sota. Kun Iran iski USA:a 2020 niin ei tapahtunut mitään. Ennen miehet oli rautaa eikä suurvaltojen nenille hypitty. Nyt suurvalloilla on vain suuret puheet ja siihen ne jäävätkin.
Kun Japani iski USA:a 1941 niin siitä tuli
Anonyymi
6<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Montako sotalaivaa Iran upotti ja montako tuhatta amerikkalaista sotilasta surmasi?
Ihan sama, suurvalta on suurvalta eikä ennen maailmassa niiden nenille hypitty rangaistuksetta. Kovat oli puheet Trumpilla mutta iskun jälkeen oli kovin rauhallista ja nöyrää poikaa. Iran tietää voittaneensa ja tästä lähin Trump miettii kolme kertaa ennen uusia iskuja ja sitten jättää iskemättä peläten, että Iran suuttuu tosissaan.
Kykenihän Iran sotahistoriansa loistavimpaan suoritukseen ampumalla alas ukrainalaisen matkustajakoneen.
Viime aikoina on vain Venäjä kyennyt samanlaiseen urotekoon.
Kyllä jenkkien on syyä vapista tuollaisen voimannäytön edessä.
Mainittakoon tähän samaan syssyyn sekin kun USA ampui Persian lahdella alas iranilaisen matkustajakoneen, 292 kuoli. Sinulla on ihmeen valikoiva muisti, onko se vika vai ominaisuus ?
Trumppi valehteli aluksi, että yksikään sotilas ei vahingoittunut. Kuitenkin on nyt kerrottu, että ainakin n. 100 ukkoa on saanut hoitoa, osa jopa lennätetty Saksaan tervehtymään. Syynä kaikilla "tärähdys" eli sama vika kuin Kannaksella -44.
Ei kestä jenkki kun sitä ammutaan kun on tottunut että vain he ampuu.
Joskus koulukiusaajakin häkeltyy ja rauhottuu kun kiusattu yllättäen antaa nyrkillä takaisin eikä pakene. Trumpille kävi vähän näin kun oletti Iranin kyhjöttävän peloissaan tekemättä mitään. Ja Irania vastaanhan USA ei aloita minkäänlaista sotaa, se on selvä.