneen vuoteen, ja ilmiö on ihan maailmanlaajuinen, eli ei johdu hinnasta.
        Johtuu kehittyvän elektroniikan tuomasta hyvälaatuisista näytöistä, joista luetaan melkein yhtä mielellään kuin parinteisestä painetusta paperista.

        Tosin kartonkia ja sellua menee paperinkin edestä, ja paperikoneita onkin muunneltu kiihtyvällä vauhdilla kartonkikoneiksi.

        Kannattaa vilkaista sellutonnin hinnankehitystä!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tottakai ne laittaa, eihän paperille ole muutenkaan ollut kysyntää enää yli kymmeneen vuoteen, ja ilmiö on ihan maailmanlaajuinen, eli ei johdu hinnasta.
        Johtuu kehittyvän elektroniikan tuomasta hyvälaatuisista näytöistä, joista luetaan melkein yhtä mielellään kuin parinteisestä painetusta paperista.

        Tosin kartonkia ja sellua menee paperinkin edestä, ja paperikoneita onkin muunneltu kiihtyvällä vauhdilla kartonkikoneiksi.

        Paskapaperin kulutus lisääntyy koko ajan kun väestö lisääntyy ja alkavat käyttää kehitysmaissakin, mutta lehtipaperin ja muun painopaperin kysyntä vähenee. Pakkauspahvi lisääntyy ainakin toistaiseksi kunnes työpaikat palautuu takaisin länsimaihin palkkojen noustessa Kiinassa ja muissa kehitysmaissa.

    • Anonyymi

      Hei laitetaan kaikille palkaksi 200e kun brasiliassakin on , laitetaan metsät palamaan kun australiassakin palaa , laitetaan mustat haalarit päälle kun hiilikaivoksissakin afrikassa on , mutta kämppien hintoihin ei kosketa , bensanhintaan eikä energian , neon niin kilpailtu suomessa kilpailijamaita paljooon edullisemmiksi.

      • Anonyymi

        Sinulla ei vissiin ole tietoa, että metsäteollisuudella on jo tehtaita Etelä-Ameriikassa.
        Siellä tuntuu puutakin riittävän, kun Suomessa se kuulemma loppuu , jos Kuopioonkin olisi metsäteollisuutta perustettu.
        Taitaa siellä Etelä-Ameriikassa olla niitä paperin loppukäyttäjiäkin enemmän kuin Suomessa, joten markkinat ovat lähempänä.
        Stora-Ensonkin asiakkaat ovat lähempänä Euroopassa, jos yhtiö investoi Ruotsin tehtaisiin eikä Suomeen. Luontokin kiittää, kun kuljetuksista tulee vähemmän ilmastovaikutuksia.

        Jopa Etelä-Amerikassakin kuin muissakin kehittyvillä markkinoilla paperin kulutus hiipuu kehittyvän elektroniikan seurauksena.

        Brasilian Euka-viljelmät eivät vierasperäisenä erittäin nopeakasvuisina lajina ole kestävä ratkaisu, vaan plantaasit köyhdyttävät maaperän ravinnon ja pohjavedet lopulta niin, että siellä ei kasva enää mikään.
        Suomen metsätalous on kestävällä pohjalla, ja on maailman laajuisestikin huipputasoa.

        Tämä surullisen kuuluisa Sjörä Enså on Ruotsalainen yhtiö, joka on kaikessa vetänyt aina kotiapäin, ja johon ei olisi koskaan pitänyt fyysioitua.
        Tosin näinhän tekee Suomalainen Metsä Group myös, joka investoi kiihtyvällä vauhdilla uusiin tehtaisiin, ja kaikki tänne Suomeen.

    • Anonyymi

      Ay liike saa pitää verottomat bisneksensä siksi koska varat on kiinni suomen ylihintaisissa betoniluolissa , jotta firmat saavat sossutuettua alipalkattua liisaa ja mattia , ilman kämppiä edes bablo from africa ei voi tulla ajama taksi.

      70 luvun läävät tulevat nyt purkuikään ( 50 vuotta , betonin laskennallinen käyttöikä)

      Kohta pölisee , asbesti 1993 asti.

    • Anonyymi

      Jos lakkoaalto tulee kantaen kevääseen saakka lyhyesti tai pitkästi, se tietää 20 000 - 30 000 työtöntä lisää kun alkaa irtisanomiset. Duunari häviää AINA.
      En ole duunareita vastaan, olen eläkkeellä oleva duunari, vaan olen realisti pitkän työuran kokemuksella.
      Koskaan en ole lakkoillut, en ole kuulunut liittoihin, joten en ole menettänytkään mitään. Mutta monen moni työtoveri menetti, jopa työnsä.

      • Anonyymi

        Eli olit koko työelämäsi ajan siivelläeläjä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli olit koko työelämäsi ajan siivelläeläjä?

        Sinua vaan harmittaa kun makselet jäsenmaksuja, jotta ay-pomo Aalto saa nostettua 60 % liksaansa. Panostaisit itseesi, etkä ay-liikeen pomojen illallisiin. Ne pomot eivät välttämättä joudu tilistään tinkimään kun lakko tulee, mutta tavallinen duunari ei saa koskaan kurottua lakon aikana menettämäänsä ansiota takaisin. Ikävä, mutta noin se vaan on mennyt vuosikymmenten aikana. Mutta muista maksaa jäsenmaksusi ja lakkoile ahkerasti t. siivelläeläjä joka tekee kenties enemmän töitä kuin teikäpoika.

        Sinulta pitäisi ottaa pois kaikki edut mitä liitot tyläisille ajaneet, nuole vaan pomojen persettä paskapalkalla.

    • Anonyymi

      Laitetaanpa kateellisille pari faktaa, saa toki alas ampua jos parempaa tietämystä löytyy;
      -Palkankorotuksista ei ole edes keskusteltu neuvotteluissa
      Näinollen ahneussyytökset hiukan naurattaa...
      -34 neuvottelukerran jälkeenkään työnantaja ei ole tinkinyt yhdestäkään heikennyksestä mitä ehdottavat
      -Alan kannattavuus lienee melko hyvä, esim UPM:llä liiketulos parantunut 23 vuosineljännestä putkeen
      -Alan palkkakehitys toiseksi huonointa 10 vuoden ajalla, HS vertailu syksyllä,mukana n.30 eri alaa
      -työntekijämäärät vedetty minimiin ja osaamisvaatimus maksimiin;
      itse esim teen kaikkia hommia trukkikuskista laboranttiin ja kaikki siltä väliltä, mukaanlukien sähkö- ja hydr.hommat
      -itsenäistä ja vastuullista hommaa, pomot vain päivällä paikalla joten heidän tehtävistä osa siirretty duunareille
      -pompotellaan eri työaikamuotoihin jatkuvasti
      -ongelmatilanteissa työ raskasta ja paskasta, ei ole siisti sisätyö.
      -lakkoilu ei ole koneita lopettanut, vaan varsinaisen paperin ylituotanto,
      lopettanee vielä(kin?) joitain koneita suomesta, mutta sellua ja kartonkiahan pääosin suomessa tehdäänkin
      -etelä-amerikan sellusta ei ihan samoja tuotteita saa tehtyä, ja puuta suomessa riittää
      -palkat ihan ok, kuten muuallakin teollisuudessa, esim ammattilainen putki- tai iv-asentaja on ihan samoilla tuntipalkoilla, tai raksamies.
      -vuorolisät surkeat, n.puolet siitä mitä esim hoitoalalla
      -liiton lakkokorvaus pienin mahdollinen
      -ala tuo 20% suomen vientituloista, ja duunarin palkkaa ei oteta muiden verorahoista, joten hämmästyttävää narinaa palkoista, mitä enemmän vientialoilla maksetaan sen parempi edellytys esim julkisen puolen korotuksiin.
      Vai riittäisikö teille se, että muilta vähän pois niin ei tarvi itselle lisää?
      :D

      • Anonyymi

        Niin ja kannattaa muista, että yli 50000€ vuodessa tienaavat 12.7% suomalaisista maksaa ansiotuloveroista 84.7%.

      • Anonyymi

        Heheheh, eipä ole todellakaan muualla teollisuudessa tai edes putki- ja rakennusmiehillä tuollaiset palkat, sähkömiehillä vähän lähempänä. Vähän joka alalla teollisuudessa, toisilla ei paljon mitään hommia ja toiset joutuu tekemään monen edestä, palkka silti vain vähän yli 10€/h.

    • Anonyymi

      Höpöjuttua keskipalkka alle 50 000€ osa pieni määrä hankkii 50 000-55 000 toimihenkilöt kourallinen viisivuorolisineen alle 60K.

      • Anonyymi

        Eipä ole höpöhöpö juttua 2 vuotta olen näitä hommia tehnyt ja 55000-60000e tienaan vuodessa ilman ylitöitä. Älä tule tänne jauhamaan paskaa asiasta mistä et mitään tiedä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä ole höpöhöpö juttua 2 vuotta olen näitä hommia tehnyt ja 55000-60000e tienaan vuodessa ilman ylitöitä. Älä tule tänne jauhamaan paskaa asiasta mistä et mitään tiedä.

        Jotain mätää jos normi tehdastyöläinen tahkoo tuollaisia summia, kun muut alat ja tekijät kituu. Äänestäkää ostovalinnoillanne nää suojatyöpaikat Suomen rajojen ulkopuolelle.

        Mitä mätää siinä on palkkakustannukset ovat muutaman prosentin luokkaa näiden firmojen tuloksesta. Kyllä vuorotyöstä kuulukin kunnon palkka saada.

        Tein 51v työtä monessa Firmassa aloitin 1.44mk 60-luvulla
        lopetin 2015 11.05€ ei ole hurraamista,nyt jää eläkkeellä käteen 1503€

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä ole höpöhöpö juttua 2 vuotta olen näitä hommia tehnyt ja 55000-60000e tienaan vuodessa ilman ylitöitä. Älä tule tänne jauhamaan paskaa asiasta mistä et mitään tiedä.

        Taitaapi vaan olla niin, että se paperimiesten ansio muodostuu erilaisista lisistä paljolti. Ja niitä lisiä ei enää näytä uusissa työsopimuksissa nuoremmilla olevan paljoakaan. Palkka varsinaisesti ei mikään kovin suuri alalla ole. Päivätyöläiset nimittäin näillä tehtailla saa huomattavasti pienempiä tilejä kuin vuorotyöläiset. Johtuen juurikin noista erilaisista lisistä.

        Samanlaiset lisät saa uusi työntekijä, kuin vanhakin. Esimerkiksi palvelusvuosikorvauksen, eivät ne ole mihinkään muuttuneet. Miksi levität täällä väärää tietoa ? Kateus paistaa kilometrin päähän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tein 51v työtä monessa Firmassa aloitin 1.44mk 60-luvulla
        lopetin 2015 11.05€ ei ole hurraamista,nyt jää eläkkeellä käteen 1503€

        Kannattaa tarkastaa nuo luvut.
        Ei kai eläke ole suurempi kuin kuukausipalkka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tein 51v työtä monessa Firmassa aloitin 1.44mk 60-luvulla
        lopetin 2015 11.05€ ei ole hurraamista,nyt jää eläkkeellä käteen 1503€

        Kannattaa tarkastaa nuo luvut.
        Ei kai eläke ole suurempi kuin kuukausipalkka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä mätää siinä on palkkakustannukset ovat muutaman prosentin luokkaa näiden firmojen tuloksesta. Kyllä vuorotyöstä kuulukin kunnon palkka saada.

        Lähes kaikki teollisuustyä vuorotyötä ja palkka vähän yli 10€/h vuorotyölisä.

    • Anonyymi

      Että kehtaavatkin. Tervemenoa katsomaan Pamin tai Tehyn sopimuksia. Erotuksella, ettei palvelua tekevät voi kiristää työllään noin.

      Ei muuta kuin lopetetaan paperin valmistus Suomessa. Siirretään Viroon tai Venäjälle. Laitetaan nuo ikuiset nurisjat etsimään oikeita töitä hoiva- tai palvelualalla, missä ei ehdi edes kaikkia taukoja pitää. Kahdeksan päivän putket normi kahden päivän vapailla. Repikää siitä.

      • Anonyymi

        No ei kuulosta rankalta, itse tein tehtaassa 8 päivää putkeen 17-19 tuntista päivää.
        Olisi ollu kiva nähdä joku hoiva-alan valittaja yrittämässä niitä hommia:D

      • Anonyymi

        Kannattaisiko siis asioille tehdä jotain ennenkuin kaikki ovat burnout?? Vaikuttaa munattomilta liitoilta kun antavat perusasioissakin periksi. Tauot , 40 tunnin työviikko ja asiaan kuuluva palkka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei kuulosta rankalta, itse tein tehtaassa 8 päivää putkeen 17-19 tuntista päivää.
        Olisi ollu kiva nähdä joku hoiva-alan valittaja yrittämässä niitä hommia:D

        Niin minäkin olen välillä tehnyt. Mutta ei aina, ja noista töistä maksetaan ihan törkeän hyvin tietysti. 1500-2000 normipalkkaan verrattuna ainakin niistä olen tienannut. Varmaan sinä olet tienannut isompaan , mutta ihan samaan työtahtiin minä en pysty aina.
        Olin just äskettäin yt-neuvottelujen takia ensin 9 päivää ja yhden VP:n jälkeen 11 päivää putkeen töissä, mutta sehän oli vaan poikkeusjärjestely. Itse en siitä valittanut, koska tein ne tarpeelliset duunit ja se siitä sitten. Normi "ylityöt" on 7-8 tuntia viikossa.
        Duunarin pitää taipua, koska mulla on erittäin ok työpaikka. Monet tietää mitä tarkoitan, välillä on pakko taipua.
        Toisaalta olen aiemmin työllistänyt ihmisiä, eikä oikein pystyisi vaatimaan samoja suorituksia kaikilta. My bad, ei vaan pysty ja olisin varmasti palkannut tuuraajan, joka olis tehnyt hommat huonommin.

        Jos haluaa tehdä 24/7 hommaa ja 16 tuntia töitä, niin sen pitäisikin olla ihmisen oma valinta. Liberaalina olen sitä mieltä, että jos joku haluaa tehdä samaa niin sen pitäisi olla mahdollista. Itsehän olen luuseri ja en pysty 70-80 tuntia viikossa tekemään töitä. Jos joku pystyy, niin tervetuloa vaan, varmasti duunia riittää.

