Päätin aloittaa masennuslääkkeet uudellen. Olen yhtä pohjalla kuin vuosi sitten. En samanlaisen syyllisyyden ja epäonnistumisen murtama, mutta pohjattoman tyhjä sisältä ja jotain sisälläni on kuin kuollut.
Heräsin eilen siihen, että pohdin taas kuolemaa ainoana mahdollisuutena ja kuinka se olisi helpotus. En tee itselleni mitään, mutta ajatukset kertoo missä mennään tällä hetkellä.
Olen käynyt terapiassa ja olo ei ole mennyt parempaan, vaan huonompaan. Terapiasta on tullut viikottainen rasite ja odotan sen loppumista.
En myöskään enää tunnista, mikä on minusta itsestä lähtöisin ja johtuva tunne ja mikä muiden ihmisten aiheuttamaa. Terapeutin mielestä minun pitäisi erota, mutta en enää tiedä olenko keksinyt sen itse vai terapeutti. Parisuhde on kestänyt pari kymmentä vuotta ja mies hoitaa perinteiset miesten työt ja minulle jää kaikki kotihommat. Mies nalkuttaa ja vuoroin tuntuu löytyvän aina joku uusi nalkutuksen aihe, joka toistuu viikko tolkulla ja mies saa minut pimahtamaan muistuttamalla ja vääntämällä samasta asiasta päivittäin. Miehen mielestä syy on vain minun epävakaudessa, ehkä sitten tosiaan on niin.
Aloitin siis lääkkeet. Ajattelin, että ne vie pahimmat tunnepiikit ja pystyn ehkä näkemään myös tämän parisuhteen todellisen laidan ja tekemään päätöksiä tulevasta. Olen herkkä ja töissä eräs johtajista on nyt ottanut minut vittuilun kohteeksi. Kuulin, että oli aiemmin saanut huomautuksen oman alaisensa kiusaamisesta. Tuntuu, että heppu on muodostanut oman käsityksensä aina jostain asiasta ja tulee esim. kesken olevan palaverin ovesta tivaamaan jotain tehtyä ratkaisua ja miksi siihen on päädytty ilman, että minulla on mitään mahdollisuutta syventyä asiaan. Asiaan ei koskaan palata, vaan vastaukset pitäisi löytyä ulkomuistista ja tämä herra löytäisi ne myös itse lukemalla raportit ja tulemalla paikalle pyydettyihin kokouksiin. Piikkejä heitellään ilmaan ja mitätöidään, mitä en enää jaksa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.