Uskonnollinen yhdistys kiristää ruoka-avulla!

Anonyymi

Tiedän erään vapaakirkon ruoka-avustuspaikan jossa ihmisten pitää ruokajakelua ennen pakosta kuunnella läpi uskonnollinen saarna ja useita hengellisiä lauluja.

Tuskin ruoka-apua hyväntekeväisyyteen lahjoittavien viranomaisten, kauppojen ja kauppiaiden tarkoituksena on ollut antaa ruoka-apua ikään kuin aseena käytettäväksi, jonka turvin pidetään yllä "kuuntele tai kuole nälkään" panttivankitilannetta.

Ruokajakelun vuoronumerot jaetaan tarkoituksella ennen saarnaa, jotta apua hakemaan tulleet joutuvat odottamaan saarnan läpi. Jälkeenpäin tulleet eivät saa enää numeroita.

Kaikki kun eivät kuulu heidän kirkkoonsa tai välttämättä mihinkään uskonnolliseen kulttiin.

16

75

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuostahan voisi jo tehdä valituksen aivan viranomaisille. Suomessa ei ole mikään pakko kuulua mihinkään uskontoon tai noudattaa toisten uskontojen tapoja ja etenkään olla minkään yleishyödyllisen yhdistyksen panttivankina.
      Myös asiasta vinkkaaminen lahjoittaville kaupoille ja ruoka-apua toimittaville viranomaisille voisi olla paikallaan.

      • Anonyymi

        Kun kristill. järjestö on ilmoittanut toimivansa kristill. vakaumuksen mukaan ja yhdistyksessä ja toimitiloissa pidetään uskon asioita tärkeinä. Varmaan asiaa on tuotu esille. ViaDia on tunnettu Vapiksen yksi työmuodoista, ja jos se pakkouskonto häiritsee niin voisikohan miettiä muuta paikkaa??? Tietääkseni vielä on uskon ja sen ilmaisemisen sekä julistamisen vapaus omassa yhdistyksen tiloissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tietääkseni vielä on uskon ja sen ilmaisemisen sekä julistamisen vapaus omassa yhdistyksen tiloissa."

        Mutta ruokajakelun käyttäminen kiristyskeinona ja julistamisen välineenä ei kuulu tuohon vapauteen.

        Paikalle voi tulla tosiaan myöhemminkin. Ei ole osallistumispakko hartaukseen. Ja saa sen jälkeenkin tarvitsemansa, jos on vielä jäljellä. Moni osallistuu vapaaehtoisesti, koska haluaa olla ensimmäisten joukossa. Joten he kestävät aivopesun ja Raamatun lukemisen sekä rukouksen. No ehkä pian tulee muutos asiaan. Kohta Raamattu on kielletty ja uskosta puhuminen kriminalisoitu. Mutta härskejä juttuja saa esittää ja kaikkea kaksimielistä. No sittenpähän näkee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tietääkseni vielä on uskon ja sen ilmaisemisen sekä julistamisen vapaus omassa yhdistyksen tiloissa."

        Mutta ruokajakelun käyttäminen kiristyskeinona ja julistamisen välineenä ei kuulu tuohon vapauteen.

        On se kiristämistä. Samoin myös kaikki kahvi ja ruokatilaisuudet. Entäs ne muut yhdistykset jotka jakaa kasseja ja omia esitteitään ja joutuu kuuntelemaan puheen miten voi lahjoittaa ko. yhdistykselle? Ovatko kaikki pyyteettömiä? Vai onko kaikilla ketun häntä kainalossa?? Jos löytyisi joku hyväntekeväisyys järjestö joka ei ole sitoutunut mihinkään uskontoon, politiikkaan, suojelemiseen, niin se voisi toimia heille jotka ovat allergisia kaikkeen joka viittaa uskoon tai muuhun ideologiaan.

    • Itse vapislaisena sanoisin, että asia ei pitäisi mennä noin. Ainakin meillä EU-ruokajako kestää parisen tuntia, jonka aikana ihmiset saavat tulla milloin haluavat, ottaa avustuspussin ja lähteä kotiin. Ehkä kannattaisi kysyä esim. seurakunnan pastorilta tai joltain vanhimmiston jäseneltä, onko avustustenjakajien toimintatapa heidän mielestään aivan ok.

      Ilmaisruokailua ennen meilläkin on ollut puhe ja muutama laulu, mutta toisaalta sellainen, joka ei halua niitä kuunnella, voi toki tulla paikalle hieman myöhemmin.

      • Anonyymi

        Vuoronumero tekee tuosta aika vakavan rikkeen. Ja että myöhemmin tulleille ei numeroa enää jaeta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vuoronumero tekee tuosta aika vakavan rikkeen. Ja että myöhemmin tulleille ei numeroa enää jaeta.

        No kuulostaa kyllä melko oudolta.

    • Yhdistyksellä tai yksityisellä, joka jakaa ruokaa ilmaiseksi, on tietysti oikeus jakaa sitä omilla ehdoillaan. Ei siinä ole mitään väärää.
      Ei kaupastakaan saa ruokaa ilmaiseksi. Siellä pitää antaa rahaa vastineeksi. Vastaavasti seurakunnalla, joka jakaa ruokaa, on oikeus vaatia myös vastinetta ruuan antamisesta. Ja se vastine on rahan sijasta se, että ruuan hakija kuuntelee Jumalan sanaa. Sitä paitsi se ei ole mikään negatiivinen asia, vaan pikemminkin etu.
      Ihminen tarvitsee myös hengellistä ruokaa. Jeesuskin sanoi, että ihminen ei elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee.

      • Anonyymi

        Monet kaupat eivät tiedä ruokaa lahjoittaessaan mihinkä sitä käytetään!

        Heille sanotaan että ruoka jaetaan köhille ja työttömille, mutta sen käyttäminen saarnan välineenä ei mainita mitään.

        Moni kauppias saattaisi lopettaa lahjoitukset jos he kuulisivat tuon.

      • Anonyymi

        "Vastaavasti seurakunnalla, joka jakaa ruokaa, on oikeus vaatia myös vastinetta ruuan antamisesta. Ja se vastine on rahan sijasta se, että ruuan hakija kuuntelee Jumalan sanaa. Sitä paitsi se ei ole mikään negatiivinen asia, vaan pikemminkin etu."

        Suomessa ei ketään saa pakottaa uskonnon harjoittamiseen. Ja tässä kuvattu menettely on kyllä pakottamiseksi tulkittavissa, se on "tarjous josta ei voi kieltäytyä".

        Toivottavasti käytäntö lopetetaan ennen kuin tulee enempi sanomista.

        olettaisin, että: ruoka-avustus olisi/ tai pitäisi olla: "uskonnosta ja politiikasta vapaa", siis että kumpaakaan asiaa siellä ei "kuuluteta", eikä pitäisi ottaa millään tavoin esille / puheeksi.

        Kuka pakottaa menemään?
        Kunnalla on omat jakelut ja siellä ei esitetä virsiä tai puheita.
        Sinne vaan, hobi,hobi. Niinkuin olis jo.
        Ja kyllä kauppiaat tietää mitä tapahtuu jos kirkkoon ne antaa. Tyhminäkö kauppiaita pidätte?

        "pakottaa menemään"

        - köyhyys / aika (aina ei pääse, ihan minne vaan, hakeen avustusruokaa)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "pakottaa menemään"

        - köyhyys / aika (aina ei pääse, ihan minne vaan, hakeen avustusruokaa)

        Minä en ole koskaan kuullut että kunta jakaa ruokaa.

        Mutta uskovaisena köyhänä olin kyllä järkyttynyt siitä jaettavasta ruuasta kuinka vanhaa se on. Varsinkin EUn vehnäjauhot pölysivät kuin sementti jauho, kuivaa viime vuosituhannelta.

        Luulin aina että uskovat jakaa omaa hyvyyttään mutta he jakaakin toisten vanhoja.
        Häpeän ....

        Mutta köyhänä tiedän että nöyrryttävä on ja pahemmaksi ahneiden rakentama yhteiskunta vaan menee joten ei valiteta. Huomenna voi jo olla huonommin.

    • Anonyymi

      Turun Vapaaseurakunnassa ainakin ennen oli tapa, että syötiin ruokaa ja kuunneltiin hengellinen puhe ja sen jälkeen jaettiin ruoka kassit.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      302
      6907
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1297
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1076
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe