Viimevuonna 2019 myönnettiin yli 80 000 oleskelulupaa Suomeen. Oleskelua? Eikö ne töihin ole tulleetkaan? Eipä sitä jos on luku- kirjoitus- ja kielitaidoton kamelikuski tai aasinajaja.
Eipä tässä olejoutanut oleskelemaan meikäläinen. Asuntovelka tuli otettua 1987. Sen maksoin pois. Tuli peruskorjaus taloyhtiöön, maksoi melkein saman kuin asunto. Sekin on maksettu pois. Ei siinä paljonkaan ole joutanut oleskelemaan!
Oleskellut olen joskun ulkomailla. Passin näyttänyt aina tullen mennen. Kaiken oleskelun olen maksanut omasta pussista (lompakosta).
Ei ole SPR:n tai VOK:n tytöt vetäneet puolestani aatamin kaksikivistä, vaikka se aamulla on iltavedon puutteesta seisonutkini. Yli 40 vuotta aamulla töihin ilalla takaisin, pimeestä pimmeeseen. Mitään ei ole ilmaiseksi tullut, ei latin latia.
Vituttaa nämä oleskelijat melkoisen paljon, kellokin vielä vähän. Onneksi kohta saa lähikioskilta kaljaa tai Alkosta pienen pullon viinaa. Ei auta verenpaine eikä vitutuslääkkeet. Oikeisiin toimiinkaan ei ole lupa ryhtyä.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Suomesta on jo 1600 luvulta lähtien muuttanut useita miljoonia ihmisiä Ruotsiin, USA;han, Kanadaan Australiaan, kommunistit Neuvostoliittoon, jne. Kukaan ei ole mennyt oleskelemaan. Nyky-Suomesta on muodostunut oleskeluyhteiskunta, missä muualta tulleita oleskelijoita suositaan suomalaisten kustannuksella positiivisen syrjinnän politiikalla. Omia oleskelijoita luulisi olevan Suomessa jo riittävästi.
Paperittomille oleskelijoille annetaan kuukausittain rahaa, että tulevat hyvin toimeen...
Tähän on tultu...
En pääse MV-lehden sivuille. Mikähän syy? Pääsevätkö toiset? Onko taas jotain hässäkkää?
Ihme jumi kyllä ...
Kun henkilö tulee Suomeen EU-alueen ulkopuolelta ja viipyy maassa yli 90 päivää, hän tarvitsee aina oleskeluluvan.
Venäläisellä raksamiehellä, joka painaa Helsingissä pitkää päivää, on oleskelulupa taskussa. Thaimaalaisella marjanpoimijalla, joka rymyävät metsissä ja poimii ne marjat, joita suomalainen vähäpoika ei viitsi poimia, on oleskelulupa. Intialaisella it-hemmolla, joka osaa sellaisia asioita, joista raappahousupersu ei ole edes kuullutkaan, on hänelläkin oleskelulupa.
Jos haluat öyhötättää maahanmuutosta, opettele ensin perusasiat ja öyhötä vasta sitten.
Nauretaan taas. ;)
henkilö joka tulee suomeen tarvitsee asunnon
asunnot PK-seudulla maksaa n 200 000 - 400 000 euroa
Vuokrat 1000 - 2500 euroa
ja jostain löytyy rahaa siihenkin
Ei sun kanssa kukaan järkevä naura! Mikä 90 vrk? Suomessa on tuhansia kielteisen maleskeluluvan saaneita, enimmäkseen iirakkeja, joita ei saa mitenkään maasta pois! Mitäs Kuppa tähän?
Mitäpä jos yrittäisit osata itsekin. Kysele täältä:
https://migri.fi/usein-kysyttya
Nauretaan taas. ;)
No mutta ylen Ali washi salakuljettaja ja monen vuoden ajalta. Toimittaja suosikki ihan sanomaton ...
Mites ne töihin kun suomalaisiikin työttömänä satoja tuhansia.