EU-maat jakautuneet 15 euron minimipalkasta

EU-komission minimipalkka-aikeista kavahtaneita Pohjoismaita on rauhoiteltu, kun työkomissaari Nicolas Schmit vakuutteli, että maiden tapaa sopia mitättömistä palkoista työehtosopimusneuvotteluissa kunnioitetaan.

https://demokraatti.fi/eu-maat-jakautuneet-minimipalkan-suhteen-komissiosta-rauhoiteltiin-pohjoismaita/

EK:n kanta 15 euron tuntipalkan minimipalkkaehdotukseen on kielteinen. Äimälä kertoo, että perusteita on kaksi, joista yksi on periaatteellinen ja toinen käytännöllinen.

– Periaatteellinen vastustus liittyy siihen, että olemme yleisemminkin huolestuneita siitä, että EU:sta on tullut tai on tulossa sellaisia ehdotuksia ja direktiivejä, jotka sotivat pohjoismaista järjestelmää vastaan, Äimälä toteaa.

Käytännöllinen peruste on Äimälän mukaan se, että pohjoismainen työehtosopimusjärjestelmä on lakiin määriteltyä minimipalkkaa parempi tapa turvata riittävä ansiotaso.
26<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

15 euron liksalla kuussa noin 2500,

Äänestä
  • Naurettava liksa.

    Äänestä

  • Eihän+tolla+kukaan+elä.+Ihmettelen+miten+muualla+euroopassa,+jossa+asuin-+ja+ruokakustannukset+väh.+30%+alemmat+kuin+meillä?

    Äänestä

  • Suomessa on ollut nk. minimipalkka-laki, ennen näitä KOKOOMUS-vyörytyksiä 90-luvulla. Ensimmäisenä kaatui nimenomaan tuo minimipalkkalaki....
    kiittäkää niitä

    Äänestä

  • Suomi on takuulla viimeisenä hyväksymässä 15 euron minimituntipalkkalakia, ei edes 10 euron minimituntipalkkalakia hyväksy. Täällä peräpohjolassa Pohjoismaiden ylivoimaisesti alimpien halpapalkkojen maassa elinkeinoelämä, suurpääoma ja oikeistoporvarit kokoomus, kepu, rkp ja EK sekä Suomen yrittäjät määräävät tajdin ja jopa porvaripersut haikailevat samaan joukkoon. Ja kuitenkin Suomi on euroalueen kallein maa ja ostovoima läntisen Euroopan huonoimpia.

    Äänestä

  • Kyllä valtakunnansovittelija estää palkankorotukset.

    Äänestä

  • "EU-komission minimipalkka-aikeista kavahtaneita Pohjoismaita on rauhoiteltu, kun työkomissaari Nicolas Schmit vakuutteli, että maiden tapaa sopia palkoista työehtosopimusneuvotteluissa kunnioitetaan.

    EK vastustaa ehdotusta

    EK:n kanta minimipalkkaehdotukseen on kielteinen. Äimälä kertoo, että perusteita on kaksi, joista yksi on periaatteellinen ja toinen käytännöllinen.

    – Periaatteellinen vastustus liittyy siihen, että olemme yleisemminkin huolestuneita siitä, että EU:sta on tullut tai on tulossa sellaisia ehdotuksia ja direktiivejä, jotka sotivat pohjoismaista järjestelmää vastaan, Äimälä toteaa.

    Käytännöllinen peruste on Äimälän mukaan se, että pohjoismainen työehtosopimusjärjestelmä on lakiin määriteltyä minimipalkkaa parempi tapa turvata riittävä ansiotaso.

    Pohjoismaisissa EU-maissa Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa vähimmäispalkoista on sovittu työehtosopimuksissa, jotka ovat työmarkkinaosapuolten neuvottelemia.

    Suomi eroaa Ruotsista ja Tanskasta yleissitovuuden osalta. Yleissitova työehtosopimus velvoittaa kaikkia sopimusalan työnantajia noudattamaan sopimuksen määräyksiä, vaikka työnantaja ei kuuluisi sopimuksen solmineeseen työnantajaliittoon.

    Minimipalkka on kirjattu lakiin 22 EU-maassa. Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Italiassa, Itävallassa ja Kyproksella lainsäädäntöä minimipalkasta ei ole.

    Palkansaajakeskusjärjestöjä SAK:ta ja STTK:tä Brysselissä edustavan FinUnionsin johtaja Katja Lehto-Komulainen pitää keskustelunavausta minimipalkasta tarpeellisena, koska EU:ssa tulisi pyrkiä ehkäisemään jäsenmaiden välistä palkkadumppausta ja epätasa-arvoa. EU:ssa on maita, joissa työstä saatava palkka ei yksinkertaisesti riitä elämiseen.

    Myös työkomissaari Schmit otti tämän viikon tiedotustilaisuudessaan esiin tiettyjen maiden liian alhaisen minimipalkkatason. Yksi komission tavoitteista minimipalkkakeskustelussa onkin se, että riittävää toimeentuloa pystyttäisiin takaamaan työntekijöille kaikissa jäsenmaissa."
    STT

    EK tietenkin vastustaa, eivät Pohjoismaiden työntekijät ja työntekijäjärjestöt, kuten otsikossa annetaan ymmärtää.

    Äänestä

Ihan hyvin voi pienentää ainakin asumistukia. Ilmasto lämpenee kovaa vauhtia, joten asuntojen lämmityskulut pienenee ja poistuu lopulta kokonaan.
Rikkaidenkaan ei tarvitse kohta enää matkustella Kanariansaarille syömään halvalla ja auringossa lämmittelemään!

Äänestä
  • Samoin poistaa maataloustuet. Ruvetaan saamaan kaksi satoa vuodessa, ja jussi kylpee rahassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samoin poistaa maataloustuet. Ruvetaan saamaan kaksi satoa vuodessa, ja jussi kylpee rahassa.

    Kuten myös miljardien suorat yritystuet sekä yritysten palkkatuet, joilla palkanmaksua sosialisoidaan yhteiskunnalle/veronmaksajille.

    Äänestä

Norjassa minimituntipalkka on jo 18 euroa.

Äänestä
  • Sveitsissä suunniteltiin jokunen vuosi sitten 3 000 €/kk minimipalkkaa, mutta se oli kuulemma liian matala, joten jäi toteutumatta. Siis Sveitsissä jossa ei ole juuri luonnonvaroja. Suomessa taas Norjan öljyyn verrattavissa olevat luonnonvarat mm. Euroopan suurimmat tunnetut kulta, lannoitefosfaatti, litium, skandiim ym. varannot ja Euroopan suurimmat uusiutuvat luonnonvarat, jos Venäjän Eiroopan puoleista osaa ei lasketa mukaan. Täällä "ei ole varaa" 10 €/tunti minimipalkkaan saati 15 €/tunti, vaikka Suomi on euromaista kallein ja EU-maistakin kalleimpia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sveitsissä suunniteltiin jokunen vuosi sitten 3 000 €/kk minimipalkkaa, mutta se oli kuulemma liian matala, joten jäi toteutumatta. Siis Sveitsissä jossa ei ole juuri luonnonvaroja. Suomessa taas Norjan öljyyn verrattavissa olevat luonnonvarat mm. Euroopan suurimmat tunnetut kulta, lannoitefosfaatti, litium, skandiim ym. varannot ja Euroopan suurimmat uusiutuvat luonnonvarat, jos Venäjän Eiroopan puoleista osaa ei lasketa mukaan. Täällä "ei ole varaa" 10 €/tunti minimipalkkaan saati 15 €/tunti, vaikka Suomi on euromaista kallein ja EU-maistakin kalleimpia.

    Suomalaiset voi laittaa kyllä maksamaan euroalueen kalleimmin, mutta palkkaa heille ei ole varaa maksaa hintatason mukaisesti.

    Äänestä

15 euron minimipalkka, kas kun ei samantien 50 euroa.

Äänestä
  • Hyvin riittää työhaluisia varhaisjakeluun 8,90€:n tuntipalkalla
    Yrittäkääpä nostaa sitä, niin vähenee jaettavat rajusti

    Rahan riittävyyden perusongelma on laiskuus myös vuokra-asuntosivujen selailussa. Ylitarjonta niissä paisuu vuosi vuodelta ja osa vuokrista on jo alentunut.

    Vähemmän nirppanokkaisille riittää 90€ vuokranmaksun jälkeen kuukaudeksi.
    Puolet ruokaan ja puolet muihin menihin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvin riittää työhaluisia varhaisjakeluun 8,90€:n tuntipalkalla

    Puhtaasti ammatinvalintakysymys. Meillä jo lähtöpalkat 15 euroa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvin riittää työhaluisia varhaisjakeluun 8,90€:n tuntipalkalla
    Yrittäkääpä nostaa sitä, niin vähenee jaettavat rajusti

    Rahan riittävyyden perusongelma on laiskuus myös vuokra-asuntosivujen selailussa. Ylitarjonta niissä paisuu vuosi vuodelta ja osa vuokrista on jo alentunut.

    Vähemmän nirppanokkaisille riittää 90€ vuokranmaksun jälkeen kuukaudeksi.
    Puolet ruokaan ja puolet muihin menihin

    Ääliöt riemulla kannattavat korotuksia milloin millekin porukalle ajattelematta, että joutuvat viimekädessä itse nuo korotukset maksamaan.

