Ehdotus eläkeuudistukseksi

Isot pojat ovat kertoneet, että ikänsä töitä tehnyt nykyihminen maassamme on maksanut keskimäärin 1/4 siitä eläkkeestä, mitä tulee nauttimaan. Ääripäänä se osa, joka ei työelämässä juurikaan ole riehunut, olkoonpa sitten monilapsisen perheen äiti, työkyvytön, hulttio tahi muu sellainen.

Kohta 1. Neljä viimeksimainittua saavat joka tapauksessa jo nyt takuueläkkeen, hyvä näin, nauttikoot sitä jatkossakin.

Kohta2. Enemmistö, lähinnä palkansaajat ja yrittäjät, saakoon ansaitsemansa eläkkeen siihen asti, kun itse maksamansa eläkesumma on kuitattu. Tämän jälkeen nauttikoon samaa pohjaeläkettä kuin muut.

Kohta 3. Se monilapsisen perheen emä tai muu räpeltäjä, joka on merkittävästi ollut rakentamassa yhteiskuntaamme, saakoon ansaitsemansa bonuksen.

Näin päästään oikeudenmukaisesti seuraaville vuosikymmenille, jolloin työikäisten osuus väestöstä väkisinkin pienenee nykyisestä.

16

89

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Martti, kirjoita nyt vielä että -muut saa selittää-. Et sinä ketään hämää, vaikka liityitkin silakoihin.

      • Anonyymi

        Kerro lisää tästä Martista. Sitten tiedän, haluanko leimautua häneksi.


    • Anonyymi

      Kun presidenttinä vilpillinen Halonen
      Näin toimii korruptio Suomessa
      Korruptio tarkoittaa aseman väärinkäyttöä oman edun tavoittelussa.

      Suomesta puuttuu varsinainen korruption paljastamiskanava. Tällä hetkellä epäselvyydet paljastuvat lähinnä median ansiosta. Suomi tarvitsee kunnollisen kanavan korruption paljastamiseksi. Korruptiota on jonkin verran, mutta mikään ei ole vielä räjähtämässä käsiin.

      Voisi sanoa, että Suomessa on hyvin "monipuolista" korruptiota, joka ilmenee ikäänkuin rakenteellisena korruptiona. Isoja tapauksia on edelleen suhteellisen vähän. Enemmän on sitten korruptioon liittyviä asioita, missä on havaittavissa moraalin rapautumista. Tällaisia ovat esimerkiksi suosinta, erilaiset hyvä veli -verkostot sekä sulle-mulle-järjestelyt.

      Moraalin.rapeutuminen
      Paljastuu, että korruptiorikokset ovat painottumassa enemmän taloudellisen korruption suuntaan. Julkisella sektorilla korruptiota olisi vähemmän. Joitain hajatapuksia, eläkkeellä olevista presidenteistä alkaen. Heille demari taho junaili väärin eläkkeen lisän, joka kuitenkin aika huomattava, ollut heille "tyhjästä" maksu.
      20400 € vuodessa verotta. Halosen kohdallakin palautettava summa jo 150 000 €.

      Kun moraali rapeutuu, sekin näköjään mahdollista, ihan "mielipide" vaikuttajista asti alkaa korruptio.

      Mikä voisi tuohonkin puuttua ? Maassa oikeusjärjestelmä, joka ollut ainakin vielä asiaan hiljaa.
      Huomataan, ettei 12 vuoden presidenttiys niin hyväksi olekkaan maalle, tulee näitä ylilyöntejä sitten. Kun paljon on rahaa, ahneus iskee, pitää saada lisää. Tulee näitä oman edun tavoittelijoita sitäkin kautta, kun 12 vuoden aikana saanut vilpillinen presidentti muokattua oikeusjärjestelmääkin mieleisekseen. Sosialistit on jotenkin, kuin halluavat olla lakien yläpuolella, etuineen, kun ihan muuta sitten puhuvat, esim. kauniisti köyhistä.
      Autettaisiin köyhiä jo paljon, joka vilpillisesti saatettu eläke presidenttien tileille.

