Lappajärveen ei osunut meteoriitti! Täysin uutta tietoa.

Monet luulee, että kraateri on meteoriitin tekemä. Monikansallinen geofyysikkoryhmä on tutkinut asiaa ja tullut aivan toisenlaiseen johtopäätökseen.

Tri Dick Steel toteaa, että kraaterin muodosti valtava, tonnien painoinen taivaalta tipahtanut paskapökäle. Siksi täällä haiseekin aina paska, toteaa Tri Dick.
201007
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Dick tietää mistä puhuu.

Äänestä
  • Olen paljon tutkinut alkuperäiskansojen sukujuuria, viimeisenä mistä ovat Vimpeliläiset tulleet. ja mihin ryhmään kuuluvat, näitä eri lähteistä saatujen tietojen mukaan Vimpeliläiset onkin alkuperäiskansaa, paljon puhutuista Suomen Saamelaiset eivät ole alkuperäiskansaa, vaan ovat lähtöisin Vimpelin alkuperäiskansasta, tähän viittaa niin monet asiat, murre on hyvin samaa kuin Etelä-Pohjanmaalla puhutaan vieläkin. Ja onhan muutkin tutkijat todenneet Saamelaiset
    on kulkeneet Pohjanmaalla, asiat on vanhoja mutta, mutta olisko kuitenkin, niin osa Etelä-Pohjanmaalta suurena joukkona 1000 vuotta sitten lähtenyt Lapin erämaille kultaa vuolemaan.
    Monia vaihtoehtoja toki on mutta itse olen sillä kannalla tutkijana, Että Vimpeliläiset sekä lähikunta alueella olevat on Alkuperäiskansa, jos tämä todetaan viralliseksi silloin aukeaa Pandoran lipas moniin asioihin. Ilo-sopimus. Eri oikeuksia. Näihin voitas palata jos joku haluaa näistä lisää tietoa. Saataisko tästä keskustelu aikaiseksi, ettei jauheta turhanpäiväisiä asioita. Kiitos

    Äänestä

  • Sekin totta Kärnä suku nimi on Lapissa monessa paikassa, Lappajärvellä Kärnän saari, tutkija voi olla oikiassa yksi vaihtoehto voi olla tämäkin. Olisko niin Etelä-Pohjalaiset onkin alkuperäistä kansaa, eipä ole muut tutkijat tähän vaihtoehtoon tarttuneet.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sekin totta Kärnä suku nimi on Lapissa monessa paikassa, Lappajärvellä Kärnän saari, tutkija voi olla oikiassa yksi vaihtoehto voi olla tämäkin. Olisko niin Etelä-Pohjalaiset onkin alkuperäistä kansaa, eipä ole muut tutkijat tähän vaihtoehtoon tarttuneet.

    Varmaa on, että vipeliläiset ovat lisääntyneet keskenään vuosikymmeniä ja se kyllä huomataan ainakin muulla. Jättäkää Lappajärvi pois keskusteluistanne!

    Oletsä sä juippi onhan Järviseudun synnyssä iso osa ei teitä jätetä missän tapauksessa pois.
    Lappajärvelle aikoinaan tipahti iso taivaan kappale, teidän munaskuissa silloin alkoi itämään Lappajärven synty, sekoittui Vimpeliläisten kanssa. Te pelastuitte Vimpeliläisten siivellä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen paljon tutkinut alkuperäiskansojen sukujuuria, viimeisenä mistä ovat Vimpeliläiset tulleet. ja mihin ryhmään kuuluvat, näitä eri lähteistä saatujen tietojen mukaan Vimpeliläiset onkin alkuperäiskansaa, paljon puhutuista Suomen Saamelaiset eivät ole alkuperäiskansaa, vaan ovat lähtöisin Vimpelin alkuperäiskansasta, tähän viittaa niin monet asiat, murre on hyvin samaa kuin Etelä-Pohjanmaalla puhutaan vieläkin. Ja onhan muutkin tutkijat todenneet Saamelaiset
    on kulkeneet Pohjanmaalla, asiat on vanhoja mutta, mutta olisko kuitenkin, niin osa Etelä-Pohjanmaalta suurena joukkona 1000 vuotta sitten lähtenyt Lapin erämaille kultaa vuolemaan.
    Monia vaihtoehtoja toki on mutta itse olen sillä kannalla tutkijana, Että Vimpeliläiset sekä lähikunta alueella olevat on Alkuperäiskansa, jos tämä todetaan viralliseksi silloin aukeaa Pandoran lipas moniin asioihin. Ilo-sopimus. Eri oikeuksia. Näihin voitas palata jos joku haluaa näistä lisää tietoa. Saataisko tästä keskustelu aikaiseksi, ettei jauheta turhanpäiväisiä asioita. Kiitos

    Missähän noihin tutkimustuloksiisi voisi tutustua?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Varmaa on, että vipeliläiset ovat lisääntyneet keskenään vuosikymmeniä ja se kyllä huomataan ainakin muulla. Jättäkää Lappajärvi pois keskusteluistanne!

    On muuten tutkittu asia, että vimpeli on suomen sisäsiittoisin kunta ,Tämätutkimus on tehnyt keskisuomalainen dosentti. Aikasemmin oli käsitys että se ois kinnula mutta tutkimustulos osoitti että se onkin eteläpohjanmaalla oleva Vimpeli.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On muuten tutkittu asia, että vimpeli on suomen sisäsiittoisin kunta ,Tämätutkimus on tehnyt keskisuomalainen dosentti. Aikasemmin oli käsitys että se ois kinnula mutta tutkimustulos osoitti että se onkin eteläpohjanmaalla oleva Vimpeli.

    Heti nämä rasistit sotkee hyvin keskustelun, täällä ei voi keskustella mitään asiasta, heti vedetään vimpelin sisäsiitin esille, minä uskon että alajärvisten sisäsiittoisuus Vimpeliä kohtaan. Hävetkää

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen paljon tutkinut alkuperäiskansojen sukujuuria, viimeisenä mistä ovat Vimpeliläiset tulleet. ja mihin ryhmään kuuluvat, näitä eri lähteistä saatujen tietojen mukaan Vimpeliläiset onkin alkuperäiskansaa, paljon puhutuista Suomen Saamelaiset eivät ole alkuperäiskansaa, vaan ovat lähtöisin Vimpelin alkuperäiskansasta, tähän viittaa niin monet asiat, murre on hyvin samaa kuin Etelä-Pohjanmaalla puhutaan vieläkin. Ja onhan muutkin tutkijat todenneet Saamelaiset
    on kulkeneet Pohjanmaalla, asiat on vanhoja mutta, mutta olisko kuitenkin, niin osa Etelä-Pohjanmaalta suurena joukkona 1000 vuotta sitten lähtenyt Lapin erämaille kultaa vuolemaan.
    Monia vaihtoehtoja toki on mutta itse olen sillä kannalla tutkijana, Että Vimpeliläiset sekä lähikunta alueella olevat on Alkuperäiskansa, jos tämä todetaan viralliseksi silloin aukeaa Pandoran lipas moniin asioihin. Ilo-sopimus. Eri oikeuksia. Näihin voitas palata jos joku haluaa näistä lisää tietoa. Saataisko tästä keskustelu aikaiseksi, ettei jauheta turhanpäiväisiä asioita. Kiitos

    Emme halua kuulla Vimpeliläisistä yhtään mitään kohta muisto vain koko kunnasta
    tulee se suuri kuntaliitos alajärveen, sen jälkeen vipeliläiset hajoaa kuin varpusparvi
    alajärven suureen massaan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Emme halua kuulla Vimpeliläisistä yhtään mitään kohta muisto vain koko kunnasta
    tulee se suuri kuntaliitos alajärveen, sen jälkeen vipeliläiset hajoaa kuin varpusparvi
    alajärven suureen massaan

    Kunnan nimeksi tulee liitoksen jälkeen Alavipeli!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sekin totta Kärnä suku nimi on Lapissa monessa paikassa, Lappajärvellä Kärnän saari, tutkija voi olla oikiassa yksi vaihtoehto voi olla tämäkin. Olisko niin Etelä-Pohjalaiset onkin alkuperäistä kansaa, eipä ole muut tutkijat tähän vaihtoehtoon tarttuneet.

    Jostakin luin EP- oleen jään raja ajat sitten Samalla korkeudella Ruottista on löytynyt Sulaneesta jäästä vuorilta Atlat vipuvarsi keihäitä joilla Poroja metsästettiin.
    Jotta tämä oli lappi joskus.. poron mettästys aluetta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jostakin luin EP- oleen jään raja ajat sitten Samalla korkeudella Ruottista on löytynyt Sulaneesta jäästä vuorilta Atlat vipuvarsi keihäitä joilla Poroja metsästettiin.
    Jotta tämä oli lappi joskus.. poron mettästys aluetta.

    Suomessa panostetaan koulutukseen ja tutkimukseen suuria summia vuosittain.
    Näistä noin toinenpuoli jää ilman työpaikkaa koska eivät osaa tehdä oikeastaan mitään, näistä tulee sitten niitä tutkioita. Joku on sitten huomannut että Lappajärvi olisi hyvä tutkimus kohde ,ja alkaneet keksiä jos jonkinlaisia satuja. Lopun tiedämmekin.

    Äänestä

Kyllä tämä on jo tiedetty satoja vuosia.

Äänestä
  • On olemma kohta Alajärviläisiä kuhan saavat kuntaliitoksen valmiiksi, loppuu tämä kohinä sitten

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On olemma kohta Alajärviläisiä kuhan saavat kuntaliitoksen valmiiksi, loppuu tämä kohinä sitten

    Kaikki palvelut siirtyy naapuri pitäjään. koulutus ja ilmeisesti perusopetuskin eli tänne jää tyhjä koulu sitten, joku ehdotti voisko siitä saada tanssisalia olis hyvä

    Äänestä

Näin on lappajärvi syntyi kun ufojen poraus maankuoreen meni hiukan syvälle ja lutkahti vähän liian alas pehmennyt kallio ja kuoppahan siitä syntyi,lappajärvi.

Äänestä
  • Tämä on virheellistä tietoa!

    Äänestä

  • Minä uskon tähän voipi noin ollakin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä uskon tähän voipi noin ollakin

    Sulaako pökäle?

    Äänestä

Holynpölyä koko pökäle juttu. Jättiläiset, jotka alueella asui kaiversi kallioon pysyvän puurokupin paikan, sitä nykypolvet kutsuu "kraateriksi".

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Monet luulee, että kraateri on meteoriitin tekemä. Monikansallinen geofyysikkoryhmä on tutkinut asiaa ja tullut aivan toisenlaiseen johtopäätökseen.

Tri Dick Steel toteaa, että kraaterin muodosti valtava, tonnien painoinen taivaalta tipahtanut paskapökäle. Siksi täällä haiseekin aina paska, toteaa Tri Dick.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu