Muistanette kaikki tapauksen Estonia? Estlinen Risteilijän uppoaminen ja 850 ihmisen kuolema merellä hiljensi koko Suomen suremaan heitä, jotka menettivät henkensä tuona kohtalokkaana yönä.
Kumpi näistä loppupäätelmistä on muslimeille totuus?
-Virallinen, onnettomuustutkintalautakunnan raportti ilmoittaa onnettomuuden syyksi Estonian keulavisiirin lukkorakenteiden pettämisen kovassa merenkäynnissä. Keulavisiiri hajosi ja irtosi, jolloin autokannen ramppi laskeutui alas ja vesi pääsi tulvimaan autokannelle. Ylimääräinen vesilasti aiheutti kallistuman, joka edelleen kaatoi M/S Estonian ja upotti sen.
vai
-eräät tahot, etenkin muuan Saksalainen tutkija on esittänyt hypoteesin, että Estonialla salakuljetettiin aseita Ruotsista Viron rannikolle. Venäjän tiedustelupalvelu sai vihiä asiasta ja Venäjällä tehtiin päätös, että Estonia on upotettava. Estonian uppoamisen syy on pommi vesilinjan alla, keulavisiirin irtoaminen on räjähteillä aiheutettu ja siten tekosyy uppoamiselle.
Itse lähden ateistina kristittynä liikkeelle siitä, että onnettomuustutkintalautakunta on kertonut rehellisesti totuuden Estonian uppoamisesta. Teknisissä yksityiskohdissa ei ole moitteen varaa, on selvää, että Estonia upposi, koska kova aallokko mursi keulavisiirin lukon, jolloin visiiri lähti liikkumaan ja lopulta sen kannakkeet katkesivat, jolloin koko hökötys putosi aaltoihin ja autokannen ramppi aukesi tuhoisin seurauksin. Estonian upotti lopulta se, että Estline siirsi laivan rannikkoliikenteestä avomeriliikenteeseen Suomenlahdelle. Estonia suunniteltiin kestämään vain Turku-Tukholma välin olosuhteita, mutta ei avomerta Suomenlahden selällä saariston ulkopuolella.
Ai niin yksi kysymys vielä... Vaivautuivatko Suomen muslimit osoittamaan minkäänlaista solidaarisuutta Estonian uhreille ja heidän perheilleen? Vai oliko Estonian uppoaminenkin muslimien käsityksen mukaan vain Allahin tahto, kuolihan siellä muutama sata vääräuskoista sikaa - niinkö?

Vastaukset 19
Vanhimmat
Toivottavasti kukaan ei vastaa.
Sellaista se taistolaisuus on.
Tahan rohkeus ei riitä sen vertaa, että vastaisi pariin kysymykseen. Mutta muslimeillahan on tapana ryhtyä panettelemaan vastapuolta heti kun kysymys on epämiellyttävä. Vastaa Taha esittämiini kysymyksiin Estoniaa koskien tai ole hiljaa. Riittääkö sinulla munaa vastata mitä?
>Tahan rohkeus ei riitä sen vertaa, että vastaisi pariin kysymykseen.
Kysymys on väärällä palstalla. Salaliittoja käsitellään toisaalla.
Mutta etpä vastannut tähänkään:
#Ai niin yksi kysymys vielä... Vaivautuivatko Suomen muslimit osoittamaan minkäänlaista solidaarisuutta Estonian uhreille ja heidän perheilleen? Vai oliko Estonian uppoaminenkin muslimien käsityksen mukaan vain Allahin tahto, kuolihan siellä muutama sata vääräuskoista sikaa - niinkö?#
Ei Tahis ole koskaan ollut taistolainen. Vaikka onkin työläiskaupungista kotoisin.
...ei osaa muuta kuin mukamas taistella Tahaa vastaan...huono olet taistolainen sinäkin...en kylläkään edes tiedä mitä taistolaisuus tarkoittaa...mutta kovasti osaat aukoa päätäsi sinäkin...kenenkään ei ole pakko vastata jos ei halua...ei Tahankaan...et itsekkään näy vastailevan...jotta hiljaa JAJH. ;))
Aloita uusi virsi jostain asiasta...tuo virtesi on jo loppuun veisattu...
/aye
Kysymys sisältää vääriä premissejä, joten siihen ei voi vastata totuudenmukaisesti.
On tahis ollut taistolainen. Ei ole legendaa. Tahis tietää, ja minä tiedän. Jos sinä et tiedä, on tiedottomuutesi merkityksetöntä.
Hauskaahan oli juuri se, että taha itse vastasi. Jäikö huomaamatta? Ja siitä taistolaisuudesta - ota selvää. Tiedä enemmän, luulet vähemmän.
Ja siitä "taistelemisesta": fasismia (ei fasistia) tulee lyödä aina, kun tilaisuus tulee, ja niin lujaa, kuin pystyy. Mene sinä ja tee samoin.
Alat kuulostaa Tahikselta! :D
"Jos sinä et tiedä, on tiedottomuutesi merkityksetöntä."
"...oliko Estonian uppoaminenkin muslimien käsityksen mukaan vain Allahin tahto, kuolihan siellä muutama sata vääräuskoista..?"
No, miten on?
Tottakai oli.
...tarkoitatkos Islamin uskontoa? Kysympähän vain... kyllä minä uskontoja osaan kritisoida tarvittaessa...ei se siitä ole kiinni...olen vain niin välillä kyllästynyt ainaiseen riitaan täällä...tietysti, ei tarvitsisi lukea mutta utelias kun olen...sinä olet kuin metsästäjä...saaliisi on Taha...mistä moinen johtuu? Ja sinähän et ole ainoa metsästäjä palstalla, teitä on muutama...:)
/aye
Millainen on ateisti kristitty?
...ihmeen tekemistä Estonian uppoamis syyllä on uskonnon kanssa??
!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
...että Suomen muslimit julkisesti osoittaisivat solidaarisuuttaan Estonian uhreille? Ethän sinäkään näytä solidaarisuuttasi muslimeille missään asiassa. Ainoa mitä näytät on suuri vihasi muslimeja kohtaan...ei siis sinun kannata kiristää keneltäkään solidaarisuutta kun et kerran osaa tuntea sitä itsekkään.
/aye
Ensinnäkin: Sanoit olevasi ateisti kristitty. Selaista ei ole olemassakaan, sillä ateisti ei usko Jumalaan ja sana kristitty tarkoittaa Jeesukseen Kristukseen uskovaa. Et voi olla molempia.
Toiseksi: Tuo sun juttus on ihan hihasta vedetty. En ymmärrä mihin muuhun pyrkisit sillä kuin muslimien tölvimiseen ja sehän osoittaa sinusta jotain sellaista, mihin ei kannata vaivautua lähtemään mukaan.
Uskova Kristitty