Aihe

Kristitty, varo 1992 käännöstä

Anonyymi

1. Katolilaisuus ei ole kristinuskoa

2. 1992 käännös jota sanotaan ei ole Raamattu ? Voiko näin voimakkasti varoittaa?

Katso tämä video niin teet kuten minä. Minulla on ainoastaan 1992 käännös ja järkytyin katsoessani tämän videon ja nyt mulla on edessä Raamatun osto.

Mitä minun tulee tehdä 1992 käännökselle? En voi sitä antaa eteenpäin lahjaksi. Miten päöstä siitä eroon? Olen sitä oikeana Raamattuna kohdellut.Nukahtanut kädet sen ympärillä, itkenyt, iloinnut sitä halaten.

https://www.youtube.com/watch?v=coULU8HRREg

Kiitos kaikille videonteon mahdollistaneille!
Commandohauis53cm

155

244

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Heitä se roskiin. Eikös ne apostolien teoissakin heittäneet roskiin taikakalut, vaikka siinä tulikin taloudellista menetystä. 1933/1938 on hyvä käännös kuten myös Raamattu Kansalle. Osta vaikka molemmat käännökset.

      • Anonyymi

        Raamattu kansalle käännöksessä luki Ilmestyskirjassa kohta Jumalan seitsemästä vitsauksesta, että he pureskelivat kieliään, kun oikea käännös on. He pureskelivat kielensä rikki tuskissansa
        Siinä käännöksen kääntämisessä oli ero kerskua ja kerskata ja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sen on amatöörit kääntäneet. Enemmän uskolla kun osaamisella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu kansalle käännöksessä luki Ilmestyskirjassa kohta Jumalan seitsemästä vitsauksesta, että he pureskelivat kieliään, kun oikea käännös on. He pureskelivat kielensä rikki tuskissansa
        Siinä käännöksen kääntämisessä oli ero kerskua ja kerskata ja

        Siinä on varmasti heikkoutensa. Olisi hyvä, jos ilmestyisi kirja (ei uusi ilmestyskirja), joka käy läpi näiden kahden käännöksen erot. On -33/38 käännöksessäkin virheensä. Monessa kohtaa se on varmaan parempi, kuin RK. Esimerkiksi -33:ssa lukee näin: "Mutta kun hänen henkensä oli lähtemäisillään, sillä hänen oli kuoltava", sanoo RK saman kohdan: "Kun Raakel oli kuolemaisillaan" (1 Mooses 35:18). Näissä käännöksissä on merkittävä ero.

        Nimittäin -33 käännöstä lukiessa pysähtyy miettimään sitä, että miksi Raakelin oli kuoltava. Raamattu Kansalle käännöstä lukiessa puolestaan menee jakeen ohi asiaa miettimättä. Uskon, että Raakelin oli kuoltava siksi, koska hän oli varastanut isänsä kotijumalat. Jaakobhan oli vannonut, että se, jolta ne löytyy, kuolkoon. Jumala kuuli sen vannotuksen, vaikka Laaban ei löytänytkään kotijumaliaan Raakelilta.

        Kumpikohan siis on parempi käännös? Itse pidän kuitenkin siitä, että esimerkiksi vene lausutaan nykykielellä, eikä venheeksi, vaikka se ei olekaan niin merkityksellinen asia.

      • Anonyymi

        Voi hyvät hyssykät! Raamattu on katolilaisten kokoama. Katolilaiset kirkkolliskokoukset päättivät mitä tekstejä siihen otetaan ja mitä jätetään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu kansalle käännöksessä luki Ilmestyskirjassa kohta Jumalan seitsemästä vitsauksesta, että he pureskelivat kieliään, kun oikea käännös on. He pureskelivat kielensä rikki tuskissansa
        Siinä käännöksen kääntämisessä oli ero kerskua ja kerskata ja

        Voi herran pieksut rouvan jalassa!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä on varmasti heikkoutensa. Olisi hyvä, jos ilmestyisi kirja (ei uusi ilmestyskirja), joka käy läpi näiden kahden käännöksen erot. On -33/38 käännöksessäkin virheensä. Monessa kohtaa se on varmaan parempi, kuin RK. Esimerkiksi -33:ssa lukee näin: "Mutta kun hänen henkensä oli lähtemäisillään, sillä hänen oli kuoltava", sanoo RK saman kohdan: "Kun Raakel oli kuolemaisillaan" (1 Mooses 35:18). Näissä käännöksissä on merkittävä ero.

        Nimittäin -33 käännöstä lukiessa pysähtyy miettimään sitä, että miksi Raakelin oli kuoltava. Raamattu Kansalle käännöstä lukiessa puolestaan menee jakeen ohi asiaa miettimättä. Uskon, että Raakelin oli kuoltava siksi, koska hän oli varastanut isänsä kotijumalat. Jaakobhan oli vannonut, että se, jolta ne löytyy, kuolkoon. Jumala kuuli sen vannotuksen, vaikka Laaban ei löytänytkään kotijumaliaan Raakelilta.

        Kumpikohan siis on parempi käännös? Itse pidän kuitenkin siitä, että esimerkiksi vene lausutaan nykykielellä, eikä venheeksi, vaikka se ei olekaan niin merkityksellinen asia.

        "Esimerkiksi -33:ssa lukee näin: "Mutta kun hänen henkensä oli lähtemäisillään, sillä hänen oli kuoltava", sanoo RK saman kohdan: "Kun Raakel oli kuolemaisillaan" (1 Mooses 35:18). Näissä käännöksissä on merkittävä ero. "

        Tämä on varsin pieni ero. Ymmärrän kyllä perustelusi. Olet miettinyt asiaa perusteellisesti.
        Mutta RK käännöksen kieli on paljon sujuvampaa meille nykyisille suomalaisille.
        38 käännös edustaa kieltä, jota Suomessa käytettiin -30-40-luvulla.

    • Anonyymi

      Hai Late, koita rauhoittua!

    • Anonyymi

      Eihän tuo 1992 väännös ole Raamattu, vaan raamatunkäännöskomitean mielipidekirjoitus Raamatusta.

      • Anonyymi

        Koita nyt rauhoittua!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koita nyt rauhoittua!

        Juu, kiitos. Ei kukaan tahallaan väärin usko usein miten. Asioista on voitava keskustella.

    • Anonyymi

      Itse olen monesti lukenut rinnakkain, eri käännöksiä. Pelastus sanoma löytyy taatusti myös uudesta käännöksestä ja se on paremmin nykykieltä.

    • Anonyymi

      Itsekkään en ole löytänyt Raamatusta, esim. uudelleen kastetta. Olen kyllä monin kohdin löytänyt esim. kasteen armon.

      • Anonyymi

        Pientä lasta ei ole kastettu ollenkaan, vaikka hänen päälle on luterilainen pappi heittänyt vettä. Lapsikaste ei ole raamatullinen kaste, joten ketään ei kasteta uudelleen, jos uskoon tullut ottaa upotuskasteen.

        Raamatun aikana kuitenkin kastettiin uudelleen Johanneksen kasteen saaneet, koska sen jälkeen Jeesus teki sovitustyönsä ja asetti kristillisen uskovien kasteen. Johanneksen kasteen ottaneet menivät uudelleen kastettavaksi. Uudelleen kastaminen on raamatullista, jos se tehdään esim. sen takia, että jokin asia oikaistaan kuntoon.

        Ap.t 19:1 Apolloksen ollessa Korintissa Paavali vaelsi ylänköseutujen halki ja tuli Efesokseen. Hän tapasi siellä muutamia opetuslapsia
        2 ja kysyi heiltä: "Saitteko Pyhän Hengen, kun tulitte uskoon?" "Emme me ole kuulleetkaan mistään Pyhästä Hengestä", nämä vastasivat.
        3 "Millä kasteella teidät sitten on kastettu?" kysyi Paavali. He vastasivat: "Johanneksen kasteella."
        4 Silloin Paavali sanoi: "Johannes tosin kastoi vedellä parannukseen, mutta hän kehotti ihmisiä uskomaan toiseen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, Jeesukseen." [Matt. 3:11+]
        5 Tämän kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen,

      • Anonyymi

        Enkä minä löytänyt raamatusta, että lapsikasteelliset ovat välimiehenä vallannet taivaan ja tulleet portinvartijaksi, sitä en ole löytänyt raamatusta, mutta TE sitten marmaatte tyhjänpäiväistä kadottavaa sanaa.
        Jumala mittaa teille sitten totuuden viimeisellä tuomiolla ja he kiroavat teidä, kuin sodomalaiset, jotka marmatuksen uskossa menivät helvettiin

        Minusta kasteen evankeliumi on selvä. Jeesus itse sanoo evankeliumissa ihan vauvoistakin, että elleivät nämä synny vedestä ja Hengestä, he eivät silloin pääse sisälle Jumalan valtakuntaan. Kohta on ennustus uudenliiton kasteesta. Kohdasta kasteena, opettaa Jeesus, alkukirkko, uskonpuhdistus, Luther ja luterilaisen kirkon tunnustuskirjat. Joh. 3:3 "Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa." >> Jakeen lisätiedot
        3:4 Nikodeemus sanoi hänelle: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?"
        3:5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
        3:6 Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki."

        Minusta toi on niin selvää tekstiä Kristillisestä uudenliiton kasteesta.

        Johanneksen kasteen tilalle tuli Kristillinen uudenliiton kaste kaikille kansoille (Matt.28:19-20). Sillä tuota ennen, Jeesus ei ollut tehnyt kuolemallaan perustusta uudenliiton kasteelle (Room.6:3). Johanneksen kaste oli tarkoitettu juutalaisille (Apt. 13:24).

        Johanneksen kasteen tilalle tuli kristillinen kaste apt.19:2 Ja hän sanoi heille: "Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?" Niin he sanoivat hänelle: "Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan."
        19:3 Ja hän sanoi: "Millä kasteella te sitten olette kastetut?" He vastasivat: "Johanneksen kasteella." >> Jakeen lisätiedot
        19:4 Niin Paavali sanoi: "Johannes kastoi parannuksen kasteella, kehoittaen kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen."
        19:5 Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen.
        19:6 Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat.

        Vauvan miesvahvuus on 0 hengellisesti.

    • Anonyymi

      sinne samaan laumaan helluntaisetkin kuuluvat ruotsalaisten hulluntalaisten kanssa jolla on seksiseurakunnan oikeuden käynti Upsalasa käynnissä.
      Lehdistö seuraa....

      • Anonyymi

        Mitä sinä oikein horiset?

    • Anonyymi

      Katollisuus, on kristinuskoa, siinä kuin esim. helluntailaisuuskin. Ei tule olla omavanhurskas.

      • Anonyymi

        vanhatt kirkot ovat oikalla asialla muttahelluntailaisuus on myöhemmin Amerikassa 1900-luvun alussa kylvettyä lustetta sekaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        vanhatt kirkot ovat oikalla asialla muttahelluntailaisuus on myöhemmin Amerikassa 1900-luvun alussa kylvettyä lustetta sekaan

        vihollinen kylvi helluntailaisuuden henkivaltaan Los Angelesin slummialueella ja sitä lustesiementä toi tänne pohjolaan T:B.Barrat niminen mies rahtilaivalla ja kylvi sitä valheen siementä tänne,
        Kristinusko tuli Suomeen jo tuhat vuotta aikaisemmin Euroopasta suurten kirkkokuntien tuomana, kiitos siitä Herralle.

        YeshuaHaMashiasin nimessä!
        Amen.

        Kyllä Herra on ollut kielilläpuhujien kanssa, Jumalan VOIMA estää demoneita lähes pahoja henkiä puhumista ihmisen kautta. JOS se tapahtuu, tuskin tapahtuu, niin se ei haittaa paljon mitään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jumalan sana ja sakramentit synnyttävät uskon ja pitävät sitä yllä. Mitkään muut armolahjat, eivät yllä samaan.

    • Anonyymi

      Miksi kukaan käyttäisi 1933/38 käännöstä, kun siinä on niin paljon virheitä?

      • Anonyymi

        raamattukäännös 33/38 sen kääntäjät ovat poistaneet Jakeita siitä Jumalan SANASta
        Se on vähemmän muinaisempi, eli se ei laita kaiken mukana uskomaan JUMALAN lähes äärettömään olemassaoloon. Jostainhan kaiken piti alkaa

        Hyvin vakava puute 33/38 on se, että siitä on poistettu jae Ap.t 8:37, joka estää kastamasta sylilapsia. Tämä virhe on korjattu 1992 käännökseen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin vakava puute 33/38 on se, että siitä on poistettu jae Ap.t 8:37, joka estää kastamasta sylilapsia. Tämä virhe on korjattu 1992 käännökseen.

        Pätevät perusteet pienten lasten kasteelle on Raamatussa toisaalla. Sanaa ja kastetta ei tule koskaan laittaa vastakkain, vaan ne ovat samalla puolella. Sanahan juuri kasteessa antaa mitä se lupaa. Jeesuksen puhumassa kohdassa kasteen arvo on korvaamaton: "Ellei ihminen synny vedestä ja Hengestä, hän ei voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. " (Joh.3:5). Ainoastaan siis kasteessa, synnytään vedestä ja Hengestä.

      • weha kirjoitti:

        Mitä tulee noiden Raamatun kohtien poistamiseen, niitä ei ole ollut kaikissa alkukäännöksissä. Sillä kuitenkaan ei ole merkitystä Raamatulliseen ja luterilaiseen oppiin, nimittäin, aikuinen ei pysty omassa järjessään ja voimassaan kääntyä Jumalan puoleen, nimittäin "luonnollinen ihminen ei ota vastaan mikä Jumalan Hengen on, sillä se on hänelle hullutusta"

        weha kirjoitti:

        Pääsikö ristin ryöväri kastamattomana Jumalan valtakuntaan?

        Tapahtuuko uudestisyntyminen kasteenoton aikana kuten toteat?

        Missä Raamatun jakeessa lukee niin?

        Eli Henki ja vesi on kaste?

        Tarkoittaako vesi tässä ainetta H2O vai jotain puhtaampaa hengellistä vettä?

        Onko Jeesus laittanut itsensä elävän veden ehtymättömäksi lähteeksi?

        Missä sinä käyt täyttämässä astiaasi vai onko sinussa elävän veden lähde itsessäsi?

        Nuoc cham toimii hyvänä kastikkeena perunoiden kanssa.

        Ristin ryövärin aikana ei ollut kristillistä kasteta olemassakaan. Vanhassa liitossa olivat sakramentit pääsiäislammas ja ympärileikkaus, joihin sisältyi lupaus pelastuksesta. Ristin ryövärin aikana Jeesus itse eli lihassa maanpäällä. Mieleen tulee elävästi se, kuinka Jeesus lasten evankeliumissa kutsui vanhempien viemiä pieniä lapsia luokseen, otti heitä syliinsä ja antoi heille omakseen Jumalan valtakunnan. Koska Jeesus ei enää elä maanpäällä, tämä sama tapahtuu nyt kasteessa. Jeesus ottaa siinä syliinsä ja antaa heille omakseen Jumalan valtakunnan. 27. "Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.

        28. Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa. 29 Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan."

        Siis tämä ei sulje vauvojakaan pois. Kasteen jälkeen vauva on Kristuksen oma ja Aabrahamin siementä, lupauksen lapsi .

        Kaste ei ole merkitykseltään helluntailaisten opettama uskovien kaste, vaan pikemminkin Raamatussa, uskoon tulevien kaste . Saul, sai kasteen syntien anteeksisaamiseksi. Se oli siis todellista eikä vertauskuvallista. Ei tullut viivytellä tarpeettomasti. Lähetystilanteessa, toki aikuisen tulee ottaa sana vastaan ja kastaa evankeliumiin osalliseksi. Kasteella on voima antaa Raamatussa olevien ja antamieni kohtieni mukaan, myös usko. Kaste ja usko tulee molemmat olla pelastukseen. Vain ja ainoastaan kasteessa synnytään vedestä ja Hengestä (Joh.3:5).

        Oikein siis sanoo ihan apostolinen uskontunnustus: "uskomme apostolisen kirkon, ruumiin ylösnousemuksen, yhden kasteen syntien anteeksisaamiseksi"

        apt.22:16 Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pääsikö ristin ryöväri kastamattomana Jumalan valtakuntaan?

        Ristin ryövärin aikana ei ollut kristillistä kasteta olemassakaan. Vanhassa liitossa olivat sakramentit pääsiäislammas ja ympärileikkaus, joihin sisältyi lupaus pelastuksesta. Ristin ryövärin aikana Jeesus itse eli lihassa maanpäällä. Mieleen tulee elävästi se, kuinka Jeesus lasten evankeliumissa kutsui vanhempien viemiä pieniä lapsia luokseen, otti heitä syliinsä ja antoi heille omakseen Jumalan valtakunnan. Koska Jeesus ei enää elä maanpäällä, tämä sama tapahtuu nyt kasteessa. Jeesus ottaa siinä syliinsä ja antaa heille omakseen Jumalan valtakunnan. 27. "Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.

        28. Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa. 29 Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan."

        Siis tämä ei sulje vauvojakaan pois. Kasteen jälkeen vauva on Kristuksen oma ja Aabrahamin siementä, lupauksen lapsi .

        Vauva ei ymmärrä hyvää tai pahaa. Ei ole järkeä hänen itse olematta tietoinen kastaa häntä, eli vauvaa
        Vesikaste ihmiseltä ei ole Yliluonnollinen. Se ei ole parannuksen kaste, koska ei vauva voi tehdä parannusta

        Ylipäätään kristillinen kaste ei ole parannuksen kaste. Kyllä lapsi voidaan kastaa (vanhassa liitossa ympäileikata) vaikkei hän mistään mitään tiedäkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pääsikö ristin ryöväri kastamattomana Jumalan valtakuntaan?

        Ristin ryövärin aikana ei ollut kristillistä kasteta olemassakaan. Vanhassa liitossa olivat sakramentit pääsiäislammas ja ympärileikkaus, joihin sisältyi lupaus pelastuksesta. Ristin ryövärin aikana Jeesus itse eli lihassa maanpäällä. Mieleen tulee elävästi se, kuinka Jeesus lasten evankeliumissa kutsui vanhempien viemiä pieniä lapsia luokseen, otti heitä syliinsä ja antoi heille omakseen Jumalan valtakunnan. Koska Jeesus ei enää elä maanpäällä, tämä sama tapahtuu nyt kasteessa. Jeesus ottaa siinä syliinsä ja antaa heille omakseen Jumalan valtakunnan. 27. "Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.

        28. Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa. 29 Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan."

        Siis tämä ei sulje vauvojakaan pois. Kasteen jälkeen vauva on Kristuksen oma ja Aabrahamin siementä, lupauksen lapsi .

        "Ristin ryövärin aikana ei ollut kristillistä kasteta olemassakaan."

        Jeesus otti kasteen toimintansa alussa:
        Mt3:15. Mutta Jeesus vastasi hänelle: "Salli se nyt, sillä näin meidän sopii täyttää koko vanhurskaus." Silloin Johannes suostui siihen.
        16. Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä. Samassa taivaat aukenivat, ja Jeesus näki Jumalan Hengen laskeutuvan hänen päälleen kuin kyyhkynen.

        Jeesus sanoo oppilailleen: Tule ja seuraa minua.
        Näin voimme seurata Jeesusta myös kasteessa.

      • Anonyymi

        V anhoista kirjoista kannattaa repiä kannet irti, ennenkuin vie ne paperrinkeräykseen.Siellä niistä on jotain hytyäkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pääsikö ristin ryöväri kastamattomana Jumalan valtakuntaan?

        Ristin ryövärin aikana ei ollut kristillistä kasteta olemassakaan. Vanhassa liitossa olivat sakramentit pääsiäislammas ja ympärileikkaus, joihin sisältyi lupaus pelastuksesta. Ristin ryövärin aikana Jeesus itse eli lihassa maanpäällä. Mieleen tulee elävästi se, kuinka Jeesus lasten evankeliumissa kutsui vanhempien viemiä pieniä lapsia luokseen, otti heitä syliinsä ja antoi heille omakseen Jumalan valtakunnan. Koska Jeesus ei enää elä maanpäällä, tämä sama tapahtuu nyt kasteessa. Jeesus ottaa siinä syliinsä ja antaa heille omakseen Jumalan valtakunnan. 27. "Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.

        28. Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa. 29 Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan."

        Siis tämä ei sulje vauvojakaan pois. Kasteen jälkeen vauva on Kristuksen oma ja Aabrahamin siementä, lupauksen lapsi .

        "Siis tämä ei sulje vauvojakaan pois. Kasteen jälkeen vauva on Kristuksen oma ja Aabrahamin siementä, lupauksen lapsi ."

        Ensin lapsen tulee syntyä, jotta hänet pestä.

        Siis ensin uudestisyntyminen, ja sen jälkeen uudestisyntymisen pesu.

        Tiit3:5. hän pelasti meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta vaan laupeutensa tähden uudestisyntymisen pesun ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta.

    • Anonyymi

      Raamatun mukaan katolisessa kirkossa on uudestisyntyneitä Jumalan lapsia. Mutta se ei ole Jumalan tahto, että he ovat siellä harhaoppine n ja paavi-antikristuksen vaiktuksen alaisina.
      Ilm. 17:5 tarkoittaa katolista kirkkosa. Ja Ilm. 18:4. kehottaa eroamaan siitä, kuten tietenkin kaikista muistakin kirkoista.

      Toinen asia:
      On hyvä lukea Raamattu Kansalle käännöstä, jossa on huomattavasti vähemmän käännösvirheitä, kuin muissa suomenkielisissä käännöksissä.

      • Anonyymi

        Raamattu kansalle VT perustuu septuagintaan, eli ei alkutekstien, vaan jonkinkieliseen käännökseen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu kansalle VT perustuu septuagintaan, eli ei alkutekstien, vaan jonkinkieliseen käännökseen

        Raamattu Kansalle ei perustu septiagintaan, vaan kolmeen englannin kieliseen Raamattuun, josta käännös on tehty. Raamattu Kansalle ei ole käännetty alkukielestä.

        Raamattu Kansalle -käännöksen tekijät ovatkin myöntäneet, että kyse ei ole alkuteksteihin perustuvasta käännöksestä, vaan kolmesta eri painoksesta 1900-luvun lopulta.

        Entä Uusi 2017 käännös? Kannattaisiko se hankkia ja alkaa lukemaan? Ja onko Raamattu Kansalle kuitenkin hyvä käännös?

        ...tästä linkistä saisi halvemmalla kuin muista paikoista:

        http://luterilainen.com/fi/tilaa/raamattu

    • Anonyymi

      Aloitus on täysin asiantuntematon.

      Helluntailaisuudessa on eräitä sensaationhakuisia maalikkosaarnjaajia, jotka ovat tehneet asiantuntemattomia käännösvertailuja, minkä takia 1992 käännös on saanut päälleen liioiteltua kritiikkiä.

      Otetaan faktat esille.

      1992 käännös ei ole kelvottoman huono. Siinä on korjattu monia virheitä, mitä on ollut 33/38 käännöksessä. Eräs merkittävät virhe oli Ap.t 8:37 jakeen puuttuminen, mikä on korjattu 1992 käännöksessä. Muitankin vastaavia esimerkkejä voisi tuoda esille.

      1992 käännös ei ole sekään virheetön ja siinä on eräitä jakeita, jotka ovat myös käännetty huonosti. Tätä asiaa en kiistä. En siis väitä, että 1992 riittäisi kaikkeen käyttöön.

      33/38 ei ole käännösten aatelia eikä 1992 kelvoton, vaan käännösten paremmuus vaihtelee jakeittain. Sen takia tulee lukea niin 1992 kuin 33/38 käännöstä rinnakkain. On kuitenkin niin, että suomeksi on myös Raamattu Kansalle ja 2017 käännökset, joissa on paljon hyvin käännettyjä jakeita, mutta niissäkin on omat puutteensa. Eräiden mielestä edelleenkin Biblia paras käännös, mutta sen vanha suomen kieli on paikoin niin vaikeatajuista, ettei sitä voi arkisessa käytössä käyttää.

      • Anonyymi

        1992käännös on vähintään joka luvussa tehty tahallaan väärinkääntäminen, että se evankelis-luterilaisen kirkon ev. lutin kirkolle hyötyä toisi

      • Anonyymi

        Pahin moka 92 (väännöksessä) on mielestäni on 5 Mooses 32 jae 8.Kun Korkein jakoi kansoille maat,kun hän levitti ihmiset yli maan piirin,hän määräsi kansojen asuinsijat ja kullekin oman jumalan. Sama jae 33 käännöksessä on seuraava. Kun korkein jakoi perinnöt kansoille,kun hän erotteli ihmisten lapset,silloin hän määräsi kansojen rajat israelilaisten luvun mukaan . Taitaa olla se 92 Kalevalan vertainen teos.

    • Anonyymi

      katolisuuden marmattaminen raamatunkäännöksessä on aivan tyhjänpäiväinen mantra.
      ME olemme hapattuneet katolisuuteen, Martin kautta ja kumarramme katolista oppia, niin miksi sitten fariealaisesti itketään käännösten kirjossa, että jokin on hapattuneempi, kuin toinen.
      Oppikaa ja miettikää asioita.
      Kun sitten tuo kirjoituksia esiin, että ei eksyttäisi, niin katoliset sitten itkevät, että kun kirkkokäsikirjojen perustukset järkkyvät, - tooralaisia.

      Niinpä niin. Kirjoituksissa on oppia ja opetusta, mitä ei katolisuus kestä, eli meidän siionon hapate

    • Anonyymi

      Eihän Helluntailaiset ja muutkaan ns. vapaat suunnat tunnusta lapsikastetta. Ei tarvitse yhtään kiihkoilla tästä, vaan ottakaa maltilla. Minä vaan Tiedän Raamatusta sen selkeän sanoman Kasteesta, kuin kasteen vesi on Jeesuksen verellä punattu ja kuinka kaste on armoa ts. liittämistä siihen työhön, jonka Jeesus ristillä teki: 6:3 "Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?". Olen aina, lapsuudesta saakka, ymmärtänyt kasteen valtavana evankeliumina. Eli siis, kaste antaa, mitä sana siinä lupaa.

      • Anonyymi

        Rukoilkaa Herralta Neuvoa Raamatun käännöksen valitsimisessa.
        Koska heikolle uskovalle on vaikea uskoa Herran Neuvo on, niin se on tärkein ja suurin syy Jumalan puhumattomuudelle

        Helluntailaisuudessa on eräitä sensaationhakuisia maalikkosaarnjaajia kuten esim. Petri Paavola, jotka ovat tehneet asiantuntemattomia käännösvertailuja, minkä takia 1992 käännös on saanut päälleen liioiteltua kritiikkiä.

        Otetaan faktat esille.

        1992 käännös ei ole kelvottoman huono. Siinä on korjattu monia virheitä, mitä on ollut 33/38 käännöksessä. Eräs merkittävät virhe oli Ap.t 8:37 jakeen puuttuminen, mikä on korjattu 1992 käännöksessä. Muitankin vastaavia esimerkkejä voisi tuoda esille.

        1992 käännös ei ole sekään virheetön ja siinä on eräitä jakeita, jotka ovat myös käännetty huonosti. Tätä asiaa en kiistä. En siis väitä, että 1992 riittäisi kaikkeen käyttöön.

        33/38 ei ole käännösten aatelia eikä 1992 kelvoton, vaan käännösten paremmuus vaihtelee jakeittain. Sen takia tulee lukea niin 1992 kuin 33/38 käännöstä rinnakkain. On kuitenkin niin, että suomeksi on myös Raamattu Kansalle ja 2017 käännökset, joissa on paljon hyvin käännettyjä jakeita, mutta niissäkin on omat puutteensa. Eräiden mielestä edelleenkin Biblia paras käännös, mutta sen vanha suomen kieli on paikoin niin vaikeatajuista, ettei sitä voi arkisessa käytössä käyttää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rukoilkaa Herralta Neuvoa Raamatun käännöksen valitsimisessa.
        Koska heikolle uskovalle on vaikea uskoa Herran Neuvo on, niin se on tärkein ja suurin syy Jumalan puhumattomuudelle

        Kaikki ihmiset ovat heikkoja

    • Anonyymi

      Taikauskoiset pellet taas asialla.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Aloittaja, onko hauiksen koolla väliä, kuten annat joka viestissäsi ymmärtää? Veikkaan, että ei ole, joten seuraavaksi voisit keskittyä aaivokapasiteetin kasvattamiseen. Tietysti, jos pystyt siihen.

    • Anonyymi

      1Moos.33:20 Ja hän pystytti siihen alttarin ja antoi sille nimen Eel, Israelin Jumala. 1Moos.33:20 Biblia (1776) Ja rakensi siinä alttarin: ja rukoili väkevää Israelin Jumalan nimeä.

    • Anonyymi

      Raamattu 1992. Matt.1:19 Joosef oli lakia kunnioittava mies mutta ei halunnut häpäistä kihlahttuaan julkisesti. Hän aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa. Raamattu 1938. Matt.1:19 Mutta kun Joosef, hänen miehensä, oli hurskas, ja koska hän ei tahtonut saattaa häntä häpeään, aikoi hän salaisesti hyljätä hänet.

      • Anonyymi

        1992 käännös on tehty, niin että kukatahansa ihminen ilman Hengen väkevyyttä pystyisi sen kääntäjien mielestä ymmärtämään,

      • Anonyymi

        1992:
        Ap.t 8:36 Matkan jatkuessa he tulivat paikkaan, jossa oli vettä. Silloin hoviherra sanoi: "Tässä on vettä. Estääkö mikään kastamasta minua?"
        37 Filippos sanoi hänelle: "Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista." Hoviherra vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika."
        38 Hän käski pysäyttää vaunut, ja he molemmat, Filippos ja hoviherra, astuivat veteen, ja Filippos kastoi hänet.

        33/38:
        Ap.t 8:36 Ja kulkiessaan tietä he tulivat veden ääreen; ja hoviherra sanoi: "Katso, tässä on vettä. Mikä estää kastamasta minua?"
        38 Ja hän käski pysäyttää vaunut, ja he astuivat kumpikin veteen, sekä Filippus että hoviherra, ja Filippus kastoi hänet.

        1992 on korjannut vakavan puuteen 33/38:sta. Jae Ap.t 8:37 oli poistettu 33/38:sta, koska se estaa kastamasta sylilapsia. 1992 jae on palateuttu takaisin.

    • Anonyymi

      Matt.1:19 Biblia (1776) Mutta että Joseph hänen miehensä oli hurskas ja ei tahtonut häntä huutoon saattaa, ajatteli hän salaisesti hylätä hänet.

      • Anonyymi

        Uskokaa, että Herra on parempi ajattelija kuin te, siis antakaa Herran päättää oman elämänsä asioista ja on väärin kritisoida Herran ajatuksia, ne ovat kaksi HENGELLISENLUOTTAMUKSEN lähdettä

    • Anonyymi

      Tasapainoiset uskovat eivät ole jokaisen nettisaarnaajan heiluteltavissa. Raamattu on katolilaisten kokoama. Kirkolliskokoukset päättivät mitä tekstejä siihen hyväksytään ja mitä jätetään. Se on faktaa.

      Täydellistä käännöstä ei ole olemassakaan. Raamatusta kiinnostuneet opiskelevat sitä usein vertailemalla eri käännöksiä. Yhden käännöksen demonisoiminen on sairasta touhua. Jumalan sanoma ihmiskunnalle löytyy joka käännöksestä. Sama asia voidaan sanoa myös hieman eri sanoin. Eihän Suomen kielessä ole aina suoraa vastinetta muiden kielten ilmaisuilla.

    • Anonyymi

      Ap.t.8:39 Biblia. Mutta kuin he vedestä astuivat ylös, tempaisi Henki Philippuksen, ja ei kamaripalvelia häntä enään nähnyt, vaan meni iloiten tietänsä myöten. Kirjoitetaan: kamaripalvelija. Ap.t.8:40 Biblia. Mutta Philippus löydettiin Atsotissa, ja vaelsi ympäri ja saarnasi joka kaupungissa evankeliumia, siihenasti kuin tuli Kesariaan. 1Kun.18:12. 2Kun.2:16.

      • Anonyymi

        Kuitenkin, 1992 käänöksessä on nähtävillä antikristillisyys.

      • Anonyymi

        antti wuolteen kauhunhetket: Eräs helluntaigimma juoksi kerran perääni huutaen: "Olen käynyt taivaassa".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuitenkin, 1992 käänöksessä on nähtävillä antikristillisyys.

        Sinun kommenttisi on täysin asiantuntematon.

        Helluntailaisuudessa on eräitä sensaationhakuisia maalikkosaarnjaajia, jotka ovat tehneet asiantuntemattomia käännösvertailuja, minkä takia 1992 käännös on saanut päälleen liioiteltua kritiikkiä.

        Otetaan faktat esille.

        1992 käännös ei ole kelvottoman huono. Siinä on korjattu monia virheitä, mitä on ollut 33/38 käännöksessä. Eräs merkittävät virhe oli Ap.t 8:37 jakeen puuttuminen, mikä on korjattu 1992 käännöksessä. Muitankin vastaavia esimerkkejä voisi tuoda esille.

        1992 käännös ei ole sekään virheetön ja siinä on eräitä jakeita, jotka ovat myös käännetty huonosti. Tätä asiaa en kiistä. En siis väitä, että 1992 riittäisi kaikkeen käyttöön.

        33/38 ei ole käännösten aatelia eikä 1992 kelvoton, vaan käännösten paremmuus vaihtelee jakeittain. Sen takia tulee lukea niin 1992 kuin 33/38 käännöstä rinnakkain. On kuitenkin niin, että suomeksi on myös Raamattu Kansalle ja 2017 käännökset, joissa on paljon hyvin käännettyjä jakeita, mutta niissäkin on omat puutteensa. Eräiden mielestä edelleenkin Biblia paras käännös, mutta sen vanha suomen kieli on paikoin niin vaikeatajuista, ettei sitä voi arkisessa käytössä käyttää.

    • Anonyymi

      Ap.t.8:37 Biblia. Mutta Philippus sanoi: jos sinä kaikesta sydämestä uskot, niin tapahtukoon. Hän vastasi ja sanoi: minä uskon Jesuksen Kristuksen, Jumalan Pojaksi.

      • Anonyymi

        Tuo jae tarkoittaa käytännössä sitä, ettei sylilasta voi kastaa, koska hän ei ole tunnustanut uskoaa Jumalan Poikaan ja siten itse pyytänyt kastetta. Kukaan ei voi tilata kastetta sellaiselle, joka ei usko.

    • Anonyymi

      Ap.t.8:38 Biblia (1776) Niin hän käski seisahtaa vaunun; ja he astuivat molemmat veteen, Philippus ja kamaripalvelia, ja hän kasti hänen. Kirjoitetaan: kamaripalvelija, kastoi.

    • Anonyymi

      Raamattu 1992. Ap.t. 8:36 Matkan jatkuessa he tulivat paikkaan, jossa oli vettä. Silloin hoviherra sanoi: "Tässä on vettä. Estääkö mikään kastamasta minua?"

      • Anonyymi

        Tuo jae tarkoittaa käytännössä sitä, ettei sylilasta voi kastaa, koska hän ei ole tunnustanut uskoaa Jumalan Poikaan ja siten itse pyytänyt kastetta. Kukaan ei voi tilata kastetta sellaiselle, joka ei usko.

        Siis Jeesus on kuollut myös pienten lasten puolesta, jolloin heidätkin tulee kastaa osalliseksi siihen työhön, jonka Jeesus ristillä teki. Jeesus kun on pelastuksen hankkija ja kaste kaiken tuon hyvän välittäjä. Kaste on Jeesuksen verellä punattu (Room.6:3).

        Kaste, siis veden valelu vauvan päähän, ei välitä yhtään mitään, vaan on pappien taikuutta ja petosta ja turhuutta. Pieni lapsi kelpaa Jeesuksen sovintotyön perusteella sellaisenaan Jumalalle.

        Kaste välittää pelastuksen kuten Raamattu opettaa. Pieni lapsihan kelpaa Jeesuken sovitustyön tähden kuten kaikki uskovat ja kasteutut, mutta Jeesuksen sovitustyö ei hyödytä niitä jotka eivät Kristuksessa ole. Oma itsenään kukaan ei kelpaa Jumalalle ilman Kristusta.

        Uudestikastaminen on lahkojen petosta ja taikuutta.

        Joo ei uudestikastajien kaste vaikuta mitään, se on vain turha teatterinäytös. Kristittyjen kaste taas välittää juuri syntien anteeksi antamusta koskapa se Kristukseen liittää. Ja tuo etä joku pelastuisi ilman uskoa automaattisesti, on uudestikastajien harhaa ja taikaa. Raamattu korostaa aina että Kristus - joka kuoli niin lasten kuin aikuistenkin puolesta - on ainoa tie.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaste välittää pelastuksen kuten Raamattu opettaa. Pieni lapsihan kelpaa Jeesuken sovitustyön tähden kuten kaikki uskovat ja kasteutut, mutta Jeesuksen sovitustyö ei hyödytä niitä jotka eivät Kristuksessa ole. Oma itsenään kukaan ei kelpaa Jumalalle ilman Kristusta.

        Uudestikastaminen on lahkojen petosta ja taikuutta.

        Lapselle annettu kaste on rituaali, jolla ei ole hänen kannalta mitään vaikutusta, koska lapselle annettu kaste ei ole edes Raamatun tarkoittama uskovien upotuskaste. Lapsen kastettu ei ole edes kastettu. Jeesus sanoi, että ensin tulee uskoa evankeliumi ja sitten ottaa ihan itse kaste. Uskovien upotuskaste on raamatullinen kaste ja sen ottanut kasetetaan ensimämistä kertaa siitä huolimatta oli hän saanut lapsena kasteen tai ei.

        Mark 16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
        16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

        Ap.t 2:38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

        Ap.t 22:16 Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'

        Uskovien upotuskaste on raamatullinen kaste ja sen ottanut kasetetaan ensimmäistä kertaa siitä huolimatta oli hän saanut lapsena kasteen tai ei.

        Raamattu ei tunne mitään "uskovien upotuskastetta". Koko termi on ihmiskeksintöä. Jeesuksen lähetyskäskyn piiriin kuuluvat kaiken ikäiset. Jeesus ei sano missään että "ensin pitää uskoa evankelumi ja ottaa sitten kaste". Ei ole sellaista Raamatussa. Mutta hyvä yritys kuitenkin.

        Kaste on yksi, joten sitä ei tarvitse uusia. Jotkin uskovat ovat saaneet "uskovien kasteen" monta kertaa mutta yksi kaste riittää.

        >>Raamattu ei tunne mitään "uskovien upotuskastetta". <<

        Kyllä tuntee.

        Sana baptizo merkitsee upottaa, vaikka se on käännetty kaste. Johannes Kastajakin kastoi sellaisessa kohtaa jokea, missä oli riittävästi vettä upottautumista varten. Upotuskaste annetaan vain uskoville, joten termi uskovien upotuskaste on täysin raamatullinen termi.

        Mark 16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
        16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

        Joh 3:23 Mutta Johanneskin kastoi Ainonissa lähellä Salimia, koska siellä oli paljon vettä; ja ihmiset tulivat ja antoivat kastaa itsensä.

        Matt 3:15 Mutta Jeesus vastasi hänelle: "Älä nyt vastustele. Näin meidän on tehtävä, jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon." Silloin Johannes suostui hänen pyyntöönsä. [Ps. 40:9]
        16 Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu ei tunne mitään "uskovien upotuskastetta". Koko termi on ihmiskeksintöä. Jeesuksen lähetyskäskyn piiriin kuuluvat kaiken ikäiset. Jeesus ei sano missään että "ensin pitää uskoa evankelumi ja ottaa sitten kaste". Ei ole sellaista Raamatussa. Mutta hyvä yritys kuitenkin.

        Kaste on yksi, joten sitä ei tarvitse uusia. Jotkin uskovat ovat saaneet "uskovien kasteen" monta kertaa mutta yksi kaste riittää.

        >>Kaste on yksi, joten sitä ei tarvitse uusia. Jotkin uskovat ovat saaneet "uskovien kasteen" monta kertaa mutta yksi kaste riittää.<<

        Lapsi ei ole koskaan saanut uskovien upotuskastetta, joten hänen on kasvettuaan aikuisesti mentävä upotuskasteelle tultuaan uskoon. Lapsikaste tulee korjata uskovien upotuskasteella, koska lapsikaste ei kelpaa Jumalalle. Ei ole mitään estettä korjata asiaa menemällä uskovien upotuskasteelle. kuten Paavali asiasta opettaa:

        Ap.t 19:1 Apolloksen ollessa Korintissa Paavali vaelsi ylänköseutujen halki ja tuli Efesokseen. Hän tapasi siellä muutamia opetuslapsia
        2 ja kysyi heiltä: "Saitteko Pyhän Hengen, kun tulitte uskoon?" "Emme me ole kuulleetkaan mistään Pyhästä Hengestä", nämä vastasivat.
        3 "Millä kasteella teidät sitten on kastettu?" kysyi Paavali. He vastasivat: "Johanneksen kasteella."
        4 Silloin Paavali sanoi: "Johannes tosin kastoi vedellä parannukseen, mutta hän kehotti ihmisiä uskomaan toiseen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, Jeesukseen."
        5 Tämän kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu ei tunne mitään "uskovien upotuskastetta". Koko termi on ihmiskeksintöä. Jeesuksen lähetyskäskyn piiriin kuuluvat kaiken ikäiset. Jeesus ei sano missään että "ensin pitää uskoa evankelumi ja ottaa sitten kaste". Ei ole sellaista Raamatussa. Mutta hyvä yritys kuitenkin.

        Kaste on yksi, joten sitä ei tarvitse uusia. Jotkin uskovat ovat saaneet "uskovien kasteen" monta kertaa mutta yksi kaste riittää.

        >>>Jeesus ei sano missään että "ensin pitää uskoa evankelumi ja ottaa sitten kaste". <<<

        Kyllä sanoo. Koko kasteen ajatus on, että kun on tullut uskoon ja tunnustanut syntinsä, niin kasteessa saa anteeksi synnit uskonsa takia. Kuten Jeesus sanoi, niin joka uskoo, hänen on otettava upotuskaste.

        Mark 16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
        16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

        Ap.t 2:38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >>>Jeesus ei sano missään että "ensin pitää uskoa evankelumi ja ottaa sitten kaste". <<<

        Kyllä sanoo. Koko kasteen ajatus on, että kun on tullut uskoon ja tunnustanut syntinsä, niin kasteessa saa anteeksi synnit uskonsa takia. Kuten Jeesus sanoi, niin joka uskoo, hänen on otettava upotuskaste.

        Mark 16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
        16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

        Ap.t 2:38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

        "Sana baptizo merkitsee upottaa"

        Kyllä, se tarkoittaa myös pestä ja koskettaa vedellä. Upottamisen vaatimusta ei ole Raamatussa.

        " lapsikaste ei kelpaa Jumalalle"

        Kyllä se Jumalalle kelpaa kun Jeesus itse halusi lapset luokseen. Lapsikaste ei kelpaa uudestikastajille.

        "Kyllä sanoo."

        Näytätkö kohdan.

        "Koko kasteen ajatus on, että kun on tullut uskoon ja tunnustanut syntinsä, niin kasteessa saa anteeksi synnit uskonsa takia"

        Äsken vielä kaste ei välittänyt mitään, nytkö se välittääkin? Siksi juuri pienet lapset kastetaan koska he saavat kasteessa uskon kautta syntinsä anteeksi.

        "Kuten Jeesus sanoi, niin joka uskoo, hänen on otettava upotuskaste."

        Ei sano missään tuollaista.

        >>Upottamisen vaatimusta ei ole Raamatussa.<<

        Sana baptizo merkitsee upottaa veteen. Sen takia Jeesuskin nousi veden alta ylös, koska hänet upostettiin Jordanjoen veteen kasteessa.

        Joh 3:23 Mutta Johanneskin kastoi Ainonissa lähellä Salimia, koska siellä oli paljon vettä; ja ihmiset tulivat ja antoivat kastaa itsensä.

        Matt 3:15 Mutta Jeesus vastasi hänelle: "Älä nyt vastustele. Näin meidän on tehtävä, jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon." Silloin Johannes suostui hänen pyyntöönsä. [Ps. 40:9]
        16 Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä.

        >>" lapsikaste ei kelpaa Jumalalle" Kyllä se Jumalalle kelpaa kun Jeesus itse halusi lapset luokseen. <<

        Jeesus ei kastanut lapsia vaan siunasi heidät. Jeesukselle kelpaa pienet lapset, vaikka he eivät olisi saaneet kastetta, koska pieni lapsi ei ymmärrä evankeliumia eikä aina edes omia tekojaan. Lapsikasteesta ei opeta se kohta Raamatussa, jossa Jeesus ottaa lapset louoksen.

        Lapsikaste ei kelpaa Jumalalle, koska sylilapsi ei ole tunnustanut uskoaa Jumalan Poikaan, mikä on este antaa toiselle ihmiselle kaste. Luterilainen kirkko huijaa seurakuntaa lapsikasteella.

        Ap.t 8:36 Matkan jatkuessa he tulivat paikkaan, jossa oli vettä. Silloin hoviherra sanoi: "Tässä on vettä. Estääkö mikään kastamasta minua?"
        37 Filippos sanoi hänelle: "Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista." Hoviherra vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika."
        38 Hän käski pysäyttää vaunut, ja he molemmat, Filippos ja hoviherra, astuivat veteen, ja Filippos kastoi hänet.

        >>>Siksi juuri pienet lapset kastetaan koska he saavat kasteessa uskon kautta syntinsä anteeksi.<<<

        Pienet lapset eivät ymmärrä evankeliumia eivätkä sen takia usko. Kaste on pätevä vasta sitten, kun sitä on itse pyytänyt uskonsa takia. Kukaan ei voi tilata katetta toiselle ihmiselle, joka ikänsä takia ei edes ymmärrä, mitä hänelle tehdään. Lapsikaste ei kelpaa Jumalalle.

        Jeesuksen kastekäsky koskee niitä aikusia, jotka ovat kuulleet evankeliumin. Kun he tulevat uskoon, tunnsutavat syntinsä ja ottavat kasteen, niin silloin he saavat uskonsa takia synnit anteeksi.

        Ap.t 2:38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

        Ap.t 22:16 Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'

        >>>"Kuten Jeesus sanoi, niin joka uskoo, hänen on otettava upotuskaste." Ei sano missään tuollaista.<<<

        Kyllä sanoo. Sinä vastustat totuutta ja yrität vääristellä Raamattua.

        Mark 16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
        16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Sana baptizo merkitsee upottaa"

        Kyllä, se tarkoittaa myös pestä ja koskettaa vedellä. Upottamisen vaatimusta ei ole Raamatussa.

        " lapsikaste ei kelpaa Jumalalle"

        Kyllä se Jumalalle kelpaa kun Jeesus itse halusi lapset luokseen. Lapsikaste ei kelpaa uudestikastajille.

        "Kyllä sanoo."

        Näytätkö kohdan.

        "Koko kasteen ajatus on, että kun on tullut uskoon ja tunnustanut syntinsä, niin kasteessa saa anteeksi synnit uskonsa takia"

        Äsken vielä kaste ei välittänyt mitään, nytkö se välittääkin? Siksi juuri pienet lapset kastetaan koska he saavat kasteessa uskon kautta syntinsä anteeksi.

        "Kuten Jeesus sanoi, niin joka uskoo, hänen on otettava upotuskaste."

        Ei sano missään tuollaista.

        Sinä taidat olla Usko Toivonen, joka vastaustaa uskovien upotuskastetta. Miksi et laittanut nimimerkkiäsi Usko Toivonen esille? Senkö takia, ettet voi enää näyttää naamaasi täällä?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaste, siis veden valelu vauvan päähän, ei välitä yhtään mitään, vaan on pappien taikuutta ja petosta ja turhuutta. Pieni lapsi kelpaa Jeesuksen sovintotyön perusteella sellaisenaan Jumalalle.

        "Mihin minä ikinä säädän nimeni muiston, siinä minä olen". Kasteessa on Jeesuksen nimen muisto. Pelastusta ei saa aikaan vesi, vaan Jumalan sana, joka on vedessä ja veden kanssa.

      • Anonyymi
        weha kirjoitti:

        "Mihin minä ikinä säädän nimeni muiston, siinä minä olen". Kasteessa on Jeesuksen nimen muisto. Pelastusta ei saa aikaan vesi, vaan Jumalan sana, joka on vedessä ja veden kanssa.

        "Sana baptizo merkitsee upottaa veteen. Sen takia Jeesuskin nousi veden alta ylös, koska hänet upostettiin Jordanjoen veteen kasteessa."

        Älä intä. Sana tarkoittaa myös pesemistä ja muuta veden kanssa koskettelua. Joanneksen kaste oli oma kasteensa, ei kristillinen kaste.

        "Jeesus ei kastanut lapsia vaan siunasi heidät"

        Jeesus ei kastanut aikuisiakaan. Pitääkö aikuisetkin jättää kastamatta?

        "Lapsikasteesta ei opeta se kohta Raamatussa, jossa Jeesus ottaa lapset louoksen."

        Kasteen merkitys on se että ihminen pääsee Kristuksen yhteyteen, joten kyllä se opettaa.

        "Lapsikaste ei kelpaa Jumalalle, koska sylilapsi ei ole tunnustanut uskoaa"

        Kaste ei ole uskontunnustus, vaan Jumalan teko. Kukaan ei kelpaa Jumalalle ilman Kristusta.

        "Pienet lapset eivät ymmärrä evankeliumia eivätkä sen takia usko"

        Jeesus taas sanoo että pienet öapset uskova, joten usko tässä asiassa Häntä enemmän kuin sinua.

        "Kaste on pätevä vasta sitten, kun sitä on itse pyytänyt uskonsa takia"

        Tällaista opetusta ei ole Raamatussa. Kaste ei perustu ihmisen uskoon, vaan Kristuksen työhön.

        "Jeesuksen kastekäsky koskee niitä aikusia, jotka ovat kuulleet evankeliumin"

        Edelleen ihan puuta heinää. Luepas takasti mitä Jeesus käskee tehdä. Hän käskee opetuslapseuttaa kaikki kansat kastamalla ja opettamalla.

        Sinä yritätä väännellä Jeesuksen sanoja ja lisään omia kuvitelmiasi Raamattuun. Uudestikastaminen ei kelpaa Jumalalle vaan on pelkkä ihmisen temppu. Uudestikastajat huiaavat ihmisiä vaatimalla uutta kastetta.

        Jeesus ei käske missään kastamaan uskovia tai uskonsa tunnustavia. Hän käskee kastamaan ja opettamaan kaikkia. Mitään käskyä kastaa vain uskovaia, tai kieltoa kastaa pieniä lapsia, ei ole. Kasteen esikuvatkin sisällyttävät pienet lapset mukaan joukkoon joten asia on selvä.

        Termi "nousta vedestä" ei viittaa upotuskasteeseen, sillä vedestä noustaan vaikka vettä olisi vain polviin asti.

        Se, että pieni lapsi ei ymmärrä evankeliumia, ei tarkoita ettei hän voisi saada uskon lahjaa. Varsinkin kun Jeesus itsse sanoi että pienet uskovat häneen.

        Kumma että lapsen kaste ei kelpaa Jumalalle mutta siunaus kelpaa, Eihän vauva ymmärrä mitään siunauksesta joka hänelle tehdään mutta silti se on pätevä siunaus.

        Olet ilmeisesti Usko Toivonen, koska kirjoittelet tuolla tavalla kierosti Raamattua vastaan.

        >>>Älä intä. Sana tarkoittaa myös pesemistä ja muuta veden kanssa koskettelua. Joanneksen kaste oli oma kasteensa, ei kristillinen kaste.<<<

        En intä, vaan tiedän, että baptizo merkitsee upottaa veteen, mikä pitää paikkansa. Kaste on huono käännös, parempi olisi upottaa.

        >>Jeesus ei kastanut aikuisiakaan. Pitääkö aikuisetkin jättää kastamatta?<<

        Uskomatonta Raamatun vääristelyä sinulta. Jeesus antoi opetuslapsensa kastaa aikuisia. Edelleen on niin, ettei laisten siunaaminen tarkoita käskyä kastaa lapsia.

        >>>Kasteen merkitys on se että ihminen pääsee Kristuksen yhteyteen, joten kyllä se opettaa.<<<

        Tuo ei pidä paikkansa. Kasteen merkitys on pesta synnit pois siltä, jokä on kuullut evankeliumin ja uskonut Jumalan Poikaan.

        Ap.t 2:38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

        >>>"Kaste on pätevä vasta sitten, kun sitä on itse pyytänyt uskonsa takia" Tällaista opetusta ei ole Raamatussa. Kaste ei perustu ihmisen uskoon, vaan Kristuksen työhön.<<<

        Sinä vääristelet Raamattua kuin Saatana. Raamattu kieltää kastamasta ketään, joka ei tunnusta uskoaa Jumalan Poikaan. Näistä jakeista käy aivan selvästi ilmi, että uskon tunnustuksen puute on este antaa upostuskaste.

        Ap.t 8:36 Matkan jatkuessa he tulivat paikkaan, jossa oli vettä. Silloin hoviherra sanoi: "Tässä on vettä. Estääkö mikään kastamasta minua?"
        37 Filippos sanoi hänelle: "Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista." Hoviherra vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika."
        38 Hän käski pysäyttää vaunut, ja he molemmat, Filippos ja hoviherra, astuivat veteen, ja Filippos kastoi hänet.

        >>>Sinä yritätä väännellä Jeesuksen sanoja ja lisään omia kuvitelmiasi Raamattuun. Uudestikastaminen ei kelpaa Jumalalle vaan on pelkkä ihmisen temppu. Uudestikastajat huiaavat ihmisiä vaatimalla uutta kastetta.<<<

        Sinä tässä väärisetelet Raamattua kuin Saatana.

        Lapsikaste ei kelpaa Jumalalle. Lapsena kastettua ei uudelleen kasteta uskovien upotuskasteessa, koska se on ensimmäinen pätevä kaste uskoon tulleelle.

        Luterilainen kirkko huijaa seurakuntaa antamalla lapselle kasteen, jotta he jäisivät kokonaan ilman raamatullista uskovien upotuskasketta ja joutuisivat siten helvettiin. Jumala tuomitkoon luterilaiset papit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus ei käske missään kastamaan uskovia tai uskonsa tunnustavia. Hän käskee kastamaan ja opettamaan kaikkia. Mitään käskyä kastaa vain uskovaia, tai kieltoa kastaa pieniä lapsia, ei ole. Kasteen esikuvatkin sisällyttävät pienet lapset mukaan joukkoon joten asia on selvä.

        Termi "nousta vedestä" ei viittaa upotuskasteeseen, sillä vedestä noustaan vaikka vettä olisi vain polviin asti.

        Se, että pieni lapsi ei ymmärrä evankeliumia, ei tarkoita ettei hän voisi saada uskon lahjaa. Varsinkin kun Jeesus itsse sanoi että pienet uskovat häneen.

        Kumma että lapsen kaste ei kelpaa Jumalalle mutta siunaus kelpaa, Eihän vauva ymmärrä mitään siunauksesta joka hänelle tehdään mutta silti se on pätevä siunaus.

        >>>Jeesus ei käske missään kastamaan uskovia tai uskonsa tunnustavia. Hän käskee kastamaan ja opettamaan kaikkia. Mitään käskyä kastaa vain uskovaia, tai kieltoa kastaa pieniä lapsia, ei ole.<<<

        Tästä huomaa, ettet olet mitenkään tajunnut, mitä Raamatussa lukee ja mikä on kasteen merkitys. Sinä eksytät lapsikasteellasi kuin Saatana.

        Jeesus käski opettaa evankeliumin kaikille ja kastaa ne, jotka häneen uskoivat. Kukaan ei voi tilata kastetta nukkuvalle, tajuttomalle tai kuolleelle ihmiselle, joka ei ymmärrä mitään kasteesta. Sen takia ei sylilastakaan saa kastaa, koska hän ei usko eikä pysty tunnustamaan uskoaan Jumalan Poikaan.

        Mark 16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
        16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

        Ap.t 8:36 Matkan jatkuessa he tulivat paikkaan, jossa oli vettä. Silloin hoviherra sanoi: "Tässä on vettä. Estääkö mikään kastamasta minua?"
        37 Filippos sanoi hänelle: "Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista." Hoviherra vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika."
        38 Hän käski pysäyttää vaunut, ja he molemmat, Filippos ja hoviherra, astuivat veteen, ja Filippos kastoi hänet.

        >>>Kasteen esikuvatkin sisällyttävät pienet lapset mukaan joukkoon joten asia on selvä.<<<

        Tämä ei ole kasteen esikuva. Sinä vääristelet Raamattua kuin Saatana.

        Jeesus siunasi lapset eikä kastanut heitä.

        >>>Termi "nousta vedestä" ei viittaa upotuskasteeseen, sillä vedestä noustaan vaikka vettä olisi vain polviin asti.<<<

        Sinä taas kieroiet kuin Saatana.

        Johannes Kastaja kastoi siellä, missä oli riittävästi vettä upottamaan kastettava veteen. Kasteen esikuva on juutalainen mikve kaste, jossa upottaudutaan altaaseen. Veden pirskottaminen vauvan pään päälle ei ole lähelläkään raamatullista uskovien upotuskastetta, vaan luterilaisten pappien huijaus.

        Joh 3:23 Myös Johannes kastoi edelleen; hän oli Ainonissa, Salimin lähellä, missä oli runsaasti vettä, ja ihmisiä tuli sinne kastettaviksi.

        Matt 3:15 Mutta Jeesus vastasi hänelle: "Älä nyt vastustele. Näin meidän on tehtävä, jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon." Silloin Johannes suostui hänen pyyntöönsä.
        16 Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä.

        >>>Se, että pieni lapsi ei ymmärrä evankeliumia, ei tarkoita ettei hän voisi saada uskon lahjaa. <<<

        Uskomatonta luterilaista hapatusta sinulla. Kukaan ei usko, jos ei itse pysty ymmärtämään ja uskoaa tunnustamaan. Lapsikaste ei kelpaa Jumalalle.

        Jeesuksen käskemä kaste on nimenomaan uskovien upotuskaste ja perusteluni ovat edellä.

        "Tästä huomaa, ettet olet mitenkään tajunnut, mitä Raamatussa lukee ja mikä on kasteen merkitys. Sinä eksytät lapsikasteellasi kuin Saatana."

        Kyllä tajuan kyllä mikä kasteen merkitys on. Se on Kristus. Sinä taas eksytät ihmisiä uudestikasteellasi.

        "Jeesus käski opettaa evankeliumin kaikille ja kastaa ne, jotka häneen uskoivat."

        Ei, vaan Jeesus käski tehdä opetuslapsia kastamalla ja opettamalla. Uskovien kastamisesta Jeesus ei puhunut mitään erikseen.

        "koska hän ei usko eikä pysty tunnustamaan"

        Uskomaan hän pystyy, tunnustamaan ei.

        "Tämä ei ole kasteen esikuva"

        Vaikkapa punaisen meren ylitys on kasteen esikuva. Vanhemmat kantoivat sylilapset mukanaan. Juutalainen kulttuuri oli perhekeskeinen ja jos perheen lapsia ei olisi saanut ottaa seurakuntaan mukaan, olisi se ollut vallankumouksellinen asia, josta olisi pitänyt ohje Raamatussa olla. Sellaista ei kuitenkaan ole eikä tarvita.

        "Jeesus siunasi lapset eikä kastanut heitä."

        Jeesus ei kastanut aikuisiakaan. Pitääkö aikuisetkin nyt jättää kastamatta? Jeesus käski kastaa ja opettaa kaikkia.

        "Johannes Kastaja kastoi siellä, missä oli riittävästi vettä upottamaan kastettava veteen"

        Johanneksen kaste on Johanneksen kaste.

        " Veden pirskottaminen vauvan pään päälle ei ole lähelläkään raamatullista uskovien upotuskastetta"

        Pirskottaminen on kaste siinä missä upottaminenkin, eikä kastettavan ikä tee kasteesta oikeaa tai väärää.

        "Kukaan ei usko, jos ei itse pysty ymmärtämään ja uskoaa tunnustamaan."

        Jeesus itse sanoo että pieni lapsi uskoo joten luotaan Häneen. Usko on Jumalan teko, ei ihmisen päätös. Sinun mukaasi siis dementoitunut vanhus ei voi uskoa, eikä mykkä voi uskoa kun ei voi uskoaan tunnustaa... Tällaista se ihmisoppi on, Jumalan lahjat sidotaan ihmisen kykyjen mukaan.

        "Jeesuksen käskemä kaste on nimenomaan uskovien upotuskaste ja perusteluni ovat edellä."

        Upotuskasteesta Jeesus ei puhunut sanaakan, eikä "uskovien kastetta" ole Raamatussa joten pieleen meni perustelusi,

        Pelkkää 1000 -luvulla syntyneiden uudestikastajajein hapatusta sinulla, Raamattu ei tunne uudestikastettasi eikä Jumala sitä hyväksy.

        Hyvin kirjoittelet. Tuon kasteenuusijan argumentit ovat vanhoja tuttuja ja helposti kumottavissa. Jeesus itse asiassa kumoaa ne jo kaste- ja lähetyskäskyssään.

        Tiedän muuten tapauksen, jossa ihminen oli kastettu hellareilla aikuisena ja kuukausia tämän jälkeen hän ilmoitti ettei ollutkaan vielä ihan oikeasi uskossa silloin kastehetkellä ja hän halusi uuden kasteen. Sitä hänelle ei suostuttu antamaan. Miksi? Hän ei siis ollutkaan saanut "uskovien kastetta" kun oli silloin vielä epäuskoinen omien sanojensa mukaan, joten kasteenuusijoiden opin mukaan hänet olisi pitänyt kastaa koska uskovana ei ollut vielä kastetta saanut. Tuokin todistaa että uskovien kaste on vain sanahelinää. Hänen kasteensa perustui siis valheelliseen tunnustukseen eikä uskoon.

        Tosin raamatullinen kaste ei voi perustua kenenkään uskoon, koska kukaan ei näe toisen uskoa. Siksipä Raamattu ilmoittaa kasteesta: "Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus".

        Olet siis tämä toivoton tapaus Usko Toivonen, joka nyt kirjoittelee ilman nimimerkkiään, koska tämän eksytyksen jälkeen, et voi näyttää kasvojasi täällä. Olet ilmeisesti luterilainen pappi, joka on tullut eksyttämään seurakuntaa.

        >>>>Kyllä tajuan kyllä mikä kasteen merkitys on. Se on Kristus. Sinä taas eksytät ihmisiä uudestikasteellasi.<<<<

        Pitää uskoa ensin Jeesukseen Kristukseen, jotta voi ottaa kasteen. Et tietenkään ole ymmärtänyt kasteen merkitystä. Se on syntien peseminen pois syntien tunnustamisen ja uskon takia. Pienellä lapsella ei voi olla uskoa, koska hän ei edes voi ymmärtää evankeliumia tai edes puhettakaan.

        Sinä jankutat harhaoppiasi, mutta valistuneet lukijat ymmärtävät siteeraamistani jakeista, että sinä eksytät koko ajan. Termi uudelleen kastaminen on luterilaisten keksimä haukkumanimi, jolla he pilkkaavat vanhurskasta uskovien upotuskastetta.

        Ap.t 2:38 Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.

        Ap.t 22:16 Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'

        >>>Upotuskasteesta Jeesus ei puhunut sanaakan, eikä "uskovien kastetta" ole Raamatussa joten pieleen meni perustelusi,<<<

        Raamatussa opetetaan uskovien upotuskastetta, mutta sinä et vain sitä pysty tunnustamaan, koska olet Paholaisen asialla eksyttämässä seurakuntaa. Näistä jakeista voi ymmärtää, että Raamattu opettaa uskovien upotuskastetta. Sana baptizo merkitsee muutenkin upottaa veteen

        Mark 16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
        16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

        Ap.t 8:36 Matkan jatkuessa he tulivat paikkaan, jossa oli vettä. Silloin hoviherra sanoi: "Tässä on vettä. Estääkö mikään kastamasta minua?"
        37 Filippos sanoi hänelle: "Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista." Hoviherra vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika."
        38 Hän käski pysäyttää vaunut, ja he molemmat, Filippos ja hoviherra, astuivat veteen, ja Filippos kastoi hänet.

        Joh 3:23 Myös Johannes kastoi edelleen; hän oli Ainonissa, Salimin lähellä, missä oli runsaasti vettä, ja ihmisiä tuli sinne kastettaviksi.

        Matt 3:15 Mutta Jeesus vastasi hänelle: "Älä nyt vastustele. Näin meidän on tehtävä, jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon." Silloin Johannes suostui hänen pyyntöönsä.
        16 Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä.

        Mitä tulee sinun muihin selityksiisi, niin ne ovat vain sinun lihallisia mielipiteitäsi, jotka ovat Raamatun vastaisia. Et ole edes pystynyt mitään jakeita siteeraamaan.

        Olen todistanut Raamatulla, että sinä eksytät lapsikasteellasi, joka on katolisen ja luterilaisen kirkon huijaus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin kirjoittelet. Tuon kasteenuusijan argumentit ovat vanhoja tuttuja ja helposti kumottavissa. Jeesus itse asiassa kumoaa ne jo kaste- ja lähetyskäskyssään.

        Tiedän muuten tapauksen, jossa ihminen oli kastettu hellareilla aikuisena ja kuukausia tämän jälkeen hän ilmoitti ettei ollutkaan vielä ihan oikeasi uskossa silloin kastehetkellä ja hän halusi uuden kasteen. Sitä hänelle ei suostuttu antamaan. Miksi? Hän ei siis ollutkaan saanut "uskovien kastetta" kun oli silloin vielä epäuskoinen omien sanojensa mukaan, joten kasteenuusijoiden opin mukaan hänet olisi pitänyt kastaa koska uskovana ei ollut vielä kastetta saanut. Tuokin todistaa että uskovien kaste on vain sanahelinää. Hänen kasteensa perustui siis valheelliseen tunnustukseen eikä uskoon.

        Tosin raamatullinen kaste ei voi perustua kenenkään uskoon, koska kukaan ei näe toisen uskoa. Siksipä Raamattu ilmoittaa kasteesta: "Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus".

        >>>Hyvin kirjoittelet. Tuon kasteenuusijan argumentit ovat vanhoja tuttuja ja helposti kumottavissa. <<<

        Taidat olla sama henkilö, joka kirjoitteli edelle. Yrität esiintyä toisena ja kehua itseäsi. Kasteeuusiminen on luterilaisen kirkon haukkumanimi vanhurskaalle uskovien upotuskasteelle. Et ole pystynyt osoittamaan mitään Raamatulla, joten puheesi Raamatun kumomisesta on pelkää tyhjää ilmaa.

        "Pitää uskoa ensin Jeesukseen Kristukseen, jotta voi ottaa kasteen"

        Edelleenkään Raamattu ei moista opeta.

        "Pienellä lapsella ei voi olla uskoa, koska hän ei edes voi ymmärtää evankeliumia tai edes puhettakaan."

        Jeesus oli tästä ihan eri mieltä. Miksi kamppailet Jeesuksen omia sanoja vastaan?

        "Sinä jankutat harhaoppiasi, mutta valistuneet lukijat ymmärtävät siteeraamistani jakeista, että sinä eksytät koko ajan"

        Sinä jankutat koko ajan jakeita jotka ovat oppiasi vastaan. Jokainen näkee mitä Jeesus sanoo ja sinä opetat iha muuta.

        "Termi uudelleen kastaminen on luterilaisten keksimä haukkumanimi"

        Sillä ei ole väliä kuka termin keksi. Uudelleen kastaminen on Raamatun vastaista koska yksi kaste riittää. Se ei ole haukkumanimi sen enepää kuin lapsikastekaan.

        "Raamatussa opetetaan uskovien upotuskastetta,"

        Sinä jankkaat ja jankkaat mutta yhtään perustelua et väitteellesi anna. Sana baptizoo merkitsee muutakin kuin upottaa joten sen perusteella ei voi tehdä johtopäätöstä kasetavasta. Olet itse paholaisen asialla ja eksytät koska luet Raamatusta sellaista mitä siellä ei sanota.

        " niin ne ovat vain sinun lihallisia mielipiteitäsi, jotka ovat Raamatun vastaisia."

        Jeesuksen käsky ei ole mielipide, vaan siihen perustuu kaikki mutta sinulle se ei tunnu kelpaavan. Koko termi lapsikaste on uudestikastajien keksimä, koska Raamattu ei anna kasteelle mitään lisätermejä. Kumma kun et puhu naisehtoollisesta, sitäkään ei Raamatussa ole. Kaste ei ole mikään kirkon keksintö vaan Jeesuksen asettama väline. Uudestikastaminen on lahkosi keksintö.

        "Taidat olla sama henkilö, joka kirjoitteli edelle."

        Olet epätoivoinen kirjoittellessasi tuollaista. Kun Raamatun tuki loppuu, rupeat uudestikastajien tapaan haukkumaan toista ja viemään keskustelua muualle. Lue itse mitä Jeesus sanoo. Palaa vasta sitten asiaan.

        Yhtään kohtaa oppisi tueksi et ole pystynyt Raamatusta näyttämään. Kasteen uusiminen ei ole kenenkään muiden kuin uudestikastajen keksintö.

        ""Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus"."

        Aamen! Usko on perusta sille että olemme kasteessa päässeet Jeesuksen omaksi.

        Milelenkiintoista muuten että yhtään kertaa Jeesuksen kastekäskyä ei tuo uudesikastaja ole siteerannut. Syyn varmaan kaikki arvaavat. Sen sijaan hän siteeraa Johanneksen kasteeseen liittyviä kohtia kuten "Näin meidän on tehtävä, jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon". Tuo ei liity kristililseen kasteeseen muuta kuin hänellä itsellään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Pitää uskoa ensin Jeesukseen Kristukseen, jotta voi ottaa kasteen"

        Edelleenkään Raamattu ei moista opeta.

        "Pienellä lapsella ei voi olla uskoa, koska hän ei edes voi ymmärtää evankeliumia tai edes puhettakaan."

        Jeesus oli tästä ihan eri mieltä. Miksi kamppailet Jeesuksen omia sanoja vastaan?

        "Sinä jankutat harhaoppiasi, mutta valistuneet lukijat ymmärtävät siteeraamistani jakeista, että sinä eksytät koko ajan"

        Sinä jankutat koko ajan jakeita jotka ovat oppiasi vastaan. Jokainen näkee mitä Jeesus sanoo ja sinä opetat iha muuta.

        "Termi uudelleen kastaminen on luterilaisten keksimä haukkumanimi"

        Sillä ei ole väliä kuka termin keksi. Uudelleen kastaminen on Raamatun vastaista koska yksi kaste riittää. Se ei ole haukkumanimi sen enepää kuin lapsikastekaan.

        "Raamatussa opetetaan uskovien upotuskastetta,"

        Sinä jankkaat ja jankkaat mutta yhtään perustelua et väitteellesi anna. Sana baptizoo merkitsee muutakin kuin upottaa joten sen perusteella ei voi tehdä johtopäätöstä kasetavasta. Olet itse paholaisen asialla ja eksytät koska luet Raamatusta sellaista mitä siellä ei sanota.

        " niin ne ovat vain sinun lihallisia mielipiteitäsi, jotka ovat Raamatun vastaisia."

        Jeesuksen käsky ei ole mielipide, vaan siihen perustuu kaikki mutta sinulle se ei tunnu kelpaavan. Koko termi lapsikaste on uudestikastajien keksimä, koska Raamattu ei anna kasteelle mitään lisätermejä. Kumma kun et puhu naisehtoollisesta, sitäkään ei Raamatussa ole. Kaste ei ole mikään kirkon keksintö vaan Jeesuksen asettama väline. Uudestikastaminen on lahkosi keksintö.

        "Taidat olla sama henkilö, joka kirjoitteli edelle."

        Olet epätoivoinen kirjoittellessasi tuollaista. Kun Raamatun tuki loppuu, rupeat uudestikastajien tapaan haukkumaan toista ja viemään keskustelua muualle. Lue itse mitä Jeesus sanoo. Palaa vasta sitten asiaan.

        Yhtään kohtaa oppisi tueksi et ole pystynyt Raamatusta näyttämään. Kasteen uusiminen ei ole kenenkään muiden kuin uudestikastajen keksintö.

        Olet siis Usko Toivonen, koska sinulla on tapana koko ajan kiistää kaikki totuus. Älä ole niin typerä, että luulet täällä jonkun uskovan sinun eksytystäsi, jossa puolustat epäraamatullista lapsikastetta.

        >>>"Pitää uskoa ensin Jeesukseen Kristukseen, jotta voi ottaa kasteen" Edelleenkään Raamattu ei moista opeta.<<<

        Kyllä opettaa. Olen siteerannut jakeet, jossa opetetaan, että ensin pitää kuulla evankeliumi, sitten pitää tunnustaa usko Jumalan Poikaa ja vasta sitten saa upotuskastaa. Upottaminen on tarkoitettu vain uskoville, minkä vuoksi sylilasta ei saa kastaa. Uskon tunnustuksen puuttuminen on Raamatun mukaan este antaa kastetta.

        Mark 16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
        16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

        Ap.t 8:36 Matkan jatkuessa he tulivat paikkaan, jossa oli vettä. Silloin hoviherra sanoi: "Tässä on vettä. Estääkö mikään kastamasta minua?"
        37 Filippos sanoi hänelle: "Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista." Hoviherra vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika."
        38 Hän käski pysäyttää vaunut, ja he molemmat, Filippos ja hoviherra, astuivat veteen, ja Filippos kastoi hänet.

        Mitä tulee sinun muihin selityksiisi, niin ne ovat vain sinun lihallisia mielipiteitäsi, jotka ovat Raamatun vastaisia. Et ole edes pystynyt mitään jakeita siteeraamaan.

        Olen todistanut Raamatulla, että sinä eksytät opillasi lapsikasteellasi, joka on katolisen ja luterilaisen kirkon huijaus.

        En ole usko toivonen enkä tiedä mitään sellaisesta henkilöstä. Mikään antamasi kohta ei opeta, että lapsen täytyy uskoa ennen kuin voidaan kastaa. Sinä vain puolustat epäraamatullista uudestikastetta. Kasteen sisältö ei ole tunnustus, vaan syntien anteeksi anto ja Kristukseen liittäminen. Pelastukseen tarvitaan kyllä uskoa, minkä sinä joiden ihmisen osalta kiellät.

        Mark 16:15 sanoo sen että pelastukseen tarvitaan usko ja kate. Se EI sano, mitään kasteen ja uskon järjestyksestä.

        Ap.t 8:36 ei anna ylseistä opetusta siitä että usko on kasteen ehto. Tokihan aikuisella odotetaan uskoa, kuten ympärileikkauksenkin kohdalla. Se ei sulje pois poikalasten ympärileikkausta, kuten ei lasten kastettakaan. Huomaa että Raamattu ei puhu erikseen lapsiympärileikkauksesta ja uskovienympärileukkauksesta.

        Mitä tulee muihin selityksiisi, niin ne ovat vain omia mielipiteitäsi, joilla ei ole arvoa Raamatun tekstien kohdalla.

        "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen"

        "yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; "

        Jeeuksen kastekäsky kumoaa jo sinun oppisi ja se tekee sen täydellisesti. Olen osoittanut Raamatun Sanalla että sinä eksytät ihmisiä uudestikasteopillasi jonka verhoat "uskovien upotuskasteeksi" jota Raamattu ei tunne. Se on vain uudestikastajien huijaus, jolla he yrittävät uusia jäseniä kalastella. Kristillinen kaste taas on Jeesuksen asettama.

        >>>Jeeuksen kastekäsky kumoaa jo sinun oppisi ja se tekee sen täydellisesti.<<<

        >>>Mark 16:15 sanoo sen että pelastukseen tarvitaan usko ja kate. Se EI sano, mitään kasteen ja uskon järjestyksestä.<<<

        Mikä valhe taas sinulta.

        Jeesuksen kastekäsky käskee ensin opettamaan evankeliumin ja siihen uskonsa omalla suullaan tunnustaneet voivat ottaa kasteen. Tästä asiasta ei ole mitään epäselvyyttä, mutta sinä jatkat tuota tahallista eksyttämistä luullen, että sinua joku typerä uskoisi. Tässä Jeesus puhu aivan selvästi uskovien upotuskasteesta, joka otetaan sen jälkeen, kun ollaan ensin kuultu evankeliumi.

        Mark 16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
        16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

        >>>Ap.t 8:36 ei anna ylseistä opetusta siitä että usko on kasteen ehto. <<<

        Ap.t 8:36-38 kertoo, että Filippos edellytti hoviherralta uskoa Jumalan Poikaan ja kun hoviherra tunnusti uskonsa, niin vasta sitten Filippos upotuskastoi hoviherran. On päivän selvää, että tämä opettaa uskontunnustuksen olevan kasteen antamisen ehto ja sen takia kastetta tulee itse pyytää Herraan Jeesuksen turvautuen. Älä vääristele Raamattua.

        Ap.t 8:36 Matkan jatkuessa he tulivat paikkaan, jossa oli vettä. Silloin hoviherra sanoi: "Tässä on vettä. Estääkö mikään kastamasta minua?"
        37 Filippos sanoi hänelle: "Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista." Hoviherra vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika."
        38 Hän käski pysäyttää vaunut, ja he molemmat, Filippos ja hoviherra, astuivat veteen, ja Filippos kastoi hänet.

        >>>"yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; "<<<

        Tätä jaetta vääristellään luterilaisten pappien puheissa rankasti, kun he ottavat jakeen irti asiayhteydestä. Se ei opeta sitä, että lapsena kastettua ei saisi uudelleen kastaa, vaan opettaa, että koska on olemassa yksi ja ainoa Jumala niin on olemassa yksi kasteoppi, jonka mukaan tulee kastaa. Paavali taisteli Efesolaiskirjeen luvussa 4 seurakunnan hajaannusta vastaan, koska siellä oli alettu mm. kastamaan eri nimillä.

        Ef 4:3 Pyrkikää rauhan sitein säilyttämään Hengen luoma ykseys.
        4 On vain yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin myös se toivo, johon teidät on kutsuttu, on yksi.
        5 Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste!
        6 Yksi on Jumala, kaikkien Isä! Hän hallitsee kaikkea, vaikuttaa kaikessa ja on kaikessa.

        Johanneksen kaste on muuten sama kuin kristittyjen kaste, mutta Johannes käski ottaa kasteen Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen, minkä vuoki opetuslapset menivät uudelleen kasteelle. Tällaisissa olosuhteissa kaste tulee ottaa jopa kahteen kertaan.

        Ap.t 19:1 Apolloksen ollessa Korintissa Paavali vaelsi ylänköseutujen halki ja tuli Efesokseen. Hän tapasi siellä muutamia opetuslapsia
        2 ja kysyi heiltä: "Saitteko Pyhän Hengen, kun tulitte uskoon?" "Emme me ole kuulleetkaan mistään Pyhästä Hengestä", nämä vastasivat.
        3 "Millä kasteella teidät sitten on kastettu?" kysyi Paavali. He vastasivat: "Johanneksen kasteella."
        4 Silloin Paavali sanoi: "Johannes tosin kastoi vedellä parannukseen, mutta hän kehotti ihmisiä uskomaan toiseen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, Jeesukseen."
        5 Tämän kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen,

        Mitä tulee kastamiseen, niin tässä on Pyhän Hengen antama ohje, miten tulee tehdä parannus synneistä ja sitten pyytää itse kastetta syntien anteeksisaamiseksi. Jos joku ei ole kuullut evankeliumista mitään, kuten vauva ei ole mitään siitä ymmärtänyt, niin tätä kastetta on mahdoton antaa ja ottaa vauvalle. Raamatullinen kaste on uskovien upotuskaste.

        Ap.t 2:38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

        Ap.t 22:16 Älä vitkastele. Huuda avuksi hänen nimeään, nouse ja anna kastaa itsesi, anna pestä syntisi pois.'

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole usko toivonen enkä tiedä mitään sellaisesta henkilöstä. Mikään antamasi kohta ei opeta, että lapsen täytyy uskoa ennen kuin voidaan kastaa. Sinä vain puolustat epäraamatullista uudestikastetta. Kasteen sisältö ei ole tunnustus, vaan syntien anteeksi anto ja Kristukseen liittäminen. Pelastukseen tarvitaan kyllä uskoa, minkä sinä joiden ihmisen osalta kiellät.

        Mark 16:15 sanoo sen että pelastukseen tarvitaan usko ja kate. Se EI sano, mitään kasteen ja uskon järjestyksestä.

        Ap.t 8:36 ei anna ylseistä opetusta siitä että usko on kasteen ehto. Tokihan aikuisella odotetaan uskoa, kuten ympärileikkauksenkin kohdalla. Se ei sulje pois poikalasten ympärileikkausta, kuten ei lasten kastettakaan. Huomaa että Raamattu ei puhu erikseen lapsiympärileikkauksesta ja uskovienympärileukkauksesta.

        Mitä tulee muihin selityksiisi, niin ne ovat vain omia mielipiteitäsi, joilla ei ole arvoa Raamatun tekstien kohdalla.

        "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen"

        "yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; "

        Jeeuksen kastekäsky kumoaa jo sinun oppisi ja se tekee sen täydellisesti. Olen osoittanut Raamatun Sanalla että sinä eksytät ihmisiä uudestikasteopillasi jonka verhoat "uskovien upotuskasteeksi" jota Raamattu ei tunne. Se on vain uudestikastajien huijaus, jolla he yrittävät uusia jäseniä kalastella. Kristillinen kaste taas on Jeesuksen asettama.

        >>> Se on vain uudestikastajien huijaus, jolla he yrittävät uusia jäseniä kalastella. <<<

        Uudelleen kastaminen on luterilaisten pappien käyttämä pilkkasana, jolla he huijaavat uskovia. Lapsikaste on sinun ja luterilaisen kirkon huijaus.

        >>>Olen osoittanut Raamatun Sanalla että sinä eksytät ihmisiä uudestikasteopillasi jonka verhoat "uskovien upotuskasteeksi" jota Raamattu ei tunne. <<<

        Sinä et ole pystynyt todistamaan mitään, vaan vääristellyt Jumalan sanaa koko ajan. Uskovien upotuskaste on Jeesuksen asettama kaste, minkä ottamisesta hän itsekin antoi hyvää esimerkkiä. Johannes Kastaja ei kastanut Jeesusta vauvana vaan aikuisena vasta sen jälkeen, kun Jeesus itse pyysi kastetta. Tämä esimerkki velvoittaa kaikkia kristittyjä.

        Joh 3:23 Myös Johannes kastoi edelleen; hän oli Ainonissa, Salimin lähellä, missä oli runsaasti vettä, ja ihmisiä tuli sinne kastettaviksi.

        Matt 3:15 Mutta Jeesus vastasi hänelle: "Älä nyt vastustele. Näin meidän on tehtävä, jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon." Silloin Johannes suostui hänen pyyntöönsä.
        16 Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä.

        Mark 16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
        16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

        Ap.t 2:38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >>> Se on vain uudestikastajien huijaus, jolla he yrittävät uusia jäseniä kalastella. <<<

        Uudelleen kastaminen on luterilaisten pappien käyttämä pilkkasana, jolla he huijaavat uskovia. Lapsikaste on sinun ja luterilaisen kirkon huijaus.

        >>>Olen osoittanut Raamatun Sanalla että sinä eksytät ihmisiä uudestikasteopillasi jonka verhoat "uskovien upotuskasteeksi" jota Raamattu ei tunne. <<<

        Sinä et ole pystynyt todistamaan mitään, vaan vääristellyt Jumalan sanaa koko ajan. Uskovien upotuskaste on Jeesuksen asettama kaste, minkä ottamisesta hän itsekin antoi hyvää esimerkkiä. Johannes Kastaja ei kastanut Jeesusta vauvana vaan aikuisena vasta sen jälkeen, kun Jeesus itse pyysi kastetta. Tämä esimerkki velvoittaa kaikkia kristittyjä.

        Joh 3:23 Myös Johannes kastoi edelleen; hän oli Ainonissa, Salimin lähellä, missä oli runsaasti vettä, ja ihmisiä tuli sinne kastettaviksi.

        Matt 3:15 Mutta Jeesus vastasi hänelle: "Älä nyt vastustele. Näin meidän on tehtävä, jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon." Silloin Johannes suostui hänen pyyntöönsä.
        16 Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä.

        Mark 16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
        16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

        Ap.t 2:38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

        "Jeesuksen kastekäsky käskee ensin opettamaan evankeliumin ja siihen uskonsa omalla suullaan tunnustaneet voivat ottaa kasteen"

        Eipä käske. Jeesus käskee tekemään opetuslapsia kastamalla ja opettamalla. Teet itsesi pelleksi kun hylkäät nuo selvät sanat. Sitten höpötät vielä jostakin upotuskasteesta, josta ei ole ensimmäistäkään mainintaa.

        " opettaa uskontunnustuksen olevan kasteen antamisen ehto "

        Eipä opeta, vaan se opettaa että uskon tunnustava pitää kastaa.

        ". Se ei opeta sitä, että lapsena kastettua ei saisi uudelleen kastaa"

        Sitä se nimenomaan opettaa. Kaste on kertakaikkinen. Toisella kasteella ei ole mitään virkaa. Vääristelet itse tuota kohtaa.

        "Johanneksen kaste on muuten sama kuin kristittyjen kaste"

        Ihan oikeastiko väität tuollaista! Johanneksen kaste ei sisältänyt Pyhää Henkeä eikä se liittänyt Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen.

        " Jos joku ei ole kuullut evankeliumista mitään, kuten vauva ei ole mitään siitä ymmärtänyt"

        Ei vauva ole mitään ymmärtränyt, mutta kyllä hän Jumalan Sanaa kuullut on.

        "Uudelleen kastaminen on luterilaisten pappien käyttämä pilkkasana, jolla he huijaavat uskovia"

        En ole luterilainen enkä pappi muta käytän tuota sanaa, en pilkkatarkoituksessa vaan ilmaisemaan sitä mielettömyyttä että ihminen kastetaan useamman kerran.

        ". Johannes Kastaja ei kastanut Jeesusta vauvana vaan aikuisena vasta sen jälkeen, kun Jeesus itse pyysi kastetta"

        Muta Johanneksen kaste ei ole sama asia kuin kristillinen kaste. Meidän on käsketty noudattaa Jeesuksen ohjeita, ei apinoida häntä. Tulkintasi mukaan siis vain 33-vuotiaita saa kastaa, jos tuo esimerkki on sinulle ohjeena. Miksi sinä et nuodata tuota esimerkkiä ja ota kastetta Johannes Kastajalta Jordan -virrassa?

        Sinulle siis kaste on vain vanhurskauden täyttämistä, eli lakia ja Jumalan ja muiden miellyttämisä. Voin kertoa sinulle ilouutise: Vanhurskaus ON TÄYTETTY! Jeesus sen täytti, joten meitän ei tarvitse sitä täyttää vaan saamme lahajana tuon vanhurskauden kasteen ja uskon kautta. Meidän ei ole tarkoitus mennä kasteelle jotta täytämme vanhruskauden vaan me saamme kasteessa sen vanhurskauden, jonka Jeesus ristillä meille toi. Kaste on lahja meille..

        "Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista"

        Tämän armon saat sinäkin uskoa omaksesi Kristuksen tähden.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Jeesuksen kastekäsky käskee ensin opettamaan evankeliumin ja siihen uskonsa omalla suullaan tunnustaneet voivat ottaa kasteen"

        Eipä käske. Jeesus käskee tekemään opetuslapsia kastamalla ja opettamalla. Teet itsesi pelleksi kun hylkäät nuo selvät sanat. Sitten höpötät vielä jostakin upotuskasteesta, josta ei ole ensimmäistäkään mainintaa.

        " opettaa uskontunnustuksen olevan kasteen antamisen ehto "

        Eipä opeta, vaan se opettaa että uskon tunnustava pitää kastaa.

        ". Se ei opeta sitä, että lapsena kastettua ei saisi uudelleen kastaa"

        Sitä se nimenomaan opettaa. Kaste on kertakaikkinen. Toisella kasteella ei ole mitään virkaa. Vääristelet itse tuota kohtaa.

        "Johanneksen kaste on muuten sama kuin kristittyjen kaste"

        Ihan oikeastiko väität tuollaista! Johanneksen kaste ei sisältänyt Pyhää Henkeä eikä se liittänyt Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen.

        " Jos joku ei ole kuullut evankeliumista mitään, kuten vauva ei ole mitään siitä ymmärtänyt"

        Ei vauva ole mitään ymmärtränyt, mutta kyllä hän Jumalan Sanaa kuullut on.

        Pakko ottaa tähän tuohon kommenttiin "Jeesuksen kastekäsky käskee ensin opettamaan evankeliumin ja siihen uskonsa omalla suullaan tunnustaneet voivat ottaa kasteen."

        Katsotaanpa mitä Jeesus sanoo:

        "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä..."

        Sanooko Jeesus että ensin opetetaan ja sitten kastetaan?? Ei sano. Jeesushan käskee tekemään opetuslapsia. Miten? Kastamalla ja opettamalla. Kenestä? Kaikista kansoista. Kuuluvatko lapset kansaan? Kuuluvat

        Otetaanpa kieliopillisesti vastaava lause

        " Menkää siis ja tehkää kaikki kansat terveiksi, rokottamalla ja opettamalla heitä pitämään oikea ruokavalio"

        Tuon uudestikastajan logiikan mukaan siis tässä ENSIN opetetaan pitämään ruokavalio ja sitten rokotetaan terveet! Hän ei suostu katsomaan mitä Jeesus käskee tehdä vaan höpisee jostain upotuskasteesta, josta ei ole halaistua sanaa koko Raamatussa.

        Ja sitten vielä yksi kaste" tarkoittaa sitä että kasteen voi ottaa uudestaan.

        Että sellaista. Kuka typerys noita epätoivoisia selityksia uskoo? Tuskin kukaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Jeesuksen kastekäsky käskee ensin opettamaan evankeliumin ja siihen uskonsa omalla suullaan tunnustaneet voivat ottaa kasteen"

        Eipä käske. Jeesus käskee tekemään opetuslapsia kastamalla ja opettamalla. Teet itsesi pelleksi kun hylkäät nuo selvät sanat. Sitten höpötät vielä jostakin upotuskasteesta, josta ei ole ensimmäistäkään mainintaa.

        " opettaa uskontunnustuksen olevan kasteen antamisen ehto "

        Eipä opeta, vaan se opettaa että uskon tunnustava pitää kastaa.

        ". Se ei opeta sitä, että lapsena kastettua ei saisi uudelleen kastaa"

        Sitä se nimenomaan opettaa. Kaste on kertakaikkinen. Toisella kasteella ei ole mitään virkaa. Vääristelet itse tuota kohtaa.

        "Johanneksen kaste on muuten sama kuin kristittyjen kaste"

        Ihan oikeastiko väität tuollaista! Johanneksen kaste ei sisältänyt Pyhää Henkeä eikä se liittänyt Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen.

        " Jos joku ei ole kuullut evankeliumista mitään, kuten vauva ei ole mitään siitä ymmärtänyt"

        Ei vauva ole mitään ymmärtränyt, mutta kyllä hän Jumalan Sanaa kuullut on.

        >>>"Jeesuksen kastekäsky käskee ensin opettamaan evankeliumin ja siihen uskonsa omalla suullaan tunnustaneet voivat ottaa kasteen" Eipä käske. Jeesus käskee tekemään opetuslapsia kastamalla ja opettamalla.<<<

        Toistat omia vääriä väitteitäsi kuin papukaija. Sinä olet ammattimainen valehtelija ja eksyttäjä.

        Tässä on Jeesuksen sanat, josta käy ilmi vaatimus opettaa ensin evankeliumi ja sitten ottaa upotuskaste. Kukaan ei voi ottaa kastetta syntien anteeksisaamiseksi, jos hän ei tunne evankeliumia. Sellainen väite, että kaste ilman uskoa voisi olla raamatullinen on Antikristuksen valhe. Luterilainen kirkko onkin antikristillinen huorakirkko, jossa näyttää olevan sinunlaisia täysin häpeilemättömiä valehtelijoita.

        Mark 16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
        16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

        >>>" opettaa uskontunnustuksen olevan kasteen antamisen ehto " Eipä opeta, vaan se opettaa että uskon tunnustava pitää kastaa.<<<

        Taas sinulta valhe, etkä edes pysty perustelemaan Raamatulla väitettäsi. Todistan Raamatulla, että uskon tunnustamisen puute on esteenä antaa kaste. Jokainen järkevä ihminen tajuaa näistä jakeista sen, mutta koska sinä olet ammattimainen eksyttäjä, niin tietenkin kiistätät totuuden.

        Ap.t 8:36 Matkan jatkuessa he tulivat paikkaan, jossa oli vettä. Silloin hoviherra sanoi: "Tässä on vettä. Estääkö mikään kastamasta minua?"
        37 Filippos sanoi hänelle: "Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista." Hoviherra vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika."
        38 Hän käski pysäyttää vaunut, ja he molemmat, Filippos ja hoviherra, astuivat veteen, ja Filippos kastoi hänet.

        Ap.t 22:16 Älä vitkastele. Huuda avuksi hänen nimeään, nouse ja anna kastaa itsesi, anna pestä syntisi pois.'

        >>>Sitä se nimenomaan opettaa. Kaste on kertakaikkinen. Toisella kasteella ei ole mitään virkaa. Vääristelet itse tuota kohtaa.<<<

        Sylilapsi ei ole saanut raamatullista uskovien upotuskastetta. Sen takia se on viraton rituaali. Aikuisena annattu uskovien upotuskaste on ensimmäinen kaste myös sille, joka on saanut lapsena luterilaisen kelvottoman kasterituaalin. Sinulla ei näytä olevan mitään itsekritiikkiä, kun luulet voivasi huijata meitä tällä valheellasi.

        >>>"Johanneksen kaste on muuten sama kuin kristittyjen kaste" Ihan oikeastiko väität tuollaista! Johanneksen kaste ei sisältänyt Pyhää Henkeä eikä se liittänyt Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen.<<<

        Tottakai on. Mutta kasteissa on kuitenkin ihan olennainen ero. Kristittyjen kaste otettaan Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen, kuten Johannes Kastaja itse antoi ohjeeksi. En siis väitä, että ovat sama kaste, mutta rituaali menee muuten samalla tavalla paitsi sen nimen osalta, millä kaste annetaan. Todistan tämänkin Raamatulla.

        Ap.t 19:1 Apolloksen ollessa Korintissa Paavali vaelsi ylänköseutujen halki ja tuli Efesokseen. Hän tapasi siellä muutamia opetuslapsia
        2 ja kysyi heiltä: "Saitteko Pyhän Hengen, kun tulitte uskoon?" "Emme me ole kuulleetkaan mistään Pyhästä Hengestä", nämä vastasivat.
        3 "Millä kasteella teidät sitten on kastettu?" kysyi Paavali. He vastasivat: "Johanneksen kasteella." [Ap. t. 1:5+]
        4 Silloin Paavali sanoi: "Johannes tosin kastoi vedellä parannukseen, mutta hän kehotti ihmisiä uskomaan toiseen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, Jeesukseen." [Matt. 3:11+]
        5 Tämän kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen,

        >>>Ei vauva ole mitään ymmärtränyt, mutta kyllä hän Jumalan Sanaa kuullut on.<<<

        Tämä lause todellakin osoittaa, millainen eksyttäjä sinä olet. Tietenkin sillä on merkitystä, että onko ymmärtänyt kuulemansa evankeiliumin vai ei. Pidätkö meitä ihan tyhminä?

        Nyt on niin, että sinut on osoitettu olevan Paholaisen kätyri. Jatkat häpeilemätöntä valehtelua ja ekyttämistä. Älä edes luule, että tämän foorumin lukijat ovat niin tyhmiä, että menevät uskomaan sinun valheitasi. Luterilainen lapsikaste on suuri huijaus. Tämän foorumin lukijat ymmärtävät tämän asian.

        Toistat samoja väitteitä koko ajan ja kumoat samalla Jeesuksen selvät sanat.

        "Tässä on Jeesuksen sanat, josta käy ilmi vaatimus opettaa ensin evankeliumi ja sitten ottaa upotuskaste."

        Epätoivoinen yritys! Jeesus lupaa että uskova kastettu pelastuu. JA -sana EI MERKKAA MITÄÄN JÄRJESTYSTÄ! Uskon ja kasteen järjestyksestä hän ei puhu tuossa siis yhtään mitään. Läheyskäskyssään hän käskee tehdä opetuslapsia kastamalla ja opettamalla.

        "Todistan Raamatulla, että uskon tunnustamisen puute on esteenä antaa kaste."

        Sitä minä odotan mutta yhtään jaetta sen tueksi ei ole tullut. Edelleen, mieti ympärileikkausta ja sen käytäntöjä. Pienet laspet ympärileikattiin heti, aikuiset jos halusivat liittyä Jumalan kansaaan. Mitään uutta käytöntöä ei ole annettu, eikä Raamatussa ole missään käskyä kastaa uskovia.

        "En siis väitä, että ovat sama kaste, mutta rituaali menee muuten samalla tavalla paitsi sen nimen osalta, millä kaste annetaan"

        Raamatussa ei ole ohjetta siitä että rituaali menee samalla tavalla, mutta oletuksesi on perusteltu siltä osin kun Johanneksen kaste on kristilisen kasteen esikuva.

        "Sylilapsi ei ole saanut raamatullista uskovien upotuskastetta."

        Hän on saanut kasteen Kristukseen joka on raamatullinen kaste. Upottamisesta ei ole mitään mainitaa joten sen voidaan jättää ihan omaan arvoon. Kaiken kukkuraksi kastatte uudestaan aikuisenakin kastettuja ja omien jäseniännekin joten puhu uudestikasteesta on valitettavasti totta. Koko uudestikaste on perkeleellinen valhe.

        "Tietenkin sillä on merkitystä, että onko ymmärtänyt kuulemansa evankeiliumin vai ei"

        Tietenkin on, mutta kun on puhe pienestä lapsesta joka ei ymmärä mitään, niin kysymys ymmärryksestä on tässä tarpeeton. Pieni lapsi ei ymmärrä, mutta Jeesuksen mukaan uskoo silti.

        Koska suljet pois Jeesuksen kaste- ja lähetyskäskyn ja välttelet sitä tarkoituksella vieden keskustelun Raamatulle vieraaseen kasteeseen, olet näyttänyt olevasi pelkkä Saatanan vallassa oleva perkeleellinen huora, joka hyökkää Kristuksen ja Hänen asetamansa kasteen kimppuun. Tään foorumin lukijat näkevä Kristuksen käskystä, ketä Hän käskee kastamaan. Kaikki näkevät tällä foorumilla sen. Uudestikaste on huijaus.

        <<< Luterilainen kirkko onkin antikristillinen huorakirkko, jossa näyttää olevan sinunlaisia täysin häpeilemättömiä valehtelijoita."

        Täten totean että tuollaisen kommentin kirjoittaja kuuluu antikristilliseen huoralahkoon, joka on täynnä kiivalijoita, eksyttäjiä ja Rakkaan Vapahtajamme sanojen muokkaajia, jotka eivät näe totuutta vaikka uskovat koittavat sitä Raamatusta näyttää. Saatana on saanut lujan otteen tuosta uudestikastamista harjoittavasta lahkolaisesta.

        Tätä keskustelua lukiessa herää kysymys, miksei tuo kasteenuusija ota mitään kantaa Matteuksen evankeliumissa olevaan Jeesuksen antamaan kaste- ja lähetyskäskyyn. Matteuksen käskyn hän noteeraa ja lukee sitä väärin. Kristus vastaa siinä kysymykseen, kuka pelastuu. Jos sanon "joka tekee läksyt ja käy kaupassa, saa karkkia" niin lupaus ei sisällä ajatusta siitä että läksyt pitää tehdä ennen kaupassa käyntiä. Markuksen käskyssä sama ajatus; "ja" sana on rinnastuskonjunktio, johon ei sisälly ajallista määrettä.

        Toinen asia missä hän erehtyy, on kasteen sisältö uskoon nähden. Koska kaste on Jumalan teko meille, niin se on sinänsä oikea ja voimassa. Mutta vain uskolla tämä lahja otetaan käyttöön. Ei Jumalan lahjat ole riippuvaisia uskosta, vaan niiden hyöty tulee vain uskomalla niihin. Jos joku tulee ehtoolliselle epäuskoisena, hän saa kyllä Kristuksen ruumiin ja veren, mutta saa ne turmiokseen. Ei se tee ehtoollisesta väärää.

        Kasteen opetukselliset kohdat, jotka Uusi Testamentti sisältää, eivät kerro mitään siitä että kaste olisi ihmisen tunnustus, (mitä se omalla tapaa on jos kastettava on aikuinen, mutta se ei ole kasteen sisältö). Toiki tunnustus voi olla aina myös valheellinen. Kyse on siitä että tuolle kasteenuusijalle usko ja kaste ovat ihmisen ansioita, joissa Jumala on statistin roolissa. Raamatussa näin ei todellakaan ole, vaan molemmat ovat Jumalan työtä.

        Ja tuollainen sairaanloinen nimittely ja paholaisen manaaminen vie viimeisetkin uskottavuuden rippeet tuon kasteenuusijan opista. Poloinen kai luulee, että niin häntä joku uskoo. Kehotan palaamaan Raamattuun ja lopettamaan upottamishöpötykset.

        Ottamatta kantaa lapsikasteen tai uudelleen kasteen oikeutuksen puolesta, niin kylmä fakta on se, että lapsia on kastettu niin pitkään kuin kristillisen kirkon historiaa voidaan tutkia. Ensimmäiset uudelleen kasteet olivat muistaakseni kahdeksannelta vuosisadalta. Kai tästä voidaan jotain päätellä?

        >>Ottamatta kantaa lapsikasteen tai uudelleen kasteen oikeutuksen puolesta, niin kylmä fakta on se, että lapsia on kastettu niin pitkään kuin kristillisen kirkon historiaa voidaan tutkia. <<

        Yksikään lapsikastettu ei pelastu, jos hän ei ota uskoon tultuaan raamatullista uskovien upotuskastetta. Tässä on säädös, jonka perusteella asia menee näin:

        Mark 16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
        16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

        Ap.t 2:38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ottamatta kantaa lapsikasteen tai uudelleen kasteen oikeutuksen puolesta, niin kylmä fakta on se, että lapsia on kastettu niin pitkään kuin kristillisen kirkon historiaa voidaan tutkia. Ensimmäiset uudelleen kasteet olivat muistaakseni kahdeksannelta vuosisadalta. Kai tästä voidaan jotain päätellä?

        "Tätä keskustelua lukiessa herää kysymys, miksei tuo kasteenuusija ota mitään kantaa Matteuksen evankeliumissa olevaan Jeesuksen antamaan kaste- ja lähetyskäskyyn"

        Voi kuule, tuohon on helppo vastata! Kyseinen käsky kun kumoaa hänen oppinsa täydellisesti. Sellaisia kohtia pitää tietenkin yrittää varoa, ettei uudestikasteen harha paljastu.

        ""ja" sana on rinnastuskonjunktio, johon ei sisälly ajallista määrettä."

        Aamen! On täällä joku toinenkin kouluja käynyt!

        "Mutta vain uskolla tämä lahja otetaan käyttöön"'

        Nimenomaan! Ja koska Kristus sanoi että lapsi uskoo niin lapsikaste on silloin "uskovien kaste" jos siitä tuollaista lisänimeä haluaa käyttää. Mutta sellaiseen ei ole tarvetta, se on kaste.

        " Poloinen kai luulee, että niin häntä joku uskoo"

        Niin kai. Hän on todella säälittävyyden huippu, kieroilija ja Jumalan Sanan väärentäjä. Me kristityt uskomme Jumalan Sanaa, Hänen käskyjään ja lupauksiaan, emmekä noita tuhat vuotta vanhoja selityksiä.

        "Kehotan palaamaan Raamattuun ja lopettamaan upottamishöpötykset."

        Aamen!

        "Ensimmäiset uudelleen kasteet olivat muistaakseni kahdeksannelta vuosisadalta. Kai tästä voidaan jotain päätellä?"

        Kyllä vain, veliseni! Tuo paholaisen kätyri ja papukaijavalehtelija joutuu vain toteamaan että Raamatun lisäksi myös historia on häntä vastaan. Uudestikasteen huijaus on nyt paljastettu. Tämän foorumin lukijat ymmärtävät tämän asian.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tätä keskustelua lukiessa herää kysymys, miksei tuo kasteenuusija ota mitään kantaa Matteuksen evankeliumissa olevaan Jeesuksen antamaan kaste- ja lähetyskäskyyn. Matteuksen käskyn hän noteeraa ja lukee sitä väärin. Kristus vastaa siinä kysymykseen, kuka pelastuu. Jos sanon "joka tekee läksyt ja käy kaupassa, saa karkkia" niin lupaus ei sisällä ajatusta siitä että läksyt pitää tehdä ennen kaupassa käyntiä. Markuksen käskyssä sama ajatus; "ja" sana on rinnastuskonjunktio, johon ei sisälly ajallista määrettä.

        Toinen asia missä hän erehtyy, on kasteen sisältö uskoon nähden. Koska kaste on Jumalan teko meille, niin se on sinänsä oikea ja voimassa. Mutta vain uskolla tämä lahja otetaan käyttöön. Ei Jumalan lahjat ole riippuvaisia uskosta, vaan niiden hyöty tulee vain uskomalla niihin. Jos joku tulee ehtoolliselle epäuskoisena, hän saa kyllä Kristuksen ruumiin ja veren, mutta saa ne turmiokseen. Ei se tee ehtoollisesta väärää.

        Kasteen opetukselliset kohdat, jotka Uusi Testamentti sisältää, eivät kerro mitään siitä että kaste olisi ihmisen tunnustus, (mitä se omalla tapaa on jos kastettava on aikuinen, mutta se ei ole kasteen sisältö). Toiki tunnustus voi olla aina myös valheellinen. Kyse on siitä että tuolle kasteenuusijalle usko ja kaste ovat ihmisen ansioita, joissa Jumala on statistin roolissa. Raamatussa näin ei todellakaan ole, vaan molemmat ovat Jumalan työtä.

        Ja tuollainen sairaanloinen nimittely ja paholaisen manaaminen vie viimeisetkin uskottavuuden rippeet tuon kasteenuusijan opista. Poloinen kai luulee, että niin häntä joku uskoo. Kehotan palaamaan Raamattuun ja lopettamaan upottamishöpötykset.

        >>Tätä keskustelua lukiessa herää kysymys, miksei tuo kasteenuusija ota mitään kantaa Matteuksen evankeliumissa olevaan Jeesuksen antamaan kaste- ja lähetyskäskyyn.<<

        Raamatussa on lukuisia jakeita koskien kastamiseen, jotka kaikki tulee ottaa huomioon. Kastekäsky on osoitettu nimenoaan niille, joille on opetettu evankeliumi.

        Matt 28:19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
        20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."

        On paljon teologian tutkijoita, joiden mielestä sivulause "kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" on katolisen kirkon myöhempi lisäys, mitä ei ole ollut alun perin Matteuksen evankeliumissa. Tämän asia on jopa tunnustanut paavi Ratziger eräissä kirjallisissa julkaisuissaan. Tämän takia sivulause on ristiriidassa yli kymmenen muun Uuden testamentin jakeen kanssa, joissa käsketään kastamaan Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen. Jeesuksen lähetyskäsky Luukkaan evankeliumissa puhuu toimimisesta hänen nimessään.

        Luuk 24:47 ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista.

        Ap.t 2:38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

        Ap.t 19:5 Tämän kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen,

        Kol 3:17 Mitä teettekin, sanoin tai teoin, tehkää kaikki Herran Jeesuksen nimessä,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toistat samoja väitteitä koko ajan ja kumoat samalla Jeesuksen selvät sanat.

        "Tässä on Jeesuksen sanat, josta käy ilmi vaatimus opettaa ensin evankeliumi ja sitten ottaa upotuskaste."

        Epätoivoinen yritys! Jeesus lupaa että uskova kastettu pelastuu. JA -sana EI MERKKAA MITÄÄN JÄRJESTYSTÄ! Uskon ja kasteen järjestyksestä hän ei puhu tuossa siis yhtään mitään. Läheyskäskyssään hän käskee tehdä opetuslapsia kastamalla ja opettamalla.

        "Todistan Raamatulla, että uskon tunnustamisen puute on esteenä antaa kaste."

        Sitä minä odotan mutta yhtään jaetta sen tueksi ei ole tullut. Edelleen, mieti ympärileikkausta ja sen käytäntöjä. Pienet laspet ympärileikattiin heti, aikuiset jos halusivat liittyä Jumalan kansaaan. Mitään uutta käytöntöä ei ole annettu, eikä Raamatussa ole missään käskyä kastaa uskovia.

        "En siis väitä, että ovat sama kaste, mutta rituaali menee muuten samalla tavalla paitsi sen nimen osalta, millä kaste annetaan"

        Raamatussa ei ole ohjetta siitä että rituaali menee samalla tavalla, mutta oletuksesi on perusteltu siltä osin kun Johanneksen kaste on kristilisen kasteen esikuva.

        "Sylilapsi ei ole saanut raamatullista uskovien upotuskastetta."

        Hän on saanut kasteen Kristukseen joka on raamatullinen kaste. Upottamisesta ei ole mitään mainitaa joten sen voidaan jättää ihan omaan arvoon. Kaiken kukkuraksi kastatte uudestaan aikuisenakin kastettuja ja omien jäseniännekin joten puhu uudestikasteesta on valitettavasti totta. Koko uudestikaste on perkeleellinen valhe.

        "Tietenkin sillä on merkitystä, että onko ymmärtänyt kuulemansa evankeiliumin vai ei"

        Tietenkin on, mutta kun on puhe pienestä lapsesta joka ei ymmärä mitään, niin kysymys ymmärryksestä on tässä tarpeeton. Pieni lapsi ei ymmärrä, mutta Jeesuksen mukaan uskoo silti.

        Koska suljet pois Jeesuksen kaste- ja lähetyskäskyn ja välttelet sitä tarkoituksella vieden keskustelun Raamatulle vieraaseen kasteeseen, olet näyttänyt olevasi pelkkä Saatanan vallassa oleva perkeleellinen huora, joka hyökkää Kristuksen ja Hänen asetamansa kasteen kimppuun. Tään foorumin lukijat näkevä Kristuksen käskystä, ketä Hän käskee kastamaan. Kaikki näkevät tällä foorumilla sen. Uudestikaste on huijaus.

        >>>Koska suljet pois Jeesuksen kaste- ja lähetyskäskyn ja välttelet sitä tarkoituksella vieden keskustelun Raamatulle vieraaseen kasteeseen, olet näyttänyt olevasi pelkkä Saatanan vallassa oleva perkeleellinen huora, joka hyökkää Kristuksen ja Hänen asetamansa kasteen kimppuun.<<<

        Nyt paljastui se, mikä sinä olet. Sinä puolustat luterilaista lapsikastetta kovilla otteilla kuin Saatana. Kuten edellä totesin, niin sinä olet harhaoppinen Paholaisen kätyri. Tämän takia sinä pillastuit, koska et pärjännyt tässä väittelyssä. Jokainen järkevä tätä foorumia lukeva kyllä tieteää, että luterilainen lapsikaste on huijausta.

        Jeesus Kristus ei tarkoittanut kastekäskyllä lasten kastamista vaan niiden kastamisesta, jotka ovat kuuleet evankeliumin, sitten tunnustaneet uskonsa Jumalan Poikaan. Vasta sen jälkeen otetaan upostuskaste syntien anteeksisaamiseksi. Kukaan ei voi saada syntejään anteeksi ilman uskoa Jeesukseen Kristukseen.

        Mark 16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
        16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

        Ap.t 8:36 Matkan jatkuessa he tulivat paikkaan, jossa oli vettä. Silloin hoviherra sanoi: "Tässä on vettä. Estääkö mikään kastamasta minua?"
        37 Filippos sanoi hänelle: "Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista." Hoviherra vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika."
        38 Hän käski pysäyttää vaunut, ja he molemmat, Filippos ja hoviherra, astuivat veteen, ja Filippos kastoi hänet.

        Ap.t 22:16 Älä vitkastele. Huuda avuksi hänen nimeään, nouse ja anna kastaa itsesi, anna pestä syntisi pois.'

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >>>Koska suljet pois Jeesuksen kaste- ja lähetyskäskyn ja välttelet sitä tarkoituksella vieden keskustelun Raamatulle vieraaseen kasteeseen, olet näyttänyt olevasi pelkkä Saatanan vallassa oleva perkeleellinen huora, joka hyökkää Kristuksen ja Hänen asetamansa kasteen kimppuun.<<<

        Nyt paljastui se, mikä sinä olet. Sinä puolustat luterilaista lapsikastetta kovilla otteilla kuin Saatana. Kuten edellä totesin, niin sinä olet harhaoppinen Paholaisen kätyri. Tämän takia sinä pillastuit, koska et pärjännyt tässä väittelyssä. Jokainen järkevä tätä foorumia lukeva kyllä tieteää, että luterilainen lapsikaste on huijausta.

        Jeesus Kristus ei tarkoittanut kastekäskyllä lasten kastamista vaan niiden kastamisesta, jotka ovat kuuleet evankeliumin, sitten tunnustaneet uskonsa Jumalan Poikaan. Vasta sen jälkeen otetaan upostuskaste syntien anteeksisaamiseksi. Kukaan ei voi saada syntejään anteeksi ilman uskoa Jeesukseen Kristukseen.

        Mark 16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
        16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

        Ap.t 8:36 Matkan jatkuessa he tulivat paikkaan, jossa oli vettä. Silloin hoviherra sanoi: "Tässä on vettä. Estääkö mikään kastamasta minua?"
        37 Filippos sanoi hänelle: "Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista." Hoviherra vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika."
        38 Hän käski pysäyttää vaunut, ja he molemmat, Filippos ja hoviherra, astuivat veteen, ja Filippos kastoi hänet.

        Ap.t 22:16 Älä vitkastele. Huuda avuksi hänen nimeään, nouse ja anna kastaa itsesi, anna pestä syntisi pois.'

        Taas kerran paljastui tuon uudestikastajan valheet. Kovilla itkuvirsillä koitat uudestikstettasi puolistaa mutta se on nyt osoitettu harhaksi. Et pärjännyt tässä väittelyssä etkä pärjää kun Raamatun Sana puhuu oppiasi vastaan. Ja näköjään muutkin on huomanneet harhasi.

        Jeesus Kristus antoi käskyn tehdä opetuslapsia kaikista kastamalla ja opettamalla. Lapsille ei annettu mitään omia välineitä tai pelastusteitä. Uskovien kastamista erikseen Jeesus ei maininnut. Lähetyskäsky on annettu kristityille joiden tehtävä on viedä evankeliumia kaikkialle ja kaiken ikäisille.

        Mark. 28:19: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää

        >>>Ja näköjään muutkin on huomanneet harhasi.<<<

        Yksikään ei ole tullut sinua puolustamaan. Itse kirjoittelit edellä omakehuasi muutamalla toisella kommentilla. Juonesi oli läpinäkyvä.

        Tällä foorumilla kaikki tajuavat sen, että sinä saat pimeydestä kirjoituksesi, millä yrität sekä puolustaa epäraamatullista lapsikastetta että pilkata Jeesuksen asettamaa vanhurskasta uskovien upostuskastetta. Kielenkäyttösi on juuri niin törkeää, miten riivaajahenget herjaavat vanhurskautta vastaan.

        Jeesus Kristus ei tarkoittanut kastekäskyllä sylilasten kastamista vaan niiden aikuisten kastamisesta, jotka ovat kuuleet evankeliumin ja sitten tunnustaneet uskonsa Jumalan Poikaan. Vasta sen jälkeen otetaan upotuskaste syntien anteeksisaamiseksi. Kukaan ei voi saada syntejään anteeksi ilman uskoa Jeesukseen Kristukseen. Luterilainen lapsikaste on huijausta.

        Mark 16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
        16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

        Ap.t 8:36 Matkan jatkuessa he tulivat paikkaan, jossa oli vettä. Silloin hoviherra sanoi: "Tässä on vettä. Estääkö mikään kastamasta minua?"
        37 Filippos sanoi hänelle: "Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista." Hoviherra vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika."
        38 Hän käski pysäyttää vaunut, ja he molemmat, Filippos ja hoviherra, astuivat veteen, ja Filippos kastoi hänet.

        Ap.t 22:16 Älä vitkastele. Huuda avuksi hänen nimeään, nouse ja anna kastaa itsesi, anna pestä syntisi pois.'

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >>>Ja näköjään muutkin on huomanneet harhasi.<<<

        Yksikään ei ole tullut sinua puolustamaan. Itse kirjoittelit edellä omakehuasi muutamalla toisella kommentilla. Juonesi oli läpinäkyvä.

        Tällä foorumilla kaikki tajuavat sen, että sinä saat pimeydestä kirjoituksesi, millä yrität sekä puolustaa epäraamatullista lapsikastetta että pilkata Jeesuksen asettamaa vanhurskasta uskovien upostuskastetta. Kielenkäyttösi on juuri niin törkeää, miten riivaajahenget herjaavat vanhurskautta vastaan.

        Jeesus Kristus ei tarkoittanut kastekäskyllä sylilasten kastamista vaan niiden aikuisten kastamisesta, jotka ovat kuuleet evankeliumin ja sitten tunnustaneet uskonsa Jumalan Poikaan. Vasta sen jälkeen otetaan upotuskaste syntien anteeksisaamiseksi. Kukaan ei voi saada syntejään anteeksi ilman uskoa Jeesukseen Kristukseen. Luterilainen lapsikaste on huijausta.

        Mark 16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
        16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

        Ap.t 8:36 Matkan jatkuessa he tulivat paikkaan, jossa oli vettä. Silloin hoviherra sanoi: "Tässä on vettä. Estääkö mikään kastamasta minua?"
        37 Filippos sanoi hänelle: "Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista." Hoviherra vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika."
        38 Hän käski pysäyttää vaunut, ja he molemmat, Filippos ja hoviherra, astuivat veteen, ja Filippos kastoi hänet.

        Ap.t 22:16 Älä vitkastele. Huuda avuksi hänen nimeään, nouse ja anna kastaa itsesi, anna pestä syntisi pois.'

        Sinä olet säälittävä sokeudessasi jos luulet että kaikki tekstit jotka ovay eri mieltä kanssasi, ovat minun kirjoitteluani. Aika epätoivoista. Tällä fooumilla kaikki tajuavat ettei uudestikaste ole kaste vaan se on pelkkää valhetta, mink on aika moni tajunnut. Pimeydestä saat kirjoituksesi joilla pilkkaat Kristuksen omia ja itse Kristusta ja Hänen asettamaansa kastetta.

        Jeesus Kristus tarkoitti kastekäskyllään ihan kaiken ikäisten kastamista ja opettamista. Ikärajoja hän ei antanut.

        Mark. 28:19: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää"

        Voit lopettaa tuon säälittävän ulinan.

        Vaikka uliseehan se Saatana Jeesuksen tuloon asti

        Noita uuden kasteen kauppaajia ramppaa ovellani jatkuvasti mutta en ole nähnyt tarpeelliseksi uskoa heitä. Onneksi jokaisella on mahdollisuus lukea Raamatusta miten asiat on.

        >>>Jeesus Kristus tarkoitti kastekäskyllään ihan kaiken ikäisten kastamista ja opettamista. Ikärajoja hän ei antanut.<<<

        Sinä jatkat tuota harhaoppisi levittämistä. Lapsikaste ei ole Jeesuksen tarkoittama uskovien upotuskaste.

        Kastetta ei voi antaa sellaiselle sylilapselle, joka ei ymmärrä evankeliumia eikä pysty tunnustamaan uskoaan Jumalan Poikaan. Kukaan ei voi saada syntejä pestyä pois, jos ei usko Jeesukseen Kristukseen. Sen johdosta lapsikaste on pelkää huijausta, mitä sinäkin yrität epätoivoisesti syöttää tällä foorumilla, mutta kukaan ei usko sinua.

        Mark 16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
        16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

        Ap.t 8:36 Matkan jatkuessa he tulivat paikkaan, jossa oli vettä. Silloin hoviherra sanoi: "Tässä on vettä. Estääkö mikään kastamasta minua?"
        37 Filippos sanoi hänelle: "Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista." Hoviherra vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika."
        38 Hän käski pysäyttää vaunut, ja he molemmat, Filippos ja hoviherra, astuivat veteen, ja Filippos kastoi hänet.

        Ap.t 22:16 Älä vitkastele. Huuda avuksi hänen nimeään, nouse ja anna kastaa itsesi, anna pestä syntisi pois.'

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noita uuden kasteen kauppaajia ramppaa ovellani jatkuvasti mutta en ole nähnyt tarpeelliseksi uskoa heitä. Onneksi jokaisella on mahdollisuus lukea Raamatusta miten asiat on.

        Taas kerran pari omaa kommenttia tukevaa feikkiviestiä. Olet trolli, joka yrittää epätoivoisesti syöttää harhaoppia lapsikasteesta, mutta kaikki tajuavat, että luterilainen lapsikaste on huijausta ja sinun juttusi ovat myös huijausta.

        Jeesus Kristus asetti uskovien upotuskasteen, joka on raamatullinen ja vanhurskas kaste. Sitä tulee ihan itse pyytää, eikä sylilapsi sellaista edes osaa tehdä, joten sylilasta ei voi kastaa.

        Ap.t 2:38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

        Ap.t 22:16 Älä vitkastele. Huuda avuksi hänen nimeään, nouse ja anna kastaa itsesi, anna pestä syntisi pois.'

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas kerran pari omaa kommenttia tukevaa feikkiviestiä. Olet trolli, joka yrittää epätoivoisesti syöttää harhaoppia lapsikasteesta, mutta kaikki tajuavat, että luterilainen lapsikaste on huijausta ja sinun juttusi ovat myös huijausta.

        Jeesus Kristus asetti uskovien upotuskasteen, joka on raamatullinen ja vanhurskas kaste. Sitä tulee ihan itse pyytää, eikä sylilapsi sellaista edes osaa tehdä, joten sylilasta ei voi kastaa.

        Ap.t 2:38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

        Ap.t 22:16 Älä vitkastele. Huuda avuksi hänen nimeään, nouse ja anna kastaa itsesi, anna pestä syntisi pois.'

        Sinä jatkat tuota harhasi levittämistä ja samojen mantrojen jankkaamista ilman mitään Raamatun tukea.

        Sylilapsen kastamiselle ei ole mitään estettä, sillä Kristuksen kastekäsky on yleinen. Ei upotuskasteessa ole mitään vikaa, eikä siinä jos uskoontullut kastetaan mutta jos joku on jo kasteen saanut, niin sellainen kaste on pelkkää pelleilyä. Kaste on yksi.

        Ja kolmen minuutin päästä viestistäsi kirjoitat uuden feikkiviestin. Olet vain trolli, joka jankaa koko ajan samoja Raamatun jakeita ymmärämättä ollenkaan niiden sisältöä. Yrität syöttää harhaoppia uudestikastamisesta ja hyökkäät samalla kristillisen kasteen perustusta vastaan. Kaikki näkevät sinun valheesi. Upotuskasteesta kun Raamattu ei puhu sanaakaan.

        Mark. 28:19: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä jatkat tuota harhasi levittämistä ja samojen mantrojen jankkaamista ilman mitään Raamatun tukea.

        Sylilapsen kastamiselle ei ole mitään estettä, sillä Kristuksen kastekäsky on yleinen. Ei upotuskasteessa ole mitään vikaa, eikä siinä jos uskoontullut kastetaan mutta jos joku on jo kasteen saanut, niin sellainen kaste on pelkkää pelleilyä. Kaste on yksi.

        Ja kolmen minuutin päästä viestistäsi kirjoitat uuden feikkiviestin. Olet vain trolli, joka jankaa koko ajan samoja Raamatun jakeita ymmärämättä ollenkaan niiden sisältöä. Yrität syöttää harhaoppia uudestikastamisesta ja hyökkäät samalla kristillisen kasteen perustusta vastaan. Kaikki näkevät sinun valheesi. Upotuskasteesta kun Raamattu ei puhu sanaakaan.

        Mark. 28:19: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää"

        "Noita uuden kasteen kauppaajia ramppaa ovellani jatkuvasti mutta en ole nähnyt tarpeelliseksi uskoa heitä"

        Aivan, uudestikaste on hyvä tapa houkutella lisää maksavia jäseniä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä jatkat tuota harhasi levittämistä ja samojen mantrojen jankkaamista ilman mitään Raamatun tukea.

        Sylilapsen kastamiselle ei ole mitään estettä, sillä Kristuksen kastekäsky on yleinen. Ei upotuskasteessa ole mitään vikaa, eikä siinä jos uskoontullut kastetaan mutta jos joku on jo kasteen saanut, niin sellainen kaste on pelkkää pelleilyä. Kaste on yksi.

        Ja kolmen minuutin päästä viestistäsi kirjoitat uuden feikkiviestin. Olet vain trolli, joka jankaa koko ajan samoja Raamatun jakeita ymmärämättä ollenkaan niiden sisältöä. Yrität syöttää harhaoppia uudestikastamisesta ja hyökkäät samalla kristillisen kasteen perustusta vastaan. Kaikki näkevät sinun valheesi. Upotuskasteesta kun Raamattu ei puhu sanaakaan.

        Mark. 28:19: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää"

        >>>Sinä jatkat tuota harhasi levittämistä ja samojen mantrojen jankkaamista ilman mitään Raamatun tukea.<<<

        Sinä valehtelet kuin Saatana.

        Siteeraan koko ajan Raamattua. Olen todistanut Raamatulla, että lapsikaste on huijaus ja sinun juttusi on tahallista eksyttämistä.

        >>>Ja kolmen minuutin päästä viestistäsi kirjoitat uuden feikkiviestin. <<<

        En ole yhtään feikkiviestiä kirjoitellut.

        Sinä kirjoitat omien viestiesi perään toisen feikkiviestin, jossa tuet itseäsi, jolla yrität antaa sellaiseen valheellisen vaikutelman, että kaksi ihmisiä olisi sinun harhaoppiasi levittämässä. Jokainen ymmärtää tämän, kun lukee tämän keskusteluhaaran.

        >>>Sylilapsen kastamiselle ei ole mitään estettä, sillä Kristuksen kastekäsky on yleinen<<<

        Tämän väitteesi olen todistanut monta kertaa valheeksi. Näistä jakeista käyt selvästi ilmi, että uskontunnunustuksen puute on esteenä antaa kaste. Sylilapsi ei ole uskossa eikä edes pysty tunnustamaan uskonaa, joten hänen kasteminen on kielletty. Upostuskaste on tarkoitettu vain uskoville, kuten näistä jakeista käy selvästi ilmi. Kukaan ei voi saada syntejään anteeksi ilman usko Jeesukseen Kristukseen.

        Mark 16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
        16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

        Ap.t 8:36 Matkan jatkuessa he tulivat paikkaan, jossa oli vettä. Silloin hoviherra sanoi: "Tässä on vettä. Estääkö mikään kastamasta minua?"
        37 Filippos sanoi hänelle: "Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista." Hoviherra vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika."
        38 Hän käski pysäyttää vaunut, ja he molemmat, Filippos ja hoviherra, astuivat veteen, ja Filippos kastoi hänet.

        Ap.t 22:16 Älä vitkastele. Huuda avuksi hänen nimeään, nouse ja anna kastaa itsesi, anna pestä syntisi pois.'

        >>>>Upotuskasteesta kun Raamattu ei puhu sanaakaan.<<<

        Levittelet omia valheita toistuvasti välittämättä yhtään siitä pitävästä näytöstä, mitä olen antanut siteeraamalla Raamattua.

        Sana baptizo merkitsee upottamista veteen, mikä on parempi käännös sanalle kaste. Näistä jakeista käy selvästi ilmi, että Raamattu tarkoittaa kasteella upottamista veteen. Näin tehdään myös juutalaisperinteessä mikve-kasteessa.

        Joh 3:23 Myös Johannes kastoi edelleen; hän oli Ainonissa, Salimin lähellä, missä oli runsaasti vettä, ja ihmisiä tuli sinne kastettaviksi.

        Matt 3:15 Mutta Jeesus vastasi hänelle: "Älä nyt vastustele. Näin meidän on tehtävä, jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon." Silloin Johannes suostui hänen pyyntöönsä.
        16 Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >>>Sinä jatkat tuota harhasi levittämistä ja samojen mantrojen jankkaamista ilman mitään Raamatun tukea.<<<

        Sinä valehtelet kuin Saatana.

        Siteeraan koko ajan Raamattua. Olen todistanut Raamatulla, että lapsikaste on huijaus ja sinun juttusi on tahallista eksyttämistä.

        >>>Ja kolmen minuutin päästä viestistäsi kirjoitat uuden feikkiviestin. <<<

        En ole yhtään feikkiviestiä kirjoitellut.

        Sinä kirjoitat omien viestiesi perään toisen feikkiviestin, jossa tuet itseäsi, jolla yrität antaa sellaiseen valheellisen vaikutelman, että kaksi ihmisiä olisi sinun harhaoppiasi levittämässä. Jokainen ymmärtää tämän, kun lukee tämän keskusteluhaaran.

        >>>Sylilapsen kastamiselle ei ole mitään estettä, sillä Kristuksen kastekäsky on yleinen<<<

        Tämän väitteesi olen todistanut monta kertaa valheeksi. Näistä jakeista käyt selvästi ilmi, että uskontunnunustuksen puute on esteenä antaa kaste. Sylilapsi ei ole uskossa eikä edes pysty tunnustamaan uskonaa, joten hänen kasteminen on kielletty. Upostuskaste on tarkoitettu vain uskoville, kuten näistä jakeista käy selvästi ilmi. Kukaan ei voi saada syntejään anteeksi ilman usko Jeesukseen Kristukseen.

        Mark 16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
        16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

        Ap.t 8:36 Matkan jatkuessa he tulivat paikkaan, jossa oli vettä. Silloin hoviherra sanoi: "Tässä on vettä. Estääkö mikään kastamasta minua?"
        37 Filippos sanoi hänelle: "Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista." Hoviherra vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika."
        38 Hän käski pysäyttää vaunut, ja he molemmat, Filippos ja hoviherra, astuivat veteen, ja Filippos kastoi hänet.

        Ap.t 22:16 Älä vitkastele. Huuda avuksi hänen nimeään, nouse ja anna kastaa itsesi, anna pestä syntisi pois.'

        >>>>Upotuskasteesta kun Raamattu ei puhu sanaakaan.<<<

        Levittelet omia valheita toistuvasti välittämättä yhtään siitä pitävästä näytöstä, mitä olen antanut siteeraamalla Raamattua.

        Sana baptizo merkitsee upottamista veteen, mikä on parempi käännös sanalle kaste. Näistä jakeista käy selvästi ilmi, että Raamattu tarkoittaa kasteella upottamista veteen. Näin tehdään myös juutalaisperinteessä mikve-kasteessa.

        Joh 3:23 Myös Johannes kastoi edelleen; hän oli Ainonissa, Salimin lähellä, missä oli runsaasti vettä, ja ihmisiä tuli sinne kastettaviksi.

        Matt 3:15 Mutta Jeesus vastasi hänelle: "Älä nyt vastustele. Näin meidän on tehtävä, jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon." Silloin Johannes suostui hänen pyyntöönsä.
        16 Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä.

        Taitavat ovilla kulkijat olla jehovia ja mormoneja. Mutta näen tuossa kasteenuusijoiden tavassa ajatella täysin päinvastaisen tavan Jeesuksen nähden.

        Kasteenuusijoiden mukaan lapsi ei voi uskoa, ei ymmärtää, ei pyytää, ei saada kastetta, ei kuulua seurakutaan, vaan hänen on tultava ensin aikuisen kaltaiseksi. Jeesus taas kehoitti aikuisia tulemaan lapsen kaltaiseksi. Eli aika nurinkurisesti kasteenuusijan tuota Jeesuksen vaatimusta noudattavat. Tai siis eivät noudata ollenkaan. Ja ne, joita ei terveydellisistä syistä voida upottaa, jäävät ilman kastetta. Milenekiintoista kastekäskyn tulkintaa.

        >>>Taitavat ovilla kulkijat olla jehovia ja mormoneja. Mutta näen tuossa kasteenuusijoiden tavassa ajatella täysin päinvastaisen tavan Jeesuksen nähden.<<<

        Sinä mustamaalaat vanhurskasta uskovien upotuskastetta kuin Saatana. Jumala sinut tuomitkoon.

        Sinä valehtelet kuin Saatana. Raamatun jakeita kyllä jakelet mutta niiden sisällön ymmärrät täysin väärin ja luet niistä asioita joita niissä ei sanota. Mark. 16:15 ei sisällä ajatusta kasteen ja uskon järjestyksestä. Palaahan koulunpenkille opiskelemaan kielioppia. Ap.t. 8:36 opettaa, että kaste ja usko kuuluvat yhteen. Pienten lasten kastamiseen sitä ei voi soveltaa.

        Joh, 3;23 kertoo Johanneksen kasteesta, ei kristillisestä kasteesta. Lisäksi termi "paljon vettä" ei takaa upottamista. Jos joku nousee vedestä, niin sekään ei sisällä ajatusta upottamisesta. Kastetapoja oli alkuseurakunnassa useita. Yksi oli upottaminen, yksi oli veden "kaataminen" järvessä seisovan kastettavan päänlle. Alkukielen sana "baptizoo" tarkoittaa kaikenlasista veden koskettelua upottamisen lisäksi, joten et ole antanut yhtään kohtaa, jotka todistavat upottamisen ainoaksi oikeaksi tavaksi.

        Levitelet noita upottamissatujasi ilman yhtään kunnon todistetta ja samalla hylkäät Jeesuken antaman lähetyskäskyn ja väität että se koskee vain aikuisia, mikä on aika hupaisaa. Kristus haluaa pienet lapsetkin luokseen, eikä hän alkanut paasaamaan ettei lapsi voi uskoa tai tunnustaa. Koska kastekäsky on yleinen, niin jotta kantasi olisi oikea, tarvittaisiin joko käsky kastaa uskovia tai kielto kastaa pieniä lapsia. Kumpaakaan Raamatussa ei ole.

        "Eli aika nurinkurisesti kasteenuusijan tuota Jeesuksen vaatimusta noudattavat"

        Niinpä, pitääkö lasten tulla aikuisen kaltaiseksi vai aikuisten lasten kaltaiseksi, siinäpä hyvä kysymys. Vastauksen voi lukea Matt. 18:4.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä valehtelet kuin Saatana. Raamatun jakeita kyllä jakelet mutta niiden sisällön ymmärrät täysin väärin ja luet niistä asioita joita niissä ei sanota. Mark. 16:15 ei sisällä ajatusta kasteen ja uskon järjestyksestä. Palaahan koulunpenkille opiskelemaan kielioppia. Ap.t. 8:36 opettaa, että kaste ja usko kuuluvat yhteen. Pienten lasten kastamiseen sitä ei voi soveltaa.

        Joh, 3;23 kertoo Johanneksen kasteesta, ei kristillisestä kasteesta. Lisäksi termi "paljon vettä" ei takaa upottamista. Jos joku nousee vedestä, niin sekään ei sisällä ajatusta upottamisesta. Kastetapoja oli alkuseurakunnassa useita. Yksi oli upottaminen, yksi oli veden "kaataminen" järvessä seisovan kastettavan päänlle. Alkukielen sana "baptizoo" tarkoittaa kaikenlasista veden koskettelua upottamisen lisäksi, joten et ole antanut yhtään kohtaa, jotka todistavat upottamisen ainoaksi oikeaksi tavaksi.

        Levitelet noita upottamissatujasi ilman yhtään kunnon todistetta ja samalla hylkäät Jeesuken antaman lähetyskäskyn ja väität että se koskee vain aikuisia, mikä on aika hupaisaa. Kristus haluaa pienet lapsetkin luokseen, eikä hän alkanut paasaamaan ettei lapsi voi uskoa tai tunnustaa. Koska kastekäsky on yleinen, niin jotta kantasi olisi oikea, tarvittaisiin joko käsky kastaa uskovia tai kielto kastaa pieniä lapsia. Kumpaakaan Raamatussa ei ole.

        Sinä vääristelet Raamattua todella härskisti. Minä kyllä ymmärrän sen, mitä Raamatussa lukee. Uusi testamentti opettaa uskovien upotuskastetta.

        Sana baptizo merkitsee upottamista veteen, mikä on parempi käännös sanalle kaste. Näistä jakeista käy selvästi ilmi, että Raamattu tarkoittaa kasteella upottamista veteen. Näin tehdään myös juutalaisperinteessä mikve-kasteessa, joka on yksi kasteen esikuvista.

        Joh 3:23 Myös Johannes kastoi edelleen; hän oli Ainonissa, Salimin lähellä, missä oli runsaasti vettä, ja ihmisiä tuli sinne kastettaviksi.

        Matt 3:15 Mutta Jeesus vastasi hänelle: "Älä nyt vastustele. Näin meidän on tehtävä, jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon." Silloin Johannes suostui hänen pyyntöönsä.
        16 Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä.

        Kun apostolit alkoivat kastamaan kristittyjen upotuskasteella, niin se on muuten sama rituaali kuin Johanneksen kaste, mutta se annetaan Herra Jeesuksen Kristuksen nimeen.

        Ap.t 19:1 Apolloksen ollessa Korintissa Paavali vaelsi ylänköseutujen halki ja tuli Efesokseen. Hän tapasi siellä muutamia opetuslapsia
        2 ja kysyi heiltä: "Saitteko Pyhän Hengen, kun tulitte uskoon?" "Emme me ole kuulleetkaan mistään Pyhästä Hengestä", nämä vastasivat.
        3 "Millä kasteella teidät sitten on kastettu?" kysyi Paavali. He vastasivat: "Johanneksen kasteella." [Ap. t. 1:5+]
        4 Silloin Paavali sanoi: "Johannes tosin kastoi vedellä parannukseen, mutta hän kehotti ihmisiä uskomaan toiseen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, Jeesukseen." [Matt. 3:11+]
        5 Tämän kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen,

        Ap.t 2:38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä valehtelet kuin Saatana. Raamatun jakeita kyllä jakelet mutta niiden sisällön ymmärrät täysin väärin ja luet niistä asioita joita niissä ei sanota. Mark. 16:15 ei sisällä ajatusta kasteen ja uskon järjestyksestä. Palaahan koulunpenkille opiskelemaan kielioppia. Ap.t. 8:36 opettaa, että kaste ja usko kuuluvat yhteen. Pienten lasten kastamiseen sitä ei voi soveltaa.

        Joh, 3;23 kertoo Johanneksen kasteesta, ei kristillisestä kasteesta. Lisäksi termi "paljon vettä" ei takaa upottamista. Jos joku nousee vedestä, niin sekään ei sisällä ajatusta upottamisesta. Kastetapoja oli alkuseurakunnassa useita. Yksi oli upottaminen, yksi oli veden "kaataminen" järvessä seisovan kastettavan päänlle. Alkukielen sana "baptizoo" tarkoittaa kaikenlasista veden koskettelua upottamisen lisäksi, joten et ole antanut yhtään kohtaa, jotka todistavat upottamisen ainoaksi oikeaksi tavaksi.

        Levitelet noita upottamissatujasi ilman yhtään kunnon todistetta ja samalla hylkäät Jeesuken antaman lähetyskäskyn ja väität että se koskee vain aikuisia, mikä on aika hupaisaa. Kristus haluaa pienet lapsetkin luokseen, eikä hän alkanut paasaamaan ettei lapsi voi uskoa tai tunnustaa. Koska kastekäsky on yleinen, niin jotta kantasi olisi oikea, tarvittaisiin joko käsky kastaa uskovia tai kielto kastaa pieniä lapsia. Kumpaakaan Raamatussa ei ole.

        >>>Mark. 16:15 ei sisällä ajatusta kasteen ja uskon järjestyksestä. <<<

        Sinä eksytät kuin Saatana. Pitää ottaa huomioon myös seuraava jae 16.

        Kaste annetaan vain uskoon tulleille ja kukaan ei voi tulla uskoon, ellei ensin kuule evankeliumia. Uskontunnustus on myös kasteen antamisen ehto, kuten esimerkki hoviherran kastamisesta opettaa.

        Mark 16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
        16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

        Ap.t 8:36 Matkan jatkuessa he tulivat paikkaan, jossa oli vettä. Silloin hoviherra sanoi: "Tässä on vettä. Estääkö mikään kastamasta minua?"
        37 Filippos sanoi hänelle: "Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista." Hoviherra vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika."
        38 Hän käski pysäyttää vaunut, ja he molemmat, Filippos ja hoviherra, astuivat veteen, ja Filippos kastoi hänet.

        Ap.t 22:16 Älä vitkastele. Huuda avuksi hänen nimeään, nouse ja anna kastaa itsesi, anna pestä syntisi pois.'

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >>>Mark. 16:15 ei sisällä ajatusta kasteen ja uskon järjestyksestä. <<<

        Sinä eksytät kuin Saatana. Pitää ottaa huomioon myös seuraava jae 16.

        Kaste annetaan vain uskoon tulleille ja kukaan ei voi tulla uskoon, ellei ensin kuule evankeliumia. Uskontunnustus on myös kasteen antamisen ehto, kuten esimerkki hoviherran kastamisesta opettaa.

        Mark 16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
        16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

        Ap.t 8:36 Matkan jatkuessa he tulivat paikkaan, jossa oli vettä. Silloin hoviherra sanoi: "Tässä on vettä. Estääkö mikään kastamasta minua?"
        37 Filippos sanoi hänelle: "Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista." Hoviherra vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika."
        38 Hän käski pysäyttää vaunut, ja he molemmat, Filippos ja hoviherra, astuivat veteen, ja Filippos kastoi hänet.

        Ap.t 22:16 Älä vitkastele. Huuda avuksi hänen nimeään, nouse ja anna kastaa itsesi, anna pestä syntisi pois.'

        Sinä vääristelet Raamattua todella härskisti, kuten on tullut osoitettua. Etkä tunnu oivaltavan jakeita joita sinnikkäästi rustaat. Intät sitkeästi baptizoo -verbistä vaikka tiedät itsekin että se tarkoittaa muutakin kuin upottamista. En näe tarpeelliseksi jatkaa tätä keskustelua kun sinä intät vain samoja asioita.

        Ja mieti vielä mitä sana "ja" tarkoittaa ja mitä se ei tarkoita. Siunausta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä vääristelet Raamattua todella härskisti, kuten on tullut osoitettua. Etkä tunnu oivaltavan jakeita joita sinnikkäästi rustaat. Intät sitkeästi baptizoo -verbistä vaikka tiedät itsekin että se tarkoittaa muutakin kuin upottamista. En näe tarpeelliseksi jatkaa tätä keskustelua kun sinä intät vain samoja asioita.

        >>>Intät sitkeästi baptizoo -verbistä vaikka tiedät itsekin että se tarkoittaa muutakin kuin upottamista.<<<

        Se tarkoittaa tässä asiayhteydessä upottamista veteen, joten se on oikea kännös. Raamattu opettaa uskovien upotuskastetta.

        Kuten Paavali opetti, niin kastettava haudataan veden alle, mikä on samalla myös kokonaisvaltainen pesu, ja kastevedestä noustaa ylös sen esikuvan mukaisesti, kuten Jeesus Kristus nousi ylös haudastaan.

        Mark 16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
        16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

        Kol 2:12 Kasteessa teidät yhdessä hänen kanssaan haudattiin ja herätettiin eloon, kun uskoitte Jumalaan, joka voimallaan herätti Kristuksen kuolleista.

        Hautaaminen tuolloin ei merkinnyt sitä mitä se merkitsee meillä eli maan alle laittamista. Jeesuskin haudattiin kaliioon. Hautaaminen ei kuvaa veden määrä tai veden alle panemista, vaan kasteen merkitystä, meidät haudataan kasteessa eli liitetään Kristukseen.

        Kovasti yrität selitellä ihmiset eksyksiin. Sana baptizo merkitsee upottamista veteen, mikä on oikea käännös tässä asiayhteydessä. Vertauskuva hautaamisesta ja haudasta nousemisesta vastaa täsmälleen uskovien upotuskastetta. Mikve-kasteessa upottaudutaan myös veteen, mikä on yksi kristittyjen kasteen esikuvista.

        Hautaaminen ei ole veden alle panemista Raaamatun kielenkäytössä.

        Kol. 2: "hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella: ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista"

        Kovasti yrität selitellä ihmiset eksyksiin.

        Vertauskuva hautaamisesta ja haudasta nousemisesta vastaa täsmälleen uskovien upotuskastetta. Kyse on tietenkin vartauskuvasta ja myös kasteen esikuvasta. Mikve-kasteessa upottaudutaan myös veteen, mikä on yksi kristittyjen kasteen esikuvista.

        Sana baptizo merkitsee upottamista veteen, mikä on oikea käännös tässä asiayhteydessä. Raamattu opettaa uskovien upotuskastetta:

        Joh 3:23 Myös Johannes kastoi edelleen; hän oli Ainonissa, Salimin lähellä, missä oli runsaasti vettä, ja ihmisiä tuli sinne kastettaviksi.

        Matt 3:15 Mutta Jeesus vastasi hänelle: "Älä nyt vastustele. Näin meidän on tehtävä, jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon." Silloin Johannes suostui hänen pyyntöönsä.
        16 Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kovasti yrität selitellä ihmiset eksyksiin.

        Vertauskuva hautaamisesta ja haudasta nousemisesta vastaa täsmälleen uskovien upotuskastetta. Kyse on tietenkin vartauskuvasta ja myös kasteen esikuvasta. Mikve-kasteessa upottaudutaan myös veteen, mikä on yksi kristittyjen kasteen esikuvista.

        Sana baptizo merkitsee upottamista veteen, mikä on oikea käännös tässä asiayhteydessä. Raamattu opettaa uskovien upotuskastetta:

        Joh 3:23 Myös Johannes kastoi edelleen; hän oli Ainonissa, Salimin lähellä, missä oli runsaasti vettä, ja ihmisiä tuli sinne kastettaviksi.

        Matt 3:15 Mutta Jeesus vastasi hänelle: "Älä nyt vastustele. Näin meidän on tehtävä, jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon." Silloin Johannes suostui hänen pyyntöönsä.
        16 Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä.

        Ei kaste ole vertauskuvaa hautaamisesta, vaan se on hautaamista. Kaste ei ole mikään vertauskuva.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kaste ole vertauskuvaa hautaamisesta, vaan se on hautaamista. Kaste ei ole mikään vertauskuva.

        Kristuksen hautaaminen ja haudasta ylös nouseminen on kasteen vertauskuva. Raamattu opettaa uskovien upotuskastetta.

        Mark 16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
        16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

        Kol 2:12 Kasteessa teidät yhdessä hänen kanssaan haudattiin ja herätettiin eloon, kun uskoitte Jumalaan, joka voimallaan herätti Kristuksen kuolleista.

        Sana baptizo merkitsee upottamista veteen, mikä on oikea käännös tässä asiayhteydessä. Raamattu opettaa uskovien upotuskastetta:

        Joh 3:23 Myös Johannes kastoi edelleen; hän oli Ainonissa, Salimin lähellä, missä oli runsaasti vettä, ja ihmisiä tuli sinne kastettaviksi.

        Matt 3:15 Mutta Jeesus vastasi hänelle: "Älä nyt vastustele. Näin meidän on tehtävä, jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon." Silloin Johannes suostui hänen pyyntöönsä.
        16 Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kristuksen hautaaminen ja haudasta ylös nouseminen on kasteen vertauskuva. Raamattu opettaa uskovien upotuskastetta.

        Mark 16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
        16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

        Kol 2:12 Kasteessa teidät yhdessä hänen kanssaan haudattiin ja herätettiin eloon, kun uskoitte Jumalaan, joka voimallaan herätti Kristuksen kuolleista.

        Sana baptizo merkitsee upottamista veteen, mikä on oikea käännös tässä asiayhteydessä. Raamattu opettaa uskovien upotuskastetta:

        Joh 3:23 Myös Johannes kastoi edelleen; hän oli Ainonissa, Salimin lähellä, missä oli runsaasti vettä, ja ihmisiä tuli sinne kastettaviksi.

        Matt 3:15 Mutta Jeesus vastasi hänelle: "Älä nyt vastustele. Näin meidän on tehtävä, jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon." Silloin Johannes suostui hänen pyyntöönsä.
        16 Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä.

        Ei Kristuksen hautaaminen ja ylösnousemus ole mitään vertauskuvaa vaan ne ovat historiallisia tapahtumia.

    • Anonyymi

      1Piet.3:21 Tämän vertauskuvan mukaan vesi teidätkin pelastaa, kasteena - joka ei ole lihan saastan poistamista......... Matt.13:34 Tämän kaiken Jeesus puhui kansalle vertauksilla, ja ilman vertausta hän ei puhunut heille mitään..... Mark.4:34 ja ilman vertausta hän ei puhunut heille. Mutta opetuslapsillensa hän selitti kaikki, kun he olivat yksikseen.

    • Anonyymi

      Hes.20:49 Niin minä sanoi: Voi Herra, Herra! Ne sanovat minusta: Tämähän puhuu pelkkiä vertauksia. Hoos.12:11 Minä olen puhunut profeetoille, olen antanut paljon näkyjä ja puhunut vertauksia profeettain kautta.

    • Anonyymi

      Lait antaneiden Jumalan ja Jeesuksen Oman Sanan Pyhää Raamattua ei ole koskaan ollutkaan kirjoitetussa muodossa. Sen vuoksi, Jeesus lähetti omilleen, KRISRILLISILLE Pyhän Hengen tueksi.
      Jeesuksen evankeliumia Luukkaan mukaan:
      24:49 Ja katso, minä lähetän teille sen, jonka minun Isäni on luvannut; mutta te pysykää tässä kaupungissa, kunnes teidän päällenne puetaan voima korkeudesta."
      Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
      15:26 Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta.
      ----------
      kristityille paavalilais-lutrilaisuus on antanut oman jumalan ja barjeesuksen Jumalan ja Jeesuksen Pyhää Nimeen väärennetyn laittomuuden raamatun:
      Siis kristittyjen todellinen jumala heidän laittomuuden historian mukaan:
      https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html
      kristittyjen todellinen jeesus heidän laittomuuden historian mukaan:
      "Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus.
      -
      itselleen ja toisilleen rehellinen kristitty palvelee herrojaa heidän omiin nimiin ei valehdelemalla sillä väärän todistuksen antaminen on kielletty.

      • Anonyymi

        laurin satuja,jotka Jumalan ilmoitus kumoaan. Sanassa on kirjoittu: Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä. Taivaallisen Jerusalnin muuriin on kirjoitetuna kahdentoista apostoli nimet. Sana kertoo täsmällisesti 'Karitsan apostolin'.
        Apostoli eivät palvellet väitteesi mukaisesti barjeesusta, vaan Karitsaa ja Jumalaa.
        Niin älä herjaa Jumalaa ja nimitä Jumalan asettamia ja hyväksymiä apostoleja barjeesuksen seuraajksi.

    • Anonyymi

      1Kor.13:2-3 Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaikki tiedon, vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta en minä mitään olisi. Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhän ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.

    • Anonyymi

      Hieman mietittävää!

      Mark. 16:16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

      Mistä kasteesta siinä puhutaan?

      Mikä kaste siis pelastaa / minkä kasteen kautta pelastutaan?

      Ei vesiksteen vaan Jeesuksen suorittaman Hengellä kastamisen kautta vain.

      Siis uudestisytntyvän Jeesus kastaa Hengellä, ja siinä KASTEESSA saatu Henki, on pelastuksemme sinetti ja pelastuksemme vakuutena!

      Vesi ei sitä tee Raamatun mukaan!

      • Anonyymi

        Jae Mark 16:16 tarkoittaa nimenomaan vesikastetta. Kukaan ei uudestisynny, jos hän ei ota uskovien upotuskastetta vedessä.

        Joh 3:5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan.

        Mark. 16:16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

        Ap.t 2:38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

        Ap.t 22:16 Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jae Mark 16:16 tarkoittaa nimenomaan vesikastetta. Kukaan ei uudestisynny, jos hän ei ota uskovien upotuskastetta vedessä.

        Joh 3:5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan.

        Mark. 16:16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

        Ap.t 2:38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

        Ap.t 22:16 Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'

        Toraistit ovat syntyneet maasta, maallisesta vedestä, kraanavedestä: Sana kertoo: Joka on syntyisin maasta, se on maasta, ja maasta on, mitä hän puhuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toraistit ovat syntyneet maasta, maallisesta vedestä, kraanavedestä: Sana kertoo: Joka on syntyisin maasta, se on maasta, ja maasta on, mitä hän puhuu.

        Sinä pilkaat Raamattua kuin Saatana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä pilkaat Raamattua kuin Saatana.

        Toraistit ovat yhtä kuin Raamattu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toraistit ovat yhtä kuin Raamattu?

        Paavali uskoi Tooraan uuden liiton aikana. Se ei ole mikään ihme, koska Jeesus Kristus oli lain ennustama Messias.

        Ap.t 24:14 Mutta sen minä sinulle tunnustan, että kuljen sitä tietä, jota he sanovat lahkoksi, ja näin palvelen isieni Jumalaa: kaiken sen, mitä laissa ja profeettojen kirjoissa sanotaan, minä uskon,

    • Anonyymi

      Kaikki käännökset ovat sikäli onnistuneita,että asia kokonaisuudet tulevat ymmärrettävästi esille. Tuskin 92 kääännöstä voidaan pitää vääräuskoisena ja Jumalan sanan vastaisena Vanhantestaamentin alkukieli on heprea, uuden kreikka. Alkukielen ihmeellisyyksiä ei tietenkään pysty tuomaan vieraassa kielessä esiin , mutta selitysteoksista on apua. Mutta eri käännökset voidaan nähdä rikkautena. Johanneksen kieli oli aramea,mutta sekin käännös on lähellä kreikasta käännettyä.

    • Anonyymi

      Ps.51:4. 51:9 Pese minut puhtaaksi rikoksestani, puhdista minut synnistäni. Puhdista minut isopilla, että minä puhdistuisin, pese minut, että minä lunta valkeammaksi tulisin. Jer.2:22 Vaikka pesisit itsesi saippualla ja käyttäisit paljon lipeätä, saastaiseksi jää sittenkin sinun syntisi minun edessäni, sanoo Herra, Herra.

    • >>> Minulla on ainoastaan 1992 käännös ja järkytyin katsoessani tämän videon ja nyt mulla on edessä Raamatun osto.

      Turha peiliä syyttää, jos oma naama on vino.

    • Helluntailaisten Raamattu kansalle-käänös on tehty 1992-pohjalta.

      Siinä ei ole alkuteksteistä käännetty mitään, vaan levitetty 1992-käännös pöydälle ja muutettu hitusen sieltä täältä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kohujulkkis Sofia Belorf avautuu suhteestaan huumetuomittu Niko Ranta-ahoon: "Rakkaus on sokea"

      Sofia Belórf on avautunut Katiska-vyyhdin tuomiosta ja rakkaudestaan Niko Ranta-ahoon. Rakkaus on sokea, Sofia tuskailee. https://www.suomi24.fi/viih
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      7393