Anna Kontulan kiinni Israelissa, hän olisi voinnut kuolla !

Anna Kontula, vasemmiston radikaali kansanedustaja.
Miksi ,hän siirtyy terrorismin puolelle auttaakseen ?
On todella typerää mennä Gazan ja Israelin rajalle leikkamaan aitaa.
Anna, tämä vasemiston urhonainen ja hallituksen kansanedustaja ei tainut ymmärtää oikeina asiaa. Pääsi todella helpolla jos,vain 10h kuulustelu kesti.
Anna olisi voinut jäädä Israelin ja Gaza aidalle,ei olisi noussut siitä.
Ei Palestiinan Hamas kunnioita Annaa..
Tai Anna olisi ryöminyt takaisin ilman toista jalkaa tai molempia..
Vasemmistolainen Anna on varsin tyhmä,ei tiedä ,että siellä on miinakenttä ja sähköaita myös osin.
Olisihan se ollut näky iltapäivälehdissä, kun Anna jäi aitaan kiinni tai haavoittui vasemmisto sosisialismin taistelussa,vaikka hän ei ampunut ensimmäitäkään laukausta.
Tämä ihminen,ei ole vastuullinen Suomen hallituksen kansanedustajaksi.
Hän tekee hallaa Suomen valtiolle,esiintymällä terroria tukevia joukkojen puolesta, kuten Hamas.
Tämä vasemmistoilainen sosialisti,ei edesauta mitään hyvää Suomen valtion ja muun maailman kanssa,jotka taistelevat terroria vastaan.
Kansanedustaja joka tukee ryhmää(hamas) terrosisti järjestö,hänet pitää saada viralata pois.
Suomen kansa, ei tue terrorismia vain vasemmistoliitto on samassa linjassa terrorin kanssa.
Tämän nojalla,mita vasemmistoliiton edustaja Lii sanoo,että on puolueen hyväksyntä.
Niin,ehtotomasti pois Suomen hallituksesta,terrosristien avustajat.
Vasemmistoliiton edustajat,ovat ennekin ollet pinnalla,koskien väkivaltaa mielen osoituksissa yms.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Anna Kontula, vasemmiston radikaali kansanedustaja.
Miksi ,hän siirtyy terrorismin puolelle auttaakseen ?
On todella typerää mennä Gazan ja Israelin rajalle leikkamaan aitaa.
Anna, tämä vasemiston urhonainen ja hallituksen kansanedustaja ei tainut ymmärtää oikeina asiaa. Pääsi todella helpolla jos,vain 10h kuulustelu kesti.
Anna olisi voinut jäädä Israelin ja Gaza aidalle,ei olisi noussut siitä.
Ei Palestiinan Hamas kunnioita Annaa..
Tai Anna olisi ryöminyt takaisin ilman toista jalkaa tai molempia..
Vasemmistolainen Anna on varsin tyhmä,ei tiedä ,että siellä on miinakenttä ja sähköaita myös osin.
Olisihan se ollut näky iltapäivälehdissä, kun Anna jäi aitaan kiinni tai haavoittui vasemmisto sosisialismin taistelussa,vaikka hän ei ampunut ensimmäitäkään laukausta.
Tämä ihminen,ei ole vastuullinen Suomen hallituksen kansanedustajaksi.
Hän tekee hallaa Suomen valtiolle,esiintymällä terroria tukevia joukkojen puolesta, kuten Hamas.
Tämä vasemmistoilainen sosialisti,ei edesauta mitään hyvää Suomen valtion ja muun maailman kanssa,jotka taistelevat terroria vastaan.
Kansanedustaja joka tukee ryhmää(hamas) terrosisti järjestö,hänet pitää saada viralata pois.
Suomen kansa, ei tue terrorismia vain vasemmistoliitto on samassa linjassa terrorin kanssa.
Tämän nojalla,mita vasemmistoliiton edustaja Lii sanoo,että on puolueen hyväksyntä.
Niin,ehtotomasti pois Suomen hallituksesta,terrosristien avustajat.
Vasemmistoliiton edustajat,ovat ennekin ollet pinnalla,koskien väkivaltaa mielen osoituksissa yms.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu