Sähkötupakka saattaa olla vielä vaarallisempaa kuin tavallinen tupakka. Sähkötupakan vaaroista on kirjoitettu viime aikoina yhä enemmän. Suomen Syöpäyhdistyksen terveysosaston johtaja ja lääkäri Juha Heino totesi viime syyskuussa, että ilmiö on huolestuttava, sillä tapauksiin on liittynyt myös kuolintapauksia. Yhdysvalloissa on jo 530 sairaustapausta. Lisäksi sähkötupakoitsija altistaa muut passiiviselle tupakoinnille. Onko vaarana silloin se, ettei oma hajuaisti ja nenä reagoi sähkötupakkaan samalla tavoin, kun se ei haise niin voimakkaasti?
Mikä on KD:n kanta vaaralliseen sähkötupakkaan?
9
191
Vastaukset
- Anonyymi
Oliko niin ettei raamatussa kielletty myymästä kuolettavaa myrkyllistä sähkötupakkaa nuorille?
- Anonyymi
Lääkäri-Päivillä ei ole kommentoitavaa. Ei kostu pikkuhousut tämän asian tiimoilta.
- Anonyymi
Päivi suosittelee Niikon firman syöpätupakoita.
- Anonyymi
Sähkötupakointi ei ole kuulkaa yhdenkään ASIAAN PEREHTYNEEN lääkärin mukaan sen vaarallisempaa, kuin päivittäisen kahvikupposen juominen.
Syöpää se ei aiheuta, sillä sähkötupakka nesteissä ei ole syöpäriskiä nostavia kemikaaleja (kiitos mulkku terveysintoilijoiden, sähkötupakkanesteet valmistetaan samasta paskasta, kuin leivonnaiset, karkit, proteiinirahkat, dietti ruuat ja kaikki muutkin elintarvikkeet, onnea vain yritykselle vältellä näitä "vaarallisia" aineita :D)
Sähkötupakoinnissa on kyllä terveyshaittoja, mutta ne on enimmäkseen rinnastettavissa pieniin vaivoihin, kuten väsymykseen, hengitysteiden tulehduksiin ja normaalia lievästi korkeampaan verenpaineeseen.
Suurin osa lääkäreistä jotka sössöttävät sähkötupakan "vaaroista", ovat tupakka yhtiöiden palkkaamia "asiantuntijoita", joilla on kova hinku saada mainetta.
VALVIRA tulee pelottelemaan sähkötupakoinnista kunnes sähkötupakkateollisuus joutuu tupakka veron ja lupa maksu velvollisiksi. - Anonyymi
Tekopyhää moralismia tuollainen. Monet lestanuoretkin käyttävät kannabista ja muitakin huumeita.
- Anonyymi
Allekirjoita kansalaisaloite Tupakointikielto kerrostaloihin , joka aukesi 7.7.2021.
Mukana myös sähkötupakka. Mä pääsin tuolla ja nikotiini purkalla röökistä eroon. Suosittelen lämpimästi. Pikku hiljaa vähensin e röökin määrää ja lopulta kokonaan eroon. Kannatta kokeilla, ei paljoa maksa.
- Anonyymi
Kommunismi on todellisuudessa paha luokkajärjestelmä, jossa ei Demokratiaa tunneta. Itäsaksan kutsuminen Demokrattiseksi liittotasavallaksi on vitsi.
Kommunismissa on eliitti eli yläluokka, joka kahmii kaiken työväneluokan tuottaman ja työläinen saa tyytyä siihen, että hänen työnsä hedelmät syödään ja hänellä itsellään on lähinnä makuupaikka, ei muuta ruoan lisäksi. Mikäli tämä ei työläiselle sovi syödään hänet itsensä
Kopio Facebookista löydetystä.
Punahuijaus, mikä se on? No kommunismi vaikuttaa vahvasti sellaiselta, kun miettii aatteen taustoja, luojia ja nostajia 1800-luvulta ja 1900-luvun alusta. Marx oli koulutettua luokkaa jolle Engels hankki rahoitusta varastamalla isänsä tehtaasta muunmuassa kirjan kirjoittamista varten. Siis yläluokkaa oli myös Engels. Lenin puolestaan oli tekniikan tohtori, eikä sellaista koulutusta kyennyt hankkimaan tsaarinajan Venäjällä kukaan työväenluokkaa kuuluva. Jo pelkkä luokkaraja ajattelu tuli siinä vastaan. No 1800-luvun teollistumisnuutiksess tietysti työtätekevä luokka joutui kärsimään pahiten rakennemuutoksen huonoista sivuilmiöistä. Agraariyhteiskunta takasi ennen sitä edes ruoan yleensä yhteiskunnan alimmalla portaalla puurtavalle Rengille tai piialle. Teollistuva yhteiskunta ei siihen kyennyt. Tässä tilanteessa olisi loogista olettaa aateliston huolestuvan vallankumouksen vaarasta ja päättävän alkaa johtaa sitä itse. No he keksivät kommunismin jossa valtio on tuotantolaitosten ja heidän kartanojensa ym. varjo omistaja. Aatelisto itse on todellinen omistaja tuon varjo omistuksen takana. Minusta järkeenkäyvä ajatus, kun huomioi millainen on ollut Neuvostoliiton yhteiskuntarakenne. Siellä on ollut hallitseva eliitti, jolla on ollut omat jopa omat kauppaava joissa ei tarvinnut tyhjiä hyllyjä katsella ja kaikki yltäkylläisyys oli käden ulottuvilla. Tavallinen työkansa taas painoi tehtaissaan ja ruokapalkalla päälle vain pullon vodkaa kerran viikossa ja olikohan Vodka terästetty jollain rauhoittavalla aineella jotta ei työläisparalle olisi tullut mieleen kysellä parempien olojen perään, kyllähän esim seitsenhenkisen perheen piti mahtua pikkuyksiössä elämään. No mistäs äkkiä tulivat ne uusrikkaat Neuvostoliiton kaatuessa, no mahtoivatko olla ne kulissiomistaja aateliset jotka koplasivat omaisuutensa taas virallisesti omiin nimiinsä tilaisuuden koittaessa. Tuota teoriaa vasten on helppo ymmärtää miksi Kommunistivaltiot oikeastaan kaikkialla maapallolla ovat olleet totalitaristista valvontajärjestelmiä joissa työmies vikisee ja eliitti vie. Harvapa tämän ymmärsi aikanaan Suomalaisessakaan työväenluokassa ja moni ”työläistoveri” on ollut valmis muka vapautensa ja työväen etujen nimiin jauhamaan vähän toisenlaisia näkemyksiä omaavan työkaverinsa murusiksi. Meinaan kokemusta on itsellänikin niissä jauhinkivissä pyörimisestä.
https://www.verkkouutiset.fi/diabolisen-pahuuden-psykoterroria-nain-stasi-riisti-sielun/#cfd38608
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss1307172Kaipaisin nyt kosketusta
jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.142539Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa
Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole2641220- 1001019
Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942161947En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek137900Kerrostaloihin ilmalämpöpumput
Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih69889Kiitoksia kaikille epäasiallisesta sisällöstä liputtaneille
Se ylimielisyys ja epäasiallisen julkaisun jakaminen ei sitten kantanut.79764Kirkonkylän puliveivarit
Hieman pistää silmään nuo puliukot ja akat kirkonkylän penkeillä ja S-marketin kulmilla. Tarttis varmaan tehdä asialle j13733Persaukinen puolankalainen kävi kerjäämässä paitaa
Ja lippistä. Nauratti suuresti kun katsoin. Kukahan mahtanee olla? Voipi katsoa täältä jutun. https://www.youtube.com18711