Nuoret vasemmistoklopit eivät tiedä siitä ajasta

kun Ylekin oli täysin Neuvostoliitto myönteinen, kuten suuri osa vasemmiston kannattajistakin, neukkulasta ei saanut sanoa pahaa sanaa.

Tarja Halosen ja Erkki Tuomiojankin mielestä neukkula oli parasta, mitä saattoi olla.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen yle oli suht neutraali 1991 lähtien kunnes tuossa 2003 paikkeilla oli hankkeissa alkaa säästää ruotsalaisista ylikanavista ja Lipi alkoi marssittaa pakkoruotsalaisuutta yleen vastaliikkeenä siitä alkoi nämä omituiset trolli tehtailut ym.

Äänestä

Persut haikailee neukkulaa takaisin.

Äänestä
  • Niin, vassarit haikailee, on se nähty.

    Äänestä

Joo 60-luvulla eläneenä kaiken huippu oli kun Eino S Repo oli YLEN pääjohtaja:
Vain venäläisiä viihdeohjelmia ei amerikkalaisia eikä myöskään länsieurooppalaisia sarjoja. Näitä sitten piti katsella kun ei muita ollut ja kanavia oli kaksi. Ei nuorten musiikkiohjelmia. Olin silloin n 15 v.

Äänestä

60-luvulla yle kuvasi SMP:n puoluekokouksesta lähinnä vessanpyttyjä elettiin moraalisesti todella syvällä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

kun Ylekin oli täysin Neuvostoliitto myönteinen, kuten suuri osa vasemmiston kannattajistakin, neukkulasta ei saanut sanoa pahaa sanaa.

Tarja Halosen ja Erkki Tuomiojankin mielestä neukkula oli parasta, mitä saattoi olla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu