Jeesuksen kuollessa - siis samalla hetkellä - repesi temppelin esirippu ylhäältä alas asti kahtia. Sillä hetkellä loppui vanhan liiton jumalanpalvelus uhritoimituksineen, koska Jumalan Karitsa, Jeesus, oli nyt saanut aikaan ikuisen syntien sovituksen ristillä.
Ja koska esirippu repesi ylhäältä alas, eikä alhaalta ylös, kuvasi se sitä, että pelastusteko oli Jumalan työ, eikä ihmisen. Laki sanoo, että joka lain pitää, elää. Mutta nyt syntinen pelastuu uskon kautta Jeesukseen, eikä omilla teoillaan.
Jos joku haluaa pelastua lain tekojen kautta, niin pelottava on se tie. Hänen on mentävä hengellisen Siinain luokse, jossa annettiin laki. Ja se vuori on sellainen, joka sai Mooseksenkin vapisemaan. Tässä pieni valaistus Siinain vuoresta:
https://youtu.be/zmzUJj9yjc0
Siionin vuori puolestaa on parempi paikka. Siitä sanotaan:
"Te olette käyneet
- Siionin vuoren tykö
- ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö,
- ja tuomarin tykö, joka on kaikkien Jumala,
- ja täydellisiksi tulleiden vanhurskasten henkien tykö,
- ja uuden liiton välimiehen, Jeesuksen, tykö,
- ja vihmontaveren tykö, joka puhuu parempaa kuin aabelin veri".
(Hepr. 12:22-24)
Ja koska esirippu repesi ylhäältä alas, eikä alhaalta ylös, kuvasi se sitä, että pelastusteko oli Jumalan työ, eikä ihmisen. Laki sanoo, että joka lain pitää, elää. Mutta nyt syntinen pelastuu uskon kautta Jeesukseen, eikä omilla teoillaan.
Jos joku haluaa pelastua lain tekojen kautta, niin pelottava on se tie. Hänen on mentävä hengellisen Siinain luokse, jossa annettiin laki. Ja se vuori on sellainen, joka sai Mooseksenkin vapisemaan. Tässä pieni valaistus Siinain vuoresta:
https://youtu.be/zmzUJj9yjc0
Siionin vuori puolestaa on parempi paikka. Siitä sanotaan:
"Te olette käyneet
- Siionin vuoren tykö
- ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö,
- ja tuomarin tykö, joka on kaikkien Jumala,
- ja täydellisiksi tulleiden vanhurskasten henkien tykö,
- ja uuden liiton välimiehen, Jeesuksen, tykö,
- ja vihmontaveren tykö, joka puhuu parempaa kuin aabelin veri".
(Hepr. 12:22-24)
Vastaukset 47
Vanhimmat
Taruja kirjoittelet, kuten eksytetyt tekevät.
Kun Jeesus kuoli ristillä, Jumala poistui temppelistä ja tilalle tuli Saatana, joka repäisi tullessaan esiripun rikki ja valmisti itselleen valtaistuimen tämän maailman ruhtinas siellä teidänkin lahkolaisten lahkotemppeleissä istuu.
Ja kaikkein kauheinta harhaluuloa on , kun hurmahenkiset lahkolaiset luulevat, että Pyhä Henki heitä kaataa maahan ja suu vaahdossa sieltä tulee mäkätystä kuin vuohipukilta.
Oletko itse kokenut??
Paras esitys oli kun rouva kotkotti kuin innostunut kana. Nähtävissä you tubessa.
Jumalan sovitus on suoritettu Jeesuksen ristillä kuolemisella, se on täytetty.
Esirippu repesi ylhäältä alas. Täydellinen tapahtuma.
Jeesus Kristus ei ole täyttänyt kenenkään puolesta lakia. Sellaista ei lue missään kohtaa Raamatussa. Jeesus täytti lain omasta puolesta ja lain Messias profetiat. Jeesus käski sinunkin täyttää Mooseksen lain. Paavalin kirjoituksissa lukee, että on sellaisia Kristittyjä, jotka ovat täyttäneet Mooseksen lain ja he tulevat tuomitsemaan viimeisenä päivänä ne, jotka eivät suostuneet täyttämään lakia.
Room 2:13 sillä eivät lain kuulijat ole vanhurskaita Jumalan edessä, vaan lain noudattajat vanhurskautetaan.
---
27 Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja.
Täydellisen fiktiivinen tapahtuma, jota kukaan ei huomioinut sen enempää kuin kuolleista herättämisiä tai sairaiden parantamisia.
Kyseessä on siis pelkkä satu.
Toraisti-messiaainen tarkoitatko, että Jeesus ei sovittanut sinun syntejä ristillä? Kärsikö Jeesus turhaan ristillä?
Jeesus täytti laissa olevat Messias profetiat ja täytti oman velvollisuutensa noudattaa lakia. Jeesus käski muiden täyttää lain. Hän korosti, tehkää parannus lain rikkomisesta, muuten ette saa syntejänne anteeksi.
Room 2:18 Laista sinä opit tuntemaan hänen tahtonsa ja erottamaan sen, mikä on tärkeää.
Matt 7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
Ap.t 3:19 Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois,
20 että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi hänet, joka on teille edeltämäärätty, Kristuksen Jeesuksen.
-----
26 Teille ensiksi Jumala on herättänyt Poikansa ja lähettänyt hänet siunaamaan teitä, kun käännytte itsekukin pois pahuudestanne."
Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
Room 2:27 Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja.
"Jeesus täytti laissa olevat Messias profetiat ja täytti oman velvollisuutensa noudattaa lakia. Jeesus käski muiden täyttää lain. Hän korosti, tehkää parannus lain rikkomisesta, muuten ette saa syntejänne anteeksi."
Jeesus täytti lain.
Jeesus käski muiden täyttää laki.
Eli kukaan ei tehnyt syntiä.
Toraisti sekoilee. Ei tiedä mistä puhuu!
Toraisti-messiaaninen kerro mitä sinun syntejä Jeesus sovitti vai eikö tarvinnut sovittaa mitään syntejä?
Sinulla on taktiikkana pilkata ja nimitellä toista, kun et pysty todistamaan kritiikkiäsi todeksi. Minä pysty todistamaan.
Uudessa testamentissa on sanottu, että on sellaisia Jeesukseen uskovia, jotka ovat täyttäneet lain. Tässä tämä lukee:
Room 2:27 Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja.
Lain täyttäminen onnistuu, kun tunnustaa syntinsä ja tekee parannuksen, niin saa armoa Jeesukselta Kristukselta. Mutta jos ei edes aio noudattaa lakia, niin silloin ei saa armoa, vaan varman tuomion tuliseen järveen.
Ap.t 3:19 Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois,
20 että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi hänet, joka on teille edeltämäärätty, Kristuksen Jeesuksen.
-----
26 Teille ensiksi Jumala on herättänyt Poikansa ja lähettänyt hänet siunaamaan teitä, kun käännytte itsekukin pois pahuudestanne."
Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
Toraisti-messiaaninen oppi:
Kun toraisti on omasta mielestään tullut uskoon hän alkaa noudattamaan Mooseksen lakia eli elää "synnittömästi". Jeesuksen ei tarvitse sovittaa toraistin syntejä, kun niitä ei ole.
Toraisti voi kertoa mitä tapahtuu, jos hän tekeekin syntiä? Loppuuko vaellus siihen?
Näin ulkopuolisena voin sanoa, että toraisti ei ole tullut uskoon eikä uudestisyntynyt vaan hän on ruvennut harrastamaan uskontoaan.
Sinä vääristelet toisten sanomisia kuin Saatana.
Tietenkin kaikki tarvitsevat Jeesuksen Kristuksen sovitustyötä ja armoa, mutta Jeesus Kristus ei armahda ketään sellaista, joka ei tee parannusta lain rikkomisesta.
Room 2:18 Laista sinä opit tuntemaan hänen tahtonsa ja erottamaan sen, mikä on tärkeää.
Matt 7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
Ap.t 3:19 Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois,
20 että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi hänet, joka on teille edeltämäärätty, Kristuksen Jeesuksen.
-----
26 Teille ensiksi Jumala on herättänyt Poikansa ja lähettänyt hänet siunaamaan teitä, kun käännytte itsekukin pois pahuudestanne."
ketä ne MUUT ovat?
Miten voi tehdä parannuksen Mooseksen lain rikkomisesta? Miten ihminen tietää 613 Mooseksen lakia, kun te toraistitkin ette osaa antaa listaa noudatettavista lakipykälistä.
Afrikassa pelastuu alkuperäiskansojen, joilla ei ole edes vanhaa testamenttia. Eikö näin voi pelastua???
Niin, meillä kristityillä on Uudentestamentin 1030- käskyä ja kehotusta edessä ja me noudatamme niitä. Rakastamme lisäksi Herraa ja lähimmäistä ja näin olemme virheettömiä.
Toraisti - sana on sivistyskieltä. Ei siis kenenkään kieleen sopivaa
Ei synninteosta parannuksen tekoa vaadita syntien anteeksiantoon.
Kääntyminen tuossa 8:37
Tarkoittaa kääntyminen uskovaksi pois jumalattomuudesta
No Voi harmi. Voisikos sen vielä ommella vai korvasiko vakuutus.
Matt.27:51 Biblia (1776) Ja katso, templin esivaate repesi kahtia ylhäältä hamaan alas, ja maa järisi, ja kalliot halkesivat. Mark.15:38 Ja templin esivaate repesi kahtia ylhäältä hamaan alas. Luuk.23:45 Ja aurinko pimeni, ja templin esivaate repesi kahtia. Hebr.10:20.
Valhehebrealainen antti wuoltee taas pilkkaamassa Sanaa. Miksi ylipäättää kopioit tuon jakeen? Itsehän olet muitten valhejuutalaisten oppien lainvaatimusten kautta pystytämässä esirippua uudelleen.
Sanassa on kirjoitettu: hän (Jeesus), joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden, kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan,
ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden.
Esirippu oli kuva laista: Juutalaiset eivät kyenneet täyttämän laki ja pakanat olivat Mooseksen lakiliiton ulkopuolella. Esirippi, laki esti pääsyn Jumalan läsnäoloon.
Niin, mikä ja miksi se väliverho repesi.
Toisaalta, miksi siinä vielä on Pyhimään esirippu olemassa? SE korvasi tuon revenneen väliverhon kirjoitusten mukaan. Asia löytyy Uudesta testamentista.
Väliverho repesi: että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään, jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta,
Enää ei tulla Isän Jumalna tykö lain käskyjen kautta, vaan niin kuin Jeesus itse sanoo: minä olen Tie.
Eihän sinne ennenkään ole menty lakia täyttämällä, etkö lue raamattua.
Mitä oli merkitykseltään eläinuhrit? Mihin ne viittasi ja miksi se laki loppui.
Mutta, mikä laki jäi voimaan ja miksi mietihän sitä.
Te ette opi ymmärtämään sijaisuhria, jos puhutte puutaheinää.
Huomaa, että et tunne lainkäsitystä. Sekoitat Jumalantahdon ja seremonialain opin ja puhut siksi sekavia.
Lue kirjoituksia ja opi.
Ei raamattu ole koskaan lakia pannut edes oman opin ja kirjoituksen kautta pelastavaksi tieksi vaan uhrit. aivan Edenistä- Golgatalle.
Etkö sitä ymmärrä?
Kun Jumalan tahto- mikä esiintuo juuri sen PYHÄN- ilmaisuna, sen rikkomus vie juuri uhrin luo. Ennen oli seremoniallinen varjolain kautta esiintullut oppi, mikä viittari Golgatalle.
Kun tuo aika tuli täyteen, Jumala valmisti Pojan ruumiin, eli Kristuksen sijaikseksi joka päätti eläinuhrit. Ymmärrätkö sinä ollenkaan asioita?
Nyt on se sijainen Jeesus- joka verensä kautta meni Isän luo ja tuo pelastuksemme kertakaikkisen täytetyn työn esiin. Emme enää uhraa lampaita, ei kyyhkysiä eikä mullikoita, se pappeus on lakannut. Onko vaikeeta?
Ja kun näemme Jumalantahdosta, mistä tehdään parannus, että Jumalantyö tulisi meissä näkyviin, se on Jumalantyö ja tässä on Jumalan tahto uudessaliitossa eli laki.
SE laki ei pelasta, mutta se on Valkeus tielle, ymmärrät sie?
Aina UHRI on sijaisena esillä.
Eikä se uhri salli sitä, että ikäänkuin mielenmuutosta pakanalla ei tarvii muuttaa, eli rakkaus Jumalantahtoon ei olisi tosi.
Lain päämäärä on aina ---rakkaus---- ja jos sen kiellät, et ole muuta kuin pakanallinen epäuskova- jolla on oma jumalansa , jota palvoo.
Pyhä on aina tuonpuoleisuudesta esillä. Se ei muutu, siksi se on PYHÄ ja se on VALTAKUNTA - jolla on lakina ja kun on laki- on tuomari.
Siksi on viimeinen tuomiokin olemassa, ja jopa tuomio lähtee Jumalanhuoneesta.
ET voi kiertää Jumalantahtoa, vaikka 24 h vuorokaudessa mussuuttaisit että laki on kumottu. Ei se ole kumottu, vaan se osoittaa sinullekin PYHÄN.
Jos ei ole PYHÄÄ, ei ole rikkomusta. Eikä tarvittaisi sovittajaakaan.
Hokaatko puheesi mahdottomuuden.
Sinä vain toistat perinneoppien mantraa ja ymmärrän sinua. Olin samanlainen sokea ja piemässä oleva kristitty.
Mutta, nyt Jumalantahto on tehnyt opetuslapsen, joka Kristuksessa Häntä seuraten kuuntelee Jumalantahtoa ja antaa Hengen vaikuttaa, että Jumalan kirkkaus toteutuisi omassa elämässä ja
huomaa, se ei ole minun lihan ja lain täyttöä, vaan Jumalantyö minussa.
Eli syytä Jumalaa- jos Hänen kirkkautensa on jalkaini lamppu, kun KRistusta seuraan.
SEuraan siksi, että Hän on lunastanut minut elämään Hänen kanssaan.
Minulle on vierasta lihatella maailman kanssa, ja uskonnollisesti mantrata, että perisynti riepoo, menenpä synnittelemään että liha tyydyttäisi.
Pois se .... se on harhaa- ja se lihallista uskonnollisuutta.
vERille asti - usko taistele Perkelettä vastaan Kirjoitusten avulla Hengen voimasta.
Erittäin hyvä aloitus. Kiitti. Tätä opetusta tarvitaan, koska judaismi sekoittaa ja tuo demoneita uskovien keskuuteen.
Jeesus on avannut totuuden runsauden ristintyönsä kautta. Se ei ole pelkissä sanoissa olevaa totuutta, vaan itse asioiden olemukseen pääsemistä.
"Hän on julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi." Hebr. 8:13. Mutta tietämättömät jatkoivat uhritoimituksia silti vuoteen 70 jKr. jolloin temppeli hävitettiin."Nyt olemme irti laista ja kuolleet pois siitä." Room. 7.
Kiitti aloittaja.
Mari.
Judaismi ei sekoita eikä tuo demoneita. Olet itse todella eksynyt. Teet vakavaa syntiä tuolla asiattomalla kommentillasi.
Herra Jeesus Kristus on juutalaisten kuningas, joka noudatti Mooseksen lakia ja käski muidenkin sitä noudattaa. Ne jotka turvaavat Jeesukseen Kristukseen, he uskovat Jeesuksen sanat, että laki on voimassa uuden liiton aikana. Sinä et usko, joten sinä et ole Kristuksessa.
Matt 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. [Luuk. 24:44; Room. 3:31]
18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. [Luuk. 16:17]
19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi.
Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
>>>"Nyt olemme irti laista ja kuolleet pois siitä." Room. 7.<<<
Et näytä ymmärtävän, mitä tuo Paavalin Roomalaiskirjeen luku tarkoittaa. Se ei lopeta lakia tai poista sinun velvollisuuttasi noudattaa sitä.
Room 3:31 Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.
Paavali opettaa, että juutalaiset ovat irronneet irti vanhasta liitosta kuten leski irtoaa aviomiehestään hänen kuoltuaa. Juutalaiset siis kuolevat irti vanhasta liitosta, mutta pakanat eivät kuole eikä irtoa, koska pakanat eivät ole edes olleet vanhassa liitossa. Pakanat liittyvät ensimmäistä kertaa suoraan uuteen liittoon.
Roomalaiskirjeen luvussa 7 Paavali kuitenkin muistuttaa, että lain noudattaminen on tärkeää, koska Mooseksen laki on pyhä, vanhurskas, oikea ja hyvä. Mooseksen lain noudattaminen on aina Pyhästä Hengestä, koska laki on hengellinen.
Room 2:18 Laista sinä opit tuntemaan hänen tahtonsa ja erottamaan sen, mikä on tärkeää.
Room 7:12 Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä.
Judaismi ei voi edes sekoittaa eikä tuoda demoneita, koska Paavalin opetuksen mukaan Mooseksen laki on vanhurskas ja pyhä, jonka noudattaminen ei ole koskaan syntiä. Sen takia Paavali noudatti Mooseksen lakia uuden liiton aikana, eikä edes rikkonnut mitään Jerusalemin temppeliä vastaan.
Room 7:7 Mitä meidän on siis sanottava? Onko laki syntiä? Ei toki.
Ap.t 25:8 Paavali kiisti ne sanoen: "Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan."
Marille tiedoksi:
Sinun suustasi puhuu Saatana, kun sanot judaismia demoniseksi sekoittajaksi.
Mari, tottele Paavali käskyä: nainen vaietkoon seurakunnassa. Tämän takia naiselle annetti käskyä olla seurakunnassa hiljaa, ettei nainen levittele enempää Saatanan valheita. Sinä Mari toimit samalla tavalla Saatanan äänitorvena täällä, kuten teki Eeva, kun hän vietteli Aadamin tekemään syntiä.
1 Tim 2:
11 Naisen tulee kuunnella opetusta, hiljaa ja kuuliaisena. [1. Kor. 14:35]
12 Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti.
13 Ensinhän luotiin Aadam ja sitten Eeva,
14 eikä petetyksi joutunut Aadam, vaan nainen antoi pettää itsensä ja rikkoi käskyn.
1 Kor 14:
32 Profeetat pystyvät hallitsemaan henkilahjojaan,
33 sillä Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala. Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa,
34 naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo.
35 Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa. [1. Tim. 2:11,12]
36 Teidänkö luotanne Jumalan sana on lähtenyt liikkeelle? Tai onko se tullut pelkästään teidän luoksenne?
37 Jos joku uskoo olevansa profeetta tai saaneensa muita Hengen lahjoja, hänen tulee tietää että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky.
38 Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä.
Mari- ristin rakensi ihminen. Jeesuksen ruoski ihminen, kruunasi ihminen, naulasi ihminen.
Jeesuksen ruumiin Hänelle valmisti Jumala - osoittaakseen Jumalan rakkauden.
Miksi Jeesus kuoli? Jumalako tappoi, siis tällä tarkoitan tätä ristiä? Uhrejahan Herra ei tahtonut. Mutta, miksi se tarvittiin, miksi ME tarvitaan uhri. Miksi me tarvitaan se kättemme teko näkyviin, kun tapamme ja murhaamme. Veri on PYHÄ, elämä on PYHÄ.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/650d264c-d8a8-489b-9708-80c7bc6651d5
Murha on ihmisen teko. Siksi syyllisyys on nähtävä ja nähtävä siksi, että käsittäisi pahan tekonsa lähimmäiseen, "olenko minä veljeni vartija"..
Eli se RISTI--- ihmisen teko. ME rakennamme ristin. tuo pariskunta rakensi ristin ko. ihmiselle ja tappoi. Se on näkyvyys pahaan ja syy mielenmuutokseen ja parannukseen.
'esimerkillä avaan ymmärryksenne.
Sitten siihen ristille, ettei ristiä aleta palvomaan, vaan sitä uhrikaritsaa, joka avaa käsityksen tekojemme mittaan. Saattaa mielemme parannuksen tielle, rakastamaan lähimmäistä, kuin itseä. sillä onhan luomakunta Jumalan Sanan suojeluksessa.
ja tästä alkaisi oppi ja opetus uhriin, sijaiseen, sen opetuksen lain merkitykseen, joka annettiin Jumalankansalle kirkastamaan tulevaa, eli lopullista uhrikaritsaa ja sitten loppuu tuo eläinuhrit. Vanhanliiton pappeus, ja sinun pitäisi tulla papiksi, jolla on totuus huulilla.
Kertooko pappeutesi uhriin, joka jo ennen luomista julistettiin. Jota esikuvallisesti Edenissä uhrattiin ja peitettiin Adamin ja Evan alastomuus. Kertooko pappeutesi, että Abelin uhri edusti Jumalan Sanan mukaisuutta. Kainin mieli nousi vastaan, eikä hän Jumalan kehotuksesta huolimatta hallinnut vaan tappoi alttarilla sen, mikä julisti Jumalan sanaa.
Jumala antoi kansalleen mallin taivaasta Ilmestysmajaan, eli se on malli. Siellä uhrit ja pappispalvelu ylipappeineen uhrit oli varjokuvaa Golgatalle asti. Sillä oli olemassa laki, Jumalanpalvelussäännöt ja neuvot, jotka päättyi, laki lopetettiin kertakaikkiseen uhriin Jumalan aivoituksen mukaan. Kertooko sinun pappeus sitä?
Kerrotko että se PYHYYS ja JUMALAN tahto on ikuinen. Se on esiintuomassa sitä tietä, mikä on sydämen suunnassa täyttämässä meissä Jumalan suunnitelmaa.
Se ei pelasta, eikä sitä ole siksi asetettu, mutta se on tietoisuus tiestä. Se UHRI pelastaa.
Se veri vietiin kertakaikkisena uhrina Isän eteen. Kertooko pappeutesi tätä.
Ja kertooko se, että Jumala laittaa Poikansa kautta tahtonsa sydämeen, ja antaa Henkensä voimaksi, että meissä toteutuisi Jumalan lain päämäärä joka on rakkaus? Kerrotko pappeudessasi tätä, oletko siinä opetuslapsi, onko sinusta tehty opetuslapsi, jolla kirjoitukset ovat IN. Eli uhrilaki on päättynyt, ja Jumalan tahto on sydämessä sekä Henki on Voima, että Jumala tulisi kirkastetuksi meissä. Ja tämä on toivo, että Hänen verensä kautta Hän hakee omansa kotiin.
Mari, älä ikinä tottele demonien käskyjä.
Ettekö tiedä, että kenen palvelijoiksi, ketä tottelemaan, te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota te tottelette...
Kun toraisti menee uhraamaan eläinuhreja Jerusalemin kolmanteen temppeliin, niin siellä on ihminen ylimmäisenä pappina ja esirippu paikallaan eli tässä paljastuu, että toraisti-messiaaniset elävät vanhassa liitossa.
Hebr.10:28 Biblia (1776) Jos joku Moseksen lain rikkoo, hänen pitää ilman armoa kuoleman kahden taikka kolmen todistajan kautta. 4Moos.35:30. 5Moos.17:6. 19:15.
Jaak.4:12 Biblia. Yksi on lain antaja, joka voi vapahtaa ja kadottaa. Kuka sinä olet, joka toista tuomitset?
Totisesti Jumalan viaton uhri Karitsa, Kristus täytti lain omalla viattomalla ruumiilla, pyhällä verellä.
Ajoitus oli Jumalan asettama pääsiäinen, jolloin juutalaiset tutkivat samalla tavalla, samaan aikaan uhrilammasta että se on täysin viaton, ei saanut olla mitään vammaa.
Esiripun repeäminen oli uuden, armoliiton aikakauden alku.
Ap. t. 3:19
Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois tarkoittaa uskovaisuuden vastaanottamista ja parannuksen tekoa pois synnistä elämisestä.
Parannuksen teko kaikista synneistä vaaditaan parannuksenteko kasteelle menemiselle
2Moos.12:46. 4Moos.9:12. Joh.19:36 Biblia (1776) Sillä nämät ovat tapahtuneet, että Raamattu täytettäisiin: ei teidän pidä luuta rikkoman hänestä.
antti wuoltee, sinusta jumalattomasta pilkkaajasta ja eksyttäjästä on kirjoitettu: Mikä sinä olet puhumaan minun käskyistäni ja ottamaan minun liittoni suuhusi?
Muistellaan taas kirjoituksia.
Tässä puhutaan warjolain aikaisesta uhraamisesta, joka ei voi syntejä poistaa, koska se ei tee täydelliseksi. Siksi Jumalan aivoituksissa se oli varjon aikaa Jumalan suunnitelmissa, siihen asti kun Kristus tulee. Se on oppipeili meille.
Sillä koska laissa on vain tulevan hyvän varjo, ei itse asiain olemusta, ei se koskaan voi samoilla jokavuotisilla uhreilla, joita he alinomaa kantavat esiin, tehdä niiden tuojia täydellisiksi. Sillä eikö muutoin olisi lakattu niitä uhraamasta, koska näillä, jotka jumalanpalvelustaan toimittavat, kerran puhdistettuina, ei enää olisi ollut mitään tuntoa synneistä? Mutta niissä on jokavuotinen muistutus synneistä. Sillä mahdotonta on, että härkäin ja kauristen veri voi ottaa pois syntejä. Sentähden hän maailmaan tullessaan sanoo: "Uhria ja antia sinä et tahtonut, mutta ---> ruumiin sinä minulle valmistit; ---> polttouhreihin ja syntiuhreihin sinä et mielistynyt. Silloin minä sanoin: 'Katso, minä tulen - kirjakääröön on minusta kirjoitettu - tekemään sinun tahtosi, Jumala'." Kun hän ensin sanoo: "Uhreja ja anteja ja polttouhreja ja syntiuhreja sinä et tahtonut etkä niihin mielistynyt", vaikka niitä lain mukaan uhrataankin, sanoo hän sitten: "Katso, minä tulen tekemään sinun tahtosi". Hän poistaa ensimmäisen, pystyttääkseen toisen.
(Heb 10:1-9)
Eli lain mukaan toimitetaan ja tämä laki päättyy...
Eli kun seremonialaki päättyy, se on uhrilaki, eläinuhreista. Kertakaikkinen uhri tuli.
Uhrihan tarvitaan, kun rikotaan Jumalantahto. se käskyjen laki, ja eihän käskyt koskaan ole olut sitä että ne olisi olleet pelastus. Siksihän Edenissä jo esikuvassa Jumala uhrasi lampaan ja peitti Adamin ja Evan alastomuuden.. koska rikkovat Jumalantahdon.
luetaan.
Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan.
Ja kaikki papit seisovat päivä päivältä palvelustaan toimittamassa ja usein uhraamassa, aina samoja uhreja, jotka eivät ikinä voi syntejä poistaa; mutta tämä on, uhrattuaan yhden ainoan uhrin syntien edestä, ainiaaksi istuutunut Jumalan oikealle puolelle, ja odottaa nyt vain, kunnes hänen vihollisensa pannaan hänen jalkojensa astinlaudaksi.----->Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.
Todistaahan sen meille myös Pyhä Henki; sillä sanottuaan: "Tämä on se liitto, jonka minä --->näiden päivien jälkeen <-- teen heidän kanssaan", sanoo Herra:
"Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja kirjoitan ne heidän mieleensä"; ja: "heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista". Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita. (Heb 10:10-18)
ts- Jumala asettaa Kristuksessa oman tahtonsa, rakkauden lain sydämeen. Rakasta Herra ja lähimmäistä, tiivistettynä. ja kun se on sydämessä ja eletään, enää ei tarvita uhreja.
Eikä muuta tietä ole olemassa.
Synti on laittomuutta, tarvitaan parannus - ja parannus on mielenmuutos, Jumalan mielenmukaisuuteen, eli ajatella kuin Jumalan haluaa.
Jos tätä ei allekirjoita, niin muuta uhria ei ole, ei muuta tietä, on vain tuo Jumalan viitoittama tie Kristuksessa. Ei ole martin oppia, ei paavinoppia, ei sen ja sen kirkon oppia.
On kristustie - ja elämänkirja.
Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään, jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on -----> hänen lihansa, kautta,<--- ja koska meillä on "suuri pappi, Jumalan huoneen haltija", niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä; pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen; ja valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin;
älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän. Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat. Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman: kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä! Sillä me tunnemme hänet, joka on sanonut: "Minun on kosto, minä olen maksava"; ja vielä: "Herra on tuomitseva kansansa". Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin.
(Heb 10:19-31)
Tuossa se on "esirippu" Hänen lihansa. SE erottaa maailman Pyhästä. Jos sovitusta ei ole, eikä kunnioitusta Jumalanpelastussuunnitelmaan, on Kristuksen veren väärällä puolen.
Mutta kun sen hyväksyy, niin sen verenkautta meillä on pääsy pyhimpään.
Se on taivaassa Isän edessä se täytetty sovitusveri. Hän on se "Taivaan huoneenhaltija".
Hän sanoo meille sen Sanan.
Seurakunta - jolla on halullisuus Jumalan mielenmukaiseen sanomaan, on jota ei pidä jättää vaan olla opetuslapseudessa kuuntelemassa kirjoituksia.
SE ei hylkää Jumalanilmoittamaa tahtoa, eikä opeta väärää.
Sitä ei Herra tuomitse.
Mutta muistakaa entisiä päiviä, jolloin te, valistetuiksi tultuanne, kestitte monet kärsimysten kilvoitukset, kun te toisaalta olitte häväistysten ja ahdistusten alaisina, kaikkien katseltavina, toisaalta taas tulitte niiden osaveljiksi, joiden kävi samalla tavalla. Sillä vankien kanssa te olette kärsineet ja ilolla pitäneet hyvänänne omaisuutenne ryöstön, tietäen, että teillä on parempi tavara, joka pysyy.
Älkää siis heittäkö pois uskallustanne, jonka palkka on suuri. Sillä te tarvitsette kestäväisyyttä, tehdäksenne Jumalan tahdon ja saadaksenne sen, mikä luvattu on. Sillä "vähän, aivan vähän aikaa vielä, niin tulee hän, joka tuleva on, eikä viivyttele; mutta minun vanhurskaani on elävä uskosta, ja jos hän vetäytyy pois, ei minun sieluni mielisty häneen". Mutta me emme ole niitä, jotka vetäytyvät pois omaksi kadotuksekseen, vaan niitä, jotka uskovat sielunsa pelastukseksi.
(Heb 10:32-39)
Kun valistutte, niin Jumalantahdosta, eli PYHÄSTÄ, jonka Jumala Henkensä kautta kirkastaa itseään tässä ajassa, niin Kristuksessa vaellus, niin älkää jättäkö uskallustanne, olkaa rohkeat.
Teitä vastaan hyökätään, samalla tavalla, kuin osa juutalaisista synakoogassa.
Niin tämänpäivän kristillisyys perinneoppien puolesta ei allekirjoita Jumalan tahdon rakkauden lakia. Väittävät, että Pyhä Henki ei voi saattaa ihmisen tietä Valkeudessa vaan liha on voitokkaampi kuin Henki. Ja näin he pilkkaavat Pyhää, eli sitä, että Jumalantyö voisi olla sinussa se Elämä, Voitto, kaikki se, että Kirkkauden Herra saa luoda sinussa kaiken tahtomisen ja tekemisen. jne.
Eli ole Jumalankanssa kanssaveljien mukaan vanhurskas, ja saata Jumalantyö Hänessä, eli Hänen voimassa voittoon. He pilkkaavat vaikkapa toraistiksi jne.
Jumalan Sana on kokonaisuus ja opit tuntemaan Hänet kirjoituksista.
Herra sinunatkoon Kristuksessa sinut.
Toraisti-messiaaninen teeppä Mooseksen laista lista mitkä meidän pitää täyttää, että iankaikkisen elämän perisimme. Sinähän ne tiedät, kun elät synnittömästi.
Eksytettyt uskoo!!!
Vai eikö teille saatanaa palveleville kelpaa Lain antaneen Kaikkivaltiaan Jeesuksen totuudet...
Keljuttaa usein muistuttaa teitä siitä, että
USKOMINEN VÄÄRIIN; LAITTOMUUDEN vääriin profeettoihin on LAIN ANTANUT KAIKKIVALTIAS JEESUS KIELTÄNYT!
Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
24:23 Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.
#
Mm NÄITÄ uskomisen kieltäminen koskee...
kristittyjen todellinen jumala kristittyjen historian mukaan:
https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html
kristittyjen todellinen jeesus kristittyjen historian mukaan:
"Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."
JOTEN:
2.Korinttolaiskirje:
11:14 Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi." eikä helluntalaisetkaan enkelit ole poikkeus!
Jumalan, Jeesuksen ja Pyhän Hengen Nimeen laittomuuden omia jumalia ja jeesuksia palveleminen on suuri petos maailman ihmiskuntaa kohtaan.
#
24:25 Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut.
24:26 Sentähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko."
Luukkaan evankeliumi:
18:20 Käskyt sinä tiedät: 'Älä tee huorin', 'Älä tapa', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta', 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi.'"
Matteuksen evankeliumi:
7:23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
23:33 Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?
Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."
Tässä esimerkki oikein kunnon kiihkouskovaisesta.
Rukoilkaa tuon lain alla olijan puolesta. Rukoilkaa missä asiassa tahansa