Suomessa on suuri avoimuus.
Onko? Milä tavalla ilmenee? Koska avoimuus voisi olla normaali ihmisyyden tila. Siis muista maista pitäisi löytää.
Moni virkatekijä voi päästä henkilötietoihin. Saada paljonkin tietoa laajasti.
Miten valtio estää väärinkäytön?
Ei voi sanoa, että ihminen jättäisi hyväksikäytön tekemättä.
Ihminen on erehtyväinen.
Miten historiallisesti ja nyt ihmisen virheitä on vältetty?
Yksi looginen ratkaisu on pitää LOKIKIRJA siitä, ketkä ovat vierailleet sivustolla.
Kuka on kurkkinut tietoa, mistä tietokoneesta, mihin aikaan, millä valtuuksilla ja minkä seurauksin.
Esimerkiksi: sukulainen on kurkinut lapsensa asioita, jotta pääsisi vaikuttamaan lapsensa avioliitto- ja perheasioihin.
Itse en koe olevani turvassa Suomen avoimuudessa.
Ratkaisuja tekevät ihmiset.
Ihmiset ovat erehtyväisiä.
MINÄ EN SAANUT LAKISÄÄTEISTÄ RAHAA.
Vaikka byrokratia toimii, mutta yksilö ei saa perusrahoja ulos laitoksesta.
Siis avoimuus ei ole nimensä väärti.
Vaihe kaksi, on miten taistella väärinkäyttöä vastaan?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Historian heikkous on oikeudenmukaisuuden puute.
Suomen demokratia on perhedemokratia.
Samat suvut voisivat hallita vuodesta toiseen.
Heitä vastaan ei ole vahvaa oppositiota.
Toinen suomalainen sävy on nuori maahanmuuttoikä 50 v.
Suomen maahanmuuttajalla ei ole mitään chansseja oikeudenmukaisuuteen.
Toistaiseksi Suomi on ollut suht. rauhallinen, joka johtuu sijainnista periferiassa.
Sekä luonnon varoista, joita on saatavissa.
Mutta aika muuttuu ja kilpailu kiristyy.