Remonttifirmat vanhuksien riesana

Viime päivinä Lieksassa ovat taas kierrelleet vanhuksen ovilla länsirannikon putkifirmojen ja lämpöfirmojen myyjäpoikaset. Varmaan myös muidenkin tuotteiden kauppiaita on ollut liikkeellä. Myös erilaisia tarkastuksia on tarjottu. Muutamien vuosien sisällä minunkin vanhan eläkeläisen luona on käynyt kymmeniä kaupustelijoita.

Jos kyseiset kauppiaat olisivat päivänvaloa kestävillä asioilla, eivät he kiertelisi vain vanhusten ovilla. Vanhukset tarvitsevat Lieksassakin tarjottuja tuotteita vähiten, vaikka rahaakin olisi. Minä olenkin sanonut kauppiaille, että he ovat nyt 40 vuotta myöhässä tarjoustensa kanssa. Nuorten oville he eivät kuitenkaan tuppaudu. Olen ihmetellyt, miksi Lieksa on niin houkutteleva paikkakunta kaukana oleville länsirannikon firmoille. Ilmeisesti onnistuneiden kauppojen takia.

Minä uusin vuoden 1963 talooni putket viime vuosituhannen lopulla ja kysyin tarjoukset kolmelta firmalta. Lieksasta, Nurmeksesta ja Joensuusta. Kokkolasta, Oulusta, saatikka Rovaniemeltä en kysellyt. Sain putket sopivaan hintaan, eikä asentajien tarvinnut hotelli Puustellissa asustaa tämän päivän tapaan.

Valistakaa vanhuksianne kyseisten kauppiaiden varalta ja olkaa mukana kuuntelemassa tarjouspuheita.

13

64

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Asiallinen aloitus . Vanhuksien hyväksikäyttäjiä nuo ovelta ovelle remontoijat ovat .

    • Anonyymi

      Kyllä ne lähtee jos yrittävät sisälle tulla kun lasauttaa leukaan! Toissakesänä oli joku aurinkopanelikauppias jolla oli kuullun ymmärtämisessä ongelmia kun ei meinannut uskoa etten niitä romuja tarvitse! Lopulta älysi itsekkin etten niitä huoli kun ei niiden tuottoon nähden saa niiden hintaa kuitatuksi ennenkuin ne on hajalla!

    • Anonyymi

      Hei kaikki mummon ja ukin höppänät! Laittakaa oviinne varmuusketju, niin ovea ei tarvitse avata selälleen, vaan voi keskustella vain oven raosta. Kaupustelijat eivät pääse sisälle.
      Minullakin kävi yksi, oli tarjolla jos jotakin. Alkoi kysellä, milloin oli tehty mitäkin ja nyt pitäisi uusia sitä ja tätä. Sanoin, että en kerro yksityisasioitani tuntemattomalle, vuosilukuja ym. Sanoin, etten aio ostaa mitään.
      Voi myös valitella rahan puutetta, sekin hillitsee kaupittelua.
      Parasta tehdä heti selväksi ostohaluttomuus, turha on jatkaa jankkaamista ja jahkailua.

    • Anonyymi

      Eräs kaupustelija halusi tehdä tarkastuksen talooni. Sanoi tekevänsä tarjouksen, jos puutteita ilmenee. Tarkastus ei kuulemma maksaisi mitään. En päästänyt tarkastajaa sisälle. Olisi varmaan huomannut vaikkapa huonon viemäriputken maan alta.

      Eräs lähinaapurieläkeläinen teetti reppufirmalla muutamia aurinkopaneeleita loivalle katolleen viime kesänä. Paneelit osoittavat lähes kohtisuoraan ylöspäin. Suuren osan vuodesta paneelit ovat lumen alla ja tuskin maksavat tuotollaan ostohintaa koskaan takaisin.

      • Anonyymi

        Hyvä konsti on sanoa että kutsun edunvalvojan paikalle niin katsotaan sitten yhdessä, ei mene kauan kun edunvalvoja tulee paikalle! Yleensä eivät jaa odottamaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä konsti on sanoa että kutsun edunvalvojan paikalle niin katsotaan sitten yhdessä, ei mene kauan kun edunvalvoja tulee paikalle! Yleensä eivät jaa odottamaan.

        Jaa ifottamaan? Mikäs tuo sana on, varmaan 65mhz hissanmaik ja kamuttajan radiotaajuus piirosluolasta. Myös 743 keryaa 96 pn jp lova pakkanen jopa hervannasda. Minulla om koivuhalkoja joilla lyön kaupusyelijaa barpaille ja mumiöle joa niikseen tuluu. 58v ja sata amoeeria on yhpajo kuu latiri jumii


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa ifottamaan? Mikäs tuo sana on, varmaan 65mhz hissanmaik ja kamuttajan radiotaajuus piirosluolasta. Myös 743 keryaa 96 pn jp lova pakkanen jopa hervannasda. Minulla om koivuhalkoja joilla lyön kaupusyelijaa barpaille ja mumiöle joa niikseen tuluu. 58v ja sata amoeeria on yhpajo kuu latiri jumii

        Sinun ei tarvitse tehdä mitään kun kaupustelija sinut nähdessään rupeaa itkemään ja lähtee pois, olet sen verran hullu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa ifottamaan? Mikäs tuo sana on, varmaan 65mhz hissanmaik ja kamuttajan radiotaajuus piirosluolasta. Myös 743 keryaa 96 pn jp lova pakkanen jopa hervannasda. Minulla om koivuhalkoja joilla lyön kaupusyelijaa barpaille ja mumiöle joa niikseen tuluu. 58v ja sata amoeeria on yhpajo kuu latiri jumii

        Sorsalassa mustapäiden asutusten kohdalla oli kummallinen 52 numeron vasemman jalan jalkine. Nahkapohja oli vasta uusittu maitoliimalla liimaamalla. Kenkää oli vanhan tavan mukaan huolellisesti tervattu ja hyvin pidetty. Olisiko kenkä kaikessa kiireessä pudonnut jalasta mustapäiden luona käyneeltä vieraalta. Jalkine vaikutti kippurakärkisenä vanhan ajan uilolta, joita käytettiin Karjalassa, etenkin Kurkijoella. Nostin jalkineen puunoksaan näkyville.


      • Anonyymi

        Olipa paneelit miten päin tahansa ei ne tuota marras-helmik. Mitään.


    • Anonyymi

      Eräälle iäkkäälle muistisairaalle vanhukselle oli melko uuteen taloon myyty peltikatto, tämä menee varmaan oikeuteen, jos omaisista on asioiden viejiksi eteenpäin. Iäkkäille vanhemmille oli melkein väkisin yritetty myydä pölyimuriin uusi suukappale, vaikka imuri ei ollut monta kuukautta vanha.

    • Anonyymi

      Naapurini 85-vuotiaalle leskinaisihmiselle oli kaksi vuotta sitten myyty omakotitaloon asennettuna lämpöovi karmeineen ja alennuksineen 5000 eurolla. Olivat olleet mukavia poikia jostakin Länsi-Suomen firmasta. Tyytyväinen oli mummo, jonka lapset asuvat Ruotsissa. Hinnastojen mukaan mittatilausoven saa asennettuna parilla tonnilla. Mikäpäs siinä kun joutavaa rahaa on!

    • Anonyymi

      Älkää aukoko ovia tuntemattomille niin ei tule sanomista.

    • Kyllä ne kaupustelijat täälläkin kiertelee, ja soittelee yhtenään.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3760
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      76
      1980
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1608
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      83
      1267
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1077
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1018
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      873
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      788
    Aihe