      Tässä käsityksessä oli Halonen, kun asia muuttiin Presidetti Niinistön toimesta, ja tuskin oli tarkoituksensa, että sosialisti presidenttien eläke nouseekin 20400 € vuodessa.
      http://yle.fi/uutiset/niiniston_palkka-ale_tuli_yllatyksena_haloselle_-_ei_kuultu_eika_varoitettu/6471415

      Tuli taho, joka junaili entiselle SAK-lakimiehelle lisäeläkkeen. Valtiovarainministerinä Sosialistein Urpilainen.
      Eduskunta nyt hyväksyy, melkein mitä tahansa kun esittelinä maan hallitus sosialisteineen. Tuntuisi, että olisi hallituksessa ollut oikeudenmukaistakin ajattelua ?

      Kuitenkin rappio tuli, moraaliin.
      Tämä kuin mahdollistaisi muillekkin vastaavaa, kun mielipidevailuttaja, suunannäyttäjä tekee noin.
      Halosen olisi pitänyt puuttua, ja sanoa, "stop..stop" ei noin voi asemassani toimia, että anoisin lisäeläkkeen vilpillisesti.

      Odotan yhä Halosen esille tuloa;
      Jossa sanoo, että palauttaa hänen väärin anomansa ja myönnetyn väärinperustein olevan eläkkeen !

      Tämä kun otettaisiin esille laajemmin maan mediassa, painostaisi Halosta muuttamaan eläkettään oikeaksi.
      Se juuri hänestä itsestään kiinni, millaiseksi tullut.

      Presidentin eläke pitää hakea itse. Istuva presidentti allekirjoittaa ja hyväksyy kaikki lait. Tätä valtaa käytti myös Halonen. Halosella on lisäksi oikeustieteellinen tutkinto, joten perusolettamana oli, että presidentti tuntee myös lain presidentin eläkkeestä.
      Halonen itse haki ja vaati liian suuren eläkkeen. Halosen palkkio oli 126.000 euroa, josta 60% tekee 75.600 euroa ja verovapaana, eikä suinkaan 96000 €. Halonen kuitenkin käytti laskuperusteena seuraavalle presidentille säädettyä korkeampaa palkkiota 160.000 euroa (joka palautettiin alkuperäiseen 126000 €) ja toivoi, että kukaan ei huomaa. Toisin kävi.

      Niinistö vaati lainsäädännöllä presidentin palkkion palauttamista samaan, jonka Halonenkin oli saanut, ja se toteutui. Siitä huolimatta Halonen ei perääntynyt ja kääntyi valtiovarainministeri Urpilaisen puoleen.
      https://yle.fi/uutiset/3-6471415
      Valtiovarainministerillä on paljon valtaa. Kreikan miljardilainojen seassa Urpilainen junaili väärän oikeaksi ja takautuvasti, vaikka myös liikaa maksettu olisi pitänyt periä pois takautuvasti.

      Saa presidentin eläkkeen virheellisesti 160 000 € presidentin palkkion mukaan.
      Saanut jo vuosia, joka pitää palauttaa, 20400 € /v palautettava summa:
      150 000 €n .

      http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005321433.html

      https://yle.fi/uutiset/3-6471415

      Ei pitäisi olla mitään epäselvää väärin maksetun eläkkeensä palautukseen.
      Siinä ei paina virheellisyydessä vaikka eduskunta niin päättänytkin. Eduskunnankin pitää korjata virheellinen päätös.

      • Voi minkä tekstin taas kopsasit :-)


      • Anonyymi
        Silakkata kirjoitti:

        Voi minkä tekstin taas kopsasit :-)

        Kyllä se on ihka oma alkuperäinen. Siitä jäljensin.
        Siinä ei ole laisinkaan ulkopuoliselta kopsattu, kuin lehtien osoitteet asiaan.

        Mistä päättelit että olen toisten teksteillä..aivan, luulit vain !
        "Luulo ei ole tiedon väärti" , tämä vanha viisaus tulla putkahki taas sinulla esille.
        Muttei se mitään, me saamme omat luulomme pitää.


    • Anonyymi

      Ruokakalat on etsittävä toisaalta taas.

      • Mieti nyt vielä, jos puhut hengen ravinnosta.


    • Anonyymi

      Aloittajan idea on hyvä ja kannatettava. Oikeudenmukaisempaa ratkaisua ei saata olla. Ja se peruseläke ja sen taso olkoon valtiovallan maksukyvyn mukaan muuttuvainen kasa rahaa.

      - muut saa selittää -

    • En ymmärtänyt avauksestasi oikein mitään. Jo otsikko on mielestäni pielessä, kun siinä puhutaan uudistuksesta, vaikka sisältö puoltaa kaiken pitämistä ennallaan.

      Sinänsä tärkeä aihe kuitenkin, eikä mielestäni eläkeuudistusta tarvita niin kauan kuin syöpä ja muut taudit tappavat suuren osan ihmisistä ennen kuin ehtivät eläkettä nauttiakaan muutamaa vuotta pitempään, jos ollenkaan.

      • 1/4 oli varmaankin enemmän kuin väärää tietoa. Keskiverto lienee keskimäärin selkeästi pienempi.

        Kohdat 2 ja 3 sitävastoin ovat mielestäni avaukseni hedelmällisintä antia.


      • Silakkata kirjoitti:

        1/4 oli varmaankin enemmän kuin väärää tietoa. Keskiverto lienee keskimäärin selkeästi pienempi.

        Kohdat 2 ja 3 sitävastoin ovat mielestäni avaukseni hedelmällisintä antia.

        Korjaan, siis suurempi ;-)


      • Silakkata kirjoitti:

        Korjaan, siis suurempi ;-)

        Vielä vähän lisää:

        Muistat ajan, kun eläke määräytyi 2 viimesen vuoden mukaan. Esim. puolustusvoimissa tavattiin siksi ylentää monasti juuri 2 vuotta ennen eläköitymistä. Myös ihan tosimoni yrittäjä maksoi itselleen viim. 2 vuotta hyvää eläkettä, se kun oli määräytymisaika.

        Eli ajatukseni on tämä:

        Kun ihminen on nostanut eläkettä sen summan, mitä on maksanut elämänsä aikana kassoihin, putoaa hän peruseläkkeelle joka on lähes kaikille sama.


      • Anonyymi
        Silakkata kirjoitti:

        Vielä vähän lisää:

        Muistat ajan, kun eläke määräytyi 2 viimesen vuoden mukaan. Esim. puolustusvoimissa tavattiin siksi ylentää monasti juuri 2 vuotta ennen eläköitymistä. Myös ihan tosimoni yrittäjä maksoi itselleen viim. 2 vuotta hyvää eläkettä, se kun oli määräytymisaika.

        Eli ajatukseni on tämä:

        Kun ihminen on nostanut eläkettä sen summan, mitä on maksanut elämänsä aikana kassoihin, putoaa hän peruseläkkeelle joka on lähes kaikille sama.

        Martti taas väärin !
        Puolustusvoimissa oli 4 viimeistä vuotta, josta kaksi keskimmäistä laskettiin eläketuloiksi.
        Tuon ylennys asian kyllä itse keksit puolustusvoimissa, että juuri siksi ylennettiin, että parempi palkka eläkelaskuun. Mutta sen tiedän, että tulot mm sotaharjoituslisät oli eläkettä nostavia, kuin ylityöpalkkauksetkin jotka niitä sai, että näitä kyllä ahnehdittiin laskentavuosilla

        Hyvää yötä vain sinne kuten muuallekkin..

        Martti saa ehdot tuollaisista tiedoistaan.


      • Silakkata kirjoitti:

        Vielä vähän lisää:

        Muistat ajan, kun eläke määräytyi 2 viimesen vuoden mukaan. Esim. puolustusvoimissa tavattiin siksi ylentää monasti juuri 2 vuotta ennen eläköitymistä. Myös ihan tosimoni yrittäjä maksoi itselleen viim. 2 vuotta hyvää eläkettä, se kun oli määräytymisaika.

        Eli ajatukseni on tämä:

        Kun ihminen on nostanut eläkettä sen summan, mitä on maksanut elämänsä aikana kassoihin, putoaa hän peruseläkkeelle joka on lähes kaikille sama.

        Kannatan itseäni !

        Hyvä minä !

        Hyvä koko Taalintehdas !

        ps. kävi niin onnettomasti, että vanhan velhon kone toimi hetken hakkerien alustana. Syytän Ronalt Rumppia sekä Hallaoha. Hallaho on rasisti ja jo sinällään epäkelpo yksisarvisten joukkoon. Nyt on kaikki kunnossa ja samalla meni myös vanhat nikit ja muut. Elämä on.

        Yksisarvinen:
        https://www.youtube.com/watch?v=4p8tTCUBPPY


      • Silakkata kirjoitti:

        Vielä vähän lisää:

        Muistat ajan, kun eläke määräytyi 2 viimesen vuoden mukaan. Esim. puolustusvoimissa tavattiin siksi ylentää monasti juuri 2 vuotta ennen eläköitymistä. Myös ihan tosimoni yrittäjä maksoi itselleen viim. 2 vuotta hyvää eläkettä, se kun oli määräytymisaika.

        Eli ajatukseni on tämä:

        Kun ihminen on nostanut eläkettä sen summan, mitä on maksanut elämänsä aikana kassoihin, putoaa hän peruseläkkeelle joka on lähes kaikille sama.

        Lisäesimerkkinä opettajat pyrkivät hankkimaan viimeisiksi työvuosikseen mahdollisimman paljon opetustunteja varsinaisen opetusvelvollisuutensa ulkopuolelta (erilaisten kerhojen ja vastaavien vetämisiä), koska ne nostivat eläkettään suhteellisesti enemmän kuin aiempi aktiivisuuteensa ammatissaan. Tämä aiheutti tietenkin kränää myös opettajakunnassa, koska myös "tiineessä iässä" olevat opettajat ja vastaavat ammattilaiset olisivat halunneet nostaa vapaaehtoisilla lisätunneilla ansiotasoaan ajattelematta vielä siinä vaiheessa eläkettään. Oppilaiden mielestä nuo nuoremmat opettajat olisivat voineet olla tehtäväänsä henkisesti jopa motivoituneempiakin.


      • Anonyymi
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Lisäesimerkkinä opettajat pyrkivät hankkimaan viimeisiksi työvuosikseen mahdollisimman paljon opetustunteja varsinaisen opetusvelvollisuutensa ulkopuolelta (erilaisten kerhojen ja vastaavien vetämisiä), koska ne nostivat eläkettään suhteellisesti enemmän kuin aiempi aktiivisuuteensa ammatissaan. Tämä aiheutti tietenkin kränää myös opettajakunnassa, koska myös "tiineessä iässä" olevat opettajat ja vastaavat ammattilaiset olisivat halunneet nostaa vapaaehtoisilla lisätunneilla ansiotasoaan ajattelematta vielä siinä vaiheessa eläkettään. Oppilaiden mielestä nuo nuoremmat opettajat olisivat voineet olla tehtäväänsä henkisesti jopa motivoituneempiakin.

        Se on totta.
        https://yle.fi/uutiset/3-6471415
        Jankkaan tästä vielä, Tarja sai eläkkeensä nostettua valtiovarainministerin avustuksella, kun eduskunta niin sitten päätti virheellisesti. Että kaikella on tapansa. Tavallinen pulliainen vain katsoo päältä, että noin he sen hoiti. Kaippa se sitten Tarjan tasa-arvoa, voi noinkin sen käsittää, että ensin mulle, muille jos jää.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      64
      3235
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3087
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2447
    4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      100
      2197
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1903
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1800
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1616
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      85
      1405
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1290
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      81
      1132
    Aihe