Olin joululomalla Thaimaassa.

Kiitos kysymästä, matka oli onnistunut ja hoitui vanhalla rutiinilla.

Lentoaika on pitkähkö ja siinä puolinukuksissa pohdiskelin kaikenlaista kuten lentokorkeutta. Oikeaan korkeuteen päästään tutkaperiaatteella toimivan korkeusmittarin lisäksi ilmanpaineella toimivaan. Tämä selvä.

Sitten ryhdyin pohtimaan kuinka tuo korkeus säilytetään? Tutkat eivät nyt koko ajan ole kantoaalloilla, sehän toimii FM- periaatteella ja ilmanpainekin vaihtelee aika rajusti sääoloista riippuen. Maakosketusta ei tietenkään voida ottaa huomioon maan muotovaihteluista johtuen.
On siis vaarana että kone lentää liian korkealle koska Maa on pallo.

Liikennekoneissa on tasapainoanturit joka seuraa koneen nokan ja pyrstön suhdetta joten kone siis lentää vaakasuoraan automaattiohjauksella.
On esitetty epäilyksiä että joissakin onnettomuuksissa nämä anturit olisivat jäätyneet ja näin kone olisi lentänyt liian korkealle, sakannut ja pudonnut.

Joten tältä vältyttäisiin pitäisi liikennekoneiden ohjaajien olla kääntämässä nokkaa koko ajan alemmas Maan kaartumisen takia. Näin ei kuitenkaan tehdä vaan kone voi lentää tuhansia kilometrejä täysin vaakasuorassa.
Tarkempia tietoja tästä on aika nihkeästi saatavilla ja lentokapteeneiden suut on tukittu tältä osin.

19

82

    Vastaukset 19

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ha ha

    • Anonyymi

      Tämäkin on selitetty useita kertoja ja ihan googlettamalla löydät vastaukset typeriin kysymyksiisi.

      • Anonyymi

        En tiedä onko typeriä kysymyksiä mutta typeriä vastauksia kyllä riittää.

        En ole löytänyt tähän vastausta ja nöyränä anelenkin sitä nyt Sinulta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä onko typeriä kysymyksiä mutta typeriä vastauksia kyllä riittää.

        En ole löytänyt tähän vastausta ja nöyränä anelenkin sitä nyt Sinulta.

        Tää nyt ei ole sellainen tilanne jossa sinä valitset onko vastaus toivottu vai ei toivottu; vaan se on tilanne jossa sun vaan täytyy hyväksyä se (oikea) vastaus ja se että lentokone ei pallomaassa lennä avaruuteen jos nokkaa ei lasketa.

        Ei myöskään voida auttaa jos et osaa Googlea käyttää; sitä ohjetta kun sen käyttöön joutuisit myös ensin Googlettamaan.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Jaha, Nazi ei ole huomannut tärkeää kysymystä kuun asennosta.
        Pitääkö iskeä Halosella päähän herätyyyys?

    • Todella mielenkiintoista tässä kysymyksessä on se, että (ilmeisesti) aikamies sitä jälleen kerran kysyy.

      Ilmanpaineeseen perustuva korkeusmittari on päämittari, muut ovat apu- ja varmistusvälineitä. Kone on koko ajan yhteydessä johonkin lennonjohtoon ja päivittää sijaintipaikkansa maanpinnan ilmanpainetiedon jatkuvasti. Jos se poikkeaa merkittävästi lähtökentän paineesta, korkeusmittasi voidaan kalibroida uudelleen.

      Ilmanpaine vaihtelee vain vähän. Matalin maanpinnalla koskaan havaittu ilmanpaine on 870 hPa ja suurin 1084 hPa. Vaihteluväli normaaleissa säätilojen vaihtelussa on paljon pienempi kuin tuo plusmiinus 10%, noin plusmiinus 5%.
      10 kilometrissä vallitsee vain 27,7% maanpinnan ilmanpaineesta eivätkä tavalliset sääilmiöt edes ylety sinne, joten myös ilmanpaineen vaihtelu siellä on vastaavasti vain kolmannes, plusmiinus 1-1,5%, mikä ei juuri korkeusmittarin neulaa hetkauta.

      Nokan asennosta ei pilotin niinkään tarvitse olla huolissaan, kunhan asettaa koneen pysymään lennonjohdon määräämällä korkeudella. Siinä se sitten kauniisti seuraa maapallon kaarta.

    • Kun kone lentää täysin vaakasuorassa, se seuraa maapallon kaarta. Vaakasuora on suorassa kulmassa pystylinjaan koneesta maapallon keskipisteeseen. Joka hetkellä.
      Jos kone poikkeaa tästä, se ei ole enää vaakasuorassa.

      • Anonyymi

        Ohjasta lentokonetta ?!

        Lentopinta (engl. Flight Level, FL) on eräs ilmailussa käytettävä tapa ilmoittaa lentokorkeuksia.

        Lentopinta on luku, joka saadaan jakamalla painekorkeus 100:lla. Näin mikäli lentokone lentää esimerkiksi 35 000 jalan korkeudella korkeusmittarin standardiasetusta 1013,25 hPa käyttäen, se on lentopinnalla 350 (kirjoitetaan FL350). IFR-matkalennolla käytetään yleensä lentopintoja, jotka ovat täysiä kymmeniä (esim. 40, 50, 60 jne.) 

        Hox!.
        1013,25 hPa.
        Ja jos asia oikein kiinnostaa , niin suorittamaan lentolupakirjaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Ja jos asia oikein kiinnostaa , niin suorittamaan lentolupakirjaa."
        - Olin jo.

      • Anonyymi
        Fat_Earth kirjoitti:

        "Ja jos asia oikein kiinnostaa , niin suorittamaan lentolupakirjaa."
        - Olin jo.

        Saitko tarkastus lennont ja teoriat läpi.

        Millainen lupakirja sinulle myönnettiin , onko ensimmäinen yksinlento vielä kirkkaana muistissasi ?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Saitko tarkastus lennont ja teoriat läpi.

        Millainen lupakirja sinulle myönnettiin , onko ensimmäinen yksinlento vielä kirkkaana muistissasi ?

        Minulla ei ole ollut lupakirjaa. Päiväkirjassa on 8,5 lentotuntia opettajan kanssa. Lensin Malmilta Cessnoilla. Tunnit vanheni kun lentokoulu teki konkurssin ja uutta ei löytynyt heti. En viitsinyt aloittaa alusta kun olisi ollut vain harrastuksen vuoksi ja bisnekset painoi päälle.

        Malmilla on useita lento koulutusta tarjoavia kouluttajia .

        Lupakirja kurssin jatkaminen on hyvin helposti järjestettävissä , Malmilla.

        On myös toinenkin syy.

        Olisiko lennon opettaja ........, kertonut sinulle kauniisti seuraavaa , nyt on sinun sekä muiden turvallisuuden takia parasta lopettaa tämä lento koulutus , hakeudu muihin harrastuksiin .

        Lento koulutusta ei ole mielekästä jatkaa osaltasi .

        Näin yleensä menetellään kun koulutus keskeytetään.

        8,5 tuntia on 45 tunnin kurssista n. 18% tässä vaiheessa yleensä toivottomat tapaukset karsiutuvat.

        Toki yleis sivistystä sait ...., osaksesi.

        Tämä oli 1989. Minun opettaja teki konkurssin ja muut oli buukattu täyteen.
        Mitä tautiasi vittuilu helpottaa?

      • Anonyymi
        Fat_Earth kirjoitti:

        Tämä oli 1989. Minun opettaja teki konkurssin ja muut oli buukattu täyteen.
        Mitä tautiasi vittuilu helpottaa?

        Kai muistat mikä OH-XXX koneen tunnus oli?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kai muistat mikä OH-XXX koneen tunnus oli?

        Muistan oscarhotelin oikein hyvin. Vedä käteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Malmilla on useita lento koulutusta tarjoavia kouluttajia .

        Lupakirja kurssin jatkaminen on hyvin helposti järjestettävissä , Malmilla.

        On myös toinenkin syy.

        Olisiko lennon opettaja ........, kertonut sinulle kauniisti seuraavaa , nyt on sinun sekä muiden turvallisuuden takia parasta lopettaa tämä lento koulutus , hakeudu muihin harrastuksiin .

        Lento koulutusta ei ole mielekästä jatkaa osaltasi .

        Näin yleensä menetellään kun koulutus keskeytetään.

        8,5 tuntia on 45 tunnin kurssista n. 18% tässä vaiheessa yleensä toivottomat tapaukset karsiutuvat.

        Toki yleis sivistystä sait ...., osaksesi.

        Noinko sinulle vajakilla kävi 😔 Ainakin kirjoitusasusi ja se että et ymmärrä lukemaasi kertoo paljon.

      • Anonyymi
        Fat_Earth kirjoitti:

        Muistan oscarhotelin oikein hyvin. Vedä käteen.

        Fat_Earth kirjoitti:
        Minulla ei ole ollut lupakirjaa.

        - Tämän uskon oikein hyvin.

        Päiväkirjassa on 8,5 lentotuntia opettajan kanssa.

        - Tässä on kaksi vaihtoehtoa a , b ; a kirjoita kääntäjän avulla ; lentooppilaalla , lupakirjan haltialla on lentopäiväkirja .
        - b ; kirjoita asiasta josta sinulla ei ole mitään käytännön kokemusta .

        Lensin Malmilta Cessnoilla.

        - Lentooppilas ; koululennot suoritetaan sillä koulukoneella millä koulutus on aloitettu ; koulukoneen vaihtaminen , voidaan vaihtaa jos koulutus luvan haltijalla on saman tyypin koneita jotka on lueteltu koulutus luvassa.
        - koulukoneen korvaaminen saman tyypin koneeseen , koulukone on , vaurioitunut tai tuhoutunut.

        Fat_Earth kirjoitti:
        Lensin Malmin kentältä v.1989......... taisit laittaa syntymä vuotesi !?

        Taidat päästellä Trumppia .
        Tämä Oskarin Hotelli juttu , sinulla ei varmaakaan ole sitä maailman nopeinta miehen kehon osaa " Ben Witsi kertoi ; minulla ei ole tälläistä kehon osaa jonka liikettä voisin seurata mas.... aikana " Tv ohjelmassa .
        On se niin mukavaa heti näin aamulla todeta , että on saanut jonkun niin kovasti suuttumaan.
        Siitä tulee niin lämmin pörröinenolo .

        Fat_Earth kirjoita vain ahkerasti , 24/7 mutta koita muistaa mitä mieltä olet milloinkin mistäkin mieltä .
        Ota mallia P.V stä. Tai ala vaikka maallikko saarnnaajaksi johonkin lahkoon , silloin saat kylvää sanomaasi " Trumppia ".

    • Anonyymi

      Aloittaja on Pattaya-palstalla huorissa käynneillään retosteleva peräkammarinpoika, joten kysymyksen typeryys on tuota taustaa vasten täysin ymmärrettävää. Sivistystä on moukalta turha odottaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      58
      1656
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      365
      1162
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      137
      940
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      14
      774
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      622
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      598
    7. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      90
      558
    8. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      45
      539
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      498
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      485
    Aihe