Onko sellainen henkilö antisemitisti, joka vastustaa Israelia?
Lähi-itä on täynnä keskenään tappelevia arabimaita, joissa ainut sallittu uskonto on islam. Islamin eri olomuodot tappelevat keskenään.
Diktaattorit hallitsevat ja ihmisoikeuksista ei paljon ole väliä.
Välimeren reunalla on pikkuinen Israel, jossa juutalaiset asustavat. Maa on ainut demokratia alueella.
Reunalla on arabien Gazan alue, jota terroristijärjestö hallinnoi ja lähettelee pikku paukkuja Israeliin ja Gazasta tuli venäläisen matkustajakoneenkin pudottajat, jotka eivät tykänneet Egyptistä.
Israel ja Egypti yhdessä saartavat ja valvovat Gazaa.
Suomesta pölähti Israeliin kansanedustaja tarkoituksellä saksia israelilaista verkkoaitaa, koska juutalaisten asuttama Israel saartaa Gazaa. Suomen ulkoministeri hyväksyi kansanedustajan puuhastelut Israelissa
Egypti myös saartaa, mutta egyptiläiset ovat arabeja. Kansanedustajalla ei ole ollut moitteensanaa sanottavana Egyptin saarrosta, aidan leikkuuhalusta puhumattakaan, vaan vain juutalaisen Israelin.
Onko kansanedustaja sittenkin antisemitisti ?
Entä ulkoministeri, joka puolusti kansanedustajan toimintaa ?
Entä muu hallitus , joka on myös puolustanut tekoa?
Onko meillä antisemitistinen, rasistinen hallitus, jossa alkiolainen Keskusta on mukana ?
Lähi-itä on täynnä keskenään tappelevia arabimaita, joissa ainut sallittu uskonto on islam. Islamin eri olomuodot tappelevat keskenään.
Diktaattorit hallitsevat ja ihmisoikeuksista ei paljon ole väliä.
Välimeren reunalla on pikkuinen Israel, jossa juutalaiset asustavat. Maa on ainut demokratia alueella.
Reunalla on arabien Gazan alue, jota terroristijärjestö hallinnoi ja lähettelee pikku paukkuja Israeliin ja Gazasta tuli venäläisen matkustajakoneenkin pudottajat, jotka eivät tykänneet Egyptistä.
Israel ja Egypti yhdessä saartavat ja valvovat Gazaa.
Suomesta pölähti Israeliin kansanedustaja tarkoituksellä saksia israelilaista verkkoaitaa, koska juutalaisten asuttama Israel saartaa Gazaa. Suomen ulkoministeri hyväksyi kansanedustajan puuhastelut Israelissa
Egypti myös saartaa, mutta egyptiläiset ovat arabeja. Kansanedustajalla ei ole ollut moitteensanaa sanottavana Egyptin saarrosta, aidan leikkuuhalusta puhumattakaan, vaan vain juutalaisen Israelin.
Onko kansanedustaja sittenkin antisemitisti ?
Entä ulkoministeri, joka puolusti kansanedustajan toimintaa ?
Entä muu hallitus , joka on myös puolustanut tekoa?
Onko meillä antisemitistinen, rasistinen hallitus, jossa alkiolainen Keskusta on mukana ?
Vastaukset 38
Vanhimmat
Antisemitisti paheksuu, että vihakasvatettuja "palestiinalaisia" puukkoineen ja pommivöineen ei päästetä Israeliin siviilejä tappamaan.
Antisemitisti iloitsee kun viikonvaihteessa esim. 395 rakettia ammutaan Israeliin ja lähetellään pellot ja luonnonsuojelualuet polttavia palopmmi-ilmapalloja
Kaikkihan siellä on samaa rotua, tai lähes kaikki. Oikea termi olisi varmaan anti- talmudisti, mutta se ei varmaan olisi niin propagandistinen.
Israelissa ei ole siivilejä. He kaikki ovat sotilaskoulutuksen saaneet ja ovat osallistuneet palestiinalaisten kansanmurhaan.
"Kansamurha" on arabien ykköspyrkimyksiä tuolla ilmansuunnalla.
Israelin tuhoamista julistaa äänekkäimmin Iran mutta myös itsehallintoalueen presidentti Abbas. Puhumattakaan Gazan Hamasista
Israel on lähi-idän suurin terroristijärjestö.
Sinä kutsut maanpuolustamista terrorismiksi. Älä unohda mistä syystä Israel vastaa vihaajiensa iskuihin. Jokaisella maalla on oikeus puolustaa itseään. Miksi eväät sen tuolta maalta? Kyse on sotatilasta, jota Israel ei suinkaan halua ylläpitää. Se haluaa ainoastaan olla rauhassa. Siinä sotatilassa siviilitkään eivät ole turvassa kuten eivät ole missään muussakaan sotatilassa. Israel ei käytä ihmiskilpiä milloinkaan toisin kuin eräs uskonto tekee. Tiedän että Israel hoitaa jopa vihollismaiden loukkaantuneita kansalaisia omissa sairaaloissaan. Näin ei todellakaan vihollinen tee.
Tiedötkö että sinäkin toteutat osaltasi Raamatun ennustusta? Juutalaisviha on yksi vahva lopunajan merkki.
Antisemitismi ja vasemmistolaisuus on kuin paita ja peppu.
Samoin kommunismi ja natsismi käytännössä osoittautuivat yhtä kamalaksi ihmisen kannalta. Mutta niinhän nuo natsit ja kommunistit vannoivat sosialismin nimeen. Kommunismi taitaa olla se ideologia, joka tuotti enemmän ruumiita. Nykyisin kommunismi ja ääri-islamismi ovat kuin paita ja peppu.
Antisemitistin hyvä tuntomerkki on että puhuu "miehityksestä" Israelissa, joka kuitenkaan ei pidä hallussaan minkään itsenäisen valtion aluetta.
Antisemitisti myös puhuu "palestiinalaisuudesta" joka oikeasti on täysin keksitty identiteetti.
PLO:n asevoimien komentaja, Saiga-terroristiryhmän johtaja sekä PLO:n Ylimmän Neuvoston (Supreme Council) jäsen Zuheir Mushin antoi Trouw-nimiselle hollantilaiselle lehdelle 31.3.1977 totuudenmukaisen lausunnon.
"Palestiinalaisen identiteetin luominen palvelee vain taktisia tarkoitusperiä. Todellisuudessa ei ole olemassa Palestiinan kansaa, vain poliittisista syistä puhumme palestiinalaisten identiteetistä."
Jokainen ihminen syyllistyy antisemitismin nousuun joka haluaa tuoda juutalaisten vihollisia lähi-idästä Suoneen ja Eurooppaan. Persuja haukutaan natseiksi, mutta ketkä toimivat tavallaan natsistisesti? Sitä voi jokainen haittamaahanmuuton kannattaja tutkailla peilin edessä.
Aina joku virhe. Siis Suomeen
Mitä enemmän täällä on juutalaisten vihollisia, sitä tukalampi heidän on täällä elää. Juutalaisten on palattava maahansa Israeliin turvaan tämän takia. Tässä toteutuu Raamatun ennustus juutalaisten kotiinpaluusta. Siinä suvakit toteuttavat Raamatun ennustusta tietämättään.
Mutta nyt asia ei ole enää niin. Kun muistutin asiasta, ainakin tämän palstan lukijat tietävät asian.
Anna Kontula on uusnatsi!
Mutta on oikeassa.
""Israel on lähi-idän suurin terroristijärjestö.""
Missäpäin maailmaa Israel tekee niitä terroritekoja? Linkkiä?
Anna Kontula tukee Hamasin terrorismia.
On siis antisemitisti
Jos tarve vaatii niin vaikka Suomessa?
Niin oikeassa kuin vain natsi voi olla.
Eipä nuo juutalaiset ole milloinkaan syyllistyneet terrorismiin.
Minun käsitykseni mukaan Israelin valtion tekemien sotarikosten vastustamisella ei ole tekemistä juutalaisuuden vastustamisen kanssa.
Jos juutalaiset uskonnonharjoittajat itse olisivat sitä mieltä, että Israelin valtio edustaa täysin heitä asuinpaikasta riippumatta tilanne tietenkin olisi toinen. On kuitenkin vaikea uskoa, että helsinkiläinen tai pariisilainen synagoogassa kävijä ajattelisi olevansa täysin vastuussa Israelin tekemistä rikoksista.
Ihminellä joka aina ottaa esille juuri Israelin teot, hänellä on sisimmässään antipatia juutalaista valtiota kohtaan. Eihän muuten ota näitä esille.
Ihmisellä siis.
Miksi hän ei ota esille juutalaisvaltion vihollisten pahoja tekoja sitä valtiota kohtaan? Israelilla on vain vihollisia ympärillään jotka haluavat tuhota tuon maan. Vähemmästäkin suuttuu ihminen.
Kuinka itse toimisitte jos viholliset ympärillä yrittäisivät työntää maan mereen?
Maanryöstäjiä saa ja pitää arvostella.
https://fi.wikiquote.org/wiki/David_Ben-Gurion
Kansainliiton päätös 24.7.1922 määritti Israelin valtion alueet.
Israelin tuomioistuimissa melko jatkuvasti palautellaan osmanniaikaisten maakirjojen perusteella arabeille näiden 1948 hylkäämiä maaomistuksia.
Armeija kovinkin ottein on tyhjentänyt siirtokuntia, joiden maaomistus on kiistautettu
höpön höpön, kansanliiton päätäs (jossa oli paikalla turkin sulttaani ja yksi ranskalainen ja yksi britti, BUAHHHHAHHHAHHHHAAHH), ei ole mitään merkitystä. Israelin rajat määritteli YK marraskuussa 1947, joita on se muutama kilometri muutettu Länsirannan osalta aselepolinjan 1950 mukaiseksi. Israel on länsirannalla miehittäjä ja gazan saartaja.
Maanomistuksia ei ole kiistauttanut kv yhteisö, vaan maanryöstäjä Israel itse.
YK perustuskirjansa mukaan kunnioittaa edeltäneen Kansainliiton päätöksiä.
YK yritti 1947 supistaa Israelin aluetta ja juutalaiset olisivat sen hyväksyneetkin, mutta arabit eivät. Joten Kansainliiton päätös 24.7.1922 jäi voimaan.
Kansainliiton päätöstä on yritetty kiistää, mutta kansainvälinen tuomioistuin 21.6.1971 vahvisti sen pätevän.
Rakasta vaan. Rakasta kuin maailma rakastaa. Kuin kuka tahansa Palleriina.
Outoa on meno Fennoscandiassa siellä Fenno-puolella.
Perustuslakivaliokunnan jäsen Anna K on sitä mieltä, että lakia ei tarvitse noudattaa, jos laki on edistyksellisen toiminnan esteenä ja taantumusvoimia puolustava.
Jokainen itse saa päättää, mikä lainrikkomus on edistyksellistä ja sallittua.
Joka tapauksessa Anna K:n mielestään juutalaisten asuttaman Israelin valtion vastustus on, vaikka laittomin keinoin, sallittua niin maalla, merellä kuin ilmassakin.
Meidän Annamme siellä jossakin...
Jos juutalaisen valittavat, he saavat pyytää valitustaan anteeksi Suomen eduskunnan perustuslakivaliokunnan edustajalta Anna K:lta.
Samalla pyytäköön myös Suomen ulkoministeriltä anteeksi, koska hän tuki Anna K:ta ja edustaa asemansa vuoksi myös virallista Suomen ulkopolitiikkaa.
Ehkä juutalaiset saisivat pyytää koko Suomen edistykselliseltä luokalta anteeksi.
Ei saa arvostella juutalaisten ylläpitämiä gettoja. Ne ovat tosin samanlaisia kuin natsienkin ylläpitämät ja tarkoituskin sama mutta niitä ei saa arvostella sillä muuten sinut leimataan antisemiitiksi.
Kontulan pitäisi pysyä ydinosaamisalueellaan, opettamassa seksiä.
NIMEN OMAAN, koska ei osaa mitään hyvää saada aikaiseksi, ei ole edes tehnyt, eikä tule siis tekemäänkään.selvästi vain kusipäinen lutkutin, jolla ei ole vieläkä'än kirkastunut,mitä on totuus.
https://yle.fi/uutiset/3-11159955
"Kongressi moittii Kontulaa siitä, että tämä on kritisoinut vain Israelia Gazan saarrosta ottamatta huomioon Egyptin roolia Gazassa. Kongressin mukaan kaksoisstandardit Israelia vastaan ovat antisemitismin ilmaisu."
– Olin matkalla demonstraatioon, jossa tarkoituksenani oli tunkeutua Gazaan protestoidakseni siellä humanitaarisen kriisin aiheuttanutta saartoa vastaan, Kontula kertoi STT:lle tiistaina. Hän sanoi halunneensa myös protestoida Suomen asekauppaa Israelin kanssa.
Harvemmin puhutaan tuosta asekaupasta.
Miten tuohon tilanteeseen kuuluisi ottaa kantaa "oikealla" tavalla?
Jos II-maailmansota olisi päättynyt toisin, olisi meillä nyt puhdas ja turvallinen Eurooppa.
Tulevaisuutensa on mahdollista valita, menneisyydestä on turha valittaa.
Voiko Suomessa olla vasemmistolainen olematta antisemitisti?
Vaikuttaa aika mahdottomalta, koska poliittinen ura varmaan katkeaa, jos nousee puoluejohtoa vastaan.