    Rajusti tippuu esim. Hesarin tilausmäärät jos tilausmaksua joudutaan jakelukustannusten vuoksi korottamaan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvin riittää työhaluisia varhaisjakeluun 8,90€:n tuntipalkalla
    Yrittäkääpä nostaa sitä, niin vähenee jaettavat rajusti

    Rahan riittävyyden perusongelma on laiskuus myös vuokra-asuntosivujen selailussa. Ylitarjonta niissä paisuu vuosi vuodelta ja osa vuokrista on jo alentunut.

    Vähemmän nirppanokkaisille riittää 90€ vuokranmaksun jälkeen kuukaudeksi.
    Puolet ruokaan ja puolet muihin menihin

    Suomessa on kylmät säät ja kommunistihallitus.
    Kaikin puolin ankea yritysilmasto.

    Viennin kilpailukyvyn vuoksi minimipalkka Suomessa saa olla korkeintaan 4,99€

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomessa on kylmät säät ja kommunistihallitus.
    Kaikin puolin ankea yritysilmasto.

    Viennin kilpailukyvyn vuoksi minimipalkka Suomessa saa olla korkeintaan 4,99€

    Jos olisi fasistihallitus niin 19,99€/h olisi minimi ja ilmatkin lämpenesivät.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvin riittää työhaluisia varhaisjakeluun 8,90€:n tuntipalkalla
    Yrittäkääpä nostaa sitä, niin vähenee jaettavat rajusti

    Rahan riittävyyden perusongelma on laiskuus myös vuokra-asuntosivujen selailussa. Ylitarjonta niissä paisuu vuosi vuodelta ja osa vuokrista on jo alentunut.

    Vähemmän nirppanokkaisille riittää 90€ vuokranmaksun jälkeen kuukaudeksi.
    Puolet ruokaan ja puolet muihin menihin

    Suomessa riittää jopa 2,90 €/tunti työvoimaa ihan tarpeeksi, joten miksi heille pitäisi maksaa Länsi-Eurooppalaista minimipalkkaa? Pian emme saa tänne enää Euroopan autonkasaushalpatyötäkään, kun työläinen alkaa ahneeksi ja vaatii 10 €/tunti minimipalkkalakia.

    YLE: 2,90 euroa tunnilta on ulkomailta tulleille työntekijöille arkipäivää – alipalkkauksen kriminalisointi voisi auttaa, mutta vielä se ei ole toteutunut 16.12.-19
    https://yle.fi/uutiset/3-11119995
    Nyt hallitusohjelmassa luvataan selvittää uusia keinoja alipalkkaukseen puuttumiseksi.

    Äänestä

Postin pääjohtajan tuntipalkka on noin €506,89;-

Hiki varmasti lentää ja iltaisin on selkä kipeä sekä sormet rakoilla.

Äänestä
  • Normaalien pelisääntöjen mukaan laiskan duunarin tuntipalkka €5,0689
    Ehkä laskutoimitusten helpottamiseksi pyöristettynä 5,10€

    Äänestä

Suomen EU jäsenyyttä ei edes koskaan käsitelty laillista tietä.

Äänestä

Pois vaan työelämästä jos ei makseta. Ei sillä rikastu, mutta vielä vähemmän rikastuu koko yhteiskunta.

Äänestä

sitteen lakiin pitäisi kirjata myös että jokaisella pitää olla samanlainen punainen vaatetus

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

EU-komission minimipalkka-aikeista kavahtaneita Pohjoismaita on rauhoiteltu, kun työkomissaari Nicolas Schmit vakuutteli, että maiden tapaa sopia mitättömistä palkoista työehtosopimusneuvotteluissa kunnioitetaan.

https://demokraatti.fi/eu-maat-jakautuneet-minimipalkan-suhteen-komissiosta-rauhoiteltiin-pohjoismaita/

EK:n kanta 15 euron tuntipalkan minimipalkkaehdotukseen on kielteinen. Äimälä kertoo, että perusteita on kaksi, joista yksi on periaatteellinen ja toinen käytännöllinen.

– Periaatteellinen vastustus liittyy siihen, että olemme yleisemminkin huolestuneita siitä, että EU:sta on tullut tai on tulossa sellaisia ehdotuksia ja direktiivejä, jotka sotivat pohjoismaista järjestelmää vastaan, Äimälä toteaa.

Käytännöllinen peruste on Äimälän mukaan se, että pohjoismainen työehtosopimusjärjestelmä on lakiin määriteltyä minimipalkkaa parempi tapa turvata riittävä ansiotaso.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu