Kaikilla on jumala

"En usko mihinkään jumaliin". Moni ateisti on lausunut nämä sanat. Väite on kuitenkin harhauttava. Häneltä voisi kysyä: "Kuka on pannut nuo sanat hänen suuhunsa?" Se, joka on ne hänelle syöttänyt, on hänen jumalansa, johon hän uskoo.

Ehkä hän vastaa, että kukaan ei ole niitä hänelle syöttänyt, vaan ne ovat hänen omia sanojaan. Tämä vastaus ei kuitenkaan tee hänestä ateistia. Se kertoo vain, että hän pitää itseään itsensä jumalana.
Sekulaarisessa yhteisössä ihminen katsookin itse olevansa oikeutettu päättämään, mikä on totuus ja mikä ei, eikä mitään korkeampaa auktoriteettia taivaallista Jumalaa tarvita.

Toiset taas selittävät, että demokraattisesti valittu maan hallitus on oikeutettu sanomaan, mikä on oikein ja mikä väärin. Silloin taas tämä demokraattisesti valittu hallitus on hänen jumalansa.
Joku sanoo, että Suomen laki päättää, mitä saa tehdä ja mitä ei, eli Suomen laki on hänen jumalansa tai ainakin yksi niistä.

Sitten on niitä, jotka luottavat siihen, mitä joku tiedeyhteisö sanoo, eli tiedeyhteisö on heidän jumalansa tai yksi niistä.

Yleisin vääristä jumalista on kuitenkin nimeltään saatana. Juuri se saa valheillaan lukemattomat ihmiset uskomaan, että Jumalaa ei ole olemassa tai että Raamattu on satukirja. Se on niin taitava valehtelija ja huijari, että useimmat sen seuraajat eivät edes tajua, että se on heidän jumalansa.

Kaikilla ihmisillä on jumala - jos ei oikea niin väärä!

Paavali: "Ettekö tiedä, että kenen palvelijoiksi, ketä tottelemaan, te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota te tottelette, joko synnin palvelijoita, kuolemaksi, tahi kuuliaisuuden, vanhurskaudeksi?" (Room.6:16)

16

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olet väärässä kuten yleensä.

      • Anonyymi

        Ngabé Buglé -alkuperäiskansaan kuuluvia uhreja oli kidutettu, hakattu, poltettu ja viillelty macheteilla, jotta he ”katuisivat syntejään,” The Guardian puolestaan uutisoi. Elossa löydettyjen raajat oli sidottu yhteen ja heitä oli lyöty puunuijilla ja Raamatuilla.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ngabé Buglé -alkuperäiskansaan kuuluvia uhreja oli kidutettu, hakattu, poltettu ja viillelty macheteilla, jotta he ”katuisivat syntejään,” The Guardian puolestaan uutisoi. Elossa löydettyjen raajat oli sidottu yhteen ja heitä oli lyöty puunuijilla ja Raamatuilla.

        "Ngabé Buglé -alkuperäiskansaan kuuluvia uhreja oli kidutettu, hakattu, poltettu ja viillelty macheteilla, jotta he ”katuisivat syntejään,” The Guardian puolestaan uutisoi. Elossa löydettyjen raajat oli sidottu yhteen ja heitä oli lyöty puunuijilla ja Raamatuilla."

        Se todistaa vain sitä, että rikoksen tekijöillä oli väärä jumala.
        Jokaisella on jumala - jos ei oikea niin väärä!


      • "Olet väärässä kuten yleensä."

        olipa hyvin perusteltu kommentti!
        Jumalan siunausta sinulle!


      • Anonyymi
        Mark5 kirjoitti:

        "Olet väärässä kuten yleensä."

        olipa hyvin perusteltu kommentti!
        Jumalan siunausta sinulle!

        Esittelit omia uskomuksiasi ja sitä miten haluaisit asioiden olevan avauksessa. Ateisteista et tiedä mitään, se kävi hyvin selväksi.


    • Anonyymi

      Jaa.

    • Anonyymi

      Juttusi on yhtä pitkää kuin leveääkin.
      Jos poliisi pysäyttää sinut, totteletko? Onko poliisi sinulle Jumala ?

      • "Juttusi on yhtä pitkää kuin leveääkin.
        Jos poliisi pysäyttää sinut, totteletko? Onko poliisi sinulle Jumala ?"

        Mitään ristiriitaa ei ole.
        Tottelemme esivaltaa siltä osin, kuin se toimii oikean Jumalan tahdon mukaan.


    • Anonyymi

      Eikös jumalan pitänyt luoda kaikki, teet jumalastasi demarin, joka on kaikkialla.
      Minua ei saatanat, jumalat tai demarit ohjaa.

      • Anonyymi

        Kuitenkin rehvastelet sitä,mitä paholainen käskee sinun kirjoittaa. Muistele kirjoituksiasi, ovatko ne edes ateistin ideologiaa, kristitystä puhumattakaan.


    • Anonyymi

      Hae ammattiapua harhoihisi.

      • Anonyymi

        Kiitos. Haen.


    • Anonyymi

      Jesse pelastaa ja isä Julle rankaisee!

    • Anonyymi

      Pakanoilla on lahkonsa ja kasansa.

    • Anonyymi

      Se todistaa vain sitä, että rikoksen tekijöillä oli väärä jumala.


      Heillä oli ilmeisesti raamatun jumala jos raamattuja paikalta löytyi

      ei ole vääriä jumalia tai jos on niin sitten kaikilla on väärä jumala

    • Anonyymi

      Yleisin vääristä jumalista on kuitenkin nimeltään saatana.

      Ateistilla ei ole persoonallisia jumalia

      Saatanallakin on oma uskojakuntansa ne ovat niitä jotka uskovat saatanan olevan olemassa ja käsittääkseni ainakin kristinuskoiset antavat uskontunnustuksen tälle jumalalleen .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      2967
    2. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      60
      2879
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2333
    4. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1833
    5. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1689
    6. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      71
      1619
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1566
    8. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      36
      1236
    9. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      77
      1235
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      79
      1060
    Aihe