Mitä herrat mahtoivatkaan miettiä, kun palkkasivat Pekan valmentamaan liigan pienimmällä budjetilla toimivaa Jukureita ja sitten kun odotettavissa ollut tarpominen alkoi ja antoivatkin Pekalle potkut. Sehän oli päivänselvää, että kauden alussa nämä pahan pohjimmaiset voivat kerätä pisteitä tietyn aikaa, kunnes realismi tulee myöhemmin esille. Luuliko Jukureiden johto, että tarpominen johtui Pekasta, eikä "huippupelaajista" ? Sitten toinen huipputeko perään, otetaan halvin mahdollinen oma poika ilmaiseksi kasvamaan sisään ja nyt huomattiinkin, että hups...eihän tämä toimikaan näin. Jukureiden johto on kyllä niin osaavaa väkeä, että ihan hirvittää odottaa seuraavaa älynväläystä.
Jukurien johto ja Kauppinen on vitsi
Anonyymi
10101
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Mutta kuule, onneksi tämä on vain jääkiekkoa. Joutaa tuota puuhastelua harrastamaan kaikenlaiset venekauppiaat, rengaskauppiaat, putkiurakoitsijat jne...
Ihan normaalia paikalliskiekkoilua, turha odottaa suurempaa hypetystä pelillisen tai taloudellisen menestyksen muodossa. Niin kauan kivaa kun seuran rahoittajilla hermo kestää. Ja ei muuten kestä pitkään kun kaikki ei ole mukana edes omalla rahallaan vaan toisten kukkaron kanssa... se leikki loppuu ainakin joskus, ennemmin tai myöhemmin :)
Tuhvaakaan ei saa enää takaisin pelastamaan tilannetta, koska teki sopimuksen Sportin kanssa :(
Kyllä sylettää vähän tämä siki saki bisnes. Suuruuden hullu idea alkaa polkea liigaseuraa liikkeelle kaupungista jossa asuu 35000 ihmistä. Noissa kaupungeissa missä homma toimii ja on rahaa jopa ostaa pelaajia, on isoja firmoja ja paljon enemmän ihmisiä, eli siis sitä sakkia jota voisi potentiaalisesti lätkä kiinnostaa!
Jos nyt esimerkkejä tästä ympäriltä, niin:
Kuopio, 120000 ihmistä ja Olvi.
Jyväskylä, 140000 ihmistä ja Harvia ja monta muuta.
Lahti, 120000 ihmistä ja Isku yms.
Kouvola 82000 ihmistä ja Lumo yms.
Lappeenranta 73000 ihmistä ja HolidayClub, UPM jne.
Huomaako kukaan mitään eroa??
Rauma pikku kaupunki, mutta iso Virma takana. Hämeenlinna ja Porit sun muut, ei nämä isoja ole, mutta massia pitää saada taakse. Kaupungin koko ole niinkään se pakko juttu, mutta jostain se raha on saatava. Mikkeliläiset virmat on vaan sellaisia, että niille pitäisi antaa ilmaiset liput ja makkarat, mutta maksaa ei pidä mistään. Mikkeliläinen pihi luonne ja selkäänpuukotus ei oikein tue tuota hokia.
Köyhiä se koitelo? Jos ei ole varaa maksaa sakkoja?
ekotori voisi alkaa tukea jukurteja. iso virma ja ehkä löytyy vahvistuksiakin omasta takaa.
En usko että Jukureita tukisi sillä lähin Ekotorin nimellä oleva löytyy Lappeenrannasta
Uutta elämää on tukenut Jukureita kaupungin kassasta jo vuosia. Siinä välistä vedon ja puoskaroinnin ohella!
Jos tällainen on seuran kehitys, niin taitaa tulla ensi kaudella varuste toimittaja monivuotisella sopimuksella ekiksestä.
Iltasanomissa kirjoteltiin ja ihmeteltiin, että onko järki kadonnut Jukurien johdolta kokonaan? Enkä ihmettele. Syytön mies laitettiin luiskaan. Luulisi johdon itse tajuavan, mikä on homman nimi valmentaa Jukureissa, mutta eivät tajua. ...un amatöörit.