    • Anonyymi

      That's It. Meidän perhe valikoi tästedes aina Suomen rajojen ulkopuolella tuotettua paperia. Kuluttaja päättää! Miksi normipalkkaisena elättäisin noita kroisoksia.

      Esim. eräästä saksalaisesta kauuppaketjusta saa kuulemma täysin ulkoperäistä paperia, edullista ja ihan vastaavaa laatua kuin törkyhintaiset embot.

      • Anonyymi

        Saksalainen paperi on kierrätettyä wc paperia, siitä se väri.

    • Anonyymi

      Eli osui ja upposi:D

    • Anonyymi

      Jännä että lähes kaikki paperi tehtaat siirtyneey ulkomaille . Ahneella on paskanen loppu

      • Anonyymi

        Just näin!

      • Anonyymi

        Olisit opetellut edes yhdys sanat niin voisit päästä paperi teht aalle töihin.

    • Anonyymi

      En tunne enää yhtään syyllisyyttä ostassani saksalaisten parasta wc-paperia. Nyt ostan kaikki muutkin paperit samasta putikista.

      Kiitos tästä.

    • Anonyymi

      Reilu palkankorotusvaatimus ja pitkä lakko on ainoa keino millä saamme ajettua viimeisetkin paperitehtaat Suomesta.

      • Anonyymi

        Kuka tietää paljonko taas vaativat.
        Huhun mukaan 8,5% ja kikyt pois...

      • Anonyymi

        Naapurin Pena sano että vuosiansiot paperikoneella on lähempänä sataa kun sataaviittäkymmentä tonnia...
        Hurjat on kyl liksat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka tietää paljonko taas vaativat.
        Huhun mukaan 8,5% ja kikyt pois...

        Kikyn poisto riittää. Yleislakko vaan pystyyn niin lahtarit näkee kuka loppupeleissä päättää ehdoista.

    • Anonyymi

      No suomessahan on n 30 % suuremmat elin kustannuksetkin kuin monessa muussa maassa, eikä palkka kustannusten osuus kokonaiskustannuksista oo paperiteollisuudessa läheskään niin suuri, kuin monella muulla alalla....

      Raakaaineen/energian hinta on paljon tärkeämpää.

      Kateellisten puheita tuommoiset...

    • Anonyymi

      Kateellinen persuko se siellä vikisee liiton duunarin palkkojen suuruutta? Mikään ei estä sinuakin neuvottelemasta vastaavia soppareita, voit pyytää loimaan kassalta apua.

    • Anonyymi

      Joku vuosi sittenhän se "huonosti ruokitun näköinen" paperityöläisten liiton johtaja hääsi paperiteollisuutta Suomesta kehitysmaihin oikein urakalla.

      Noilla ahneilla ei ole kyllä mitään moraalia.

    • Anonyymi

      Siinähän lakkoilevat.
      Enemmän minua surettaa heidän veroprosentit, nehän on älyttömät tässä maassa.
      Itken heidän puolesta.
      Terveisin Tampereen mies 45v.

      • Anonyymi

        Vau lindeelin akka myy Afirkkaan aseita . Ypeeta kokomus

    • Anonyymi

      Paperimiesten.

      • Anonyymi

        Paperityöntekijöiden parempi...henkilö sana on syrjivä ja loukkaava.. Voitteko ylläpito puuttua asiaan asap!

    • Anonyymi

      Noo, kolmivuorotyö ja olematon ostovoima. Kiitos vaan VALTION, huumekauppa sentään kukoistaa poliiseilla. Aina voi pistää narkkarit perään, vetää aivot paskaksi ja pimpittää porukkaa:)) Näin siis jo useita vuosikymmeniä.
      Ei muuten vahingonkorvausvaatimukset valtiota kohta naurata.
      Taitaa tulla valtiolle konkurssi.

    • Anonyymi

      TOIVOTTAVASTI ajavat alas mahdollisimman monta tehdasta ja siirtävät etelä-amerikkaan, puolaan tms. TOIVON että ajavat alas vaneritehtaitakin ja konepajateollisuutta puolaan ja baltiaan.... siinä saavat lakkoilla suomalaiset ihan
      niin paljon kuin haluavat... ja kun ei oo duuneja ei oo liitoillakaan tuloja niin ennemmin tai myöhemmin loppuu ansiosidonnaistenkin makselu... kantapään kautta tää pitää
      nyt hoitaa. Mahdollisimman monta suomalaista pellolle niin rupiaa oppi uppoomaan
      kalloon.... ja verot ylös....

    • Anonyymi

      Mitä Ay-liikkeet tekee jäsenmaksuillaan? AKT tukee liki jokaista isompaa työtaistelua tukilakoillaan ja sehän on samaa kuin palkaton päivä AKT:n jäsenille.

      Paljonko on Ay-pamppujen keskiansiot? Joka vaaleissa jakavat vaalitukea vasemmistopuolueille JÄSENMAKSUISTA PERITYISTÄ RAHOISTA!

      Muutenkin VAIN 5.5% liittojen perimistä jäsenmaksuista menee työttömyysrahastoon, jota oikeasti hoitaa Suomen valtio meidän kaikkien verorahoilla.

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Ansiosidonnainen_työttömyyspäiväraha

      "Ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan peruspäivärahaa vastaavan osan maksaa valtio. Ansiosidonnaisen osan rahoittavat työnantajat ja työntekijät Työllisyysrahastolle maksettavien pakollisten työttömyysvakuutusmaksujen kautta. Työttömyyskassat rahoittavat lisäksi jäsenmaksuillaan 5,5 % ansiopäivärahoista."

    • Anonyymi

      Kohtuus kaikessa. Saksassa 480000tuhatta työpaikkaa lähtee autoteollisuudesta ja Ruotsissa automaation myötä häviää 20vuodessa puolet työpaikoista. Työvoimasta ei todellakaan ole puute vaan työpaikoista tulee huutava puute!!!!! Liikaa vaatimalla työpaikat lähtee ja nopeasti

    • Anonyymi

      Kateusfoorumi käynnistyi, asianajajat saa enemmän ja ministeri saa enemmän ja paperimues Ruotsissa saa enemmän. En tiedä pitääkö paikkansa mutta ilmainen työ ei kuulu paperimiehelle eikä puumiehelle. Ilmaisten tuntien tekeminen on lopetettava. Kateelliset etsikää paperitehdas ja kokeilkaa pääsetkö töihin eli kelpaatko ja osaatko ja palaako mieluummin omaan työhösi. Mä en mene paperitehtaaseen töihin.

    • Anonyymi

      Paperitehtaat voi hyvin siirtää ulkomailld. Demarit tarvitsevat Suomen metsät hiilinieluiksi.

    • Anonyymi

      Onko paperittomat ryhtymässä tukilakkoon?

      • Anonyymi

        Paperittomien henkilöiden lakko sitten se pakkopalautuksista pakoilu?

    • Anonyymi

      Paperitehtaalla olleena voin sanoa, että ne läskit tuijottavat kopissa ruutua ja tauoilla vi.....vat pomoille. No kohta robotit hoitaa senkin homman...

      • Anonyymi

        Ahaa... että kohta robotit hoitavat ruudun tuijottamisen ja pomoille vittuilemisen, joo joo...
        Nooh, pakkohan pomollekin on jonku vittuilla, muuten eivät tunne itseään pomoksi, ja jos ei kukaan vittuile, niin ainahan voi soittaa vaikkapa "vittuilupuhelimeen" niin kuin Lapinlahden Linnut sketsissä.

    • Anonyymi

      Pysytään nyt kuitenkin edes vähän totuudessa kun näitä juttuja kirjoitellaan..
      Keskipalkka ei ole lähelläkään tuota 60 000€ vuodessa.. Jotkut ahkerat ylityötä tekevät saattavat päästä 60 00 euron lähelle..
      Keskipalkka pyörii alle 50 000 eurossa.. ja sekin johtuu siitä että siinä on mukana 1/3 työjasta yötyötä , ja iso osa viikonloppuja .. sekä myös juhlapyhiä jolloin muilla aloilla työskentelevät ovat perheidensä parissa viettämässä aikaa.
      Ilman ilta, yö viikonloppu ja pyhä lisiä paperi työläisen palkka on siellä lähellä 30 000€ vuodessa eli ihan normi tasolla.

      • Anonyymi

        Sairaanhoitajat tekevät samoin vuorotyötä ja pääsevät puoleen tuosta ansiosta.

        Erikoislääkärit pääsevät paperimiesten palkkoihin lisineen ja ylitöineen, mutta lääkärit tekevät paljon myös palkatonta ylityötä, koska työnantaja vetoaa siihen, että he eivät ole pyytäneet lääkäriltä ylityötä eli esim. leikkauksen jatkumista yli työajan.

        Jos tehtaissa velvoitettaisiin työskentelemään samaan tyyliin kuin sairaaloissa, tehtaissa olisi heti istumalakko. Paperimiestä ei voi vaatia tekemään toistuvasti ilmaista ylityötä tai ottamaan pakolla lisää työvuoroja, pätkimään lomiansa jne.

        Höpöhöpö, sairaanhoitajat kolmivuorotöissä tienaavat 40-50 tuhatta vuodessa.
        Yövuorolisäkin tuplat paperialaan verrattuna.

        Erona on kyllä se, että heidän palkkakustannukset revitään kansan maksamista veroista, toisin kuin paperialalla.

        Vientialoille mahd suuret korotukset palkkoihin, niin voi julkisella puolellakin jotain pyytää, toisinpäin ei oikein homma toimi.
        Arvokasta työtä toki molemmat, siitä ei ole kyse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sairaanhoitajat tekevät samoin vuorotyötä ja pääsevät puoleen tuosta ansiosta.

        Erikoislääkärit pääsevät paperimiesten palkkoihin lisineen ja ylitöineen, mutta lääkärit tekevät paljon myös palkatonta ylityötä, koska työnantaja vetoaa siihen, että he eivät ole pyytäneet lääkäriltä ylityötä eli esim. leikkauksen jatkumista yli työajan.

        Jos tehtaissa velvoitettaisiin työskentelemään samaan tyyliin kuin sairaaloissa, tehtaissa olisi heti istumalakko. Paperimiestä ei voi vaatia tekemään toistuvasti ilmaista ylityötä tai ottamaan pakolla lisää työvuoroja, pätkimään lomiansa jne.

        No johan taas, lääkärit kyllökin hankkii moninkertaisesti ja sairaanhoitajienkin palkat paljon paremmat kuin teollisuuden tyypilliset vähän yli 10€/h. Paperiala on poikkeus jo tuntipalkoiltaan, viikonloput ja pyhätyöt lisää tietytsi palkkaa.

    • Anonyymi

      Demokratian alusta alkaen paperilliset on lakkoilleet. Tuomareista alkaen, vai eikö kukaan huomaa.

    • Anonyymi

      Entäs kun kun näiden rikoksia tehtailevien paperittomien elintasosiirtolaisten lakko on kestänyt jo ties kuin kauan. Rahaa saavat taikaseinästä vaikkei ole edes Suomen kansalaisuutta.

    • Anonyymi

      Kohta Sari sairaanhoitajakin menee lakkoon. Kunnat joutuvat korottamaan verojaan, jolloin vanhukset eivät pysty maksamaan kiinteistöverojaan, hulemaksujaan ym yleveroja. Yksi asia ihmetyttää, ennen vanhaan ahtaajat menivät aina lakkoon, vaikka tienaavat yhtä paljon kuin lääkärit. Jäänmurtajalakko iski aina silloin, kun meri jäätyi. Olisko ilmastonmuutos vaikuttanut jäätilanteeseen, että jäänsärkijät tyytyvät lääkärinpalkkoihinsa?

    • Anonyymi

      Puhdas provo, ei mitään muuta. Paperityöntekin palkka esim Saksassa on yli 10% korkeampi kuin Suomessa. Tilastot vääristävät koska niissä verrataan työnantajan kokonais henkilöstökuluja, joista palkka on vain yksi osa. Työn sivukulut nostavat henkilöstökuluja, ja palkka on Suomessa pienempi.

      • Anonyymi

        Oletko kuullut stalinista hän olisi parempi ihmisenä

      • Anonyymi

        Siinäpä miettimistä, miksi ne työn sivukulut ovat suurempia kuin Saksassa?
        Ne sivukulut ovat poliittisten päättäjien tekemiä ja niitä Sanna Marinin hallitus on edelleen nostamassa.
        Saako suomalainen tehdastyöläinen niille sivukuluille enemmän vastiketta kuin saksalainen?

    • Anonyymi

      Olen paprukoneen hoitaja ja liksa vuodessa vaan 140 000€ kyllä olisi vielä varaa korottaa 10%...

    • Anonyymi

      Paperikoneet vttuun Suomesta ja heti!!! Emme tarvitse täällä ökymulkkupaperikoneenkusettajia ollenkaan.

    • Anonyymi

      Paperiukoista viis, eniten huolettaa jos nää meidän paperittomat ryhtyy syömälakkoon, kun eivät saa kansalaisuutta heti ekalla kerralla vaan joutuvat tekee monta anomusta ja ei oikein siltikää välttis tärppää.

      Nääkin mun tuntemat ressukat Ali, Resa ja Ahmed tullu nii hitsin mone maan kautta, ja vieläpä useemma kerran kun toi prosessi, et ihan hirveitä kokemuksia varmaa. Niih.

    • Anonyymi

      Vastuuttomat Ay pomot ajavat Suomen kilpailukyvytyömäksi meille ainoilla alueilla mistä Suomi saa vientituloja.

      Tulee aina miettineeksi kuka on ahne.

      • Anonyymi

        Vasemmisto ja Ay kulttuuri elää vanhan tulonjakopolitiikan maailmassa ja huomaamattaan lisäävät työttömyyttä heikentäessään Suomen kilpailukykyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vasemmisto ja Ay kulttuuri elää vanhan tulonjakopolitiikan maailmassa ja huomaamattaan lisäävät työttömyyttä heikentäessään Suomen kilpailukykyä.

        Ei mikään ongelma, maksetaan muutama miljardi tukiaisia paperitehtaille niin kuin maajusseille.

    • Anonyymi

      Luonnosuojelija-vihreät saivat estettyä sellutehtaan teon Kuopioon.

      Ay-liitto saa palkkavaatimuksillaan ja lakkoiluillaan ajettua lopunkin metsäteollisuuden alas. Silloin ei tarvitse hakata metsää - säilyy hiilinielut.
      Saksassa ja Ruotsissa on halvempas tehdä sellua ja Saksan puuvarannot kuutioissa ovat kaksinkertaiset Suomeen.

      Sitten onkin aika käydä lakkoilemaan metallin alalla niin saadaan ulkolaiset telakat pois Suomesta. Vievät mokomat voittonsa pois pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta.
      Vielähän noita saastuttavia risteilylaivoja tehdään, mutta eiköhän se punavihreä aate saa sielläkin jotain aikaiseksi.

      Siitä ne lähtee hyvinvoinnin tähteet.

      • Anonyymi

        Paikalliset persuthan sitä vastusti kun rumentaa maisemaa, samoin kuin tuulimyllyt. Olis kannattanut tehdä tutkimus asukkaiden puoluekaannoista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paikalliset persuthan sitä vastusti kun rumentaa maisemaa, samoin kuin tuulimyllyt. Olis kannattanut tehdä tutkimus asukkaiden puoluekaannoista.

        Hahahahahaha, eikö viherpiiperö haluakaan kunniaa kun estitte sellutehtaan rakentamisen, maajussit ja muut lahtarit vastusti myös kun niillä on rantatontteja.

    • Anonyymi

      Mielestään maan suurimman työväenpuolueen edustajat ovat katkeria kun joku TULEE PALKALLAAN TOIMEEN. Koska allah-aho on myös tuota mieltä tarpeesta, niin kaikkien pitäis nyt kitua nälässä, jotta suuren johtajan toive toteutuisi ja hän näyttäytyisi suurena pelastajana. Nyt ei voikkaan ja kaikki näin menee perseelleen.
      Päinvastaisessa tapauksessa, että alipalkattu paperimies saisi palkkansa säädyllikseksi, sulan hattuunsa pukisi persu.

    • Anonyymi

      Suomeen pitäisi saada enemmän eri firmojen paperikoneita tekemään paperia niin tulee palkkoihinkin kilpailua. Mitä enemmän kilpailevien firmojen työpaikkoja ,sitä enemmän myös palkat kilpailee keskenään. Ja hakijoita riittää. Palkat firman tuloksen mukaan ,mikä pitäisi olla aina palkanmaksun peruste. Jos firma tekee liian paljon voittoa,ja palkat kasvaa pilviin ,on se merkki kilpailun puutteesta jota kuuluu tuolloin ehdottomasti lisätä markkinataloudessa.
      Kilpailua ei kuulu olla vain tuotteiden kesken vaan myös palkkojen jotta kohtuullisuus maassa säilyy.

      • Anonyymi

        Ai vielä lisää. Paperin kulutus vähenee ja maailmalla ajetaan koneita alas eikä niitä suinkaan rakenneta lisää.

        Sitähän Wahlroos eilen pohdiskeli, missä niitä alas ajetaan ja mitkä asiat vaikuttaa.

        Suomen ongelma lienee korkea kustannustaso ja rajallinen hakkuiden kasvattamismahdollusuus.

      • Anonyymi

        Hyvä idea, maajussitkin pitää laittaa kilpailemaan keskenään eikä maksaa miljardien tukiasia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä idea, maajussitkin pitää laittaa kilpailemaan keskenään eikä maksaa miljardien tukiasia.

        Ei taida tarvita. Puuta menee moneen paikkaan ei pelkästään paperikoneeseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei taida tarvita. Puuta menee moneen paikkaan ei pelkästään paperikoneeseen.

        Hienoa, tukiaiset siis pois kaikilta maajusseilta.

    • Anonyymi

      Kyllä työ paperiliittolaiset olette kallista karjaa, ei teidänkään ahneudella mitään rajaa.. kk keskitulot hipsii 5000e/kk ja vielä olette vinkumassa lisää!
      Ja teidän tulevien lakkolaisten/eläkeläisten eläkkeissä on tuleville polville maksamista. Saisitte viedä paperikoneet ulkomaille akkoineen ja ukkoineen.

      • Anonyymi

        Kuules nyt
        Sen verran vaativaa. raskasta ja vastuullista työtä, että ihan kohtuullista vaatia 8% korotusta ja kikyjä pois.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuules nyt
        Sen verran vaativaa. raskasta ja vastuullista työtä, että ihan kohtuullista vaatia 8% korotusta ja kikyjä pois.

        On kyllä ihmeellistä, että parhaiten tuottava vientiala ei luovu kikystä kun kaikki muut ovat luopumassa?
        Mitään muutahan eivät ilmeisesti ole vaatineet, työnantajapuolen vaatimuslista on kyllä kuulemma iso...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuules nyt
        Sen verran vaativaa. raskasta ja vastuullista työtä, että ihan kohtuullista vaatia 8% korotusta ja kikyjä pois.

        Kikyt pois kaikilta, mutta palkkaa ei paperiala tarvitse lisää, paremminkin tasata muiden kanssa samalle tasolle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuules nyt
        Sen verran vaativaa. raskasta ja vastuullista työtä, että ihan kohtuullista vaatia 8% korotusta ja kikyjä pois.

        Raskasta ja vastuulista? Linnunmaitoa verrattuna sairaanhoitajiin, lähihoitajiin joilla on vastuu ihmishengistä!
        Yksikään paperilainen ei ole valitellu että hiki silmiä kirvelee...
        Ja "vastuusa" takia eivät öitään olevalvoneet vapaa ajallaan..
        Riittääköhän se 8% teille sittenkään...

        Sairaanhoitajilla kirvelee silmiä vain tupakansavu ja liika facebookin tuijottelu, aivan liikaa palkkaa suhteessa työmäärään.

    • Anonyymi

      Miks eivät vie kaikki paperitehtaat ulkomaille,menkööt puut perässä, kulkeehan ne bulkki/konttilaivoissa mihin vaan? Ei tulisi ongelmia palkanmaksujen kanssa kun vievät halpamaihin vaikka Kiinaan ,sinne puut menee myös rautateitäkin pitkin tai Venäjälle. Saman rahan metsänmyyjä saa silti ja paperiyrittäjä,ei ne rahdit nyt yksikköä kohdin nyt niin paljoa tule maksamaan.Samalla Suomen luonto pelastuu,paperimiehet voi mennä perässä jos haluavat jatkaa alalla mutta vain paikallisilla palkoilla mitä ko maassa on.
      Eipä tarvii lakkoilla sitten enää.

    • Anonyymi

      Kylläpä on kateellisten ketju tämä, lienevät työttömiä persuja, ei työssä oleva kadehdi toisen palkkaa, vaan yrittää nostaa omaansa. Persut vihaa hyvin tienaavia duunareita ja ay liikettä, sellainen puolueko valtaan? Never!

      • Anonyymi

        Hahahahah, onko paperialalla niin hyvä palkka että äänestät lahtaripuolueita, toivottavasti joudutkin pian kortistoon ja joudut anelemaan josko pääsisit vaikka siivoojaksi.

    • Anonyymi

      Lindströmin kommentit Wahlroosille, elää vielä siinä ajassa, kun Severi Suhonen teki Varkaudessa elokuvaa,.

    • Anonyymi

      Paperityöläisten nyt lakolla uhkaava ay-liitto on yhtenä omistajana vasemmistolaisen ay- liikkeen pääomistamassa Kojamossa, ent. VVO ja brändi Lumo, joka vuokraa aduntoja vähäosaisille.
      Voitot liiketoiminnasta Paperiliitto saa verottomana, joten ei ole tarvetta käyttää veroparatiiseja.

      Kojamon liikevaihto on 359 milj. euroa, josta voittoa 277 milj. euroa.
      Siinä Papetiliiton vuokra-asunnossa mummot painaa kikyä, jotta saavat jatkuvasti kohoavat ryöstövuokrat maksettua paperityöläisten ay- liikkeellekin.

      Vertailuna vaikkapa Kemira Oy: liikevaihto 2593 milj.euroa, josta ( omistajille verollista) voittoa 148,2 milj. euroa.

      Ei Paperiliitto ole vaatinut vuokran pienentämistä Kojamon köyhiltä torppareiltansa ja voittonsa verottamista?

      • Anonyymi

        Voitot ilmeisesti menevät ulkomaisille sijoittajille suurimmaksi osaksi, ainakin asunnonvuokralaiset maksavat voitot. Että sillätavalla ne köyhää kansaa pitävät yllä, menkää lakkoon ja vaatikaa asuntoja itsellenne, siitä saa paremman palkankorotuksen, ettekä tarvitse pajattaa, että kaikki on kallista ja hinnat nousevat.

      • Anonyymi

        Elä nyt herrajumala tollasta kirjoita..paperilaisille totuus iskee kuin märkärätti päin kasvoa ja omapikku kupla puhkeaa.

    • Anonyymi

      Paperiittohan on verottomilla jasenmaksutuloillaan hankkinut suomen metsiäkin jo omistukseensa, kaipa se alkaa valmistamaan sellua ja paperiakin.

    • Anonyymi

      Vieläköhän paperimiesten sopimuksessa on se saunalisä, rahalla korvataan kun ei ehdi saunaan?

      • Anonyymi

        On vielä, muilla aloilla tunnetaan lauantailisän nimellä....

    • Anonyymi

      Kiky pois ja vanhanaikainen 100%:n sunnuntailisä pois.

    • Anonyymi

      paperitehdas ulkomailta ja palkata sinne halvempaa työvoimaa.

    • Anonyymi

      Nyt kuitenkin pysäytetään paperitehtaat.

    • Anonyymi

      Työaika on muihin verrattuna lyhyempi.
      TERVETULOA TYÖTTÖMÄN PÄIVÄ RYTMIIN PAPERITTOMAT MANI MIEHET

    • Anonyymi

      qrwe

    • Anonyymi

      Stora Enso sulkee Anjalan tehtaan toisen paperikoneen -

      Nyt ay-liitto tukilakkoon

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3075
    3. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3070
    4. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    5. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    6. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3065
    7. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    9. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe